2. paast

2. paastonajan sunnuntai -> ulkopuolisuuden kokemus

Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään.
Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.
Matt. 15: 21-28

Evankeliumissa on tänään erikoinen kertomus. Siinä koskettaa erityisesti se, että avun pyytäjä torjutaan. Eikä häntä torju kuka tahansa vaan itse Jumalan Poika, elämänlähde. Toisaalta kertomuksen edetessä valo laajenee. Ja rajat murtuvat.

Evankeliumin kanaanilaisella naisella oli vaikeasti sairas tytär. Elämä ei oikein hymyillyt. Silloin ei ollut nykyaikaista keinoa selvittää tauteja, mistä on kysymys. Naisen mukaan paha henki vaivasi tytärtä. Jeesuksen toiminnassa taas oli yksi erityisen tunnusomainen piirre. Hänet tiedettiin sellaiseksi parantajaksi, joka käskee pahoja henkiä ja ne tottelevat mukisematta. Kanaanilainen nainen kuuli, että tämä menestyksekäs pahojen henkien manaaja on lähistöllä. Hän voisi saada avun tyttärensä tilaan. Hän teki kaikkensa lapsensa puolesta. Mutta edessä oli kulttuurin välinen muuri. Jeesus oli juutalainen ja nainen kanaanilainen. Juutalaisille kanaanilaiset olivat ei-israelilaisia ja epäjumalien palvojia. Heidän kanssa ei oltu missään tekemisissä. Epäjumalanpalvelus oli kauhistus. Se oli pahempi asia kuin tarttuva tauti.

Tämä kahden kulttuurin ja uskonnon välinen ennakkoluulojen muuri tulee kertomuksessa vahvasti esille. Nainen pyyntöineen tulee torjutuksi monta kertaa. 1) Ensin Jeesus ei vastannut mitään naisen huutoon. Pelkkä hiljaisuus. Hänestä koitettiin vaikenemalla päästä eroon. Tämä on täydellinen ohittaminen. Häntä ei haluttu nähdä eikä kuulla. Jospa hän tajuaisi, että hänen kanssa ei haluta olla tekemisissä.

2) Mutta nainen ei hellittänyt hän piti sellaista ääntä ja inttämistä, että Jeesuksen opetuslapset ärsyyntyivät ja pyysivät Jeesusta tekemään jotakin, jotta siitä päästäisiin eroon. Jeesus torjui naisen hädän uudestaan selvästi sanomalla, että ei käy. Hän ei auta kanaanilaisia. Hän auttaa vaan oman kansan jäseniä.

3) Kun nainen tukki Jeesuksen tien ja esitti vielä asiansa, Jeesus torjuu hänet kolmannen kerran. Ei ole oikein ottaa leipää lapsen suusta ja heittää koiranpenikoille. Jeesukselle juutalaiset olivat Jumalan lapsia ja vieraan kanaanilainen kansan jäsenet olivat koiria, jotka ovat oikeiden ihmisten seassa. Koira oli tuohon aikaan halventava nimitys ihmisestä. Ne eivät olleet kivoja kotieläimiä, vaan likaisia haaskaeläimenä.

Naisen tilanne ei tämän jälkeen ollut kovin mukava. Ihmiselle on ylipäätään hyvin raskasta se, että tulee torjutuksi, varsinkin silloin, kun tarvitsisi eniten apua. Syvin toiveemme on se, että tulemme nähdyksi – että meidät otetaan vakavasti. Että taivaan kirkkaudessakin olisi joku, joka katsoo meitä suopeasti. Tällaista katsetta nainen ei saanut osakseen.

Kanaanilainen nainen olisi voinut toimia tilanteessa toisinkin. Hän olisi voinut loukkaantua Jeesukselle, näyttää keskisormea ja sanoa: ”Pidä tunkkisi ja pidä parannusihmeesi, jos olet niistä niin mustasukkainen. Etsin apua muualta – sitten päälle perusteellinen seemiläinen kiroaminen, jossa Jeesuksen suku, oppilaat, aasi ja vuohet saavat osansa”. Mutta hän ei sanonut näin.

