Pääsiäispäivä

Pääsiäispäivä 

Pääsiäinen 2018 – yhdistelmä kahdesta aiemmasta saarnasta

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet.
Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille. Matt. 28: 1-8

Pääsiäisen aamuna opetuslasten ja Jeesusta seuranneiden naisten maailma oli henkisesti särkynyt. Pitkäperjantai muutti kaiken. Opetuslapset olivat kaikki paenneet Jeesusta kiinniotettaessa. He olivat piiloutuneet, koska pelkäsivät henkensä puolesta. Jos heidät ilmiannetaan, heille käy samoin kuin Jeesukselle. Naiset eivät olleet samanlaisen uhan alla. He seurasivat Jeesuksen ristintien loppuun asti. He seurasivat tapahtumia, kun Jeesus kiinniotettiin, kun hänet ruoskittiin, kun hän kantoi ristiä häpeäkujaa pitkin. Kun naulat lävistivät hänen kätensä ja jalkansa ja hänet nostettiin roikkumaan taivaan ja maan väliin. He olivat läsnä, kun pilkkaajat ilkkuivat häntä, he kuulivat Jeesuksen viimeiset sanat ristillä ja näkivät, kun hän antoi henkensä. He pesivät ja laittoivat ristiltä lasketun ruumiin käärinliinaan kiedottuna Joosef Arimatialaisen kalliohautaan –  ja he itkivät niin kuin haudalla itketään, kun hautaluola suljettiin ja sinetöitiin. Jeesuksen äidin Marian sielun läpi kävi tuskan miekka, enkelin ennustuksen mukaisesti, ties monennenko kerran.

Kaikki oli muuttunut. Kaikki se innostus ja toivo mikä oli täyttänyt heidän sielunsa, ja saanut katsomaan maailmaa uusin silmin, murskattiin yhdessä hetkessä. Pahuus näyttäytyi ylivoimaisena. Jeesuksen ympärilleen kokoama liike oli käytännössä lakannut olemasta. Ilman Jeesusta, millään mitä he olivat aikaisemmin kokeneet, ei ollut mitään merkitystä. Se oli pyyhitty pois. Kuolema on lopullista. Sille ei voi mitään. Jäljellä oli muistojen riekaleet ja epätietoisuus, miten jatkaa eteenpäin.

Jerusalemin valtiaiden näkökulmasta rauha oli palautettu kaupunkiin. Elämä saattoi taas jatkua normaalisti. Kiertävä profeetta unohdetaan eikä hänen opetuksensa jää elämään.

Evankeliumissa mainitut naiset Magdalan Maria ja toinen Maria eivät voineet pysyä paikallaan. Niin kuin monen surevan askeleet vievät haudalle, myös näiden naisten oli tarve päästä sinne, minne Jeesuksen ruumis oli laskettu. Matteuksen mukaan he eivät menneet saattamaan hautausta päätökseen. Hauta oli sinetöity, sinne ei ollut enää mitään asiaa. Siellä oli vastassa myös vartijat. Mutta haudalle oli päästävä. Se on paikka, jossa surun kipu hieman hellittää. Haudalla koetaan jokin yhteys poisnukkuneeseen. Hänelle saatetaan jutella. Se on paikka, jossa sydän sai tämän järkytyksen keskellä olla hetken oma itsensä.

Käynnistä haudalla tuli kuitenkin täysin toisenlainen kuin he odottivat. He halusivat olla vain hetken rauhassa, mutta syvempi rauha teki itsensä tiettäväksi tavalla, minkä he muistivat läpi elämänsä. Enkeli ilmoitti Jeesuksen ylösnousemuksesta. Hän vieritti kiven haudalta, jotta naiset näkivät sisälle: Jeesus ei ollut haudassa, hän ei ollut kuolleiden joukossa – hauta oli tyhjä. Enkeli sanoi heille: ”Ei hän ole täällä. Hän on noussut kuolleista.”

Mielenkiintoista mielestäni on myös tapa, jolla tämä kaikki tapahtui. Naisten päästyä haudalle, maa alkoi järkkyä enkelin ilmestymisestä. Tämä kiinnostaa minua siksi, että maa ei aina suinkaan ole järkkynyt, kun enkeli ilmestyi ihmisille. Siinailla maa järisi, kun Jumala ilmestyi Moosekselle ja antoi lain taulut. Mutta evankeliumeissa maa ei järkkynyt, kun enkeli ilmestyi Marialle, maa ei järkkynyt jouluaamunakaan, kun enkelit ilmestyivät paimenille. Nyt pääsiäisenä maa järkkyy. Myös Jeesuksen kuoleman hetkellä maa järkkyi.

Evankeliumin mukaan: Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukku-neiden pyhien ruumiit nousivat ylös (Matt 27:50-52)

Olemassaolon rakenteet asettuivat uuteen asentoon. Jeesuksen kuoltua maa vavahteli, koska kuoleman valtakunta koki mullistuksen. Tuonelan muurit murtuivat, Kristus särki kuoleman kahleet. Hän mursi sen portit ja muurit. Siksi maa vavahteli. Kuolema ei voinut pitää ihmisiä enää vankinaan.

