16. shell

Hjs 16 (3. Rukouspäivä)
Kuuliaisuus vai armahtavaisuus 16.9.07

Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. Fariseukset näkivät sen ja sanoivat Jeesukselle: ”Katso nyt, opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä.” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen miehensä olivat nälissään? Hän meni Jumalan huoneeseen ja söi uhrileivät, vaikka niiden syöminen oli sallittua ainoastaan papeille, ei hänelle eikä hänen miehilleen. Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli. Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin herra.” Matt. 12:1-7

Evankeliumissa Jeesuksen oppilaat katkovat tähkänpäitä sapattina matkallaan synagogaan jumalanpalvelukseen. Heillä on nälkä ja käsien ulottuvilla oli ’pikaruokaa’. Fariseukset näkivät sen ja saivat siitä aiheen puuttua tilanteeseen, koska sapattisäännöt kieltävät työnteon lepopäivänä. Yhteydenotto vaikuttaa melkoisen vähäpätöiseltä, mutta se liittyy juutalaisen elämän keskeiseen kohtaan, sen sydämeen, sapattiin. – vapauden päivään. Niinpä Jeesus puuttuu siihen.

Sapatti oli juutalaisille hyvin syvä osa heidän uskontoaan ja koko elämäntapaa. Sapatin viettämiseen liittyi paljon kauniita tapoja, jotka vielä tänä päivänä yhdistävät sukuja ja sukupolvia keskenään.

Sapatti, lepopäivä kuuluu Mooseksen saamaan Jumalan kymmeneen käskyyn. Käskyjen luettelo esiintyy Raamatussa kahdessa kohtaa. Tilanteessa, jossa Mooses vastaanottaa käskyt. Silloin sapatin perustelu ulottuu aina Jumalan luomistyöhön asti. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Sitä samaa lepoa sapatti heijastaa. Sitä lepoa meidät sapatti kutsuu jo aistimaan.

Viidennessä Mooseksen kirjassa käskyt luetellaan uudestaan. Sapatti perustellaan toisella tavalla. Siinä perustelu palautuu Israelin kansan orjuuden kokemukseen. Kansa oli kerran ollut Egyptin orjuudessa, josta Jumala heidät vapautti. Arkinen elämä ja sen tehtävät sitovat ja orjuuttavat meitä toisella tavalla. Mutta sapatti tuo kerran viikossa vapauden ja levon jokaiselle, joka eli Jumalan lain suojissa. Sapatti muistutti kuinka Jumala on vapauttaja. Käskyt kaikki ovat luonnollisesti tärkeitä. Mutta sapattikäskystä oli tullut juutalaisille heidän uskontonsa omaleimaisuutta ilmaiseva käsky. Muilla kansoilla ja muissa uskonnoissa ei ollut mitään vastaavaa. Sen noudattamisessa haluttiin siksi olla tarkkoja.

Juutalaiset lainopettajat olivat laatineet listan asioista, joita ei saa tehdä sapattina. Se lienee tuttua meillekin. On ollut kirjoittamattomia listoja, mitä sunnuntaina ei saa tehdä: hakata mattoja jne. Juutalaisten opettajien listassa oli 39 kiellettyä tekoa. Sadon korjaaminen kuului kiellettyihin tekoihin tämän listan mukaan. Tähkäpäiden katkomista voitiin pitää sadon korjaamisena. Jeesus nousi kuitenkin puolustamaan oppilaitaan tällaista lain tulkintaa vastaan. Vapautuksen käskystä oli poistettu vapaus ja ilo, se oli kahlehdittu lukuisilla säännöillä. Luulen, että täälläkin on joukossa niitä, joiden muistikuva lapsuuden pyhäpäivistä on synkkä. Silloin oli pakko istua hiljaa. Ei saanut leikkiä eikä pitää hauskaa. Mitä iloa tuo vapautuksen päivä toi ihmisille, jos oli esitettävä surkeaa naamaa.