Kolmasti torjutuksi tullessaankin kanaanilainen, ulkopuolinen nainen, näki Jeesuksen sanoissa toivon kipinän. Hän nieli ylpeytensä ja suostui koiran osaan, mutta sinnekin valo paistoi. Jokin pieni siunaus ja apu ulottuu varmaan hänellekin, kuten koiranpenikoille, jotka eivät syö lasten leipää vaan murusia, joita isännän pöydältä putoo. Nainen kykeni kääntämään nöyryytyksen hetken mahdollisuudeksi, mikä vie hänen asiaansa eteenpäin. Tuntuu jopa siltä, että nainen sitoi Jeesuksen hänen omiin sanoihinsa. ”Joo, kyllä ne koirat syö niitä murusia.” Jeesuksella ei voinut olla enää vastaväitteitä. Ja jotakin tapahtuu. Jeesus ei vain suostunut auttamaan ja parantamaan hänen tytärtään, vaan hänen sydämessään tapahtui muutos, mikä koski hänen suhtautumistaan kaikkiin vieraisiin kansoihin. Tämä on samalla jonkinlainen Jeesuksen kasvutarina, missä hän syvemmin näki kutsumuksensa laajuuden.

Luvun alkupuolella ennen kanaanilaisen tapaamista Jeesus opetti oppilaitaan puhtaudesta. Vastoin ajan oppineita hän sanoi, että ihmistä ei saastuta se, mikä menee suusta sisään, vaan se, mikä tulee suusta ulos. Meidän vihapuheemme ja pahat sanamme. Ne lähtevät likaisesta sisimmästä ja sitä likaa me levitämme ympäristöön. Nyt muutos tuli suhtautumisessa ulkopuoliseen heimoon, kanaanilaiseen. Ihmiset ovat ihmisiä. Kansallisuus ei ole peruste halveksia toista ja suosia toista. Jumalan luomina me olemme kaikki peräisin samasta lähteestä. Ja me kaikki teemme kotimatkaa. Juutalaisten joukossa oli paljon kadonneita lampaita, mutta pakanakansat olivat myös kadoksissa ja kaipasivat päästä kotiin. Kansat eivät ole saastaisia tai puhtaita. Kansat ovat ihmisiä joilla on samat tarpeet, sama kaipuu.

Ulkopuolisuus, kelpaamattomuus on monelle tuttu kokemus. Ajattelemme ja koemme niin, että emme täytä jotakin mittaa, että minut hyväksyttäisiin joukkoon. Nuorille vaatimuksia luultavasti on asetettu aika paljon. Vertailua tapahtuu koko ajan. Pitäisi olla hyvän näköinen, hyvät harrastukset, pitäisi olla tyttökaveri tai poikakaveri, pitäisi olla paljon rahaa uusimpiin laitteisiin, paljon seuraajia instagram-tilillä, pitäisi olla paljon rohkeampi, paljon vahvempi – ja mitä kaikkea muuta vielä. Mutta jos en olekaan, niin tulenko hyväksytyksi, tulenko huomatuksi. Tuupataanko minut syrjään ja nauretaan päälle. Seurauksena on häpeää. Minä en kelpaa. Se on musertava tunne.

Rippikoulun yksi ensimmäisistä oppitunneista käsitteli aihetta. Sinun ei tarvitse hävetä sitä, kuka sinä olet. Kristillisen käsityksen mukaan olemme Jumalan luomistyön tulos. Ei vain yleisesti, vaan erityisesti ja yksityisesti jokainen on Jumalan luomistyön tulos. Jumala on halunnut, että juuri sinä olet olemassa. Et ole maailmassa vahingossa, vaan Jumalan rakkauden tähden. Siksi myöskään sinun arvosi ei riipu tykkääjien määrästä. Eikä kukaan saa riistää sinulta olemassaolon iloa. ”Sää olet okei.” Tämä maailma on paljon parempi paikka, kun sinä olet olemassa. Tämän Jeesus oppi kanaanilaiselta naiselta. Jumalasta lähtöisin oleva hyvyys, armo ja anteeksiantamus kuuluvat kaikille. Ei vain Israelin kadonneille lampaille vaan myös sinulle ja minulle.