Maa vavahtelee jälleen pääsiäisenä. Muta nyt sen saa aikaan enkeli, joka on laskeutunut alas taivaasta. Ensin maa vavahteli, kun kuoleman valtakunnassa tapahtui jotakin, toisen kerran maa vavahteli, kun taivasten valtakunnassa tapahtui jotakin.

Maan järkkymiselle, näkymättömän maailman mannerlaattojen liikkumiselle kahteen kertaan, on annettavissa myös toisenlaiset nimet. Tutut nimet näille tapahtumille ovat lunastus ja sovitus. Meidät on lunastettu vapaiksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta silloin kun Kristus antoi henkensä lunnaiksi meidän vapauttamisen puolesta – kuoleman portit avautuivat. Kristus kukisti kuolemallaan kuoleman.

Mutta ei riitä, että kuoleman vankilan ovet aukeavat, jos taivaan ovet pysyvät kiinni. Jeesus hankki meille sovinnon ja rauhan Jumalan kanssa. Kun Jeesuksen hauta aukeaa, aukeaa tie myös perille Jumalan luokse. Ylösnousemus on sen merkki, kuolema on voitettu ja taivaan valtakunnan ovi avattu.

Ristin ja ylösnousemisen pääsiäinen on niiden voimien tyhjäksi tekemistä, jotka vastustavat Jumalaa ja se on samalla antautumista sille uudelle elämälle, mikä kumpuaa Jumalan luota.

Kasteessa meidät on liitetty tähän pelastustapahtumaan: vanhan kuolemaan ja uuden elämän syntymiseen. (Room 6:3- ja Kol 2:12) Meidät on haudattu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. – Jokaisen kasteen yhteydessä voimme etäisesti kuulla kuin jälkijäristyksenä raskaiden porttien avautumisesta aiheutuneen jylyn, maan järkkymisen, jolloin vapauduimme vankilasta ja meille avattiin taivaan ovet.

Kasteesta on alkanut uusi elämä, jossa elämme valon lapsina. Antakaa tämän valon loistaa entistä ehompana, jotta se innostaisi teitä Jumalan Hengen mukaiseen elämään.

Pääsiäisenä Jumala on saanut päätökseen pelastustyön. Kaikki on valmista, siksi voimme julistaa rauhaa. Jeesuksessa Jumala on lähestynyt jokaista ihmistä. – jokaista ihmistä, joka on menettänyt uskonsa, joka on haudannut toivonsa. – Meillä ei ole enää syytä piiloutua Jumalan rakkaudelta. Ylösnousemuksen valo paistaa pimeimpäänkin hautaan.

Hyvä voittaa. Jumala on sinun puolellasi, hän on sinun kanssasi.

  • siirtyminen kastemaljan luo

 

Pääsiäinen 8.4.2012 – perustukset järkkyvät

Matt. 28: 1-8

Sapatin päätyttyä, viikon ensimmäisen päivän koittaessa, tulivat Magdalan Maria ja se toinen Maria katsomaan hautaa. Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille. Hän oli hohtava kuin salama ja hänen vaatteensa olivat valkeat kuin lumi. Vartijat pelästyivät häntä niin, että alkoivat vapista ja kaatuivat maahan kuin kuolleet. Enkeli kääntyi naisten puoleen ja sanoi: ”Älkää te pelätkö. Minä tiedän, että te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista, niin kuin itse sanoi. Tulkaa katsomaan, tuossa on paikka, jossa hän makasi. Menkää kiireesti sanomaan hänen opetuslapsilleen: ’Hän on noussut kuolleista. Hän menee teidän edellänne Galileaan, siellä te näette hänet.’ Tämä oli minun sanomani teille.”
Naiset lähtivät heti haudalta, yhtaikaa peloissaan ja riemuissaan, ja riensivät viemään sanaa Jeesuksen opetuslapsille.

Jokaisena pääsiäisenä – ja oikeastaan jokaisena sunnuntaina todistamme, iloitsemme ja juhlimme suurinta ihmettä, käsittämättömintä tapahtumaa, mitä maailman historiassa on luomisen jälkeen ollut. Luomisessa kaaoksesta tehtiin kosmos, sekasorrosta harmonia. Synnin tähden harmonia ja kosmoksen kauneus oli särkynyt. Se on kuin hapate taikinassa – kaaoksen hapate tuhosi sitä. Jeesuksen  ylösnouseminen pääsiäisenä on uuden luomisen juhla – kaaos asetetaan uudestaan. Hapatteen vaikutuksen leviäminen pysäytettiin. Kosmoksen suureen taikinaan laitettiin ikään kuin vasta-aine, mikä tekee tyhjäksi hapatteen vaikutuksen. Sen sijaan, että maailma olisi tuhottu, pyyhkäisty turmeltuneena pois, Jumala halusi pelastaa sen. Siksi juhlimme samalla suurinta rakkautta, suurinta hellyyttä, syvintä myötätuntoa.