Vähän sama asia olisi, jos Suomessa kiellettäisiin kaikki ilonpito ja nauru sillä verukkeella että sodassa hankittu vapaus ja itsenäisyys ovat niin kuolemanvakavia asioita, että hymy hyytyy. Silloinhan vapaudestamme olisi tehty orjuutta. Veteraanit eivät olisi johtaneet meitä silloin vapauteen vaan orjuuteen. On ymmärrettävää, jos vapauden menettäminen tekee ihmisen surulliseksi, mutta ei vapaaksi pääseminen. Silloin on aihetta iloon. Jeesus sapatin herra on myös suuri vapauttaja. Hän on vapauttanut meidät synnin orjuudesta. Meille sunnuntain jumalanpalvelukset ja ehtoollinen ovat muistutuksia tästä vapautuksesta.

Niinpä Jeesus ei hyväksy näiden fariseusten laintulkintaa – voisi sanoa Raamatun tulkintaa. Pilkun tarkkoja sääntöjä kehittäessään he eivät näe enää metsää puilta. He olivat kadottaneet lain tarkoituksen. Jeesus vastasi fariseuksille: Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä. Lain henki sapatissa on vapaus ja ilo, jonka ihminen voi kokea Jumalansa lähellä. Sen tuli kannustaa ihmisiä jakamaan hyvyyttä keskenään. Ei sitä että vahditaan toisten virheitä.

Tämä tapa lukea pyhiä kirjoituksia oli lainopettajille uusi. Jeesus laintulkinnassaan huomaa sen oleellisen asian, mitä hyvää Jumala siinä ihmiselle antaa. Lainopettajat kiinnittävät huomion mitä se kieltää ja rajoittaa. On mielenkiintoista huomata, että hieman samanlainen ohje löytyy ensimmäisestä Samuelin kirjasta. Siinä myös uhrimenot asetetaan toisarvoiseksi.

Kun kuningas Saul aikanaan ei hävittänyt ja tappanut kaikkia Amalekilaisia ja heidän karjaansa, hän sai ankarat nuhteet ja menetti kuninkuutensa. Saul puolusteli säästettyä sotasaalistaan sillä, että siitä annettaisiin Jumalalle uhreja. Profeetta Samuel sanoi: Kumpi on Herralle mieleen uhrit vai kuuliaisuus. Meillä on kaksi asiaa, jotka ovat tärkeämpiä kuin muodolliset uhrimenot. Nämä ovat kuuliaisuus ja armahtavaisuus. Mikä on niiden keskinäinen suhde? Tuntuu siltä kuin nämä periaatteet vetävät Raamatun lukijaa eri suuntiin. Voivatko ne joutua ristiriitaan? Kumpi on tärkeämpi silloin kuuliaisuus vai armahtavaisuus?

Tämän jännitteen varassa kristityt ovat tänäänkin. Kumpaa meiltä vaaditaan a) kuuliaisuutta ja yksityiskohtaista omat ajatukset ja kysymykset sivuuttavaa käskyjen noudattamista vai b) laupeutta ja armahtavaisuutta, joka on valmis asettamaan lähimmäisen edun rituaalien edelle.

Kuuliaisuuden tie vastaa lähemmäs sitä mitä fariseus esitti. Samoin kirkossa ääriliikkeet pitävät tätä kuuliaisuuden vaatimusta ehkä ylimpänä hyveenään. Jumala vaatii meiltä edelleen kuuliaisuutta tai uskollisuutta. Mutta kuuliaisuus vaatii aina elävän ja kuulevan sydämen, joka on valmis näkemään laajempia kokonaisuuksia. Elävässä elämässä yksisilmäinen pilkuntarkkojen ja muuttamattomien ohjeiden noudattaminen ei voi toimia. Ihmistä ei voi uhrata pykälien alttarille. Jos katsoo vain pykäliin ja ohjeisiin, ei näe ihmistä.

