15. shell

15. sun. helluntaista

Katkera, ihan sama vai kiitollinen (2022)

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: ”Menkää näyttämään itsenne papeille.” Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: ”Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?” Ja hän sanoi miehelle: ”Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.” Luuk. 17:11–19 

Evankeliumissa Jeesus parantaa kymmenen spitaalista, joista yksi palaa kiittämään. Evankeliumin kertomus on tuttu ja kiehtovakin.

Jokainen meistä on sairastanut, joskus vakavammin joskus lievemmin. Aina sairaus kuitenkin muistuttaa meitä elämän hallinnan katoamisesta ja elämän rajallisuudesta. Pieni virus voi muuttaa koko elämämme, kuten olemme huomanneet, emmekä pysty siltä juuri suojautua, ellemme täysin eristäydy toisista ihmisistä. Sairauksien heikentämänä lisäksi väistämättä joudumme ajattelemaan, että matkamme voi päättyä tähän. Kuolemanpelko käväisee mielessä.

Evankeliumin sairailla spitaalisilla oli karumpi kohtalo kuin meillä. Sairaanhoito ei ollut kehittynyttä. Spitaaliin ei ollut mitään hoitoa. Koska kysymys oli vielä tarttuvasta sairaudesta, sitä pelättiin. Siihen sairastuminen aiheutti merkittäviä toimenpiteitä.

Kolmannessa Mooseksen kirjasta on kaksi kokonaista lukua, mitkä käsittelevät spitaaliin liittyviä kysymyksiä. Siinä annetaan papille yksityiskohtaisia ohjeita sairauden tutkimiseen ja diagnoosin tekemiseen. Jos kysymys oli spitaalista eikä pinnallisesta ihottumasta papin tuli julistaa sairastunut saastaiseksi. Sen seurauksena sairastuneen tuli käyttää repaleisia vaatteita, pitää hiuksensa hajallaan ja kasvojensa alaosa peitettynä, sekä huutaa ”saastainen, saastainen”. Niin kauan kuin hän potee sairautta, hänen tuli asua erillään leirin ulkopuolella. (3 Moos 13) Epäselvässä tapauksessa sairas joutui seitsemän päivän karanteeniin, jonka jälkeen tarkastettiin tila uudelleen. Hyvässä tapauksessa hänet julistettiin puhtaaksi ja hän sai palata kotiinsa, jossa oli viikon hissukseen. Sen jälkeen toimitettiin uhripalvelus, jolla hänen saastaisuutensa poistettiin. Kolme eläintä menetti henkensä. Verta siveltiin parantuneen oikeaan korvannipukkaan, peukaloon ja isovarpaaseen. Puhdistusseremoniassa käytettiin myös öljyä.

Sairauden henkinen ankaruus oli siinä, että se erotti lä-heisistä ja myös seurakunnasta. Heistä tuli kartettavia hylkiöitä, Ihmisten ja Jumalan hylkäämiä. Taudin vakavampi muoto runteli sairastavan kehoa. Se merkitsi myös menehtymistä yksinäisyydessä tai muiden samaa sairautta potevien yhteisössä.

Suomessa tunnetaan 1600 luvulla Seilin saari paikkana jonne spitaalisia lähetettiin. Heidän tuli viedä sinne ruumisarkkuun tarvittava materiaali mukanaan. Sieltä ei tultu takaisin. Nykyisin sairaus on hoidettavissa ja sitä ei länsimaissa enää tapaa.

Evankeliumin kertomuksessa kymmenen spitaalista kulkee yhdessä. Sairastuneet hakivat turvaa toisistaan. Jopa kulttuuriset rajat olivat poissa sairaiden kesken. Normaalisti juutalainen ja samarialainen eivät olleet tekemisissä. Kohtalo yhdisti heitä.

He olivat kuulleet Jeesuksesta ja hänen tekemistään lukuisista parannusihmeistä, Jeesuksesta joka oli hylättyjen ja toivottomien turva ja pelastus. Niinpä he uskaltautuivat matkaan. Jospa tämä mies auttaisi heitä, vaikka Jumala oli jo kerran heidät sairauteen tuominnut.