Toinen asia, minkä evankeliumista voi oppia on se, että ei pidä luovuttaa heti, kun ensimmäiset vastoinkäymiset tulevat. Ei pidä lannistua ja masentua. Jotain paljon suurempaa kuin uskommekaan voi tapahtua. Kanaanilaisen naisen kestävä rukous oli lopulta avaamassa ovia kokonaiselle ihmisryhmälle, joka ennen oli ulkopuolinen, kokonaisille kansakunnille.

 

Kulkukoira löytää kodin

2. paastonajan sunnuntai – lasten aamukirkko

Matt. 15: 21-28
Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.

Rekvisiittana: pehmolelukoira ja nukke (kaalimaankakara Paula Celina)

Tämä on kulkukoira. Sillä ei ole nimeä, koska sille ei kukaan ole antanut nimeä. Se ei kuulu kenenkään perheeseen. Kukaan ei ole koskaan silittänyt sitä. Se on aina varuillaan ja aika usein se on nälissään. Se kiertelee kaupungissa ja kaataa roskapönttöjä kumoon löytääkseen jotakin syötäväksi kelpaavaa. Siksi se on likainen ja haisee pahalle.

Kun meidän tyttäremme 3,5-vuotias Katariina näkee kuvan yksinäisestä lapsesta, tai koirasta tai mistä tahansa yksinäisestä eläimestä, hänellä nousee mieleen lähes takuuvarmasti yksi kysymys: Missä sen äiti ja isä on? Kysymys on lapsen kannalta hyvin merkittävä. Onko poikanen jäänyt aivan yksin, onko se turvaton? Onko se surullinen? Mitä sille tapahtuu? Tullaanko se hakemaan? Löytääkö se kotiin? Tämä pikkuinen kulkukoira on yksinäinen ja ilman kotia.

Evankeliumissa tyttö sairastaa. Hän on ehkä yksin sillä isä on töissä ja äitikään ei ole paikalla. Äiti on etsimässä tytölle apua ja helpotusta hänen kärsimyksiinsä. Ehkä kotona on veli ja sisko auttamassa. Ehkä mummi ja pappa ovat lähellä.

Äiti rakastaa lastaan ja haluaa tehdä kaikkensa tyttären puolesta. Hän on kuullut Jeesuksesta, että hän pystyy parantamaan sellaisiakin sairauksia, joiden edessä kaikki muut parantajat ovat voimattomia. Jeesuksella on hämmästyttävä voima ja valta. Mutta Jeesus kuuluu ihan eri kansakuntaan kuin hän. Juutalaisilla, joihin Jeesuskin kuului, ei ollut tapana olla missään yhteydessä tähän vieraaseen kansaan. He pitivät tätä kansaa vähän tällaisen likaisen kulkukoiran kaltaisena. He ajattelivat, että heistä voi saada kirppuja tai jotakin muuta pahaa. Kaikesta huolimatta nainen menee Jeesuksen luokse hakemaan apua. Ehkä Jeesus sittenkin auttaisi.

Jeesuksen luona kaikki ei käy heti odotusten mukaan. Pahat ennakkoluulot näyttävät käyvän toteen. Jeesus vaikuttaa ensi alkuun tunteettomalta naisen hätää kohtaan. Hän ei vastaa naisen pyyntöihin. Hän perustelee kantansa vertaamalla apua pyytävää vierasheimoista naista juuri tähän kulkukoiraan ja oman kansan jäseniä lapsiin. Lapsille kuuluvaa ruokaa ei heitetä kulkukoirille ja jätetä lapsia nälkäisiksi.

Sairaan tytön äiti hyväksyi Jeesuksen päätelmän. Hän ymmärsi, että lapset ovat etusijalla. Samoin oli naisella hänen oma lapsensa kaikkein tärkein. Ei hänkään olisi halunnut viedä leipää oman lapsensa kädestä ja antaa sitä koiralle tai heittää sitä variksille. Nainen teki kaikkensa, jotta oma lapsi saisi parasta.

Hän tarttui kuitenkin pieneen mahdollisuuteen: Kun lapset ovat syöneet, ruuasta jää tähteitä. Niitä ei kai häneltä voida kieltää. Jokin pieni murunen riittää – siitä avusta ja siitä voimasta, joka hänellä on ja joka jää ylimääräiseksi kaikesta siitä, millä hän auttaa oman kansansa jäseniä.

