Helatorstai

Helatorstai 2004 – Puolustaja Isän luona

Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. Hän sanoi heille: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat.”
Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä. Mark 16:16-20

Mistä Jeesuksen taivaaseenastumisessa on kysymys? Helatorstai tuntuu joulun, pitkäperjantain ja pääsiäisen rinnalla jotenkin vähäpätöiseltä ja toisarvoiselta – sellaiselta, että sillä ei meidän kannaltamme ole enää juuri mitään keskeistä merkitystä. Se tuntuu vain sellaiselta ylimääräiseltä, välttämättömältä pahalta: kun varsinainen työ on tehty, niin pitää vielä paikat siivota. Mutta pitääkö sitäkin vielä juhlia? Mihin sellaista juhlaa oikein tarvitaan? Eikö kaikki ole jo ihan riittävän hyvin selvillä. Tuoko se helatorstai mitään lisää joulun ja pääsiäisen tapahtumiin?

Uskontunnustuksemme ei pidä sitä kuitenkaan aivan merkityksettömänä. Helatorstai on siellä mukana, kun Jeesuksesta sanotaan: Astui ylös taivaisiin. Istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Jotta päivän merkitys tulisi paremmin ymmärrettyä, sitä on syytä katsoa koko Jumalan pelastussuunnitelman valossa.

Lähtökohtana on se, että Jeesus on Jumalan Poika. Hän on iankaikkisesti ollut olemassa Taivaallisen Isän rinnalla. Hän on ollut mukana luomisessa, hänelle kuuluu jumalallinen valta ja kunnioitus. Mutta se Jeesus, jonka me evankeliumeista tunnemme, näyttäytyy alennustilassaan. Jumalan Poika tuli taivaan kirkkaudesta maan päälle ihmiseksi ja sai nimen Jeesus. Hän oli heikko, vailla kirkkautta, vailla voimaa. Hän luopui tai tyhjentyi jumalallisesta vallastaan vapaaehtoisesti, omaksuessaan ihmisyyden ja sen mukana kuolevaisuuden. Suostuessaan ihmisen osaan, hän luopui oikeudestaan olla Jumalan vertainen. Hän ei käyttänyt jumalallista valtaansa eikä vaatinut itselleen Jumalalle kuuluvaa kunniaa. Filippiläiskirje sanoo tämän kauniisti

Hänellä oli Jumalan muoto, 
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.
Fil 2:6-8 (palmusunnuntain ja 1 adv teksti)

Helatorstai kertoo siitä, että nyt hän on noussut takaisin kunniaansa. Hän on astunut valtaistuimelleen ja hän hallitsee kuninkaana Isän oikealla puolella. Hän hallitsee koko maailmaa, seurakuntaansa ja taivaan valtakuntaa.

Jeesuksen elämään kuuluu siis alennus ja korotus. Mutta mitä muutosta on tapahtunut sen Jumalan Pojan välillä, joka lähti Isän luota ja sen, joka Isän luo palasi? Muutos on varsin huomattava. Ennen sikiämistään ja syntymistään Mariasta Jeesus Isän luona ei ollut ihmisenhahmoinen, Jumala ei ollut vielä omaksunut ihmisyyttä itseensä. Mutta maan päällä hänestä tuli jumalihminen ja sellainen hän on nyt myös taivaan valtakunnassa, kun hän palasi takaisin. Jeesus ei jättänyt ruumistaan maan päälle. Hän nousi ruumiillisesti kuolleista ja sellaisena hänet myös otettiin ylös taivaaseen. Näin suurta arvoa ihminen ei ole saanut luomisessa eikä vielä siinäkään kun Jumala syntyi ihmiseksi.

Luomisessa ihminen sai jo koko muuta luomakuntaa suuremman arvon kun Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ensimmäisenä jouluna ihmisyys sai katoamattoman arvon siinä, kun Jumala tulee ihmiseksi ja yhdistää omassa persoonassaan nämä kaksi luontoa, jumalallisen ja inhimillisen, yhdeksi. Mutta kaiken huippuna on Jeesuksen nouseminen takaisin kuninkaalliselle valtaistuimelleen.

Heprealaiskirje sanoo tästä asiasta näin: ”Lyhyeksi aikaa sinä asetit hänet enkeleitä alemmaksi, mutta sitten seppelöitsit hänet kirkkaudella ja kunnialla, panit kaiken hänen valtansa alle.” Jumala siis antoi ihmisen valtaa kaiken.