Mutta se ei ole vain pelastus vanhasta tuhoon tuomitusta elämästä, vaan se on samalla myös kutsu uuteen elämään. Sitä merkitsee pitkäperjantai ja pääsiäinen yhdessä. Jeesuksen ristinkuolemassa tuomitaan synti eli kaikki se mikä meissä vastustaa Jumalaa ja on kääntynyt hänestä poispäin saa tuomion Jeesuksen kärsimisessä. Hänen ylösnousemisessaan me heräämme uuteen elämään – meillä on uusi anteeksiantamukseen perustuva suhde Jumalan kanssa.

Evankeliumissa minua kiehtoo eräs yksityiskohta, mikä omalla tavallaan kertoo samasta asiasta: kun enkeli ilmestyy, maa vavahtelee ja järkkyy. “Äkkiä maa alkoi vavahdella ja järistä, sillä Herran enkeli laskeutui taivaasta. Hän tuli haudalle, vieritti kiven pois ja istuutui sille”  Ehkä muistat, että maa järisi aikaisemmin evankeliumissa myös Jeesuksen kuoleman yhteydessä.

Pitkäperjantaina kuulimme evankeliumista kuvauksen Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta. Matteuksen mukaan Jeesuksen kuollessa tuli pimeää, maa vavahteli ja haudat avautuivat. Jeesus huusi taas kovalla äänellä ja antoi henkensä. Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös (matt 27:50-52) Miksi näin tapahtuu? Jeesuksen kuoltua maa vavahtelee, koska kuoleman valtakunta kokee mullistuksen. Tuonen muurit murtuvat, Kristus särkee kuoleman kalheet. Hän murtaa sen portit ja muurit. Siksi maa vavahtelee.

Maa vavahtelee jälleen pääsiäisenä. Muta nyt sen saa aikaan enkeli, joka on laskeutunut alas taivaasta. Ensin maa vavahtelee, kun kuoleman valtakunnassa tapahtuu jotakin, toisen kerran maa vavahtelee kun taivasten valtakunnassa tapahtuu jotakin.

Evankeliumin kuvaama maailma on kolmikerroksinen. Siinä kuolleiden maailma on maankamaran alapuolella ja enkelien maailma on yläpuolella oleva maailma. Tällaisina suuntina niitä edelleen ajattelemme tai puheessamme viittaamme niihin samoilla suunnilla. Myös uskontunnustus mainitsee samat suunnat – astui alas tuonelaan, astui ylös taivaisiin.

Näin on luonteva puhua, vaikka jokainen tietää, että poraamalla reikää maahan kilometrien syvyyteen, siellä ei löydy kuolleliden valtakuntaa, eikä ilmakehän yläpuolella siellä, missä avaruusraketit ja sukkulat kulkevat näy enkeleitä. Näkymätöntä maailmaa emme pysty pakottamaan esiin, emme pysty paikantamaan sitä. Puhumme siitä kuvakielellä – ylhäällä ja alhaalla, jotta ymmärtäisimme edes jotakin.

Maa vavahtelee ja järkkyy erityisellä ja pelottavalla tavalla, kun taivaassa tapahtuu jotakin tai kun kuolleiden maailmassa tapahtuu jotakin. Tapahtumat heijastuvat tähän todellisuuteen.

Maan järkkymiselle, näkymättömän maailman mannerlaattojen liikkumiselle kahteen kertaan, on annettavissa myös toisenlaliset nimet: rippikoulusta tutut nimet. Ensin avautuivat kuoleman tai tuonelan portit sitten avautuivat kolmantena päivänä taivaan ovet. Tutut nimet näille tapahtumille ovat lunastus ja sovitus. Meidät on lunastettu vapaiksi synnin, kuoleman ja pahan vallasta silloin kun Kristus antoi henkensä lunnaiksi meidän vapauttamisen puolesta – kuoleman portit avautuivat. Hän kuolemallaan kukisti kuoleman. Mutta ei riitä, että kuoleman vankilan ovet aukeavat, jos taivaan ovet pysyvät kiinni. Jeesus hankki meille sovinnon ja rauhan Jumalan kanssa. Kun hauta aukeaa, aukeaa tie myös perille Jumalan luokse. Ylösnousemus on sen merkki, kuolema on voitettu ja taivaan valtakunnan ovi avattu.

Ristin ja ylösnousemisen pääsiäinen on niiden voimien tyhjäksi tekemistä, jotka vastustavat Jumalaa ja se on samalla antautumista sille uudelle elämälle, mikä pulppuaa Jumalan luota. Kasteessa meidät on liitetty tähän pelastustapahtumaan: vanhan kuolemaan ja uuden elämän syntymiseen. (Room 6:3- ja Kol 2:12) Meidät on haudattu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. – Jokaisen kasteen yhteydessä voimme etäisesti kuulla kuin jälkijäristyksenä raskaiden rautaporttien avautumisesta aiheutuneen jylyn, maan järkkymisen, jolloin vapauduimme vankilasta ja meille avattiin taivaan ovet.

