Mikkelinpäivä

Mikkelinpäivä – taivaassa syttyi sota – 2019

Matt. 18: 1–6 (7–9) 10 

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja

Tänään on enkelien päivä, varsinkin arkkienkeli Mikaelin päivä. En silti usko, että enkelit ovat tästä juhlasta erityisen mielissään. Enkeli Mikael ei myhäile jossakin onnessansa ja puhalla kakusta kynttilöitä. Enkelit pitävät matalaa profiilia. Todella matalaa. He eivät halua tuoda itseään esille tai korostaa itseään, jos se ei ole välttämätöntä heidän tehtävänsä kannalta – ja useimmiten ei ole. Siksi emme heitä näekään. Enkelit ovat palvelevia henkiä ja toteuttavat Jumalalta saamiaan tehtäviä. Se ei harmita niitä, koska he tietävät täydellisesti keitä he ovat ja mitä varten. Heillä ei ole itsetunto-ongelmia, ei pikkusieluisuutta, ei näyttelemistä. Sitä en tiedä onko niillä huumorintajua. Voi olla, että näyttäytyessään ihmisille tilanteet eivät ole olleet koomisia tai humoristisia. Iloa he ovat kyllä osoittaneet Jeesuksen syntyessä ja heidän tiedetään iloitsevan jokaisesta syntisestä, joka kääntyy Jumalan puoleen. Vaikka he ovat palvelevia henkiä, enkelit eivät kuitenkaan ole tahdottomia koneita, robotteja tai kuin hyvin koulutettuja koiria. He ovat älykkäitä persoonia.

Enkeleistä harvalla ihmisellä on sellaisia kokemuksia, että he varmuudella tietävät enkelin olleen asialla. Joitakin kertomuksia siis muitakin kuin Raamatun kertomuksia, enkelien kohtaamisista on. Olen kuitenkin lähinnä Raamatun kuvausten varassa.

Vaikka emme ole nähneet enkeleitä, kuvittelen, että he ovat usein meidän tietämättämme olleet aktiivisia ja varjelleet. Emme ole vain kyenneet erottamaan tapahtumaa hyvästä onnesta ja sattumasta.

Raamatun kirjoituksissa enkeleistä on monia mainintoja – noin 400. Lähes jokaisessa Raamatun kirjoituksessa. Lisäksi Psalmit puhuvat enkeleistä mainitsematta sanaa enkeli. Enkelit ovat Jumalan ensimmäisiä luomuksia. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Ensin luotiin siis enkelien taivas ja taivaan asukkaat. Sitten luotiin näkyvä maailma.

Enkelit ovat aineettomia olentoja siis henkiolentoja. Ne ovat ikuisia. Emme näe niitä. Meillä ei siksi ole tarkkaa käsitystä niiden luonteesta. Emme tarkkaan tiedä, millä tavalla enkeli toimii. Emme tunne enkelin anatomiaa, ruokavaliota emmekä energiankulutusta. Mannasta, jota satoi taivaasta israelilaisille heidän erämaavaelluksen aikana, on sanottu enkelten leiväksi. Psalmi 78 viittaa mannaan taivaan viljana. Ehkä se on enkelten ruokaa. Ovatko enkelit kenties sitä tähtitieteilijöiden tunnetuksi tekemää pimeää ainetta, minkä tiedetään laskujen mukaan olevan olemassa, mutta josta meillä ei ole mitään todisteperäistä näyttöä. Tieteilijöiden mukaan 85 % maailmankaikkeuden aineesta on pimeää ainetta, jota emme näe. Onko siellä enkelien leikkikenttä. Aistiemme ulkopuolella on joka tapauksessa paljon tilaa.

Raamatun mukaan enkeleillä on tehtäviä sekä taivaassa että maan päällä. Taivaassa enkelit viettävän jumalanpalvelusta ja ylistävät Jumalaa. Maan päällä he varjelevat ja suojelevat ihmistä. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ihminen voisi joutua onnettomuuteen.  Ihmisen ei pidä myöskään testata enkeleiden suojelutehtävää – hyppäämällä korkealta alas ja katsoa ottaako enkeli vastaan.

Enkelin ja ihmisen keskeisin ero on siinä, että enkeli saa taivaassa joka hetki katsoa Jumalan kasvoja. Myös maan päällä olevilla suojelusenkeleillä on suora näköyhteys Jumalaan, kuten Jeesus evankeliumissa sanoi. Kun ihminen näkee jumalan kasvoista kasvoihin, hän on tullut taivaaseen. Taivaasta puhutaan paikkana, missä ihmisen autuutta kuvataan juuri siten, että hän näkee Jumalan kasvoista kasvoihin. Tämä saattaa ensi alkuun tuntua oudolta. Miksi se olisi meille niin hienoa? Kun jonkun kasvot on nähty, niin se on siinä. Jumalan kasvojen suhteen se ei ole siinä. Maan päällä ihminen ei näe Jumalaa, eikä voi. Jumala on salattu. Mooseksen kirjassa on sanottu, että ihminen ei kestäisi katsoa Jumalan kirkkautta ja pyhyyttä, vaan hän kuolisi; ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä yksikään ihminen, joka näkee minut, ei jää eloon.” 2 Moos 33:20.

Taivaassa asia on toisin. Näemme Jumalan ja Jumalan kasvojen katsominen alkaa muuttaa ihmistä yhä enemmän hänen kaltaisekseen. Niin tapahtui Moosekselle, kun hän seurusteli Jumalan kanssa. Hänen kasvonsa alkoivat säteillä siinä määrin, että israelilaiset pelkäsivät ja pyysivät hänen peittämään kasvonsa.