Muistanet kertomuksen aviorikoksen tehneestä naisesta. Hänet piti lain mukaan kivittää kuoliaaksi. Kuuliaisuus Jumalan laille tarkoittaisi lain laittamista täytäntöön. Mutta Jeesus toi selvään lainkohtaan toisenlaisen näkökulman. Lakia ei tarvitse tässä tapauksessa laittaa kaikessa ankaruudessaan voimaan. Meillä on mahdollisuus osoittaa myös armahtavaisuutta. Siihen Jumala meitä haluaa kasvattaa. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle jonkun mielestä vaati naisen kuolemaa. Olisi ollut helppoa ja herkullista päästää oma viha purkautumaan synnintekijää kohtaan. Se olisi voinut vieläpä naamioida hengellisen hurskauden kaapuun. Mutta lähimmäisen rakkaus sulkee sisäänsä toisen puutteet. Se antaa armon ja uuden alun mahdollisuuden silloinkin kun me sitä kaikkein vähiten ansaitsemme.

Evankeliumissa tuli ristiriita. Laki ja perinnäissääntöjen kuuliainen noudattaminen edellytti sapattina sitä, että viljapellolla ei taitettu tähkänpäitä. Tällaistakaan kuuliaisuutta Jumala ei kaipaa. Se ei palvele ketään – ei ihmistä suhteessaan Jumalaan, eikä myöskään suhteessa lähimmäiseen. Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

Luostareissa munkkeja kasvatetaan kuuliaisuuteen. He ovat antaneet kuuliaisuuslupauksen, jossa suostuvat noudattamaan omaa ajatteluaan vastaan sotivia toimintaohjeita. Se mikä sopii luostariin ei, välttämättä sovi meille. On vaara, että tällaisella sokealla kuuliaisuudella turmelee elävän sydämen. Kadottaa eron kuuliaisuuteen ihmisten ja Jumalan välillä.

Kristus itse on kuitenkin kuuliaisuuden esikuva. Hän oli kuuliainen kaikessa. Mutta hänen kuuliaisuutensa ei mene koskaan laupeuden ja armahtavaisuuden ohi. Siksi Jeesus ei esittänyt niinkään kuuliaisuuden vaatimusta, vaan laupeuden vaatimuksen.

Jeesuksen kuuliaisuus ei asettunut esteeksi auttaa lähimmäisiä sapattina. Päin vastoin kuuliaisuus merkitsi asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen.

Kuuliaisuus Isälle merkitsi hänelle ihmiskunnan vapauttamista synnin ja kuoleman kahleista, oman uhrautumisen kautta. Jeesus toi meille vapauden ja kutsuu meidät suureen iloon.

Sitä on sapatin pitäminen, että tämä vapaus tulee myös sinun vapaudeksi ja ilon aiheeksi. Kaikki muu hienosäätö on turhaa.

16 helluntain jälkeinen sunnuntai 2004
Matt 11:25-30

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt. ”Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

”Ihminen, tuo rahtunen luomakunnastasi tahtoo kiittää sinua… Sinä innoitat hänet iloiten itseäsi kiittämään, sillä Sinä olet luonut meidät itsellesi ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon.”

Tähän tapaan Augustinus aloitteli kuuluisaa omaelämänkerrallista teostaan 1600 vuotta sitten. Sinä olet luonut meidät itsellesi ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon. Lainaus on tuttu ja paljon käytetty. Ja edelleen se on ajankohtainen. Mitä muuta me voimme nykyajasta sanoa kuin, että sitä vaivaavat juuri kiire ja levottomuus. Se on ennen kaikkea sitä levottomuutta, että sydän ei ole löytänyt rauhaa Jumalan kanssa. Ihminen on vieraantunut omasta alkuperästään. Ja se tuottaa levottomuutta. Ihminen ei tunne oloaan kotoisaksi ennen kuin hänen sielunsa on päässyt rauhaan Jumalan kanssa.