Paavali sanoo (Room 6), että meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin  yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista. Kasteesta on alkanut uusi elämä jossa elämmme valon lapsina. Antakaa tämän valon loistaa entistä ehompana, jotta se innostaisi teitä Jumalan Hengen mukaiseen elämään.

Pääsiäisenä Jumala on saanut päätökseen pelastustyön. Kaikki on valmista, siksi voimme julistaa rauhaa. Jeesuksessa Jumala on lähestynyt jokaista ihmistä. Ihmistä, joka on menettänyt uskonsa, ihmistä joka on menettänyt toivonsa, ihmistä, joka on hylännyt Jumalan, ihmistä, joka kapinoi häntä vastaan. – Meillä ei ole enää syytä piiloutua Jumalan rakkaudelta.

Pääsiäinen on ilosanoma. Suurimmat pelkomme on voitettu – syyllisyyden, kuoleman ja yksinäisyyden pelot. Hyvä voittaa. Jumala on sinun puolellasi hän on sinun kanssasi.

Tyhjän haudan vartiointi – 12.4.2009

Meillä on neljä evankeliumia. Niiden kaikkein tärkein ja keskeisin asia liittyy tämän päivän sanomaan. Ne on kirjoitettu ennen kaikkea julistamaan sitä sanomaa, jonka enkelit naisille haudalla ilmoittivat: te etsitte ristiinnaulittua Jeesusta. Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.  Kukin evankelistoista kertoo Jeesuksen ristin kärsimyksen, kuoleman ja hautaamisen tapahtumat hieman eri tavalla, painottaen asioita erilaisista näkökulmista. Jotkin evankeliumien eroista ovat jopa keskenään sovittamattomia.

Matteus on ainoa, joka kertoo haudalla olleista vartijoista ja hautakiven sinetistä, mikä varmisti haudan koskemattomuuden. Siksi naiset, jotka tulivat haudalle, eivät tuoneet tuoksuvoiteita mukanaan eivätkä pohtineet, kuka vierittäisi kiven haudan suulta. Vartioidulla haudalla ei ollut tarkoituskaan kiveä vierittää syrjään. Naiset tulivat vain katsomaan hautaa, niin kuin muillakin surevilla on tapana. Haudoilla käydään myös täällä Harjavallassa.

Haudalla koetaan jokin yhteys poisnukkuneeseen. Hänelle saatetaan jutella. Se on paikka jossa tunteet vainajaa kohtaan saavat elää. Se on paikka, jossa surun kipu hieman hellittää, se on paikka, jossa häntä käydään katsomassa, vaikka tiedetään, että siellä on vain hautakivi ja hänen maatunut ruumiinsa. Ihmiset kaipaavat usein tällaisia paikkoja. Onnettomia ovat ne joilla ei ole mitään paikkaa. Niinpä Magdalan Maria ja toinen Maria tulivat haudalle, jotta saisivat olla lähellä Jeesusta ja itkeä suruaan pois.

Käynnistä haudalla tuli kuitenkin täysin toisenlainen kuin he odottivat.

Jos evankeliumeissa onkin eroja, niin yhdessä asiassa ne ovat harvinaisen yksimielisiä. Hauta oli tyhjä. Itse ylösnousemuksen hetkeä ei kuvaa heistä kukaan. Kaikkein pyhin ja ihmeellisin asia tapahtuu salassa. Päivän evankeliumissa maa vavahteli ja järisi, kun enkeli astui alas taivaasta. Vartijoiden ja naisten nähden enkeli vieritti kiven haudan suulta. Sinetit murtuivat ja suuri kivi väistyi enkelin käskystä syrjään. Mutta vain todistaakseen, että hauta oli jo tyhjä.

Evankeliumit ovat syntyneet Jeesuksen kärsimyskertomusten ympärille, ne huipentuvat ylösnousemukseen, mutta yksikään evankeliumeista ei ole kuvannut kuinka se tapahtui. Sitä ei kuvaa edes Matteus, jonka mukaan sotilaita oli vartioimassa hautaa koko ajan.

Hautaa käskettiin vartioida, koska ylipapit ja fariseukset pelkäsivät, että opetuslapset varastavat Jeesuksen ruumiin ja alkavat kertoa tarinaa ylösnousemuksesta. Kukaan ei saanut mennä hautaan sisään. Siksi hauta sinetöitiin. Ehkä vartijat olivat samalla varmistamassa sen, ettei sieltä haudasta myöskään mitään kompuroi esiin, ja jos näin tapahtuisi, niin olisivat tappaneet sen kuin torakan. Vartijat varmistivat kulun molempaan suuntaan. Kukaan ei mene sisään eikä kukaan tule ulos.

Aamuyön vartiovuoron aikana Jeesus oli kuitenkin noussut kuolleista, mutta sotilaat eivät sitä huomanneet, hauta oli edelleen sinetöitynä. Kenenkään huomaamatta Jeesus oli herännyt kuolleista ja poistunut haudasta. Sotilaat olivat jo jonkin aikaa vartioineet tietämättään tyhjää hautaa.