Miehet pysähtyivät matkan päähän ja huusivat sieltä: ”Jeesus opettaja, armahda meitä.” Jeesus parantaa heidät sanomalla heille vain sanat: ”menkää näyttämään itsenne papille.” He eivät parantuneet heti, vaan vasta matkalla he tulivat terveiksi. Papin antama lausuma terveydestä oli heille lääkärin todistus, mikä oli portti takaisin ihmisten luo. Eristys päättyi. He saivat takaisin elämänsä.

Mutta tätä tarinaa ei kerrota vain parantamisen ihmeenä, vaan siksi, mitä se vaikutti parantuneissa. Vain yksi heistä tuli kiittämään. Hänkin oli samarialainen. Missä ne muut olivat, Jeesus kysyi? Jeesus joutui pettymään oman kansansa ihmisiin, jotka olivat kiittämättömiä.

Sairaana tiedämme, miten hieno asia terveys on. Tullessamme terveeksi olemme huojentuneita ja iloisen toiveikkaita. Elämä palaa normaaliksi ja sairauden voi unohtaa. Oman heikkoutensa ja haavoittuvuutensa voi unohtaa. Oman kuolevaisuutensa voi unohtaa. Mutta olemmeko kiitollisia? Luultavasti monenlaisia ihmisiä löytyy tässäkin asiassa. Ehkä yksi kymmenestä evankeliumin mallin mukaan on kiitollinen ja ilmaisee sen.

Kiitollisuus pitäisi olla perustava lähtökohta kristityn elämänasenteena. Se tulee esille pitkin Raamattua. Erityisesti Psalmit kehottavat kiittämään Jumalaa. Kiitollisuus lähtee siitä oivalluksesta, että kaikki on lahjaa. Elämä itsessään on lahja, terveys on lahja, ruoka, maan antimet, on lahja, työpaikka on lahja, koti on lahja, läheiset ihmiset ovat lahja, puoliso on lahja, lapset ovat lahjoja. Suurin Jumalan lahjoista on iankaikkinen elämä, Jeesuksen kautta, minkä saamme kasteessa. Kun nämä ovat lahjoja niistä voi olla kiitollinen.

Tänään kolme seurakunnan työntekijää Sini, Hannu ja Johanna ovat siunattavana jumalanpalveluksessa. Kiitollisuuden kielellä sanottuna: he ovat kiitollisia työstä ja seurakunta työnantajana on kiitollinen heistä, hyvistä työntekijöistä. Siksi me vietämme tätä kiitosjuhlaa. Kiitämme Jumalaa niin heistä kuin maan sadosta.

Suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Kiitoksen aihetta riittää siinä, miten asiat ovat hyvällä mallilla. Monet Suomessa ovat tosin ihmetelleet tätä mittaustulosta. Onnellisuus ei tunnu olevan se, millä elämäänsä kuvailevat.

Eräs amerikkalainen mies joka oli muuttanut Suomeen, huomasi sen, että ihmiset eivät täällä ehkä ole muita onnellisempia. Hän määritteli sen toisin. He ovat tyytyväisempiä. Heillä on monet asiat sillä tavoin hyvin, että he ovat tyytyväisiä. Onnellisuus ja kiitollisuus ei tule ulkoa annettuna. Sitä ei voi sosiaalitoimi taata.