Kun Mooses laskeutui Siinainvuorelta molemmat liitontaulut käsissään, hänen kasvonsa säteilivät, koska hän oli puhunut Herran kanssa. Itse hän ei sitä tiennyt, mutta kun Aaron ja israelilaiset näkivät Mooseksen kasvojen säteilevän, he pelkäsivät mennä häntä vastaan. … Mooses ilmoitti heille käskyt, jotka Herra oli antanut hänelle Siinainvuorella. Sanottuaan kaiken tämän Mooses verhosi kasvonsa.

Jumalan näkeminen alkaa muuttaa meitä taivaassa. Ymmärryksemme kasvaa ja me alamme nähdä Jumalan kautta syvälle salaisuuksiin. Siitä vasta todellinen seikkailu alkaa.

Hetki sitten lukupulpetilta luettiin Ilmestyskirjasta erikoinen kohta. Siinä sanottiin, että Taivaassa syttyi sota.

Ilmaus on erikoinen – taivaassa syttyi sota. Miten niin muka Jumalan taivaassa voi syttyä sota? Eihän kuolevaisten pahuus yllä sinne asti. Taivaaseen ei pääse mitään pahaa. Miten siellä voi olla sotaa? Raamatun vihjeiden mukaan enkelimaailmassa tapahtui lankeemus ennen kuin Adam ja Eva lankesivat maan päällä. Korkein enkeleistä nousi kapinaan Jumalaa vastaan, hänellä on monta nimeä, Ilmestyskirja tuossa kohtaa puhuu hänestä lohikäärmeenä, Jeesus käyttää hänestä nimeä Saatana. Hän kääntyi Jumalaa vastaan ja sai suuren enkelijoukon puolelleen. Enkeleillä on ollut ensihetkenään mahdollisuus valita, mutta tämän valinnan jälkeen niiden kohtalo on sinetöity eikä enää lankeemus ole mahdollinen. Enkeleitä on siis tämän mukaan kahdenlaisia. On Jumalan enkeleitä, jotka ovat ihmisen turvana. Sitten on langenneita enkeleitä, jotka taistelevat Jumalaa vastaan.

Koska enkelit ovat täydellisisä, niiden lankeaminen oli syvää, tietoista ja pysyvää. He eivät siksi tule katumukseen eikä langenneita enkeleitä voi pelastaa. Neuvottelu ei Taivaassa auttanut – eikä siihen ryhdytty, vaan kapina kärjistyi sodaksi. Enkeliruhtinas Mikael kävi häntä vastaan enkeliarmeijan kanssa. Pahan enkeli teki vastarintaa, mutta kärsi tappion. Minkälaisia aseita ja minkälaisia sotataktiikoita harjoitettiin, minkälaisia tappioita kumpikin puoli kärsi, ei sanottu. Meillä kuten monesti Raamatun äärellä, on vain viitteitä tapahtumista.

Paholainen enkeleineen karkotettiin taivaasta. Heidät syöstiin maan päälle ja täällä se on houkutellut ihmisen puolelleen, kuten syntiinlankeemuskertomuksesta tiedämme.

Mutta toisin kuin enkelit, Jumala halusi pelastaa ihmisen. Ihminen on Jumalan erikoisin luomus, enkeliä ihmeellisempi.

Kun Jumala loi ihmisen, ruumiillisen olennon sinun ja minun – hän loi ihmisen, jolla on paljon rajoitteita ja puutteita. Hän loi ihmisen, joka on vapaa, mutta vähän kykyä vapautensa käyttämiseen.  Hän loi ihmisen, jolla on rajalliset voimat, ihmisen, joka ei tiedä kaikkea, joka elää jatkuvassa epävarmuudessa, on heikko ja kuolevainen – kuitenkin jolla on Jumalan henki. Hän kurottautuu rukouksessa Jumalan puoleen. Siinä on jotakin kaunista, koska ihminen ei omista enkelien täydellistä ymmärrystä ja enkelien asemaa, jossa katsotaan alati Jumalan kasvoja. Tätä luotua hän haluaa varjella, mutta ei ihmisen vapauden kustannuksella. Kun ihminen vapaasta tahdostaan tekee jotakin tyhmää enkelit eivät estä sitä.

Mutta Jumala kutsuu ihmistä kääntymään takaisin siihen rakastavaan yhteyteen, jossa vietämme juhlaa niin enkelien kuin Kristuksen kanssa. Ehtoollinen on siitä pieni aavistus. Se on muistoateria, jonka yhteydessä muistamme voittoa, minkä Jeesus on saanut kaikesta siitä, mikä on Jumalaa vastaan. Hänen aseensa pahaa vastaan oli antaa itsensä uhriksi maailman elämän edestä.

Hänen voittonsa on myös meidän voittomme. Pahalla ei ole meihin oikeutta eikä valtaa. Kuulumme kokonaan Jumalalle. Ja kerran enkeli johtaa meidät taivaan kirkkauteen, jossa näemme Jumalan kasvoista kasvoihin.

 

Mikkelinpäivän saarna – kasva isoksi älä itsekkääksi
Matt. 18: 1-6 (7-9) 10
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi:
”Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
…
Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.”

Evankeliumi alkaa opetuslasten kysymyksellä: Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä kysymys ei ole uusi. Se on tuttu kysymys myös meille ja monella eri tavalla. Ihmisten kesken on kilpailua suuruudesta kaiken aikaa ja sitä käydään koko ikä – aiheet vain vaihtelee. On hienoa olla parempi muita. Vaikka ei olisi maailman paras, kunhan on parempi kuin joku toinen.

Kysymys on tuttu pienestä alkaen: kuka on luokan paras, työporukan paras – kuka on paras vertaisten joukossa. Tätä suurutta mittailemaan on järjestetty jos jonkinlaisia kilpailuja. Olympialaisia tai maailmanmestaruuskisoja – miss Universum-kisoja. Idols, Voice of Finland, Master cheff, Huippumalli haussa: jne. Suurin ja parhain voittaa ja hänet palkitaan ruhtinaallisesti. Muut poistuvat tyhjin käsin. Heidän osansa on joko masentua ja luovuttaa tai sisuuntua ja voittaa seuraavalla kerralla.