Tässä evankeliumien yksimielisessä yksityiskohdassa näen jotakin merkittävää.Jeesuksen kuoleman hetki oli julkinen suurimmalla mahdollisella tavalla: Jeesus on nostettu ristille kuolemaan, jotta kaikki näkisivät hänet ja voisivat pilkaten osoittaa sormellaan. Mutta ylösnouseminen tapahtui salassaihmiskatseilta. Kaikkein suurin tapahtuu hiljaisesti ja huomaamatta. Yksikään synnin ja epäuskon tahraama katse ei ole turhentamassa tätä ihmiskunnan merkittävintä hetkeä. Se säilyy koskemattomana, puhtaana, täydellisenä ja kauniina.

Kun Jeesus otti ihmiskunnan synnin kantaakseen, hänet ympäröitiin siihen kokonaan. Mutta kun hän kaiken kärsineenä on antanut täyden sovituksen, mikään siitä ei ole häiritsemässä. Tulee mieleen vertauskuva puusta: Kun puu kaatuu, se se kaatuu rytinällä, mutta siemenen itämistä ei kukaan huomaa eikä kuule. Sellaista oli ylösnousemus.

Mikä tässä sitten on niin merkillistä?

Tyhjä hauta on kuva kuolemasta, joka on voitettu. Haudat ovat yleensä kuoleman kuvia. Ne kertovat jostakin mikä on peruuttamatonta. Kuolemasta puhutaankin Majesteettina, jolle ihminen ei voi mitään. Mutta tyhjä hauta kertoo siitä, että peruuttamaton kuolema ei olekaan enää peruuttamaton. On olemassa kuolemaakin suurempi Majesteetti, jonka edessä kuolema polvistuu. Kuolema on kaikkien ihmistä tuhoavien voimien suunta ja päätepiste. Kun Kristus alistanut kuoleman, kaikki muukin sitä palveleva tuhovoima on laitettu aisoihin. Kuoleman tuhovoima on nujerrettu. Kuoleman huone on valaistu, se ei ole enää pimeä.

Tyhjä hauta ja tyhjä risti ovat uskomme keskeisimpiä kuvia. Niissä näkyy se, mitä tämä uskonto ihmisille antaa ja mistä siinä on kysymys. Kristinusko haluaa olla vastaus ihmisen syvimpiin olemassaolon ongelmiin, hänen syvimpiin pelkoihinsa.

Nämä ongelmat on toisinaan tiivistetty kolmeen perusmuotoon:

1) Kuolema – jossa pelätään kai oman minuuden lopullista menettämistä oman olemassaolon lakkaamista, kuoleman edessä jätettävä jäähyväiset itselleen.

2) Yksinäisyys – se on syvää rakkauden vajetta, jossa kukaan ei huomaa minua. En merkitse kenellekään mitään, hyvää enkä  pahaa. Olen vailla siteitä toisiin. – ei ole tarkoitusta eikä paikkaa elämässä.

3) Syyllisyys ja sitä kohtaava tuomio – Syyllisyyden paljastuminen, tuo ilmi mitä tekoa ihminen on. Itsensä hyväksyminen epäonnistuneena, syyllisenä ja pahansa voi olla sietämätöntä – varsinkin jos siitä ei ole mitään ulospääsyä. Miten sen kanssa selviää ja olenko tuomittu lopullisesti syyllisyyteen. Onko minulla lupa ajatella itseäni enää hyvänä. Voinko luottaa siihen, että tulee kuitenkin hyväksytyksi. Miten saan takaisin itsekunnioituksen. Tällaisten kysymysten kanssa painitaan silloin kun ollaan syyllisyyden kanssa tekemisissä. Kuulin jokin aika sitten miehestä, joka raitistuttuaan kantoi kuolemaansa asti syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa siitä, mitä juovuspäissään oli tehnyt ja saanut aikaan. Hän tunnusti omakseen tekonsa ja katui niitä. Teoilla oli hänen kasvonsa, mutta hän toivoi, että ne eivät olleet hänen lopulliset kasvonsa. Siksi hän käytti loppuelämänsä siihen, että yritti tehdä paljon hyvää. En tiedä tuliko hän tuntemaan armahtajan Jeesuksen kasvoja. Se kuitenkin olisi ollut parasta lääkettä hänen sielulleen.

Kuva tyhjästä haudasta tuo valoa näihin kysymyksiin. Pääsiäinen tyhjä hauta tuo viestin sielumme syvimpiin kerroksiin, sinne missä pelko asustaa. Jeesuksen ylösnousemuksessa on avautunut tie umpikujasta vapauteen.

Tyhjä hauta on kuva anteeksiantamuksesta. Ihminen ei tuhoudu syntiensä tähden, hän saa uuden alun. Jeesus on vapauttanut meidät syntiemme taakasta. Huonoimmat teot eivät määrittele meitä lopullisesti.

Tyhjä hauta on kuva rakkaudesta ja yhteydestä, joka muodostuu ihmisen ja Jumalan välille. Ihminen ei ole yksin eikä merkityksetön. Jeesus on avannut meille taivaan. Ihmisellä on paikka maailmassa Jumalan luomana ja lunastamana.