Jos meillä olisi kotona tällainen pieni koira – se ei olisi kauan pieni, sillä meidän Katariinalta jää paljon syömättä. Aamu tai iltapuuro ei oikein maistu ja muustakin ruuasta jäisi koiralle paljon syötävää.

Jeesus tiesi, että paljon ylimääräistä jäi myös heillä. Ruokaa ja apua riittää siksi molemmille. Siitä riitti tuolle äidin sairaalle lapselle. Ja niin tytär tuli terveeksi.

Jumalan puoleen voi kääntyä myös jokainen, josta tuntuu, että on hylätty ja yksinäinen, että ei kuulu joukkoon. – kaikille riittää tilaa ja kaikille paikkoja on.

Tässä meidän tarinassamme on onnellinen loppu. Pikkuinen kulkukoira löysi lopulta kodin tytön luota. Niistä tuli aivan parhaimmat ystävät – saman perheen jäseniä. Koiran ei tarvinnut enää kärsiä nälkää eikä kylmyyttä eikä yksinäisyyttä. Sille annettiin ihan oma ruokakippo. Kuppiin oli kirjoitettu nimi, jonka tyttö koiralle antoi.

Mikähän nimi tälle koiralle sopisi?

Lapset saivat keksiä nimen. Koiran nimeksi tuli: Rudolf

 

2. paastonajan sunnuntai 2007 Harjavalta

Jeesuksen vapaapäivä

Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve. Matt. 15: 21-28

Kertomus kanaanilaisesta naisesta on paikka paikoin hyvin hämmentävää luettavaa. Lukijalla on odotuksia Jeesuksen käyttäytymisen suhteen. Jos juutalaisilla ja kanaanilaisella pakanakansalla oli yleensä keskenään niin huonot välit, että eivät halunneet juurikaan olla tekemisissä toistensa kanssa – niin luulisi, että Jeesus ainakin olisi tällaisen luokittelun yläpuolella.

Jeesus käyttäytyy toki muuallakin evankeliumeissa yllättävällä tavalla. Siinä ei ole mitään ihmeellistä, että Jeesus vihastuu Jerusalemin temppelissä ja kaataa rahanvaihtajien pöydät. Se voi olla outoa mutta hyväksyttävää. Siinäkään ei ole mitään huomauttamista, että Jeesus kiristää hyvän elämän kriteerejä äärimmilleen. Mutta se, että hän ei kuule lapsensa puolesta rukoilevaa naista tai tunne mitään myötätuntoa häntä kohtaan, se tuntuu käsittämättömältä. Onko kysymyksessä sama Jeesus?

Jos Jeesuksen oli tarkoitus etsiä vain Israelin kadonneita lampaita, niin kuin hän puolustautui, niin mitä hän ylipäätään teki tuolla vieraan kansan alueella? Hän oli ihminen ja halusi vähän hengähtää. Kotiseudullaan hän kohtasi paljon vastustusta eikä jaksanut koko ajan väitellä kirjanoppineiden kanssa. Hän oli väsynyt eikä jaksanut kohdata sairaita, jotka jatkuvalla virralla tungeksivat hänen luokseen. Se oli siis Jeesuksen vapaapäivä ja silloin ei tehty töitä. Jeesus pisti ’liperit naulaan’, joi opetuslasten kanssa cokista ja pelasi kännykässään olevaa matopeliä. Sitten kesken mukavaa joutenoloa, joku nainen tulee siihen huutamaan eikä lopeta millään. Jeesus näyttää haluttomalta toimimaan mitenkään naisen parhaaksi.

Oliko Jeesuksen haluttomuus auttaa naista vain vapaapäivää viettävän harmia siitä, että häntä tultiin työasioilla häiritsemään? On totta, että Jeesus oli täydellisesti myös ihminen, vaikka oli Jumalan Poika. Hän väsyi ja tarvitsi lepoa. Mutta se ei ole selitys tapahtumalle. Evankeliumissa paljastuu toisenlaisia tekijöitä.