Meillä on kohtalaisen hyvä ymmärrys siitä, kuka on paras ja suurin maailmassa, ihmisten valtakunnassa. Eri kilpailut ja mittarit pitävät siitä huolen. Mutta kysymys, mikä Jeesukselle esitettiin koski taivasta: kuka on suurin taivaassa. Minkälaisin mittelöin ja mestaruuskisoin se selvitetään?

Opetuslasten kysymys ei ollut vain uteliaisuutta. Heillä oli syynsä kysyä asiaa. Kysymys pitää sisällään ajatuksen, kenellä on eniten valtaa. Kuka saa käskeä ja kuka tottelee.

Jeesuksen vastaus tunnetusti pisti oppilaat hiljaiseksi. Vastaus ei ollut heille mieleen. He odottivat jotakin muuta kuin sitä, että heidän turhamaisuutensa ja vallanhalunsa paljastettaisiin. He odottivat sellaista vastausta, mikä antaisi heille esimerkin siitä minkälaiseksi heidän kannattaa pyrkiä, jotta he saavuttaisivat paremman aseman. Jotta he voisivat alkaa harjoittaa itseään jo ennakolta tuleviin koitoksiin, taivaan kilpailuihin. Tieto lisäisi heidän mahdollisuuksiaan menestyä. Mitä he oikein kuvittelivat kuulevansa: Suurin on se kenellä on eniten taivasten valtakunnan osakkeita. Suurin on se, joka ei pelkää mitään. Suurin on se, joka on paras painija. Nyt kun tiedämme Jeesuksen vastauksen, on vaikea edes kuvitella, mikä voisi muussa tapauksessa olla se suurin tekijä – inhimillisen ajattelun mukaan.

Kysymys ”Kuka on suurin”, on kerran esitetty myös taivaassa enkelien keskuudessa. Ilmestyskirjan kohta, mikä luettiin, palauttaa mieleen siihen liittyviä asioita.
Jumala oli luomassaan maailmassa antanut viisautta, taitoa ja tietoa eniten enkeleiden johtajalle – joka tunnetaan toisinaan nimellä Lusifer, valon tuoja. Hän oli taivaan valtakunnassa suurin Jumalan jälkeen. Jumalan luomistöiden kaunein helmi. Mutta se ei riittänyt hänelle. Hän olisi halunnut olla enemmän. Sillä yksi oli häntä suurempi, Jumala. Lusifer halusi olla ensimmäinen – ei Jumalan jälkeen vaan hänen sijallaan. Niinpä hän kokosi joukon enkeleitä puolelleen Jumalaa vastaan voidakseen syrjäyttää Jumalan ja astua hänen valtaistuimelleen.

Siitä kertoi Ilmestyskirja, kun se sanoi Taivaassa syttyi sota. Sota oli oikeastaan sisällissota tai kapina, jossa korkein enkeli joukkoineen kävi taisteluun Jumalaa vastaan. Mikael voitti hänet Jumalan voimalla ja paha johtajaenkeli syöstiin ulos taivaan valtakunnasta oman enkeliarmeijansa kanssa.

Hän oli sokaistunut omaan erinomaisuuteensa. Ilmestyskirja puhuu hänestä myös Lohikäärmeenä. Langenneen enkelin sisin myrkyttyi, muuttui mustaksi lopullisesti.
Lohikäärme joukkoineen ajettiin siis pois Jumalan taivaasta maan päälle. Ja tiedättekö mitä  hän täällä teki? Hän oli edelleen vihainen Jumalalle ja halusi kostaa. Siksi hän ensi töikseen viekotteli ihmisen puolelleen Jumalaa vastaan. Hän istutti ihmisten mieleen oman näkynsä suuruudesta. Heistä itsestään voisi tulla suuria, eikä niin että Jumala on suuri.

Tämä tapahtui paratiisissa, missä käärme sai Adamin ja Evan lankeamaan. Hän sai heidät ajattelemaan pahaa Jumalasta, joka kielsi heiltä hyvän ja pahantiedon puun hedelmän. Käärmeen päättely eteni jotenkin näin: ”Jumala on kieltänyt teiltä puun hedelmän syömisen, koska hän ei halua, että teistä tulee hänen kilpailijoitaan, yhtä suuria ja mahtavia kuin hän. Kun te syötte siitä hedelmästä, te ette kuole, vaan teistä tulee Jumalan kaltaisia.”

Käärme houkuttelee meitä sellaiseen suuruuteen, joka on minua itseäni varten. Sellainen suuruus on valheellista ja voi olla vaarallistakin.

Siksi Jeesuksen vastaus oppilailleen kannattaa lukea tarkasti.
Jeesus otti lapsen luokseen ja sanoi: ellette käänny ja tule lapsen kaltaiseksi ette pääse taivasten valtakuntaan. Kun Jeesus puhui kääntymisestä, hän tarkoitti juuri sitä, että kysymys on ihan vastakkaisesta asenteesta. Tuleminen pieneksi, lapsen kaltaiseksi ei ole meille luontaista. Se vaatii pysähtymistä ja kääntymistä poispäin siitä tavasta mikä meille on tutumpi. Suunta otetaan Jeesukselta. Samalla koko ajatus kilpailemisesta ja suuruudesta romuttuu. Nöyryydessä ja lapsen kaltaisuudessa ei voi kilpailla. (mää olen aikankin kaks kertaa nöyrempi ko sinä) Jumalan valtakunnan suuruus on erilaista kuin suuruus jota olemme oppineet ihailemaan ja tavoittelemaan. Se mikä meidän ihmisten maailmassa on suurta ja mahtavaa, on Jumalan näkökulmasta jonnin joutavaa tai jopa huolestuttavaa. Huolestuttavaa siksi, että suureksi tullakseen ihminen on joutunut polkemaan monta muuta alleen. Muut ihmiset ovat hänen suuruutensa tiellä. Sellainen suuruus ei kelpaa Jumalalle, mikä tapahtuu toisten kustannuksella.  Suurta on vain se, mitä pystymme tekemään yhdessä ja iloitsemaa siitä yhdessä. Suurta on iloita lahjoistaan joita on saanut, ottaa ne käyttöön niin hyvin kuin osaa ja pystyy, mutta antaa niistä kunnia Jumalalle.