Tyhjä hauta kertoo siitä elämästä, jota kuolemakaan ei tuhoa. Jeesus on avannut tien ulos kuoleman vankilasta.

Tämä uuden elämän siemen on meihin kasteessa istutettu. Se on todellista, vaikka sitä emme aina huomaa. Jeesuksen ylösnousemuksen voima vaikuttaa sinussa. Se on suurempi pelkojamme. Se on suurempi kuolemaa. Ja se on kerran johtava sinut iäiseen iloon.

Siksi tänään toistamme iloisesti: Kristus nousi kuolleista. / Kristus nousi kuolleista. / Kristus nousi kuolleista.


Pääsiäinen 16.4.2006 Harjavallan kirkossa

Perustukset järkkyvät kun kuoleman painovoimalaki murtuu

Pääsiäinen minun kohdaltani meni sairastaessa. Lauantai-iltana tulin kuumeeseen ja oksensin yöllä. Kirkkoherra joutui ikävään tilanteeseen tämän tähden. Alla olevaa saarnaani en ehtinyt valmistella loppuun. Alkuun kyllä pääsin, sairastuminen kaatoi vuoteeseen. Lähetin saarnatyngän keskeneräisenä kirkkoherralle ja kuulemani mukaan saarna luettiin seurakunnalle.

Matt. 28:1-8

Naiset menivät aamuvarhaisella sitä hautaluolaa kohti, jonne Jeesus oli jätetty. He tiesivät mikä siellä heitä kohtaa: Kidutettu, ruoskittu, nauloilla lävistetty ja ruhjottu Jeesuksen ruumis – nyt jo jäähtynyt ja muutkin kuoleman väistämättömät merkit näkyvissä. He olivat pesseet vainajia ennenkin: nuoria ja vanhoja, äitejä ja lapsia. He tiesivät mitä oli odotettavissa. Kuolema ei ollut heille outo asia. Se oli tuohon aikaan vahvasti jokaisen elinympäristössä läsnä. Mutta he tiesivät jo, että Jeesuksen ruumiin luona tuska iskee syvemmälle kuin aikaisemmin. Jeesuksen ainutlaatuisuuteen he olivat laittaneet toivonsa. He olivat Jeesuksen puheissa ja opetuksissa kuulleet taivaan Jumalan äänen. Jokin aivan uusi ja ihmeellinen aika piti alkaa hänen kauttaan.

Nyt ajatukset uskon raunioitumisen jälkeen oli saatava järjestykseen. Mitä Jeesuksen opetuksesta oikeastaan oli totta ja uskottavaa, jos Jumala ei ollutkaan hänen kanssaan. Häpeällinen ristinkuolema ei voinut mitenkään olla Jumalan profeetan osa. Näin heidänkin täytyi päätellä mielessään. Jumala oli rankaissut häntä ylpeydestä. Hän oli kuollut ja vaientunut. Syvä hiljaisuus ja unohdus ympäröisi hänet muutamien kuukausien jälkeen ja elämä jatkuisi niin kuin ennenkin.

En tiedä kuinka paljon he olivat ehtineet käsitellä suruaan ja epätoivoaan. Jostakin he joutuivat etsiä sekasortoiseen tilanteeseen uuden huomisen alkuja. He joutuivat hakemaan voimaa luopumiselle. Heidän oli valmistettava itseään luopumaan kaikesta siitä, mitä Jeesus oli heille merkinnyt.

Haudalla kaikki ei ollutkaan niin kuin he olivat odottaneet. Maan vavahdellessa enkeli laskeutui kertomaan heille sanomaa: hän ei ole täällä. hän on noussut kuolleista. Mistä tässä on oikeastaan kysymys? Mitä tämä tarkoittaa? Uusi aika oli todellakin alkanut ja se oli muuttanut maailmaa enemmän kuin he arvasivatkaan.

Suuri muutos
Muutoksia on erilaisia. Meillä voi tapahtua muutos ajatuksissa. Se on pieni muutos. – Juna lähteekin vasta vartin yli kaksi iltapäivällä.

Tunteessa tapahtuva muutos on jo suurempi. Vihan tai ihastuksen syttyminen.

Koknkreettisessa elämäntilanteessa tapahtuva muutos voi olla merkittävämpi ja pysyvämpi: asunnon vaihtuminen toiseen tai työpaikan menettäminen.

Muutos voi olla valtiollista: neuvostoliiton romahtaminen, sodan alkaminen

Muutos voi olla historiallinen: sähkölampun keksiminen.

Mutta kaikkein suurin muutos on sellainen, että se koskee koko olemassaolon rakenteita. Sellainen on kosminen muutos. Sellaisia tapahtumia ovat olleet luominen ja myös lankeemus. Ne ovat ylettyneet niin syvälle, että maailma on sen jälkeen ollut kokonaan toisenlainen. Luominen antoi olemassaolon sille, mitä ei ennen ole ollut. Lankeemus merkitsi tämän luodun todellisuuden muuttumista. Se oli kuin planeetan kiertoradan muutos tai maapallon nyrjähtämistä akseliltaan.