Jos ajatellaan tunteita jatkumona janalla, mikä toiseen suuntaan kasvaa kiitollisuutta kohti ja toiseen suuntaan kiittämättömyyttä ja katkeruutta kohti. Minkälainen tästä jatkumosta tulee. Janan puoliväli eli nollapiste, missä ihminen ei ole kiitollinen eikä kiittämätön, sitä kuvaan nuorison käyttämällä ilmaisulla: ihan sama. Mutta kun siitä nollapisteestä lähdetään kiitollisuutta kohti niin tällainen siitä nopealla pohtimisella tulee: ensin jokin asia tai olotila menettelee, sitten se on ok, sitten ihan kiva, jonka jälkeen henkilö on tyytyväinen, sitten onnellinen, sitten iloinen, kiitollinen ja lopulta ylistää Jumalaa ja viimeksi janalla lienee autuas Jumalan katseleminen. Jos taas mennään nollapisteestä kiittämättömyyteen päin: ensin tulee jonkinlainen pieni kiusaantuneisuus, sitten jokin harmittaa, siitä päästään jo kiittämättömyyteen, sitten tyytymättömyyteen ja mielensä pahoittamiseen. Mielensä pahoittamisen jälkeen alaa synkkyys ja sitten masentuneisuus tai viha, katkeruus ja kosto. En tiedä kuinka kauas tätä janaa voi jatkaa ja tuleeko väliin vielä muita tunnistettavia vaiheita. Mutta voit miettiä, kummalle puolelle sinun elämäsi perustunteet sijoittuvat? Oletko sinä enemmän mielensäpahoittajan kyydissä vai täyttääkö ilo ja kiitollisuus mielesi – onko kaikki ihan sama.

Kristillinen elämänasenne kiitollisuutena lähtee siitä perus-kokemuksesta ja uskosta, että Jumala on kaiken takana. Siksi myös kaikella on tarkoitus. Esittäessäni tunteiden asteikon, en tarkoita sitä, etteikö saisi tuntea tyytymättömyyttä tai muita kielteisiä tunteita. Voimme kuitenkin kysyä itseltämme, onko mielenmaisemamme jäänyt valittamaan eikä kiittämään asioista. Usein kysymys on taustalla olevasta elämänasenteesta, minkä evankeliumi myös osoitti. Usko tuo mukanaan kiitollisuutta

Evankeliumissa kaikki parantuivat ja puhdistuivat sairaudestaan, mutta samarialainen pelastui. Hän näki elämänsä korjaantuneen niin ihmisten kuin Jumalan edessä. Sitä kiitollisuus ilmensi. Usko oli hänet pelastanut. Hän oli parantunut sairaudelta, joka turmeli hänen ruumistaan, mutta hän oli pelastunut kuolemalta, joka nakersi hänen sieluaan. Hän ei saanut vain terveyttä takaisin. Hän sai elämän yhteyden läheisiin ja Jumalaan. Sinäkin Jumalan pelastettu-na lapsena et milloinkaan ole hylkiö tai saastainen, vaan puhdas, Jeesuksen uhrilla puhdistettu ja verellä pesty.

Spitaalia vaikeampi sairaus (2010)

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: »Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?» Ja hän sanoi miehelle: »Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.» Luuk. 17: 11-19

Minkälainen ihminen on se, joka ei lainkaan kiitä.

Syntymäpäivälahjan saadessaan hän kyllä ottaa lahjan, mutta ei kiitä tai ole iloinen. Näin toimiessaan hän antaa ymmärtää että ei pidä lahjasta eikä lahjan antajasta. Lahja ei ollut hänestä tarpeeksi hieno. Se oli tavallinen eikä täyttänyt hänen unelmiaan. Kukaan kaveri ei tule siitä kateelliseksi.

Teille on kuitenkin opetettu varhain se, että pitää kiittää. Kun saa jotakin, siitä kiitetään. Kun joku tekee meille jotakin hyvää, tai auttaa meitä, me kiitämme. Pelkkä kiitoksen sanominen on jo kohteliasta, mutta hienoa olisi jos myös tuntisimme kiitollisuutta. Kiitollisuus on iloa siitä, mitä on saanut.

Kiitollisuus Jumalan lahjoista olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi vertailla omia lahjojaan toisten lahjoihin.

Miksi minulla on tällaiset lahjat ja tuolla toisella toisenlaiset. Miksi toisella on kauniimpi lauluääni kuin minulla? Miksi toinen on nopeampi, notkeampi ja rohkeampi kuin minä? Miksi minulla on suora tukka ja toisella kiharat? Miksi toinen piirtää paremmin kuin minä? Miks toi saa vanhemmiltaan paljon kalliimpia lahjoja ja tavaroita kuin minä?

Kiitollisuus onkin paljon vaikeampaa. On vaikea olla iloinen niistä lahjoista joita itse on saanut, koska aina löytyy joku toinen, jolla näyttäisi olevan asiat paremmin.