Mutta lapselle se ei ole ongelma. Lapsen maailmassa suuruus ei ole samanlainen kiusaus kuin aikuiselle. Itsekkyys ei niele koko muuta elämää.

Meillä on sukupolvien messu – aikaisemmin tämä oli eläkeläisten jumalanpalvelus. Nyt ajatus on saada sukupolvet kohtaamaan. Kaikkia pyydetään ottamaan oppia lapsesta ja harjoittamaan sellaista suuruutta, hyvyyttä mikä ei sorra muita. Kysymys on oikeastaan elämän suunnasta: annanko itsestäni jotakin muille vai pyrinkö viime kädessä itselleni ottamaan. Elänkö muita varten vai itselleni.

Kun ihminen elää Jumalalle – hänen ei tarvitse kilpailla olemassaolostaan ja suuruudestaan. Hänen ei tarvitse verrata itseään muihin. Jumala rakastaa  häntä. Se on turvallinen perusta elämässä antamaan myös parhaansa Jumalalle ja yhteiseen jakoon.

On toki hyvä, että ihminen tuntee olevansa hyvä jossakin. On hyvä, että ihminen tavoittelee suuriakin unelmiaan. Mutta niitä ei pidä tehdä sielunsa kustannuksella. Valtaakin tässä maailmassa on jaossa ja hyviä vallankäyttäjiä tarvitaan. On hyvä oppia tuntemaan omat kykynsä ja rajansa ja jopa ylittää ne – siis sisuuntua tappioista ja yrittää entistä kovemmin ja voittaa ennen kaikkea itsensä. Mutta se ei saa olla elämää suurempi asia.

Jumalan valtakunnassa todellinen suuruus on sitä, että rakastaa. Jeesus antoi mallin siitä suuruudesta, josta puhui. Hän, joka oli taivaan Kuningas, nöyrtyi ja tuli pieneksi ihmiseksi ja uhrautui meidän tähtemme, jotta me pelastuisimme. Jotta me emme hukkuisi omaan suuruudenkuvitelmaamme

Eräs kauneimpia lupauksia tässä evankeliumissa on tämä: Joka suojelee lasta ja lastenkaltaisia, saavat pitää Jumalaa itseään vieraanaan.

Mikkelinpäivä 3.10.2010

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Silloin Jeesus kutsui luokseen lapsen, asetti hänet heidän keskelleen ja sanoi: »Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan. Se, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, on suurin taivasten valtakunnassa. Ja joka minun nimessäni ottaa luokseen yhdenkin tällaisen lapsen, se ottaa luokseen minut. Mutta jos joku johdattaa lankeemukseen yhdenkin näistä vähäisistä, jotka uskovat minuun, hänelle olisi parempi, että hänen kaulaansa pantaisiin myllynkivi ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen. – Katsokaa, ettette halveksi yhtäkään näistä vähäisistä. Sillä minä sanon teille: heidän enkelinsä saavat taivaissa joka hetki katsella minun taivaallisen Isäni kasvoja.» Matt. 18: 1–6 (7–9) 10

Vaikka yritän muistella elämääni, niin mitään selvää kokemusta enkelistä minulla ei ole eikä sellaista tapahtumaa, minkä voisin tulkita enkelien vaikutukseksi tai läsnäoloksi. Uskon kuitenkin, että minun niin kuin muidenkin kristittyjen suojaksi on annettu enkeli. Että silloinkaan kun olemme yksin, me emme ole yksin. Toisinaan saan työssäni kuulla enkelikokemuksista. Joku on pelastunut sodassa tai auto-onnettomuudessa ihmeellisellä tavalla. Joku on kokenut sairaalan leikkauspöydällä elämänsä päättymisen, mutta sitten yllättäen joutunut palaamaan takaisin elämään ja kertoo enkelikokemuksesta. Joku haluaa täyttää huoneensa ja hyllynsä enkeliaiheisin koriste-esinein. Jollakulla on enkeliä kuvaava ikoni. Mitä sinä ajattelet enkeleistä? Millä tavoin ne kuuluvat osaksi hengellistä elämääsi? Onko kristityn uskottava enkeleihin ollakseen oikea kristitty?

Luterilaisuudessa on korostettu Jeesuksen merkitystä siinä määrin, että Raamatun muut henkilöt ovat jääneet sivuun niin Vanhan testamentin suuret hahmot kuin Maria ja enkelitkin. Enkeleihin kohdistuva mielenkiinto ja palvonta on toisinaan epäterveellä tavalla vienyt uskoa väärään suuntaan ja korjausliike on ollut välttämätöntä. Enkelit eivät ole uskomme ja palvonnan kohde. Ei ole välttämätöntä tulla vakuuttuneiksi enkeleistä. Me palvomme ja ylistämme Jumalaa Jeesuksen Kristuksen tähden. Mutta on totta, että olemme vieneet korjausliikkeen liiankin pitkälle ja enkelit on lakaistu lähes olemattomiin maailmankuvastamme.

