15. shell

15. sun. helluntaista

Spitaalia vaikeampi sairaus

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: »Jeesus, opettaja, armahda meitä!» Nähdessään miehet Jeesus sanoi heille: »Menkää näyttämään itsenne papeille.» Mennessään he puhdistuivat. Huomattuaan parantuneensa yksi heistä kääntyi takaisin. Hän ylisti Jumalaa suureen ääneen, lankesi maahan Jeesuksen jalkojen juureen ja kiitti häntä. Tämä mies oli samarialainen. Jeesus kysyi: »Eivätkö kaikki kymmenen puhdistuneet? Missä ne yhdeksän muuta ovat? Tämä muukalainenko on heistä ainoa, joka palasi ylistämään Jumalaa?» Ja hän sanoi miehelle: »Nouse ja mene. Uskosi on pelastanut sinut.» Luuk. 17: 11-19

Minkälainen ihminen on se, joka ei lainkaan kiitä.

Syntymäpäivälahjan saadessaan hän kyllä ottaa lahjan, mutta ei kiitä tai ole iloinen. Näin toimiessaan hän antaa ymmärtää että ei pidä lahjasta eikä lahjan antajasta. Lahja ei ollut hänestä tarpeeksi hieno. Se oli tavallinen eikä täyttänyt hänen unelmiaan. Kukaan kaveri ei tule siitä kateelliseksi.

Teille on kuitenkin opetettu varhain se, että pitää kiittää. Kun saa jotakin, siitä kiitetään. Kun joku tekee meille jotakin hyvää, tai auttaa meitä, me kiitämme. Pelkkä kiitoksen sanominen on jo kohteliasta, mutta hienoa olisi jos myös tuntisimme kiitollisuutta. Kiitollisuus on iloa siitä, mitä on saanut.

Kiitollisuus Jumalan lahjoista olisi paljon helpompaa, jos ei tarvitsisi vertailla omia lahjojaan toisten lahjoihin.

Miksi minulla on tällaiset lahjat ja tuolla toisella toisenlaiset. Miksi toisella on kauniimpi lauluääni kuin minulla? Miksi toinen on nopeampi, notkeampi ja rohkeampi kuin minä? Miksi minulla on suora tukka ja toisella kiharat? Miksi toinen piirtää paremmin kuin minä? Miks toi saa vanhemmiltaan paljon kalliimpia lahjoja ja tavaroita kuin minä?

Kiitollisuus onkin paljon vaikeampaa. On vaikea olla iloinen niistä lahjoista joita itse on saanut, koska aina löytyy joku toinen, jolla näyttäisi olevan asiat paremmin.

Kiittämättömyys on helppoa – kuitenkin se on ihmistä kutistava piirre. Se osoittaa että meidän tunteissa on jotakin vihossa. Ei Jumala luonut meistä kiittämättömiä, vaan sellaisia, jotka kiittävät ja ylstävät Jumalaa.

Evankeliumi kuvasi kymmenen henkilöä, jotka Jeesus paransi ja vain yksi heistä palasi kiittämään. Miten se voi olla mahdollista, että muut eivät kiittäneet? Mikä heitä oikein vaivasi? Heidän sairautensa oli ollut vaikea ja pelätty. Koska sairaus oli tarttuva heidän oli oltava erossa toisista ihmisistä – erossa läheisistään. Terveet ihmiset karttoivat ja pelkäsivät heitä. Jeesus paransi heidät. Sen suurempaa asiaa heidän elämässään ei olisi voinut tapahtua ja sen suurempaa lahjaa he eivät olisi voineet saada. He parantuivat sairaudestaan ja saivat palata perheidensä luo. Silti melkein kaikki olivat happamia, epäkohteliaita, kiittämättömiä.

Heillä oli varmasti vielä jokin suurempi sairaus, josta he eivät olleet parantuneet: nimittäin kiittämättömyys. Mutta se on sairaus, jota ei ole helppo tunnistaa – koska se ei aiheuta ihmisessä pahoinvointia, huimausta, ripulia tai edes näppylöitä naamaan.

Kiittämättömyys on sairaus, josta muut saavat oireita – tulee paha mieli.

Miten siitä voisi parantua? Ensin jonkun täytyy meille siitä huomauttaa – olemme kuin kuihtuneita kukkasia, kun emme kiitä mistään emmekä tunne kiitollisuutta. Tai olemme kuin kovaa maata, johon kiitollisuuden kauniita kukkia ei voi kasvaa.

Kiittämistä on harjoiteltava. On herätettävä itseään etsimään ja katsomaan kiitoksen aiheita, nähtävä kauneutta, herkkyyttä, Jumalan kädenjälkiä – jotakin mitä suojella, jotakin mitä rakastaa, jotakin mistä iloita, jotakin mistä kiittää. Kiitoksen aiheita löytyy kaikkialta, jos vain haluaa katsoa.

Eräs tarina kertoo kahdesta vankilassa olevasta miehestä. He jakoivat saman vankikopin – huoneessa oli yksi pieni ikkuna. Siitä ei paljon näkynyt. Kun heiltä kysyttiin, mitä he näkivät. Toinen sanoi: näen vankilan kuraisen pihamaan. Toinen sanoi: näen sinisen taivaan. Samasta ikkunasta he kiinnittivät huomiota eri asioihin.