Levottomuus, mikä ihmistä seuraa, kutsuu ihmistä koko ajan kääntymään takaisin Jumalan luokse. Se kehottaa häntä etsimään kadotettua rauhaa. Kun Jumala antaa merkkejä itsestään ihmiselle tämän rauhattomuuden kautta, niin sen sijaa että pysähdymme kuuntelemaan ja tarkkailemaan näitä merkkejä, me usein pakenemme tätä ahdistuneisuutta entistä kiireisempään elämään. Luomme ympärillemme toimintaa ja hälinää, täytämme elinpiirimme askareilla ja ihmisillä, jotta välttyisimme hiljaisilta ja yksinäisiltä hetkiltä, jolloin sisäiset äänet kuuluvat ja ilmaisevat meille hengellistä hätäämme. Yritämme luoda sielunrauhaa rahalla onnistumatta siinä.

Toisinaan sydämen hengellinen tyhjiö pyritään täyttämään tiedolla, viisaudella ja maailman hallinnalla. Mutta sekin voi olla pelkkää pakenemista.

Ihminen haluaa rauhaa sielulleen, mutta kapinoi sitä rauhaa vastaan, jossa joutuu antautumaan. Hän haluaa sanella rauhan ehdot. Hän haluaa voittajan rauhan. Sellaista rauhaa ei ole tarjolla. Eräs italialainen sananlasku sanoo: rakkauden sodassa voittaa se, joka antautuu.

Jumalalle kysymys on rakkaudesta. Ja Jumala on antautunut itse rakkauden tähden lyötäväksi, jotta rauha saavutettaisiin. Rauha on olemassa jokaista sielua varten, mutta silti kaikki eivät sitä rauhaa löydä.

Jumala on salannut itsensä viisailta ja oppineilta ja ilmoittanut itsensä lapsenmielisille. Keitä ovat nämä viisaat ja keitä lapsenmieliset? Viisaat ovat juuri niitä, jotka eivät tunnusta hävinneensä. Oppineiden viisaudesta on tullut peite, jonka läpi Jumalan hyvyys ja kirkkaus ei näy. Viisaus, jonka piti tuoda valoa, on muuttunut valon esteeksi. Tällainen viisaus haluaa itse tulla valon lähteeksi eikä tyydy vain heijastamaan Jumalan valoa. Siksi valon sijasta se jättää meidät pimeyteen. Ylpeys ja oma viisaus estää tunnustamasta ja kohtaamasta tosiasioita itsestä ja näkemään Jumalan rauhaa.

Ne jotka tuntevat Jumalan, ovat lapsenmielisiä. Se ei tarkoita sitä, että he ovat jääneet kehityksessään lapsen tasolle ja lapsellisiksi tai täysin ymmärtämättömiksi – sinisilmäisiksi. Miten he siis eroavat muista ihmisistä? He eivät ole vetäneet omaa nokkeluuttaan tai omaa erinomaisuuttaan verhoksi Jumalan eteen. Jeesuksen aikaisessa maailmassa nämä viisaat olivat ennen kaikkea kirjanoppineita ja fariseuksia. He olivat säätäneet monenlaisia säädöksiä tavallisen ihmisen noudatettavaksi. Ihmiset nääntyvät oppineiden asettamien taakkojen alla.

Viisaita löytyy myös tänään.
On tavallista ajatella, että ihminen luo itse oman hyvinvointinsa. Hän saa aikaan jotakin omalla työllään; ansaitsee ruokansa, maksaa veronsa ja vuokransa ja elää itsensä herrana, oman onnensa seppänä. Siksi hän kiittää tai moittii vain itseään. Hengellinen ihminen ajattelee sen sijaan kaiken tulevan Jumalalta. Hän on saanut kaiken Jumalalta lahjaksi ja kaikessa Jumala vaikuttaa hyvän tahtonsa mukaisesti. Kaikki elämässä kohdattavat asiat tulevat hyvältä Jumalalta ja ne otamme kiitoksella vastaan, myös vaikeudet, sairaudet ja lopulta kuoleman. Se on antautumista Jumalalle ja elämänsä antamista hänelle. Sellaisessa elämässä ihminen löytää järkkymättömän rauhan.

