Jouluyö

Jouluyönä minä ja paimenet kedolla 2023

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa.
    Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa.
    Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
      – Jumalan on kunnia korkeuksissa,
      maan päällä rauha
      ihmisillä, joita hän rakastaa. Luuk. 2:1–14

Joulu on suomalaisille vuoden tärkein juhla. Se on myös merkityksellisin, koska siinä korostuu tärkeimpien ihmisten huomaaminen ja huomioiminen. Suhteet toisiin ihmisiin. Niihin, joita rakastat, niihin joiden kanssa elät, niihin, joista olet vastuussa. Joulu on kiittämisen aikaa – yhteen kokoontuminen on kiitoksen osoittamista. Annamme lahjoja toisillemme ja syömme yhdessä. Mikään muu vuodenajan juhlista ei yleensä kokoa perhettä yhteen samalla tavalla.

Joulu on tärkeä juhla koska sen onnistumiseksi on yleensä tehty paljon valmisteluita. Paljon aikaa laitetaan jouluun valmistautumiseen. Nyt siivousvälineet on laitettu syrjään ja koristeet paikalleen – juhlaa on alettu viettää. Lapset ovat saaneet lahjansa ja aikuisilla on aikaa hiljentyä joulun syvimmän sanoman äärelle.

Kun tänään jouluyönä vietetään jumalanpalvelusta ja kuunnellaan evankeliumia, erityisesti yksi kohta alkaa kuulijan sisimmässä elää. Se on kohta, johon mekin sijoitumme hyvin evankeliumissa. Kohta on tämä: Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Me emme ole nyt ulkona, mutta juhlaa vietetään yöllä. Tämä on epätavallinen aika jumalanpalvelukselle. Siihen on syy. Se on juuri tuo evankeliumin ilmoittama vuorokaudenaika. Jeesus syntyi yöllä. Enkeli ilmoitti asiasta paimenille, jotka olivat yötyössä. Viesti ilmoitettiin tuoreeltaan – Jumalan Poika, universumin luoja ja hallitsija oli tullut tähän maailmaan elääkseen ihmisen elämän. Hän oli syntynyt ihmislapseksi. Tuo viesti ilmoitettiin lampaiden paimenille, tavallisille ihmisille. Ei herätetty Betlehemin rikkaita ja arvostettuja ihmisiä. Vaan siitä ilmoitettiin yötyöläisille, jotta he tulisivat katsomaan ja iloitsemaan lapsesta. Koko asetelma Jumalan tulemisessa ihmiseksi ilmoittaa jotakin siitä, millä tavoin Jumala katsoo maailmaa. Se että kaikkein korkein syntyy syrjässä, alkeellisissa oloissa melko huomaamatta, köyhille ihmisille ja paimenet kutsutaan häntä katsomaan eikä ruhtinaat. Ihmisten tavalliset arvojärjestykset kumoutuvat. Niillä ei ole Jumalalle mitään merkitystä – jokainen on hänelle yhtä arvokas. Ei yhtä massaa vaan jokainen on arvokas ja ainutlaatuinen, yhtä rakas.

Nyt kun evankeliumi luetaan, on hyvä huomata, että sitä ei lueta vain kuin jotakin kertomusta. Evankeliumi on Jumalan sanaa, todistusta Jumalan suurista teoista ja kun me kuulemme niistä, ne heräävät eloon ja tapahtuvat sielumme näyttämöllä uudelleen. Me olemme keskellä näitä tapahtumia. Siksi tänä yönä Harjavallan kirkko on se kalliosyvennys, jonne Jeesus syntyi. Alttarilla on hänen seimensä.

Me puolestamme olemme kaikki paimenia elämämme eri laitumilta enkelin peljästyttämiä ja liikkeelle lähettämiä. Jokaisella on jotakin tärkeää vartioitavanaan. Vartioimme ja huolehdimme perheestämme, toimeentulostamme, tulevaisuudestamme. Meidän tilanteessamme lauman vartioiminen on siis sitä tuttua arjessa kamppailemista ja siinä selviytymistä. Lauman vartioiminen on sen suojelemista, mikä on meille tärkeää ja meille uskottua.

Näiden huoltemme keskelle tuo evankeliumin enkeli ilmestyy meille ja kertoo meille jotakin sellaista, mikä koskettaa meitä syvemmin kuin osasimme kuvitella. Päällimmäisenä tunteena on se, että Jumala on nähnyt sinut. Jumalan katse on erilainen kuin maailman tiedotusvälineiden katse, joiden katse tunkeilee, palvoo, kuluttaa, repii rikki ja omistaa. Jumalan katse on rakkauden katse; se kannattelee, ei arvostele eikä loukkaa sinua – se näkee läpi kaikki selityksemme ja salaisuuksiemme. Mutta ei jumitu niihin, vaan ilmoittaa meille jotakin, mikä rohkaisee meitä. Me saamme jättää hetkeksi huolemme ja lähteä etsimään sitä, mistä enkeli ilmoitti: sitä Jumalan rakkautta, joka tuo meille rauhan. Meille ilmoitetaan vapahtajan syntymisestä.