Toiselle vankilan pihamaa oli tullut tutuksi. Hän oli kävellyt kuraisessa maassa, hän vihasi vankilaa ja elämäänsä. Kaikki oli harmaata. Saman harmauden keskeltä toinen ei ollut antanut sijaa katkeruudelle ja vihalle. Hän kohotti katseensa korkeuteen, jossa taivas oli kauniina heidän yllään. Hän pystyi iloitsemaan. – taivaan Jumalalta tulee siunaus, jonka hän kiitoksella ottaa vastaan.

He pysähtyivät matkan päähän – Luuk 17:11-19

Matkallaan kohti Jerusalemia Jeesus kulki Samarian ja Galilean rajaseudulla. Kun hän oli tulossa erääseen kylään, häntä vastaan tuli kymmenen spitaalista miestä. Nämä pysähtyivät matkan päähän ja huusivat: ”Jeesus, opettaja, armahda meitä!” …

”Pysähtyminen matkan päähän” kuvaa riipaisevalla tavalla, minkälaisesta sairaudesta miehet kärsivät.

Spitaali oli sairaus, joka eristi ihmisen hänen normaalista elinyhteisöstään. Laki määräsi hänet pysymään etäällä terveistä ihmisistä. Laki vaati tällaisia ihmisiä myös varoittamaan itsestään. Heidän oli huudettava sanaa: Saastainen, saastainen, jotta muut tiesivät pysyä erossa heistä.

Mutta tämä ei ollut ainoa asia, josta heidät oli erotettu. Saastaisuus ei ollut vain ruumiin sairautta ja tartuntavaaraa. Se oli myös uskonnollista epäpuhtautta. Tällainen henkilö ei ollut oikeutettu osallistumaan jumalanpalvelukseen. Ajateltiin, että hän ei ole tarpeeksi puhdas lähestyäkseen Jumalaa.

Sairaus ei voinut olla vaikuttamatta näiden ihmisten kokemukseen itsestään, siitä minkälaisia he ovat. Muiden ihmisten läheisyyteen ei ollut asiaa eikä Jumalakaan heistä juuri piitannut. He jäivät siis matkan päähän ja sieltä huusivat yhdessä rukouksen Jeesukselle: Armahda meitä.

Jeesus lähetti miehet papin luokse, jonka tuli todeta heidät puhtaiksi. Se oli heidän ainoa tie päästä takaisin ihmisten pariin ja jumalanpalveluksiin. He kaikki lähtivät liikkeelle. Ja pian he huomasivatkin itsensä terveiksi ja samalla koko heidän elämänsä muuttui halveksitusta terveeksi ja normaaliksi. Normaaliin elämään kuului myös se, että juutalaisilla ja samarialaisilla ei ollut mitään tekemistä keskenään. Sairaana he olivat kaikki kohtalotovereita, mutta nyt terveenä ennakkoluulot palasivat. Tässä vaiheessa heidän tiensä erosivatkin. Yksi joukosta kääntyi takaisin. Hän oli tuo samarialainen mies. Hänellä ei ollut asiaa juutalaisen papin luokse. Mutta hän tulee takaisin Jeesuksen luokse kiittämään häntä.

Onko sinulla ollut sellaista sairautta tai vaikeaa asiaa, joka on tavallaan sulkenut sinulta yhteyden muihin ihmisiin, että olet joutunut häpeämään itseäsi tai tuntemaan itsesi saastaiseksi ja epäkelvolliseksi? Ohjaako parantumisen ilo meidät Jeesuksen luokse. Tavallista on kai se, että me huomaamme vain ne Jumalan lahjoista, jotka meiltä puuttuvat, mutta jotka jollakin toisella on. Mutta tämä on katkera, kateellinen ja vertaileva elämänasenne, josta ei kumpua kiitos.

Kipujen keskeltä on tosin vaikea kiittää. Ajattelemme, että helppohan kai terveen on olla kiitollinen. Helppohan on kiittää silloin, kun parantuu. Sairaana ei kiitos nouse. Mutta evankeliumi osoittaa, että eivät parantuneetkaan kiitä eivätkä tunnista hyväntekijäänsä. Evankeliumin sairaat kaikki kymmenen miestä olivat kohtalaisen lähellä Jumalaa. He olivat kuulo ja näköetäisyyden päässä. Mutta parantuneina he olivat loitontuneet Jumalasta. Kiittämään palannut samarialainen mies pääsi kaikkein lähemmäs Jumalaa. Sairaus toi siis lähelle ja kiitos vielä lähemmäs. Se jäi yhdeksältä muulta kokematta.

90 prosentin kiittämättömyydellä


2 Comments

  1. olen 55.v.mummuihminen,minulla on sairautena alkoholismi ,josta HERRA ON PARANTANUT JA OLEN SIITÄ ÄÄRETTÖÖMÄN KIITOLLINEN,nyt saan pitää pyhäkoulua lapsille,itellänikin on 9 lastenlasta jotka tietävät sairauteni,ja tietävät että Jumala on parantanut ja antanut uuden elämän,ja heille rakastavan mummun, kiitos jaylistys siittä kuuluu JEESUKSELLE.

  2. Alkoholi on pilannut monta perhettä Suomessa. Surullista on se, että isän tai äidin alkoholismi saattaa tehdä lapsista katkeria – sen lisäksi, että heiltä on riistetty hyvä lapsuus. Kun Jumala saa hoitaa haavat sekä alkoholistilta että hänen lapsiltaan, se on todella suuren kiitoksen paikka. Olen iloinen sinun ja läheistesi puolesta – se todellakin on ylistyslaulun paikka.
    – Ylistä Herraa minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella (Ps 103:1-4).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s