Evankeliumissa tulee esille kolme Jeesuksen reaktiota naisen avunpyyntöihin. Kolme kertaa Jeesus torjui naisen avunpyynnön. Ensin vaikenemalla (yhteyttä ei ole). Sitten hän torjuu oppilaidensa sovitteluyrityksen viittaamalla tehtäväänsä toimia juutalaisten keskuudessa (valtuuksia ei ole), ja lopulta hän vetoaa eettisiin näkökohtiin.

Eli ensin Jeesus on hiljaa eikä vastaa lainkaan. Puhun taas käyttämällä nykyaikaan sijoittuvia vertauksia. Sanoin aikaisemmin, että Jeesuksella oli kännykkä vapaapäivänään matopelikäytössä. Siihen kännykkään tuli vapaapäivänäkin tekstiviestejä – sinne ohjattiin hätäkeskukseen tulleita (112 numeroon lähetettyjä) avunpyyntöjä. Kanaanilainen nainen koitti ottaa hätäkeskukseen yhteyttä, mutta se ei välittynyt Jeesukselle.

Naisen puhelin ei tuutannut varattua, sieltä ei kuulunut minkäänlaista hälytysääntä – vaan se oli mykkä – yhteys oli kokonaan poikki. Yhteys olemassa vain juutalaisille. Yhteyksiä ei ollut vielä rakennettu muiden kansojen kanssa. Yhteydet tai linjat rakennettiin laajamittaisesti vasta Jeesuksen kuoleman jälkeen: pääsiäisenä ja otettiin käyttöön helluntaina. Siinä oli ensimmäinen syy: ei ollut yhteyttä. Ei ollut vielä pakanoiden aika.

Nainen ei kuitenkaan lopeta yrittämästä, vaan jatkaa huutoaan. Huutaminen koettelee opetuslasten hermoja. Tilanne alkaa heistä käydä sietämättömäksi. Nainen on kuin hankala asiakas, josta ei pääse millään eroon. Hän ei tunnu tajuavan vaikenemiseen sisältyvää selvää vihjettä eikä suorasanaista kieltoakaan. Opetuslasten mielestä nainen oli kiusankappale, joka hienotunteisuutta vailla suuriäänisesti vaatii palvelua ja on tietoinen oikeuksistaan. He kääntyivät Jeesuksen puoleen – eivät siksi että tunsivat myötätuntoa naista ja hänen lastaan kohtaan vaan siksi, kun eivät kestäneet tilannetta.

Jeesus ei ole kuitenkaan näin taivutettavissa. Hän ei parantanut naisen lasta siksi, että olisi saanut huutamisen loppumaan. Hän ei ajatellut: Tuo jumalaton nainen pilaa vielä minun maineeni ellen tee jotakin.

Oppilailleen Jeesus sanoi, että hänet on lähetetty vain Israelin kadonneita lampaita varten. Tämä vastaus antaisi ymmärtää, että Jeesuksella ei ole toimivaltaa syyro-foinikeassa. Hämärästi tilannetta voisi kai verrata siihen, että jos suomalainen poliisi menee Ruotsiin katsomaan jääkiekko-ottelua, niin hän ei voi siellä toimia poliisina ja pidättää häiriökäyttäytyvää humalaista, vaikka se olisikin suomenkielinen räyhähenki. Hän on poliisi vain Suomessa. Toinen vastaus on siis, se että Jeesukselta puuttuu valtuudet.

Lopulta nainen pysäyttää Jeesuksen etenemisen. Hänelle ei kelpaa se, että Jeesus ei vastaa hänelle. ”Herra, auta minua”

Mutta Jeesus ei osoita myöntymisen merkkiä. Hän perustelee kantansa vertaamalla apua pyytävää vierasheimoista naista kulkukoiraan ja oman kansan jäseniä lapsiin. Lapsille kuuluvaa ruokaa ei heitetä kulkukoirille ja jätetä lapsia nälkäisiksi.

Ei ole oikein ottaa lapsilta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille. Nainen myöntyi tähän vastauksen. ”Ei olekaan. En minäkään tekisi niin.” Nainen ymmärsi, että lapset ovat etusijalla. Naiselle oli hänen oma lapsensa kaikkein tärkein. Ei hänkään olisi halunnut viedä leipää oman lapsensa kädestä ja heittää sitä harakoille. Mutta ei hän vaatinutkaan lapsille kuuluvaa leipää.

