Valvomisen sun

Juopunut sammunut hankeen / 2011

Jeesus sanoo: »Pitäkää varanne, olkaa valveilla (ja rukoilkaa), sillä te ette tiedä milloin se aika (Kairos) tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamattavarokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!» Mark. 13: 33-37 

Seurakunta on marraskuussa päättämässä kirkko-vuotta. Silloin katseet suunnataan maailmanhistorian loppunäytökseen, Jeesuksen paluuseen. Kirkko ja kristityt odottavat sen tapahtuvan milloin tahansa. Sitä on odotettu koko kirkon kaksituhatvuotisen historian ajan. Paavali odotti sen tapahtuvan hänen elinaikanaan. Monesti ajan merkkejä on tutkittu ja pohdittu ”meidänkö aikana tämä kaikki tapahtuu”. Meidän sukupolvemme ei tee asiassa poikkeusta. Levottomuudet, sodat, luonnonkatastrofit, onnettomuudet, talouskriisi, länsimaiden luopuminen uskosta, kun humanismi ja raha nostetaan Jumalan edelle, ovat monelle niitä asioita, joita nähdään merkkeinä tuon ajan koittamisesta. Opetuslapsia kysymys kiinnosti ja he utelivat sitä Herralta. Koko Markuksen evankeliumin 13 luku käsittelee tätä teemaa, muut evankeliumit samoin kiinnittävät paljon huomiota lopun aikoihin. Evankeliumit käsittelevät sitä yllättävän paljon siihen nähden minkä verran siitä kirkossa puhutaan.

Me odotamme Jeesuksen paluuta. Hän on sanonut tulevansa takaisin, mutta hän ei ole kertonut ajankohtaa. Hänen paluunsa tapahtuu äkkiarvaamatta, mutta hän ei tule kuitenkaan salaa, niin kuin silloin kun hän syntyi pieneksi lapseksi ja kapaloitiin Betlehemin seimeen. Hän tulee luomakunnan valtiaana ja kuninkaana. Silloin koko maailmankaikkeus annetaan hänen valtaansa.

Jeesuksen paluussa asioiden todellinen olemus paljastuu. Koko kirkon historian ajan Jeesus on ollut halveksittu pimeässä maailmassa, vaikka rakkaudessaan hän on antanut henkensä sen elämän edestä. Tuona päivänä käy ilmi kuka hän on. Usko vaihtuu näkemiseksi ja toivo saavuttaa päämääränsä, taistelu pimeyttä vastaan päättyy. Kun hän tulee takaisin, pimeä maailma nukkuu piittaamattomana edelleen synnin unessa. Se on yrittänyt saada myös uskovien lamppuja sammumaan ja heitä uinahtamaan samaan uneen. Mutta Jeesus odottaa, että hänen omansa ovat hereillä, valvovat ja vastaanottavat hänet iloiten. Päivän evankeliumissa jokainen voi huomata Jeesuksen sanoissa, että valvominen on äärimmäisen tärkeää. Tämä saarna on tänään herättelevää puhetta, että uskon lamppuja hoidettaisiin, että entistä palavammin tarttuisimme toivomme perustaan, Jeesukseen. Kovin monta vitsiä ei voi saarnaan liittää ollakseni uskollinen sille, mitä Jeesus tänään sanoo.

Pitäkää varanne, valvokaa, varokaa – nämä sanat on sanottu Jeesuksen paluuta odottavalle seurakunnalle. Ne kehottavat ryhdistäytymään ja tarkastelemaan omaa tehtävää ja uskollisuutta. Onko sydämeni kiinnittynyt taivaaseen? Olenko nukahtamassa synnin uneen? Houkutteleeko maailman rikkaudet enemmän kuin sielun pelastuminen ja Jumalan valtakunta? Jos Jeesus tulisi tänään olisiko hereillä ottamassa hänet riemuiten vastaan? Herättääkö ajatus Jeesukseen paluusta sinussa iloa vai pelkoa? Jos herättää pelkoa tai ahdistusta – sitä tunnetta ei tarvitse hävetä tai paeta. Se on hyvä tiedostaa ja pohtia sen syytä ja näin tulla lähemmäs uskonsa peruskysymyksiä ja elämänsä perussitoumuksia.