Mielessäni on kaksi sanontaa, mitkä liittyvät tähän hetkeen sielumme näyttämöllä evankeliumin ääressä. “Se, jolla ei ole joulua sydämessään, ei löydä sitä myöskään kuusen alta”. Samanlainen sanonta mestari Eckhartilta. Hän kirjoitti, että vaikka Jeesus syntyisi tuhat kertaa Betlehemissä, sillä ei olisi mitään merkitystä, ellei hän saisi syntyä meidän sydämissämme.

Tämän on joulun ydin. Jos Jeesus voi köyhänä syntyä tallissa, hän voi syntyä myös sinulle ja sinussa – sinun sydämessäsi. Mutta mitä se tarkoittaa, että Jeesus syntyy sydämessä? Se tarkoittaa sitä, että evankeliumista tulee sinun tarinaasi. Sen valo on sinun valoasi ja siinä ilmenevä toivo on sinun toivoasi ja ilo sinun iloasi. Että se Jeesus joka syntyi pelastajaksi maailmaan, on myös sinun pelastajasi – Hän ei ole vain jokin historian hahmo antiikin ajoilta. Hänestä tulee sinulle todellista, hänelle sinä osoitat rukouksesi ja sielusi syvimmän huudon ja kuiskauksen.

Tänä yönä täällä kirkossa olemme tulleet paimenten tavoin seimen luo ja löytäneet lapsen. Mitä sinä sanot hänelle?

Mitä paimenet sanoivat? He kertoivat enkeli-ilmestyksestä Marialle ja Joosefille. He kertoivat sen, mitä lapsesta enkelit kertoivat. Mutta seimessä makaavan lapsen edessä he olivat hiljaa. Lapselle heillä oli vain hiljainen rukous. Sitä ei ole kirjoitettu evankeliumiin. Mutta voin hyvin kuvitella sanat. ”Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika. Armahda minua syntistä.” Rukous olisi oikea ja hyvä. Sillä juuri sitä Jeesus Kristus, Vapahtaja tekee. Hän vapahtaa, hän antaa anteeksi.

Hyvät ystävät. Jeesus on se, jonka edessä polvistutaan.

Siksi pyydänkin sinua tänään osallistumaan ehtoolliselle ja polvistumaan sen Kristuksen edessä – ei tuon seimessä makaavan nuken edessä, ei papin edessä, vaan Jeesuksen, joka on täällä läsnä, missä ehtoollista vietetään. Jeesuksen edessä, joka on sydämessäsi ja haluaa pelastaa myös sinut. Sitä on evankeliumi, enkelien julistama ilosanoma.

Jouluyön messu 2002

Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:
– Jumalan on kunnia korkeuksissa,
maan päällä rauha
ihmisillä, joita hän rakastaa.

Hyvät ystävät. Meitä on kirkkoon tullut tänä jouluyönä monta ihmistä. Jokainen on tuonut tullessaan oman elämäntarinansa, omat vaiheensa, oman kaipauksensa, oman rukouksensa. Ja me kaikki olemme tulleet kirkkoon kuullaksemme jouluevankeliumin Jeesuksen syntymästä, kapaloitsemisesta, enkelin ilmoituksesta ja paimenten kumartamisesta. Evankeliumi ei kuitenkaan ole vain historian havinaa, vaan se on jotakin sellaista, mikä on totta myös nyt. Se ei ole menneiden tapahtumien muistelemista kahden tuhannen vuoden takaa, vaan se on sitä, että me olemme tänä jouluyönä tulleet paimenten tavoin, enkelten puhuttelemaksi ja siksi kiirehtineet Jeesuksen seimen luokse.

Mutta ennen kuin olemme tänne päässeet mekin olemme paimenten tavoin valvoneet yössä ja vartioineet laumaamme. Jokaisella on jotakin tärkeää vartioitavanaan. Vartioimme ja huolehdimme perheestämme, toimeentulostamme, tulevaisuudestamme. Lauman vartioiminen on siis sitä tuttua arjessa kamppailemista ja siinä selviytymistä. Lauman vartioiminen on sen suojelemista, mikä omassa elinpiirissä on tärkeää.