Pääsiäinen on tällainen syvätason muutos. Maailma on pysyvästi Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen toisenlainan. Kristus on noussut ylös. Painovoima toimii toisella tavalla. Sen tiesi jo sir Isac Newton. Omena putoaa alaspäin. Kuolemassa ihmisestä tulee elottoman kiven kaltainen, jota koskee painovoimalaki mitä suuremmassa määrin. Maahan me putoamme lopulta kaikki. Painovoima vie voiton.

Mutta Kristus nousee ylös. Hän murtaa kuoleman painovoiman lait.

Merkittävimmät muutoksessa eivät tapahtuneet pääsiäisenä näkyvällä tavalla. Mutta joitakin merkkejä näiden syvätapahtumien yhteydessä oli: Maa vavahteli. Perustukset järkkyivät, kun ne asettuivat uudelleen kohdalleen. Jos sinut on kastettu, perustukset ovat järkkyneet sinunkin elämässäsi. Pääsiäsen maanjäristys on ulottunut sinun sieluusi asti. Perustukset ovat järkkyneet ja uusi aika on alkanut.


Pääsiäispäivä 12.4.1998

Matt 28:1-8

KRISTUS ON YLÖSNOUSSUT RIEMUITKAAMME SIITÄ!

Onko sinulla riemullinen olo? Minä kuulun niihin hitaanpuoleisiin luterilaisiin, joille siirtyminen hiljaisesta viikosta, Kristuksen kärsimysten yksityiskohtaisesta tutkimisesta, kiirastorstaista, pitkäperjantain ristintuskien tunneista ja kuoleman kauhistavuudesta äkillisesti pääsiäisen riemuun tuottaa vaikeuksia.

Kun on rämpinyt murheen ja kärsimysten alhossa viimeiset viikot, on vaikeaa yhtäkkiä puhjeta riemuun. Minua lohduttaakin suuresti se, että ei se ollut helppoa evankeliumin naisillekaan eikä muille opetuslapsille. Se tunteiden vuoristorata, johon he olivat Jeesuksen seurassa joutuneet, oli vielä eilen Kristuksen kuoleman jälkeen aallonpohjassa ja nyt tänään sen sitten pitäisi olla jo huipussaan.

Jeesuksen kuoltua he olivat totisesti menettäneet kaiken, uskonsa, maineensa, toimeentulonsa, jopa identiteettinsä. He olivat lähteneet seuraamaan Jeesusta ja olivat jättäneet kaiken omansa kyselemättä taakseen. Mitä he voisivat nyt tehdä, kun Jeesus oli kuollut, kun heidän innoittajansa ja johtajansa oli viety heidän käsistään.

Kaksi naisista lähti suorittamaan hautausta loppuun. Heidän tarkoituksenaan oli voidella Jeesuksen ruumis hyvänhajuisilla voiteilla. Mitä nämä naiset ajattelivat siellä tapahtuvan? Sotilaat tuskin avaisivat heille hautaa, sillä heille oli annettu tarkka määräys vartioida haudan ympäristöä, että kukaan ei pääsisi hautaan ja varastaisi Kristuksen ruumista. Ehkä naiset olisivat vain jääneet haudan ääreen itkemään, jättämään hyvästejä Kristukselle ja samalla hautaamaan omaa uskoaan ja toiveitaan, omaa menneisyyttään. Heillä oli tarve surra suruansa, että olisivat voineet alkaa rakentamaan elämäänsä uudelleen niistä sirpaleista, joita oli jäljellä. Sitten he olisivat lähteneet pois ja elämä olisi palannut hiljakseen entisille raiteilleen.

Näin kaikki odottivat tapahtuvaksi. Näin asioiden olisi pitänyt edetä järjen mukaan ja luonnollisen järjestyksen mukaan, mutta toisin kävi. Herran enkeli puuttui tapahtumien kulkuun. Hän löi vartijat maahan, vieritti suuren kiven haudan suulta, jotta naiset olisivat nähneet, että hauta oli tyhjä: Jeesus ei ole haudassa, hän on noussut ylös.

Joidenkin evankeliumien mukaan tämän ihmeen nähtyään, naiset olivat enemmän kauhuissaan ja peloissaan kuin riemuissaan. Hämmennys ja pelko estivät vielä riemuun ratkeamista. Samoin se syvä suru ja toivottomuus, jossa he elivät.

Luterilaiselle luonteelle hiljaisen viikon alavireisyys on jotenkin helpompaa. Ristin voimattomuuden hetket ja sydämen lyöntien lakkaaminen, ne kaikki ovat sellaisia tapahtumia, joihin pystyy eläytymään. Mutta miten voi eläytyä ylösnousemukseen, siihen, että Kristus nousee kuolleista? Ei mitenkään.

Jos tarkastelee Krisus-kuvia kirkkotaiteessa (alttaritauluissa tai missä tahansa, missä kuvia Kristuksesta on esitetty), selviää hyvin pian että Kärsivä Kristus on kuvattu monesti hyvin koskettavalla tavalla, jopa niin että liikutumme kyyneliin asti. Samoin kuollut Kristus on saanut taiteessa sellaista vakavuutta, joka pysäyttää katselijansa.