Jokaisen kristityn elämä on taistelua vanhan ja uuden ihmisen välillä. Vanha ihminen meissä rakastaa maailmaa ja haluaisi mennä pimeään. Uusi ihminen meissä rakastaa Jumalaa ja valoa.

Kysymys: Mitä tämä valvominen on ja miksi tarvitsee valvoa?

Tausta evankeliumin tilanteessa on se, että Jeesus vertaa itseään mieheen, joka matkustaa pois ja lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän Erityisesti ovenvartijan valvominen nostetaan esille. Kun hän pyytää valvomaan, hän sanoo tulevansa äkkiarvaamatta. Kellonajat, jotka hän yllättävälle paluulleen antaa ovat yövartion tunteja – auringon laskettua illalla (ensimmäisen vartion aikaan) keskiyöllä (toisen vartion aikaan), kukonlaulun aikaan (eli kolmannella vartiolla) tai vähän ennen auringon nousua (viimeisellä vartiolla). Siksi puhutaan valvomisesta. Vertauksessa valvominen ei tietenkään tarkoita että luopuisimme yöunista. Vaan yö, jossa valvotaan, on sitä pimeyttä, jossa maailma elää lankeemuksen tähden. Maailmassa hallitsevat synnin ja pahan voimat. Jeesus tuli pimeään maailmaan tuomaan valon Jumalan luota – hyvyyden, rakkauden, oikeudenmukaisuuden, vanhurskauden, pyhyyden ja evankeliumin valon.

Kastetoimitus on lapsen siirtämistä pimeyden valtakunnasta valon valtakuntaan. Se tulee esille erityisesti ristinmerkin tekemisen yhteydessä: vapauta lapsi pimeyden vallasta. Kirjoita  hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi. (ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi…)

Miksi siis tarvitsee valvoa? Jos kaikki pääsisivät taivaaseen, valvominen olisi tarpeetonta. Mutta Jeesus teroittaa sen merkitystä. On varottava nukahtamasta synnin uneen, koska se merkitsee tuhoutumisen vaaraa, hukkumista pimeän maailman mukana silloin kun Jeesus tulee takaisin.

Valvominen on jatkuvaa kilvoittelua ja parannuksen tekoa. Kääntymistä Jumalan puoleen, taistelemista syntiä vastaan omassa itsessään. Se on myös turvallista luottamista Jumalan täytettyyn työhön ja siihen, että meissä alkamansa työn hän vie päätökseen. Me olemme valon lapsia. Uskon liekki on pidettävä palavana. Valvokaa sydäntänne ja valvokaa sitä, mitä opetusta Jeesukse nimessä annetaan. Eksyttäjiä on myös liikkeellä, kuten evankeliumin samassa luvussa aikaisemmin kirjoitettiin. Kaikki valonlähteet eivät johdata uskon poluille. Punaiset lyhdyt houkuttelevat ja eksyttävät kulkijan pimeän kujille ja synnin teille.

Mikä meitä estää valvomasta? Miksi se on vaikeaa? Jeesuksen paluu kestää ja kestää. Väsymme odottamiseen, kilvoitukseen ja Jumalan antamiin koettelemuksiin, jossa hän riisuu meitä omasta voimasta ja omasta hurskaudesta, jossa omin ponnistuksin yritämme käydä hyvästä uskon soturista. Maailman houkutukset vetävät meitä joka hetki uneen.

Valvominen ja hereillä ole ei vaadi ponnisteluita ihmiseltä päivällä. Se on luonnollista. Kun mieli on suuntautunut päivän askareisiin, mieli pysyy virkeänä. Mutta päivälläkin väsymys voittaa, jos joudut tekemään jotakin kovin yksitoikkoista. Sellaista on esimerkiksi suoran tien ajaminen autolla, jossa maisemat ei tunnu vaihtuvan. Metsää tien reunassa samanlaisena kilometristä toiseen. Uskon polku tai tie tuntuu välillä tällaiselta yksitoikkoiselta tieltä, jossa mitään ei tapahdu. Epäilemättä vapaiden suuntien illat kiehtovat toisia siksi, koska siellä todistetaan Jumalan tekevän milloin mitäkin suurta, että eletään ihmeen keskellä, sairaita paranee ja Jumalan voimateot ympäröivät. Mutta jos tällaista hehkutusta jatkaa vuodesta toiseen, se ei tunnu enää miltään. Yksitoikkoisuus kuuluu asiaan. On odotettava, uskottava ja valvottava silloinkin, kun ei tunnu missään. Aabrahamkin odotti Jumalan lupausten täyttymistä, vaikka jälkeläistä ei näkynyt eikä kuulunut. Hän luotti lupaukseen. On elettävä uskostamme. Uskottava ilman ihmeitä, uskottava vaikka ei näe, riiputtava kiinni Jumalan lupauksissa – sitä usko on.