Oli olemassa vielä pieni mahdollisuus: kun lapset ovat syöneet, ruuasta jää tähteitä. Niitä ei kai häneltä voida kieltää. Jokin pieni murunen riittää – siitä avusta ja siitä voimasta, joka Jeesuksella on ja joka jää ylimääräiseksi kaikesta siitä, millä hän auttaa oman kansansa jäseniä. Jospa sellainen muru, ylijäämä armo koituisi hänen tyttärensä pelastukseksi.

Vasta näin monen mutkan kautta Jeesus myöntyy. Hän tekee vastoin sitä tehtävänantoa, mikä oli hänellä kirkkaana mielessä ja parantaa pakanasyntyisen tytön.

Jos kerran Jeesus aikoi parantaa lapsen, miksi hän ei tehnyt sitä heti? Olen kuullut selitettävän Jeesuksen toimintaa sillä, että hän halusi koetella naisen uskoa. En ole kuitenkaan tyytyväinen siihen vastaukseen.

Luulen, että hänen tarkoituksenaan oli todellakin olla puuttumatta vierasheimoisten elämään. Jeesus etsi Israelin kadonneita lampaita maanpäällisen elämänsä aikana, mutta hän yllättyi naisen uskosta, hänen nöyryydestään, joka ei vaatinut itselleen mitään, joka jättäytyi täysin armon murusten varaan. Sellainen usko oli harvinaista Israelissa. Yhä selvemmin Jeesus alkoi tiedostaa myös sen, että leipä, jota hän lapsille eli omalle kansalleen tarjosi, ei kelvannut heille, vaan he kieltäytyivät siitä (niin kuin kansa erämaassakin kyllästyi mannaan). – mutta pakanakansat, joita juutalaiset nimittivät koiriksi, he olivat kiitollisia murusistakin, joita tuolta pöydältä tippui.

Kun tämä päivän tapahtuma tallennettiin evankeliumiin, sillä on ollut jokin merkitys. Sen ydinsanoma ei ole pohtia, miksi Jeesus vaikutti käyttäytyvän tylysti naista kohtaan, vaan enemmänkin, miksi hän kaikesta huolimatta paransi lapsen? Evankeliumin sanoma on tuon naisen uskon ja siitä nousevan rukouksen esikuvallisuus.

Löytyykö meiltä tuota uskoa, joka ei vaadi mitään ja tyytyy murusiin?
Löytyykö meiltä uskoa ja uskollisuutta, joka ei lähde pois Vapahtajan luota, vaikka tuntuisi siltä kuin tulisi torjutuksi?
Löytyykö meiltä nöyryyttä tunnustaa, ettemme ole arvollisia siihen hyvyyteen, mitä Jumala meille osoittaa?
Vai onko meille käynyt niin kuin juutalaisille silloin: Tuo leipä, jota hän tarjoaa, ei enää miellytä meitä.

 

27.04.03 Harjavallan kirkossa – jostakin syystä olen pitänyt tämän saarnan/puheen tästä aiheesta 1. sunnuntai pääsiäisestä vaikka teksti on 2. paastonajan sunnuntai.

Vastaväitteet kumoon

Matteus 15:21-28 (teksti on 2. paastonajan sun. 1. vuosikerta)

Lähdettyään sieltä Jeesus meni Tyroksen ja Sidonin seudulle. Siellä muuan kanaanilainen nainen, sen seudun asukas, tuli ja huusi: ”Herra, Daavidin Poika, armahda minua! Paha henki vaivaa kauheasti tytärtäni.” Mutta hän ei vastannut naiselle mitään. Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja pyysivät: ”Tee hänelle jotakin. Hän kulkee perässämme ja huutaa.” Mutta Jeesus vastasi: ”Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten.” Silti nainen tuli lähemmäs, heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja sanoi: ”Herra, auta minua!” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Ei ole oikein ottaa lapsilta leipä ja heittää se koiranpenikoille.” ”Ei olekaan, Herra”, vastasi nainen, ”mutta saavathan koiratkin syödä isäntänsä pöydältä putoilevia palasia.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Suuri on sinun uskosi, nainen! Tapahtukoon niin kuin tahdot.” Siitä hetkestä tytär oli terve.