Kiittämättömyys on helppoa – kuitenkin se on ihmistä kutistava piirre. Se osoittaa että meidän tunteissa on jotakin vihossa. Ei Jumala luonut meistä kiittämättömiä, vaan sellaisia, jotka kiittävät ja ylstävät Jumalaa.

Evankeliumi kuvasi kymmenen henkilöä, jotka Jeesus paransi ja vain yksi heistä palasi kiittämään. Miten se voi olla mahdollista, että muut eivät kiittäneet? Mikä heitä oikein vaivasi? Heidän sairautensa oli ollut vaikea ja pelätty. Koska sairaus oli tarttuva heidän oli oltava erossa toisista ihmisistä – erossa läheisistään. Terveet ihmiset karttoivat ja pelkäsivät heitä. Jeesus paransi heidät. Sen suurempaa asiaa heidän elämässään ei olisi voinut tapahtua ja sen suurempaa lahjaa he eivät olisi voineet saada. He parantuivat sairaudestaan ja saivat palata perheidensä luo. Silti melkein kaikki olivat happamia, epäkohteliaita, kiittämättömiä.

Heillä oli varmasti vielä jokin suurempi sairaus, josta he eivät olleet parantuneet: nimittäin kiittämättömyys. Mutta se on sairaus, jota ei ole helppo tunnistaa – koska se ei aiheuta ihmisessä pahoinvointia, huimausta, ripulia tai edes näppylöitä naamaan.

Kiittämättömyys on sairaus, josta muut saavat oireita – tulee paha mieli.

Miten siitä voisi parantua? Ensin jonkun täytyy meille siitä huomauttaa – olemme kuin kuihtuneita kukkasia, kun emme kiitä mistään emmekä tunne kiitollisuutta. Tai olemme kuin kovaa maata, johon kiitollisuuden kauniita kukkia ei voi kasvaa.

Kiittämistä on harjoiteltava. On herätettävä itseään etsimään ja katsomaan kiitoksen aiheita, nähtävä kauneutta, herkkyyttä, Jumalan kädenjälkiä – jotakin mitä suojella, jotakin mitä rakastaa, jotakin mistä iloita, jotakin mistä kiittää. Kiitoksen aiheita löytyy kaikkialta, jos vain haluaa katsoa.

Eräs tarina kertoo kahdesta vankilassa olevasta miehestä. He jakoivat saman vankikopin – huoneessa oli yksi pieni ikkuna. Siitä ei paljon näkynyt. Kun heiltä kysyttiin, mitä he näkivät. Toinen sanoi: näen vankilan kuraisen pihamaan. Toinen sanoi: näen sinisen taivaan. Samasta ikkunasta he kiinnittivät huomiota eri asioihin.

Toiselle vankilan pihamaa oli tullut tutuksi. Hän oli kävellyt kuraisessa maassa, hän vihasi vankilaa ja elämäänsä. Kaikki oli harmaata. Saman harmauden keskeltä toinen ei ollut antanut sijaa katkeruudelle ja vihalle. Hän kohotti katseensa korkeuteen, jossa taivas oli kauniina heidän yllään. Hän pystyi iloitsemaan. – taivaan Jumalalta tulee siunaus, jonka hän kiitoksella ottaa vastaan.

He pysähtyivät matkan päähän – Luuk 17:11-19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” …

”Pysähtyminen matkan päähän” kuvaa riipaisevalla tavalla, minkälaisesta sairaudesta miehet kärsivät.

Spitaali oli sairaus, joka eristi ihmisen hänen normaalista elinyhteisöstään. Laki määräsi hänet pysymään etäällä terveistä ihmisistä. Laki vaati tällaisia ihmisiä myös varoittamaan itsestään. Heidän oli huudettava sanaa: Saastainen, saastainen, jotta muut tiesivät pysyä erossa heistä.