Kun muut nukkuvat, kun ympärillä on pimeää, on vaikea itse valvoa. Siksi on hyvä, että on seuraa. On hyvä että yksitoikkoisella tiellä auton vieruspenkillä joku toinen valvoo kanssasi juttelee ja pitää hereillä.

Entä jos nukahtaa – kuka herättää? Jeesukseen omat opetuslapset nukahtivat, vaikka Jeesus oli heitä kehottanut useastikin valvomaan ja rukoilemaan. Jeesus herätti oppilaansa. Jumalan Henki voi meidät herättää, valvova kristitty ystävä voi herättää. Herääminen onnistuu hyvin, kun nukahtaminen on tapahtunut hetki sitten. Mutta jos nukkuu syvässä synnin unessa. Silloin ei voi toinen kristitty enää herättää. Unikuvat ovat vallanneet mielen. Herättelijät ovat rauhan häiritsijöitä. Hän nukkuu ja unimaailmassa kokee jonkinlaista rauhaa, mutta se on väärää rauhaa. – se on unta joka juopuneella on hangessa. Sinne jäätyy kuoliaaksi.

Vaikka meidät on armosta pelastettu, ilman omaa panostamme, otettu pimeydestä valoon, Jumalan rakkauden suojaan. Makaamaan meidän ei pidä jäädä. On noustava ja elettävä valon lapsena ja valon merkkinä pimeässä maailmassa – kunnes viimein kirkkauden aamu koittaa, saamme käydä vastaan Jeesusta – väsymyksemme vaihtuu iloon, usko näkemiseen ja pelastuksen riemuun.

Valvomisen sunnuntai – siniset, punaiset ja mustat silmät
Harjavallan kko – Mark. 13:33-37

33:”Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. 34:Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. 35:Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. 36:Hän tulee äkkiarvaamatta – varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. 37:Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!”

Uskovaisia ihmisiä kehotetaan toisinaan heräämään tähän todellisuuteen. Heidän käsitystään maailmasta pidetään vanhanaikaisena ja rajoittuneena. He elävät mahdollisesti liian pienessä ja turvatussa ympäristössä eivätkä tajua sitä maailmaa, missä useimmat tavalliset ihmiset elävät. Siksi heitä paheksuvasti kehotetaan avaamaan silmät. Ajatellaan, että he ovat sulkeneet silmänsä osalta todellisuutta. Heidän (varsinkin pappien) käsitys maailmasta ja ihmisten elämästä on vääristynyt, se ei ole todentuntuinen, vaansinisilmäinen.

Meidän olisi herättävä todellisuuteen. Nähtävä maailma sellaisena kuin se on. Sinisilmäisyys eli hyväuskoisuus ei tietenkään ole viisasta. Mutta mitkä ovat vaihtoehdot sinisilmäisyydelle?

Kenties mustasilmäisyys. Mustasilmäinen on henkilö, joka näkee vain pahuutta, väkivaltaa, sortoa ja kilpailua. Hän on kohdannut elämässään vain kovaa todellisuutta sen synkässä muodossaan. Se on potkinut hänet mustelmille. Hän on kadottanut uskonsa hyvyyteen ja huomiseen. Hän ei luota ihmisiin eikä halua muuttaa maailmaa paremmaksikaan. tällainen on mustasilmäinen ihminen.