Jos Jumala on läsnä tällä tavoin jokaisessa elämämme vaiheessa, silloin myös meidän koko elämämme on vastausta Jumalan hyvyyteen. Kaikki se, mitä me teemme, kaikki se miten kohtaamme eteemme tulevat asiat, tilanteet ja tapahtumat. Kaikki se on samalla meidän vastaustamme Jumalalle. Elämän jokaisessa hetkessä on pyhän ulottuvuus mukana. Tällaista mielestäni on lapsenmielinen ja yksinkertainen asenne Jumalan edessä.

Mutta pelkkä lapsenomainen luottamus Jumalaan ei ole se, mikä pysyy viisailta salattuna. Salattuna pysyy ennen kaikkea se, kuka Jeesus on. Jeesus oli Korasinissa, Betsaidassa ja Kapernaumissa tehnyt monia tunnustekoja. Hän oli ottanut taakkoja ihmisiltä pois: sairauden taakkoja ja oppineiden kasaamia väärän hurskauden taakkoja. Näissä hetkissä peite oli otettu pois, jotta ihmiset näkisivät ja uskoisivat Jeesuksen olevan Jumalan Poika todellisen rauhan tuoja. Mutta Jeesus kohtasi vain pilkkaa, sydämen kovuutta ja epäuskoa.

Kun luemme päivän evankeliumia edemmäs, Jeesus sanoo, että Isää Jumalaa ei tunne kukaan muu kuin Poika ja se jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa. Kenelle Poika tahtoo itsensä ja Isäntä ilmoittaa? se ilmenee heti evankeliumin jatkosta, kun hän kutsuu luokseen kaikki työn ja kuormien uuvuttamat ihmiset.

Jeesus kutsuu luokseen heikossa asemassa olevat, ne jotka väsyvät vaatimusten ja velvollisuuksien alle. Jokaisella meillä on kuormamme ja sydämen murheemme ja meidät kaikki hän kutsuu luokseen sillä hän haluaa antaa meille levon. Hän antaa meille sen levon, jota sydämemme eniten kaipaa, sen levon, jota viisaat ja oppineet turhaan etsivät omasta ymmärryksestään.

Rakkauden sodassa voittaa vain se joka antautuu. Jos tahdot voittaa sielullesi rauhan, laske aseesi ja odota Herraa.

Rauhan ruhtinas on keskellämme. Sinä voit kohdata hänet täällä. Voit hiljentyä ja tehdä matkan omaan sisimpääsi. Mitä sinä kuulet? Sisimpämme äänet ovat usein kaipauksen ja itkun ääniä, katumuksen ääniä, itsesyytösten ja pelon ääniä. Nämä ovat ääniä joita vastaan olemme taistelleet omilla voimillamme ja omalla viisaudellamme. Mutta ne ovat sinusta kumpuavan rukouksen ääniä ja ne viestivät meille juuri siitä kuormasta, jonka Jeesus haluaa ottaa pois. Kun kuormamme paljastuu myös peite katoaa. Kun ylpeyden itseriittoisuuden peite otetaan pois, olet paljas ihminen.

Siinä tilanteessa myös Jumalan sanat aukeavat meille uudella tavalla, sillä ne ovat löytäneet sinun sydämessäsi hedelmällisen maaperän. Kuulemme Jumalan äänen ja se lohduttaa meitä. Tulkaa minun luokseni niin minä annan teille levon. Tuo lepo on ennen kaikkea anteeksiantamuksesta avautuvaa syvää rauhaa. Tämä lepo on tänään kohdattavissa. Laske siksi aseesi ja laske taakkasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s