Dostojevskin romaanissa ”Idiootti” epileptinen ruhtinas Myshkin ja hänen isäntänsä katsovat Hans Holbein nuoremman maalausta Kristus haudassa. Kuollut Kristus on maalattu niin todentuntuisella tavalla, koko julmassa karuudessaan, vailla mitään lupausta ylösnousemuksesta, että kirjan idiootti huudahtaa: ”Tuo kuvahan voi saada jonkun vielä menettämään uskonsa.” Dostojevski itse oli saada epileptisen kohtauksen tätä kuvaa katsoessaan.

Kristuksen kärsimys ja kuolema oli syvä ja todellinen. Hän ei vain nukkunut ja levännyt haudassa. Jeesus kuoli. Opetusapset elivät tämän syvästi vailla toivoa paremmasta huomisesta. Tieto Jeesuksen elämästä ei ollut odotusten mukainen.

Kärsimys ja kuolema osataan siis kuvata sykähdyttävällä tavalla, mutta oletko koskaan nähnyt sellaista kuvaa ylösnousemuksesta, joka olisi todella vaikuttava. Ne ovat usein mitäänsanomattomia, latteita ja voimattomia. Kirkkomme alttaritaulu ei tee tässä poikkeusta.

Ylösnousemususko on siksi vaikeaa. Eläytymällä ihmisiin ja tilanteisiin, me pyrimme ymmärtämään niitä. Meillä on myötäelämisen kyky. Kyky asettua toisen asemaan. Eläydymme Kristuksen kärsimyksiin, siihen kuinka hän rakkaudestaan ihmisiä kohtaan suostui häntä kohtaavaan väkivaltaan. Mutta meillä ei ole mitään keinoa eläytyä ylösnousemukseen. Se ylittää kaikki kykymme ja myötäelämisen taitomme. Sydämemme ei kykene sitä kokemaan. Siksi kaikki taiteilijoiden kuvaukset ovat siitä vain kalpeita aavistuksia. Siksi myöskään evankeliumit eivät kerro mitään itse ylösnousemustapahtumasta.

Enkelit eivät lyöneet vartijoita tainnoksiin ja vierittäneet kiveä haudan suulta siksi, että kaikki olisivat nähneet kuinka Jeesus astui sieltä ulos. Alttaritaulumme on siksi virheellinen tässä suhteessa. Siinähän enkeli avaa haudan päästääkseen Jeesuksen sieltä pois. Kun enkelit vierittivät kiven syrjään, hauta oli jo tyhjä. Kristus oli jo noussut haudastaan, kenenkään sitä näkemättä, kenenkään siitä tietämättä.

Tämä on merkillistä. Usko on tuonpuoleinen asia. Emme voi tätä kristinuskon keskeisintä asiaa ja tapahtumaa, ylösnousemusta, järjellämme ymmärtää, emmekä siihen eläytyä. Vain usko ymmärtää, vain uskolla voimme tarttua kiinni sanomaan ylösnousemuksesta, Kristuksen voitosta.

Usko ei ole tästä maailmasta. Se ei lähde ymmärryksestfämme. Se on Jumalan lahja. Hän avaa sydämemme näkemään tässä elämämme tärkeimmän asian.

Kärsimys ja tappio ovat meille tuttuja täällä maanpäällä ja ne kuuluvat edelleen meidän vaivattuun todellisuuteemme. Voitto kuolemasta ja kirkastuminen tuntuvat vielä melko vierailta. Mutta se ei olekaan vielä todellisuutta koko voimassaan. Me odotamme sen täyttymistä.

Kristus on noussut kuolleista ja voittanut kuolemallaan kuoleman, kärsimyksen ja syyllisyyden. Se merkitsee, että meidän kärsimyksellämme ja tappioillamme on olemassa määrä. Ne eivät kestä iäti. Kristus on kukistanut ne. Kristus kestää iäti. Tähän me saamme uskoa ja tästä iloita. Saamme kokea Jumalassa ja Vapahtajassamme syvää rauhaa. Turmiovalloilla ei ole tässä maailmassa viimeistä sanaa. Kärsimys ja kuolema eivät ole lopullisia.

Naisten elämä haudalla joutui pois tolaltaan. Hämmennyksen laannuttua riemu ja iloinen usko saivat enemmän alaa. Kristus on totisesti noussut ylös haudastaan. Uusi elämä alkaa ja se voi alkaa vain tämän Kristuksen haudan takaa. Pääsiäisriemu kasvaa hiljaa myös meidän sydämissämme. Se ei välttämättä tule heti komentaen esille. Mutta usko elää ja kasvaa meissä. Tyhjän haudan ihme luo meissäkin uutta elämää – uutta ja katoamatonta elämää.

Kärsivään Kristukseen me samaistumme niin kuin Kristus samaistui meihin. Mutta ylösnousseeseen Kristukseen me uskomme. Ja kärsivää ja ylösnoussutta Kristusta me seuraamme. Jeesus elää ja kulkee yhä edellämme. Hän kutsuu jokaista meitä seuraamaan itseään.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s