Toinen vaihtoehto on punasilmäisyys. Punasilmäinen ihminen on kohdannut pelkkää kovaa todellisuutta niin kuin mustasilmäinenkin, mutta hän on paennut sen tuomaa ahdistusta ylenmääräiseen juhlimiseen, keinotekoiseen maailmaan. Se on punasilmäistä todellisuutta. Useimpien ihmisten maailma lienee tätä punasilmäistä todellisuutta. Viihdytämme itseämme, jotta todellisuuden tyhjyys ja arvottomuus ei saisi meitä levottomaksi.

Sinisilmäinen ihminen näiden kahden muun mielestä ei ole kohdannut todellisuutta ollenkaan. Hän elää harhamaailmassa.

Luulen, että näistä kaikista sini-, puna- ja mustasilmäisistä ihmisistä voidaan sanoa, että he ovat vähän ’kuutamolla’, niin kuin erotuomariystäväni sanoisi. Kukaan heistä ei ole kokonaan hereillä. Sinisilmäiset ovat alusta alkaen kuutamolla, eivätkä tiedä todellisuudesta mitään. Punasilmäiset pitävät itseään itsepintaisesti kuutamolla massaviihteen avulla, mustasilmäisiltä ovat elämän kolhut muuranneet silmät umpeen. Sekään ei ole hereilläoloa.

Kaikki ovat siis kuutamolla, jollakin tapaa pois tolaltaan, pois itsestään. Sinisilmäisen maailmassa on kyllä uskoa, mutta häneltä puuttuu todellisuudentaju. Musta- ja punasilmäisillä on tajua todellisuuteen, mutta heiltä puuttuu usko, jolla kohdata todellisuus ja jolla muuttaa todellisuutta. Siksi he ovat kaikki kuutamolla eli nukuksissa. He eivät valvo eivätkä ole valppaita. Sillä eikö ole niin, jos todellisuus on mustasilmäistä tai punasilmäistä todellisuutta, niin siitä maailmasta puutuu jotakin oleellista. Se on maailma, jossa ei ole Jumalaa. Se on maailma vailla armoa. Se on maailma, jossa ei vietetä jumalanpalvelusta. Se on maailma, jossa ei rukoilla.

Sellaiseenko maailmaan meidän tulisi herätä. Avata silmämme ja nähdä kaiken arvottomuus, lohduttomuus, epätoivo ja pimeys. Kyllä me kristittyinä tiedämme, että juuri sellainen maailma on. Me olemme heränneet, me olemme nähneet maailman pimeyden ja turhuuden. Juuri siihen me olemme heränneet. Me olemme nähneet maailman vailla Jumalaa ja vailla toivoa. Mutta me olemme nähneet paljon muutakin. Me olemme nähneet sen kuinka pimeyteen koittaa valo. Me olemme nähneet maailman Jumalasta käsin, sellaisena kuin sen pitäisi olla. me olemme nähneet päämärän, jota kohti tavoitella. Maailman pimeys ei turruta meitä puolustuskyvyttömiksi. Kylmä todellisuus ei jäädytä tai kahlitse meitä.

Ilman Jumalaa ei ole rakkautta. Siksi meidän on valvottava. Meidän on annettava silmistämme loistaa sitä valoa, jonka Kristus meille antaa. Vain hereillä ollen, valvovina meidän silmämme loistavat Jumalan valoa. Vain silloin näkyy pimenevässä maailmassa valo, joka tuo toivon silmille, joilla ei toivoa ole.

Meidän on valvottava itseämme, ettei uskomme muutu sinisilmäisyydeksi, joka kadottaa kosketuksen todellisuuteen. Meidän on valvottava itseämme myös niin, ettei silmämme muutu mustiksi, petymme maailman kovuuteen ja katkeroidumme. Lopuksi meidän on valvottava itseämme, ettei silmämme ala punottamaan, että pakenemme elämän kovuutta pelkkään viihteeseen joka turruttaa sisimpämme. Meidän on nähtävä tämä maailma kaikessa sen kovuudessaan, mutta ennen kaikkea meidän on valvottava niin, että todellisuuden läpi näemme hänet joka on voittanut maailman, pimeyden, epätoivon, pohjattoman yksinäisyyden, lohduttomuuden, syyllisyyden ja kaikki painajaiset. Me näemme Jeesuksen Kristuksen, joka sanoo: minä olen maailman valo. Se joka minua seuraa ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo. Silloin meidän silmämme ovat auki ja me olemme hereillä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s