Uskoa enkeleiden olemassaoloon on vähentänyt parin vuosisadan ajan myös tieteiden kehittyminen. Sivistyneen ihmisen käsitykseen maailmasta on ollut vaikea sijoittaa enkeleitä. Ne on sijoitettu siksi enemmänkin mielikuvituksen ja satujen maailmaan tai jääneet taulujen ja koriste-esineiden aiheiksi.

Osalle oppineista ihmisistä enkelit ovat symboleita, vertauskuvia ihmismielen syvistä kerroksista. On totta, että enkelit ovat merkkejä. Mutta ne ovat osa Jumalan luomaa todellista maailmaa. Siten ne ovat merkkejä toisesta ulottuvuudesta, Jumalan taivaasta, jota ihmisen aikaansaama pahuus ei ole tärvellyt. Enkelit ovat merkkejä ja muistutuksia siitä, että meillä on taivaallinen koti, jota kohti me kuljemme.

Enkelit esiintyvät hyvin usein Raamatussa. Ne ovat mukana pelastushistorian jokaisessa tärkeässä vaiheessa. Luomista ne eivät ole voineet seurata ainakaan alusta lähtien, koska kuuluvat itse luotuun todellisuuteen. Mutta Jumala loi ensimmäisenä juuri enkelit. ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan.” Ensin taivaallisen ja näkymättömän enkelimaailman ja sitten maallisen ja näkyvän.

Paratiisista alkaen enkelit ovat olleet Raamatun näyttämöllä. Ensimmäinen Raamatussa esiintyvä enkeli on langennut enkeli Saatana, joka johdatti ihmisen harhaan ja sai aikaan ihmisen karkotuksen paratiisista. Ennen ihmisen syntiinlankeemusta myös enkelimaailmassa oli tapahtunut lankeemus, koska käärme oli jo odottamassa ihmisiä.

Raamatun viimeinen enkeli näytti Johannekselle ilmestyksessä minkälaista elämä on, kun viimeisetkin kirouksen kahleet on poissa. Näiden enkelien välissä monet  Raamatun henkilöt ovat kohdanneet Jumalan sanansaattajia: Aabraham, Jaakob ja Mooses kohtasivat enkelin, profeetat Elia, Jesaja, Jeremia; Hesekiel, Daniel. Uusi testamentti kuvaa enkelin monessa kohtaa Jeesuksen elämää: enkeli tuo viestin Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymästä, laulavat jouluna paimenille, varjelevat Jeesuksen pakomatkansa Egyptiin, erämaan koettelemuksen jälkeen enkeli palvelee Jeesusta, myös Getsemanen puutarhassa kiirastorstaina enkelin sanoneen vahvistaneen häntä – vain pitkäperjantaina enkelit ovat hiljaa – Jumalan Pojan syvimmän kärsimyksen hetkellä taivaallinen apu ei ole paikalla, Jeesus on yksin koko maailman synti harteillaan Jumalasta erotettuna ja tuomittuna, jotta meille tehtäisiin mahdolliseksi päästä siihen valtakuntaan, minne ei oteta mitään epäpuhdasta. Ainoastaan Jeesuksen sovitusverellä puhdistetut sielut pääsevät ohi kerubien vartioiman paratiisin portin. Pääsiäisenä enkelit vierittävät kiven haudan suulta ja kertoivat naisille viestin Jeesuksen ylösnousemuksesta. Jeesuksen nouseminen ylös kuolleista oli viesti Jumalan valtakunnan voitosta, valon koittamisesta pimeään. Langenneet, kapinalliset enkelit saivat kuoliniskun.

Enkelit esiintyvät Raamatussa, mutta ne ovat osa myös meidän maailmaamme. Ne eivät ole poistuneet. Jatkuvaa henkimaailman taistelua käydään edelleen jokaisessa kristityssä sielussa.

Toisinaan puhutaan hyvän ja pahan välisestä taistelusta. Pahan puoli näyttää tälläkin hetkellä voivan hyvin maailmassa. Se on saanut voittoja ja ihminen luonnostaan on perso pahan houkutuksille.

Elokuvia ja fantasiakirjoja seuraaville ihmisille tällainen asetelma on tuttu. Tähtien sota, Taru sormusten herrasta tai Narnia kertovat maailmasta, jossa paha on päässyt voitolle. Se on saanut vallattua yhä enemmän alueita. Sitä on vaikea vastustaa ja sen puoleen on helppo antautua. Se kylvää pelkoa, tuskaa ja ahdistusta. Niitä ihminen haluaa välttää ja paeta. Välillä taistelua näiden välillä käydään verisesti. Mutta olennaisesti se on valtataistelua kahden voimakeskuksen välillä. Taistelussa merkittävää on se, minkälaisesta lähteestä voimankäyttö lähtee. Onko se vapaa vihasta, kateudesta, kostosta. Ne ovat väyliä pimeälle puolelle.

Taivaan enkelien sota Mikaelin johdolla kuulostaa fantasianomaiselta, mutta sitä sotaa käydään kaiken aikaa. Siellä ei kilise sapelit eikä vuoda veri.

Jumalaa vastustavat pimeät voimat yrittävät saada kristittyjä eksymään, kääntymään pois kaidalta tieltä, lankeamaan syntiin. Joka syntiä yrittää vastustaa, huomaa varmasti vastustajansa voiman. Siksi meitä pyydetään arvioimaan henkiä. Mitkä voimat vaikuttavat eri valintojen takana? Mihin suuntaan arvioitavana olevat asiat meitä kuljettavat. Kirkastavatko ne Jumalan kunniaa vai omaani. Me haluamme suuruutta, ihailua, kiitosta, kunniaa itsellemme, kuten opetuslapsetkin päivän evankeliumissa.

