1. adventti

Hom.lit. harj.                 Tuomo Lindgren

Saarna 1. adventtisunnuntai, Matteus 21:1-9.

27.11.1992.

Hoosianna, Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! (Mt 21:9) Näillä sanoilla aloitamme uuden kirkkovuoden. Yhdymme siihen ylistykseen, jonka profeetat jo lausuivat messiaasta.

Koko Jerusalem, tuo Jumalan pyhä kaupunki, tuli juhlasaatossa Jeesusta vastaan laulaen ja riemuiten. He halusivat vastaanottaa uuden kuninkaansa arvokkaasti. Kyse ei ollut mistään vähäpätöisestä henkilöstä, vaan Messias-kuninkaasta. Hän tulee Herran nimessä ja hän vapauttaa Israelin orjuudesta ja häpeästä. Hän on tuleva hallitsemaan kaikkia kansoja. Miksi ei siis iloita? Jumalan kansan sorto on loppuva ja rauha ja herruus astuva sijaan. Proofeettojen lupaukset toteutuvat, ennustukset täyttyvät. Hoosianna, Daavidin Pojalle!

Ennustukset täyttyvät, mutta kukaan ei tuntenut kirjoituksia niin hyvin, että olisi osannut sanoa, miten ne täyttyvät. Odotukset olivat suuret Messiaan suhteen. Kirjanoppineet pyrkivät selvittämään itselleen ja kansalle, kuka on oleva Messias ja mikä on hänen tehtävänsä. Kun Messias oli heidän kaikkien edessä, ei hän vastannut kenenkään tulkintoja kirjoituk-sista. Voiko tuo olla se luvattu vapauttaja. Hetken kansa oli hurmioissaan uudesta kuninkaasta eläessään vielä toivossa Israelin vapautuksesta. Mutta nuo toiveet särkyivät.

Jeesus oli tähän asti vältellyt julkista huomiota. Nyt hän sitä tahal-laan herättää. Oli tullut ratkaiseva hetki astua esiin. Ratsastaessaan Jerusalemiin hän osoittaa olevansa Messias, kuningas. Sakarian profetia täyttyy. Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin lempeänä ja hiljaisena. Kansalle se ei pidemmän päälle riittänyt. Jeesus tiesi kansansa odotukset, mutta hän ei ratsastanut Jerusalemiin vain tullakseen juhlituksi, vaan kärsiäkseen ristinkuoleman. Suurissa toiveissa petyttiin. Hän ei olekaan pelastaja. Hän on vain jokin saarnamies Galileasta. Hän on petturi. Hän halusi vain kansan suosiota itselleen esiintymällä messiaana. Kansan pettymys on käsin kosketeltava ja pystymme sitä ymmärtämään. Mikä on vähäväkiselle Jumalan kansalle nöyryyttävämpää kuin alistua palvelijan ja orjan asemaan. Kuinka nöyryyttävää oli elävän Jumalan palvelijoille totella keisaria, joka oli korottanut itsensä jumalaksi. Ja nyt tulee jokin puuseppä tuomaan turhaa toivoa, tyhjiä lupauksia. Kuinka helposti kansa innostuikaan, kuinka nopeasti toiveet kariutuivat. Kansa tunsi tulleensa petetyksi ja oli vihoissaan.

Messias saapui toisenlaisena kuin odotettiin. Jeesus on kuningas, mutta ei sellainen kuningas kuin haluamme. Jeesus ei suostunut kansan messiaskäsitykseen. Hän ei tullut sotaratsain (sotaratsulla) Jerusalemiin, vaan aasilla ratsastaen. Kun Jerusalemille selvisi, ettei Jeesus aiokaan täyttää sen toiveitaan, loppui ylistys ja Hoosianna. Kansa kääntyi Jeesusta vastaan. Yhtä nopeasti kuin juhla alkoi se myös päättyi. Jeesus syöstään alas, pilkataan ja ajetaan ulos Jerusalemista Golgatalle ristiinnaulittavaksi. Kansan epätoivo purkautuu väkivaltaan. Se ei kestänyt toiveidensa petty-mystä. – Miksi tulit herättämään meissä toivoa paremmasta huomisesta, kun sitä kuitenkaan et kyennyt antamaan? Parempi olisi ollut jättää meidät murheeseemme. Ensin sait kohdata suosiomme, nyt joudut kohtaamaan murhaavan vihamme. Jeesus oli valmis kohtaamaan kaiken. Hän oli tullut uhrautumaan. Hän ymmärsi heitä ja antoi kansalleen anteeksi. Mutta näin oli tapahduttava. Vain näin käyvät kirjoitukset toteen. Vapautus, jonka Jeesus toi kuolemallaan on suurempi kuin kukaan osasi odottaa. Se ei ollut vapautta keisarin alamaisuudesta, vaan vapautta pimeyden vallasta, joka meitä piti vankinaan. Hylättynä ja rankaistuna hän on toivomme. Kuolemalla vuoksemme hän osoitti kuninkuutensa, joka ei ollut kuninkuutta tästä maailmasta. Hän tuli hiljaisena kuninkaana luoksemme. Hiljaisena ja nöyränä hä suoritti sen kuninkaallisen tehtävän, josta me emme mitään tienneet. Kuka olisi voinut ymmärtää Jumalan viisautta.

”Jerusalem Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi… sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!`” (Mt 23:37,39) Hetki sitten juhlittu Kristus poistui Jerusalemista pilkkakruunua kantaen. Jerusalem ei ottanut häntä vastaan, vaan tappoi hänet, kuten monet profeetat häntä ennen.

Jeesus sanoi tulevansa vasta kun sanomme ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen.” Jokaisessa ehtoollismessussa me toivotamme Jeesuksen näillä sanoilla tervetulleeksi. (Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Sebaot! Kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa. Hoosianna korkeuksissa! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa.) Ehtoollinen ei julista vain Herran kuolemaa ja ylösnousemusta, vaan myös hänen paluutansa. Me saamme ehtoolliselle käydessämme toivottaa hänet tervetulleeksi sydämeemme asumaan. Saamme juhlia tähtemme piestyä Kuningasta. Odotamme iloiten kun-nian kuningasta, joka on pelastanut meidät, vaikka pieksimme hänet, vaikka karkotimme hänet luotamme. Odotamme hänen paluutaan, joka antoi meille anteeksi ymmärtämättömyytemme, pettymyksemme ja epätoivoiset tekomme.

”Hoosianna Daavidin Poika! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!”

Dispositio

I) Kansojen käsitys Messiaasta – Iloinen vastaanotto

II) Pettymys odotuksissa – Hylkääminen

III) Hylättynä hän on toivomme

(Tämä taitaa olla yksi vanhimpia saarnavirityksiäni. Tässä vaiheessa olen saanut jo jotakin opetusta puheen ja saarnan valmistamiseen. Ensimmäisen saarnani taisin pitää Porissa vuonna 1989. Se oli tuskallista kuunneltavaa seurakunnalle, kun yritin sanoa kaikesta kaiken.)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s