Jos maan päällisessä politiikassa on suomalaisille tärkeää saada pitää oma komissaarinsa ja vahva edustus Brysselissä. Niin vielä tärkeämpää kai on se, että taivaallisessa politiikassa ihmisillä on edustajansa kaikkein korkeimmalla valtaistuimella – jopa enkeleitä korkeammalla. (kommentti: tähän ei ole tarvittu edes yhtään ihmisten lobbaustaitoa.)

Jeesus on kuningas, joka istuu Kaikkivaltiaan oikealla puolella.

Heprealaiskirje, joka maalaa Kristuksen taivaaseen astumisesta huiman freskon, sanoo Jeesuksesta, että hän on myös taivaiden läpi kulkenut ylimmäinen pappi.

Hän on taivaassa Isän oikealla puolella meidän puolustajamme. Kristus ei mennyt(kään) ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme. (Hepr 9:24)

Hän on täyttänyt puolestamme lain ja hän on kärsinyt synnistä tulevan rangaistuksen. Korotetulla Kristuksella on naulanjäljet käsissään ja jaloissaan. Siksi hän voi täysin valtuuksin puhua puolestamme. (kommentti: Pyhä Henki on myös Puolustaja. Hänestä käytetään nimitystä ’toinen puolustaja’, kun Jeesus on puolustajamme Isän luona, Pyhä Henki on puolustajamme täällä maan päällä)

Tässä tehtävässä hän myös rukoilee jatkuvasti kirkkonsa puolesta, joka vielä taistelee maan päällä. Lisäksi hän on sanonut myös valmistavansa taivaassa meille kotia, joka on päämäärämme ja jonne pääsyä me odotamme.

Taivaasta hän antaa seurakunnalle Henkensä, jotta se tulisi vedetyiksi hänen kanssaan saman pöydän ääreen, siihen rakastavaan yhteyteen, johon ihminen on luotu.

Koko valtavan suuri historian liike tähtää siihen, että Jumalan yhteyteen luotu ihminen pääsisi uudestaan kokemaan rikkoontumatonta yhteyttä Jumalan kanssa. että hän tulisi vedetyksi sisälle Jumalalliseen rakkauteen, siihen rakkauteen, joka on Jumalassa itsessään jumaluuden persoonien välillä.

Se voi toteutua vain niin, että Isä lähettää Poikansa maailmaan. Poika on kuuliainen Isälle ja toteuttaa pelastussuunnitelman antamalla henkensä maailman elämän edestä. Kaiken täytettyään hän nousee takaisin Isän luokse. hän puolustaa meitä Isän luona ja lähettää Henkensä maailmaan, joka puolustaa meitä täällä maan päällä ja johdattaa meitä Jumalan rakkauden piiriin ja siihen täyttymykseen, jolloin taivaallinen juhla alkaa.

Saarnan päätökseksi haluan jättää teille yhden raamatunkohdan. 1 Joh 2:1-2

Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.

5 Comments

  1. Yllättäen sain tehtääkseni helatorstain messun. Apua!! Ei yhtään saarnaa aiheesta mapeissani.
    Kiitos tästä! Saarnasi avaa huikeat näkymät. Lohduttaa. Rohkaisee.

  2. Kiitos palautteesta. Minulla on myös tänä vuonna Helatorstain saarna. En ole ehtinyt perehtyä aiheeseen. Vanhoja juttuja ei oikein voi käyttää, joten jotakin uutta olisi saatava aikaan. Vanhojen juttujen avulla pääsee kyllä paremmin käsiksi teemaan. Hyvää valmistautumista sinulle.

  3. Minäkin tässä kirjoittelen Helatorstain saarnaa. Mukavia ajatuksia sinulla. Siunausta saarnaasi!

  4. Voisiko lyhyt tiivistys helatorstain sisällöstä tässä vaiheessa kun saarnan vääntö alkaa kuulua näin: ”Kristuksen poissaolo on hänen läsnäoloaan.”

    1. Terve Satu ja Petri. Vastaus teidän kommenttiinne tulee luvattoman myöhään. Kiitos kuitenkin viitseliäisyydestänne. Petrin ajatus ’Kristuksen poissaolo on hänen läsnäoloaan’ on hieno, mutta aika hankala hedelmällisellä tavalla tuoda seurakuntalaisille ravinnoksi. Taitava saarnaaja saattaa siinä onnistua, mutta haasteita riittää, ettei tule tarjonneeksi lantaa suun täydeltä sen sijaan, että veisi hengellisesti syvälle ja korkealle.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s