Syystä Jeesus nostaa esille lapsen, kun häneltä kysytään kuka on taivasten valtakunnassa suurin. ”Ellette käännyt ja tule tämän lapsen kaltaiseksi te ette pääse taivasten valtakuntaan.” Kääntyminen merkitse oman pienuutensa tajuamista, lapsen kaltaiseksi tulemista. Lapset ovat suuria, koska eivät ole kehittyneet vielä pahuudessa, juonittelussa, valtapelissä, kähminnässä, korruptiossa, valehtelussa. He eivät ole kovettaneet sieluaan.

Samoin enkelit ovat osallisia tällaisesta suuruudesta. He eivät etsi kunniaa itselleen. Ne eivät myöskään pidä meteliä itsestään. Niiden ruokana on täyttää Jumalan tahto, iloita ja ylistää Jumalan suuruudesta.

Enkelin nöyryys olkoon meille esimerkkinä oikeasta suuruudesta. Tällaiseen suuruuteen ne sinuakin ohjaavat.

Riemumessu Lallintalolla 3.10.2009

Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: »Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?» Matt 18

Kuulit evankeliumin jossa opetuslapset esittivät Jeesukselle yksinkertaisen kysymyksen. Kuka on suurin taivasten valtakunnassa? Tämä kysymys ‘kuka on suurin’ on hyvin yksinkertainen ja simppeli, mutta se kätkee sisälleen aika ison alueen ihmiselämästä.

(Raamatun lukukappaleena Ilm 12:1-12, siis 1. vuosikerta)

Kilpailu paremmuudesta ja suuruudesta on sinullekin varmaan tuttua puuhaa. Kilpailua käydään kaiken aikaa jopa näiden seinien sisäpuolella.

Kuka on suurin, kuka vahvin, kuka paras, kuka lahjakkain, kuka älykkäin, kuka kaunein, komein tai vetovoimaisin? Kuka on rohkein, kuka on kovin? Kenellä on paras kroppa, upeimmat vaatteet. Kuka on trendikkäin, kuka katu-uskottavin, kuka on kuuluisin ja kuka rikkain? Kilpailua käydään tyttö- ja poikaystävistä, kenellä on halutuin namupala?

Kuka on voittaja, kuka siis saa määrätä ja johtaa. Kuka käyttää näin suurinta valtaa? Ketä meidän tulee kunnioittaa, ihailla tai pelätä kaikkein eniten? Kilpailua käydään kaiken aikaa: se alkaa päiväkodissa kilpailulla parhaista leluista ja päättyy vasta kuolemassa kilpailuun parhaasta hautapaikasta.

Ihmisillä yleensä on halu osoittautua lajitovereitaan paremmaksi edes jossakin. Haluamme kunniaa, arvostusta, ihailua, huomiota ja kiitosta. Haluamme nousta korkeimmalle korokkeelle.  — — —

Jeesuksen oppilaat kilpailivat suuruudesta. He eivät olleet siinä yhtään meitä parempia. Mielenkiintoista mielestäni on, että tämä halu olla kaikkein suurin löytyy myös enkeleiden joukossa. Taistelu enkelien herruudesta on ainakin kerran halkaissut koko Jumalan taivaan.

Ilmestyskirjan luvussa 12 kerrotaan kuinka Taivaassa syttyi sota, sisällissota, jossa enkelit ottivat mittaa toisistaan. Siinä kuvataan enkelien sota lohikäärmettä ja tämän enkeliarmeijaa vastaan. Enkelien välille oli kasvanut juopa: toisella puolella olivat ne, jotka kunnioittivat Jumalaa ja toisella puolella ne, jotka halusivat kunniaa itselleen.

Raamattu kuvaa enkelit usein sotilaina. Jumalalla on enkeliarmeija. Niin täydellisiä kuin enkelit ovatkin, niin heidänkin maailmaansa on sota rumentanut.

Taivaassa syttyi sota. Mikael ja hänen enkelinsä kävivät taisteluun lohikäärmettä vastaan. Lohikäärme enkeleineen teki vastarintaa mutta kärsi tappion, eikä sille ja sen joukolle ollut enää sijaa taivaassa.

Ilmestyskirjan Lohikäärme, pimeyden enkeli oli aikoinaan enkeliruhtinas, mutta joka ei tyytynyt asemaansa, vaan tuli ylpeäksi ja halusi tulla ykköseksi. Luotu ryhtyi kapinaan luojaansa vastaan.

Vaikka enkelit ovat henkiolentoja silti kyseisessä kohdassa mieleni muodostaa kuvan enkeleistä niin kuin ne olisivat keskiaikaisten ritarien kaltaisia: miekka kädessä ja sonnustautuneena haarniskaan. Ratsastavat hevosella toisiaan vastaan tanner tömisten. Törmäys on valtava ja taistelun äänet pettävät alleen lintujen laulun. Enkelien veri vuotaa, niiden hengitys on hurjasta taistelusta käynyt raskaaksi ja taistelun päätyttyä niiden ruumiit höyryävät hikisinä kylmässä ilmassa. Monen hyökkäyksen ja strategisen yllätysliikkeen jälkeen voittaja selviytyy koko sotaa ajatellen. Paholaisen joukko kukistettiin. – Tällainenkö tuo sota oli: verta, hikeä ja suolenpätkiä.

Lohikäärmen häviö kuvataan Ilmestyskirjassa. Se sanottiin siinä aika huomaamattomasti. Sen mukaan Jumalan vastustaja kohtaa tappionsa silloin, kun Jeesus kuolee ristillä. Voiton toi Karitsan veri. Se tarkoittaa Jeesuksen urikuolemaa.

Ei siis tarvittukaan sapelin kalistusta ei haarniskoja ei sotahuutoja eikä päiden katkomista, veren vuodattamista. Vain yhden veri on vuotanut: Jeesuksen. Pahaa vastaan Jumala ei käynyt pahuuden asein.

Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen ja viaton kärsimys on osa ihmeellistä taivaallista sotaa Jumalan ja hänen vastustajansa välillä.