Evankeliumi, jonka kuulimme, on hyvin erikoinen. Joudumme siinä arvioimaan Jeesusta uudelleen. Hän vaikuttaakin yllättäen melko tunteettomalta, kun hän ei oikein tahdo huomata kanaanilaisen naisen avunhuutoja. Yleensä olemme tottuneet siihen, että Jeesus ei kulje apua tarvitsevan ohi, olemme tottuneet siihen, että Jeesus pysähtyy ja kääntyy niiden puoleen, jotka ovat vaikeuksissa, että hän ei kiellä apuaan, vaan aktiivisesti toimii heikompiosaisten parhaaksi. Mutta nyt hän on hiljaa. Hän vaikuttaa jopa kovalta ja tylyltä.

Miksi Jeesus on näin tyly naiselle? Hän sanoi tulleensa vain Jumalan kansaan kuuluvia varten, niitä juutalaisia varten jotka olivat vieraantuneet Jumalasta ja kadottaneet uskonsa. Nainen kuului kanaanilaiseen pakanakansaan ja oli siksi ulkopuolinen. Ulkopuolisena hänellä ei ollut niitä oikeuksia, joita Jumalan kansalla ja Jumalan lapsilla oli. Tällainen oli evankeliumin alkuasetelma.

Mutta onhan Jeesus ennenkin auttanut muita kuin Israelilaisia. Roomalaisen sotapäällikön pyynnöstä Jeesus paransi tämän palvelijan ja ylisti pakanapäällikön uskoa. Jeesus kohtasi myös samarialaisen naisen kaivolla ja auttoi hänet hengelliseen elämään ja uskoon. Eräälle fariseukselle Jeesus kertoi tarinan laupiaasta samarialaisesta, jonka jumalanpalvelus ja lähimmäisenrakkaus oli parempaa kuin fariseusten ja oppineiden. Jeesus on armahtanut prostituoituja ja aviorikoksen tehneitä naisia. Hän on hyväksynyt syntiset seuraansa, mutta tätä kanaanilaista naista hän todella koettelee.

On hyvä asettua hetkeksi tuon naisen asemaan ja miettiä, miltä hänestä tuntui. Evankeliumin nainen ei pyydä itselleen mitään. Hänen äidinrakkautensa tytärtä kohtaan saa hänet hakemaan apua Jeesukselta. On todennäköistä, että hän on kuluttanut jo kaiken rahansa lääkäreihin ja parantajiin, mutta ilman tulosta.

Miltä sinusta tuntuisi hänen asemassaan? Ajattele suurinta hätääsi, sellaista hätää, joka saa sinut todella huutamaan apua Jumalalta. Puolisosi tai lapsesi tekee kuolemaa. Sinä itse olet kykenemätön auttamaan. Mutta kun huudat apua epätoivoisesti, niin Jeesus ei ole kuulevinaankaan sinun huutoasi vaan päinvastoin torjuu sinut. Hän sanoo, ettei halua parantaa sinua, koska olet suomalainen. Siinä vaiheessa monet meistä pahoittaisi mielensä niin syvästi, että kääntäisi kokonaan kelkkansa, eroaisi kirkosta ja kiroaisi Jumalan. Tulisimme täyteen vihaa ja nostaisimme oikeusjutun Jeesusta vastaan jos voisimme.

Kanaanilainen nainen ei menettänyt malttiaan, ei uskoaan eikä käynyt ylpeäksi. Päinvastoin, hän heittäytyi maahan Jeesuksen eteen ja rukoili edelleen: ”Herra, auta minua!” Nainen tiesi, että Jeesus on hänen ainoa toivonsa. Hän tiesi myös, että Jeesukselle on mahdollista tytär parantaa, jos hän vain haluaa. Siksi nainen ei hellittänyt, ei vihannut Jeesusta, vaan nöyrtyi rukoilemaan entistä hartaammin.