Laumaa vartioidaan yöllä. Yön pimeys ei ole vain auringon poissaoloa. Tuo yön pimeys kaiken yllä muistuttaa meitä synnin ja pahuuden vallasta. Siellä minne synti ja pahuus on levinnyt, siellä vallitsee pimeys. Se mitä, suurella vaivalla olemme rakentaneet ja suunnitelleet, se murenee ja turmeltuu. Olemme olleet hyväuskoisia ja luottamustamme käytetään väärin. Pimeyden turvin joku varastaa laumastamme. Pimeyden turvin onnea saalistetaan toisten kustannuksella, usein heikompien kustannuksella. Lapset jäävät vaille äidin rintaa, nuoret eivät löydä kotoa rajoja eikä rohkaisua, aikuiset ovat oppineet välinpitämättömiksi ja vanhukset jäävät vaille turvaa.

Pimeässä yössä vartioimme laumaamme ja oman sydämen pimentyessä saalistamme toisten laumasta. Pimeässä paljastumisen vaara on vähäinen. Pimeässä kaikenlaiset keinot tuntuvat sallituilta. Sellaista on pelin henki.

Nyt me olemme omin korvin kuulleet ensin profetian: kansa joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Ja sitten enkelten viestin suuresta ilosta. ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”. Meidän yksityinen elämäntarinamme leikkaa suurta tarinaa. Ne kohtaavat toisensa. Ne tarinat myös sopivat sisäkkäin. Meidän tarinallemme löytyy paikka suuren tarinan sisällä.

Tuo suuri tarina, joka tänään jälleen kuultiin, kertoo vastasyntyneestä lapsesta. Tapahtuma on mitä luonnollisin asia ihmiselämässä, ei mitenkään erikoinen. Ja kuitenkin se on ihmeellinen.

Kun jouluna puhutaan lapsesta vastasyntyneestä pienokaisesta, se tuo mieliimme niitä hellyyden tunteita, joita vauvoja kohtaan tunnemme. Pienessä elämänalussa on läsnä tulevaisuuden siemenet. Siinä on jotakin herkkää ja pilaantumatonta. Omaa sisintämme tutkimalla, omaa elämäntarinaa muistelemalla, tiedämme mitä sille herkälle ja pilaantumattomalle sielulle voi käydä.

Pienokaisen ilmaantuminen kertoo, että jossakin joku voi onnistua paremmin kuin me. Hänellä on kaikki mahdollisuudet vielä tallella. Hänen ei ehkä tarvitse valvoa öitään, ei murehtia ei pelätä eikä saalistaa.

Mutta joulun lapsessa on muutakin kuin herkkää lapsen viattomuus. Enkelit ilmoittivat sen meille: Tänään on teille syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Joulun lapsessa on valo tullut maailmaan.

Arjen monituiset huolet, se lauma jota vartioimme, ja se kenttä, jossa saalistamme, saa uuden taustan. Maisema, jossa elämme valaistaan niin kuin kirkkosali tänä yönä valaistiin.

Miten tuo pieni lapsi voi tuoda valon pimeään ja toivon elämään. Mitä hänessä on niin ihmeellistä? Hänessä on ihmeellistä se, että hän on Jumalan Poika eikä hänessä ole pimeyden häivää. Tänään me näemme lapsena hänet, joka kerran otti päälleen kaiken pimeyden ja synnin syyllisyyden. Kerran Betlehemin syntymäluola vaihtui pääsiäisen hautaluolaan. Kapalot käärinliinoihin.

Kun joulun lapsi valaisee kaiken, silloin paljastuu myös pimeydentekomme, mutta kun katsomme kaikkea Vapahtajamme ristin kirkkaudessa. Kun tunnemme kokonaisuudessaan tuon Suuren tarinan, silloin riemastumme. Jumala ei vain tullut luoksemme. Hän myös ottaa pois sen syyllisyyden ja ahdistuksen möykyn, joka puristaa rinnassamme. Pimeys väistyy. Meille annetaan anteeksi. Meidät on nähty syvintä sisimpäämme myöten ja silti meidät on otettu vastaan. Meille on annettu armo ja anteeksiantamus.

Tämä kaikki on saanut alkunsa ensimmäisessä joulussa.

Toivon että ainakin tämä asia jää kotiin vietäväksi. ”Tänään teille on syntynyt Vapahtaja” Enkelin viesti, ilosanoma on todellisuutta jo tänään. Sitä ei tarvitse enää odottaa. Sanoma koskee sinua ja se kertoo suuresta ilosta, vapahduksesta. Kansa joka pimeydessä vaeltaa näkee suuren valon. Tänään sinulle on syntynyt vapahtaja. Meidän ei siksi tarvitse enää harhailla pimeässä, meidän pimeytemme valaistaan. Jumala on löytänyt meidät. me olemme pelastuneet.