Paholainen halusi tulla suureksi. Jeesus taas tuli pieneksi ja silti sen kautta sai voiton. Viattoman Jeesuksen uhrautuminen sitoo pahan voimat. Kun perimmäiset voimat asetetaan vastakkain totuus paljastuu. Rakkaus on kaikkein suurin voimista: Jumalan uhrautuva rakkaus. Täydellinen rakkaus voittaa vihan, koston, synnin, itsekkyyden ja kaiken pahan.

Siksi Jeesus vastasi opetuslapsen kysymykseen ‘kuka on suurin taivasten valtakunnassa?’ yllättävällä tavalla. Hän otti lapsen keskelle ja sanoi: Tässä on teille se mikä on suurinta. Jos haluatte todellista suuruutta, tulkaa tämän lapsen kaltaiseksi.

Jeesus osoitti meidän kilpailumme suuruudesta tyhjäksi ja arvottomaksi. Koska se usein vääristyy käsissämme. Me haemme suuruutta alistamalla ja polkemalla muita. Se ei ole suuruutta vaan raukkamaisuutta.

Ei ole tarkoitus olla suuri tai pieni, vaan aidosti ihminen omalla paikallaan. Ei ole tärkeää saada vetävintä tyyppiä seurustelukaverikseen, vaan ihmisen jota voi oppia rakastamaan. Oikea suuruus ei ole ulkokuorta, ei lihaksia vaan sitä, että ottaa vastuun teoistaan ja antaa elämänsä sen Jumalan haltuun, joka oikeasti on suuri ja jolla on valta antaa syntini anteeksi ja iankaikkinen elämä siinä taivaassa, josta ihmiskunnan eksyttäjä on poissa.

Mikkelinpäivän perhekirkko
Harjavalta 3.10.2004

Kohta sen jälkeen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?”
… Matt 18: 1-6,10

Opiskeluaikana muistan joskus ajatelleeni, että ei enkeleitä varmaan ole olemassa. Mihin Jumala sellaisia tarvitsee? Ei mihinkään. Mielestäni älyllinen ja nykyaikainen jumalakuva ei kaivannut enkeleiden olemassaoloa. Tällainen käsitys Jumalasta korosti omasta mielestäni juuri Jumalan suuruutta. Jumala pärjää kaikkivaltiaana hyvin ilman enkeleiden apua. Ei hän tarvitse enkeleitä siihen, että ne kulkisivat ympäri maata ja sitten kertoisivat havaintojaan hänelle. Jumalahan näkee ja tietää kaiken ilman enkeleitäkin. Entä suojelusenkelit. Niitäkään ei tarvita, sillä Jumala suojelee itse ihmistä. Hän voi olla kaikkialla yhtä aikaa. Hän itse on kaiken aikaa vierellämme. Enkeliä ei tarvita ihmisen ja Jumalan väliin.

Päättely edellisessä pohdiskelussa kulkee siis seuraavasti: Koska Jumala ei tarvitse enkeleitä, niitä ei ole olemassa? Kuka tahansa voi huomata, että tällaisessa ajattelussa päättely on kovin kehnoa. Samat päättelysäännöt mielessä pitäen, voin kysyä itseltäni. Mihin Jumala tarvitsee hyttystä? Mihin elefanttia tai kissaa? Mihin Jumala tarvitsee minua? Hän ei tarvitse kumpaakaan ja silti molemmat meistä on olemassa. Jumala tulisi varsin hyvin toimeen ilman minua. Meidän olemassaolomme ei selity sillä, että Jumala tarvitsee meitä. Emme ole sitä varten olemassa, että voimme Jumalalle jotakin antaa. Päinvastoin Jumala haluaa antaa meille jotakin. Mutta Jumala on sellainen, että hän haluaa rakastaa paljon. Hän haluaa antaa ihmisille lahjojaan ja hyvyyttään sen sijaan, että vaatisi heiltä suorituksia ja palkintoja. Miksipä Jumala ei siis olisi luonut enkeleitäkin, jos hän kerran on luonut minut ja hyttysen sekä monta kaveriamme. Jos Jumala on luonut tähän maailmaan valtavan määrän eri lajeja eläimiä ja kasveja, niin kyllä kai tähän lajien runsauteen mahtuu näkymättömät enkelitkin.

Raamatun mukaan Jumala toimii toisin kuin ihminen osaa ajatella. Tämän päivän evankeliumi on siitä erittäin hyvä esimerkki. Me olemme oppineet arvostamaan tehokkuutta ja hyötyä. Edellinen ajatukseni enkeleistä kuului juuri tällaisen hyötyajattelun piiriin. Sen mukaan ajatellaan niin että, jos enkeleille ei ole mitään käyttöä, jos niistä ei ole Jumalalle mitään hyötyä, niiden työsopimus on irtisanottava ja heidät on tarpeettomina saneerattava taivaan valtakunnasta. Ei siellä palkkaa pelkästä lorvimisesta ja laulamisesta saa. Kai enkelinkin olisi tehtävä jotakin hyödyllistä, jotakin sellaista, millä osoittaisi olemassaololleen perusteen. Näin ainakin ihmisten maailmassa tapahtuu. (jos ihminen saisi päättää, taivaassakin kilpailutettaisiin joitakin tehtäviä)

Edellinen ajattelun käy vaaralliseksi, jos se ulotetaan kaikkialle. Silloin se esineellistää ihmisen ja enkelin. Se rinnastaa ne esineisiin. Työkalun esimerkiksi hohtimien tai ompelukoneen arvo mitataan siinä, kuinka hyvin ne palvelevat käytössä. Mutta kun olemme tekemisissä elävän olennon kanssa tilanne on aivan toinen. Enkelin tai lapsen tai aikuisenkaan arvo ei ole sen hyödyllisyydessä tai tehokkuudessa.