Mutta tämä ei ollut ainoa asia, josta heidät oli erotettu. Saastaisuus ei ollut vain ruumiin sairautta ja tartuntavaaraa. Se oli myös uskonnollista epäpuhtautta. Tällainen henkilö ei ollut oikeutettu osallistumaan jumalanpalvelukseen. Ajateltiin, että hän ei ole tarpeeksi puhdas lähestyäkseen Jumalaa.

Sairaus ei voinut olla vaikuttamatta näiden ihmisten kokemukseen itsestään, siitä minkälaisia he ovat. Muiden ihmisten läheisyyteen ei ollut asiaa eikä Jumalakaan heistä juuri piitannut. He jäivät siis matkan päähän ja sieltä huusivat yhdessä rukouksen Jeesukselle: Armahda meitä.

Jeesus lähetti miehet papin luokse, jonka tuli todeta heidät puhtaiksi. Se oli heidän ainoa tie päästä takaisin ihmisten pariin ja jumalanpalveluksiin. He kaikki lähtivät liikkeelle. Ja pian he huomasivatkin itsensä terveiksi ja samalla koko heidän elämänsä muuttui halveksitusta terveeksi ja normaaliksi. Normaaliin elämään kuului myös se, että juutalaisilla ja samarialaisilla ei ollut mitään tekemistä keskenään. Sairaana he olivat kaikki kohtalotovereita, mutta nyt terveenä ennakkoluulot palasivat. Tässä vaiheessa heidän tiensä erosivatkin. Yksi joukosta kääntyi takaisin. Hän oli tuo samarialainen mies. Hänellä ei ollut asiaa juutalaisen papin luokse. Mutta hän tulee takaisin Jeesuksen luokse kiittämään häntä.

Onko sinulla ollut sellaista sairautta tai vaikeaa asiaa, joka on tavallaan sulkenut sinulta yhteyden muihin ihmisiin, että olet joutunut häpeämään itseäsi tai tuntemaan itsesi saastaiseksi ja epäkelvolliseksi? Ohjaako parantumisen ilo meidät Jeesuksen luokse. Tavallista on kai se, että me huomaamme vain ne Jumalan lahjoista, jotka meiltä puuttuvat, mutta jotka jollakin toisella on. Mutta tämä on katkera, kateellinen ja vertaileva elämänasenne, josta ei kumpua kiitos.

Kipujen keskeltä on tosin vaikea kiittää. Ajattelemme, että helppohan kai terveen on olla kiitollinen. Helppohan on kiittää silloin, kun parantuu. Sairaana ei kiitos nouse. Mutta evankeliumi osoittaa, että eivät parantuneetkaan kiitä eivätkä tunnista hyväntekijäänsä. Evankeliumin sairaat kaikki kymmenen miestä olivat kohtalaisen lähellä Jumalaa. He olivat kuulo ja näköetäisyyden päässä. Mutta parantuneina he olivat loitontuneet Jumalasta. Kiittämään palannut samarialainen mies pääsi kaikkein lähemmäs Jumalaa. Sairaus toi siis lähelle ja kiitos vielä lähemmäs. Se jäi yhdeksältä muulta kokematta.

90 prosentin kiittämättömyydellä

 

2 Comments

  1. olen 55.v.mummuihminen,minulla on sairautena alkoholismi ,josta HERRA ON PARANTANUT JA OLEN SIITÄ ÄÄRETTÖÖMÄN KIITOLLINEN,nyt saan pitää pyhäkoulua lapsille,itellänikin on 9 lastenlasta jotka tietävät sairauteni,ja tietävät että Jumala on parantanut ja antanut uuden elämän,ja heille rakastavan mummun, kiitos jaylistys siittä kuuluu JEESUKSELLE.

  2. Alkoholi on pilannut monta perhettä Suomessa. Surullista on se, että isän tai äidin alkoholismi saattaa tehdä lapsista katkeria – sen lisäksi, että heiltä on riistetty hyvä lapsuus. Kun Jumala saa hoitaa haavat sekä alkoholistilta että hänen lapsiltaan, se on todella suuren kiitoksen paikka. Olen iloinen sinun ja läheistesi puolesta – se todellakin on ylistyslaulun paikka.
    – Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella (Ps 103:1-4).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s