Naisen rukouskamppailun on sanottu muistuttavan Jaakobin painia enkelin kanssa Jabbok-virralla. Sellaiselta se vaikuttaakin. Siinä Jaakob sanoi enkelille: ”En päästä sinua ennen kuin siunaat minut!” Niin tuo nainenkin heittäytyi Jeesuksen eteen ei hellittänyt eikä päästänyt häntä menemään ohitseen. Hän esti Jeesuksen matkanteon tukkimalla tien hänen edestään ja huusi apua. Mutta Jeesus pitää sydäntään suljettuna naisen hädälle edelleen. Jeesus sanoi, että ei ole oikein ottaa lapselta leipää ja heittää sitä koiranpenikoille. Lapset tässä kielikuvassa tarkoittavat juutalaisia, he ovat Jumalan lapsia. Koiranpenikat ovat pakanoita. Tuohon aikaan koirat olivat halveksittuja ja saastaisia eläimiä. Juutalaiset pitivät pakanoita saastaisina ja siksi sanoivat heitä koiriksi.

Mutta vaikka koirat nykyään ovat rakastettuja ja arvostettuja kotieläimiä niin Jeesuksen sana pitää paikkansa edelleen. Ei missään terveessä perheessä pidetä lapsia nälässä ja lihoteta koiraa. Kyllä ensin huolehditaan siitä, että lapset tulevat ruokituksi.

Jeesus antoi naiselle järkiperäisen selityksen, miksi hän ei voi sitä auttaa. Hänen on ensin pidettävä huolta Jumalan perheväestä. Lapsilta ei sovi riistää leipää suusta ja antaa sitä koirille. Nainen ei silti hätkähdä, vaan tarttuu kiinni Jeesuksen kieltäviin sanoihin ja muuttaa ne toivorikkaaksi mahdollisuudeksi. Näissä kieltävissäkin sanoissa hän näki valonpilkahduksen. Hän ei pyydäkään lasten leipää. Hän pyytää vain osaa niistä muruista, jotka isännän pöydältä tippuvat. Koirillakin on lupa syödä murusia, niin myös hänellä, kanaanilaisella naisella on lupa turvautua Jeesukseen, olla hänen pöytänsä ääressä ja odottaa, jos hänellekin jotain putoaisi.

Tässä vaiheessa ei Jeesuskaan voinut enää muuta kuin antaa periksi. Nainen oli ensiksi estänyt Jeesuksen matkanteon tukkimalla hänen tiensä, kun hän asettui Jeesuksen eteen. Sen lisäksi hän tukki Jeesuksen kaikki vastaväitteet osoittamalla, että Jeesuksen hieno periaatekaan ei voinut olla esteenä auttamiselle.

Me voimme myös kokea olevamme ulkopuolisia, että emme kuulu Jumalan lasten joukkoon, että niitä ovat vain jotkin mallikelpoiset kristityt. Siksi koemme myös tuskallisena sen, että meillä ei mielestämme ole oikeutta lähestyä Jumalaa ja kutsua häntä Isäksemme. Tänään evankeliumi todistaa kuitenkin aivan muuta. Koet sinä sitten olevasi Jumalan lapsi tai et niin sinä saat joka tapauksessa kääntyä Jumalan puoleen ja Jeesuksen tähden saat kutsua Jumalaa Isäksesi.

Kanaanilaisen naisen tavoin saat rukoilla Jumalaa vaikka tuntisit olevasi ulkopuolinen ja silloin sinä tulet myös tuntemaan tämän Jeesuksen lupauksen: ”Sitä joka tulee minun luokseni, minä en heitä pois.”

Päätän saarna Paavalin kirjeeseen Efesolaisille. Siinä hän puhuu käsittelemästämme aiheesta: ulkopuolisuudesta.

Ennen te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa. Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin. Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan. Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Hän tuli julistamaan rauhaa teille, jotka olitte kaukana, ja rauhaa niille, jotka olivat lähellä. Hän on avannut meille molemmille pääsyn Isän luo yhden ja saman Hengen johdattamina. Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
Efesolaiskirje 2. luku

Pitkäperjantain ja pääsiäisen jälkeen Jumalalle ei kukaan ole enää ulkopuolinen. Jumalan rakkauden ulkopuolelle ei jää kukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s