Mitäpä jos Jumala olisikin luonut enkelit vain nauttimaan olemassaolostaan. Niiden ei tarvitsisi tehdä yhtään mitään. Mitä enemmän ne nauttivat olemassaolostaan sitä iloisempia ja kiitollisempia he ovat ja silloin myös Jumala olisi heistä iloinen. Niinpä nämä enkelit leikkivät hippaa ja kuurupiiloa. Heillä on hauskaa eikä Jumala vaadi heiltä yhtään mitään muuta.

Toki Jumala saa tällaisia enkeleitä luoda. Jumala saa luoda olentoja, joita ei tarvita mihinkään hyödylliseen, joilla ei ole jotakin paikkaa maailman järjestyksen koneiston rattaissa.

Meidän olemassaolomme on Jumalan rakkauden tulos. Se tarkoittaa myös sitä, että meillä on arvo sellaisenaan. Me olemme saaneet ihmisarvon jo syntyessämme. Tuota ihmisarvoa ei tarvitse hankkia työllä tai hyödyllisyydellä.

Jeesuksen esimerkki nostaa lapsi keskelle, kun opetuslapset kysyivät, kuka on suurin taivasten valtakunnassa tähdentää samaa asiaa. Jumalan valtakunnassa pieni on suurta. Lapset eivät ole arvokkaista vasta sitten, kun heistä tulee aikuisia. Lapset eivät ole arvokkaita sillä perusteella, että he ovat tulevaisuudessa tuottavassa työssä. Lapset eivät ole jokin sijoitus tulevaisuuteen. Lapset ovat Jeesuksen mukaan arvokkaita sellaisenaan jo nyt ilman, että ajatellaan mitä heistä joskus tulee.

Eikä tässä ole kaikki. Jeesus asettaa lapsen esikuvaksi siihen, millaiseksi meidänkin olisi tultava päästäksemme taivasten valtakuntaan. Mielestäni lasten maailma muistuttaa vähän niiden joutilaiden enkeleiden maailmaa, jotka vain nauttivat olemassaolostaan. Ehkä meidän olisi opittava lapsilta ja niiltä joutilailta enkeleiltä jotakin tärkeää juuri siinä mikä on perustavin asia elämässämme. Se ei voi olla ainakaan hyödyn ja tehokkuuden maksimoiminen. Meidän olisi löydettävä perusluottamus Jumalaan ja hänen hyvyyteensä.

Jotta ihmiset huomaisivat tämän, heidän olisi tehtävä täyskäännös asenteissaan ja arvoissaan. Kun ihminen yrittää olla suurin kaikessa, siitä on seurauksena vain tappelua, sotia ja julmuuksia.

Edesmennyt piispa Nikolainen on sanonut hienosti: Jumalan valtakuntaan tullaan kääntymisen, eli lapseksi tulemisen kautta. Mutta siitä mennään myös ulos, kun omissa silmissä tullaan suuriksi.

Jumalan valtakunnan arvot ovat vastakkaisia niille, mitä aikuiset yleensä arvostavat ja tavoittelevat: valta, suuruus ja raha.

Jeesus asettaa lapsen keskellemme. Ei siksi, etteikö valtaa ja vallanpitäjiä tarvita, vaan muistuttamaan siitä, että valta usein vääristyy ihmisen käsissä. Jolla on valtaa, hänen on opeteltava katsomaan maailmaan lasten näkökulmasta, niiden näkökulmasta jotka ovat pieniä ja vaikutusmahdollisuuksia vailla. Silloin vain valta voi palvella sitä tarkoitusta jota varten se on annettu.

Lapseksi tuleminen ei ole lapsellisuutta vaan oman pienuutensa tunnustamista. Me tarvitsemme Jumalaa.

Jumala ei tarvitse ihmistä. Jumala tulee hyvin toimeen ilman minua. Mutta ihminen, hyttynen ja enkeli tarvitsevat Jumalaa. He eivät voi elää ilman häntä. Se on ensimmäinen askel oman pienuutensa tunnistamisessa.

Puhuin alussa joutilaista enkeleistä. Mutta on enkeleillä oikeita tehtäväkin. Mainitsen erityisesti yhden. Koulun oppilaat ovat tehneet paperi-enkeleitä. Nuo enkelit on sijoitettu saatto-oven edessä. Tuosta ovesta siunatut vainajat kuljetetaan kirkkomaalle viimeiseen lepoon. Enkelit ovat saattajia elämän kaikissa vaiheissamme läpi elämämme. Mutta saattajia he ovat ennen kaikkea kuoleman yhteydessä. He kantavat meidät Jumalan luo pyhien joukkoon.

Mikkelinpäivän perhekirkon johdantosanat

Hyvää huomenta ja tervetuloa Mikkelinpäivän perhekirkkoon. Tämä päivä on enkelien ja lasten päivä. Molempia yhdistää pyhä huolettomuus – eläminen rakkaudessa ja rakkaudesta. Näin pitäisi olla kaikkien lasten kohdalla.

Mutta kun lapsilta vaaditaan aikuisille kuuluvaa vastuuta liian aikaisin, tuo huolettomuus katoaa.

Lasten leikki, ilo ja nauru ovat kuitenkin viestejä taivaan valtakunnasta keskellämme. Jos lasten ilo katoaa tai tukahdutetaan, olemme vaarassa kadottaa myös taivaan valtakunnan.

Jumala rakastaa ihmisiä ehdottomasti. Hän ei rakkauttaan meiltä kiellä.

Hänelle saame tunnustaa kaiken pahan ja väärän, mitä olemme tehneet: sen, että omilla toimillamme olemme aiheuttaneet pahaa mieltä ja kärsimystä toisille. Olemme saaneet aikaan sen, että luottamus ihmisten välillä rakoilee.

 

1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s