Kolminaisuudenp

Kolminaisuus – ei teoriaa vaan toimintaa (2022)

Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”

    Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: ’Teidän täytyy syntyä uudesti.’ Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”
    ”Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi.
    Jeesus vastasi:
    ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?
    Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista! Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika.
    Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.” Joh. 3:1–15

Hyvät ystävät.

Kun Raamattussa kerrotaan Jumalasta, siellä ei koskaan esitetä tieteellisiä määritelmiä tai opillisia hiottuja lauseita Jumalasta. Luemme Jumalan puhetta minä-muodossa. Elävä persoona puhuttelee meitä.

Myöhemmin kristityt ovat lukeneet pyhiä kirjoituksia ja yrittäneet vastata kysymyksiin kuka ja mikä Jumala on. Käsitys on syventynyt, mutta jatkuvasti kulkenut rinnan Raamatun kirjoitusten kanssa. Varhaiset kirkon opettajat ovat väitelleet hyvinkin ankarasti siitä, minkälainen se Jumala on, mikä esiintyy pyhissä kirjoituksissa. Kirkolliskokouksissa piispat ovat laatineet asiakirjoja joissa kristillisen uskon rajoja on vedetty ja uskolle vieraita käsityksiä on kumottu. Taistelu oikean uskon puolesta on ollut välillä rumaa. Mutta siinä taistelussa on pyritty varjelemaan uskon aarre kirkkaana ja tahrattomana. Jotta evankeliumiin ei olisi sekoittunut vieraita aineita. Ajan muotifilosofioita on pidetty kurissa kirkon sisällä, että ne eivät turmelisi haitallisten vieraslajien tavoin hengellisen puutarhan viljelmiä.

Jokainen aikakausi käy samanlaista kamppailua omien kysymystensä kanssa. Evankeliumia ei voi korvata aikakauden ideologioilla ja aatesuunnilla. Se olisi kohtalokasta. Niissä voi tosin olla paljon sellaista hyvää, mikä meidän on syytä huomata. Muuten käy niin, että vieraita aatesuuntia karkottaessamme tuuppaamme samalla aitoa kristillistä perintöä syrjään ja näin kapeutamme opetustamme.

Uskollisuus Raamatun omille kirjoituksille, Raamatun omalle tavalle kertoa Jumalasta on johtanut puhumaan Kolminaisuudesta. Puheelle Jumalasta on reunat ja rajat. Meillä on luovuttamaton usko siihen, että on vain yksi Jumala. Samaan aikaan Uudessa testamentissa Jeesukselle on osoitettu Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta. Häntä kumarretaan ja kunnioitetaan Jumalana. Hän käyttää Jumalalle kuuluvaa valtaa antaessaan syntejä anteeksi. Jeesus itse opettaa, että hän ja Isä ovat yhtä. Samoin Pyhälle Hengelle osoitetaan Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta. Kun Jeesus lähetti oppilaansa viemään ilosanomaa ja kastamaan ihmisiä Jumalan omaksi: hän pyysi heitä kastamaan kaikki kansat Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen; siis Jumalan nimeen, joka on Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Näitä Jumalan persoonien välisiä suhteita ei ole piirretty millimetripaperille. On luotettu aina myös siihen, että ihminen ei järkeile Jumalaa mielensä mukaiseksi. Vaan Jumalassa puhumisen tavassa ihmisen järki on taipunut Raamatun edessä.

Tämä ymmärrys Jumalasta Kolmiyhteisenä on niin keskeinen, että sellaisia uskontokuntia, jotka eivät tunnusta Kolminaisuutta, ei pidetä kristittyinä, vaikka he kuinka puhuisivat Jeesuksesta: näitä ovat mm. Mormonit ja Jehovan todistajat.

Evankeliumi ei siis tänään käsittele Jumala-kysymystä teoreettisena tai teologisena asiana. Sillä todellinen kysymys ihmiselle ei milloinkaan ole, kuka Jumala on, vaan miten minä kuolevainen ja syntinen ihminen kestän Jumalan edessä, miten pelastun ja löydän yhteyden Jumalaan. Jeesus tuli maailmaan pelastamaan ihmisiä ei esittämään syvällisiä mietteitä ja filosofiaa.

Evankeliumi kertoo, kuinka yön pimeinä tunteina juutalaisen Suuren Neuvoston jäsen Nikodemos tulee Jeesuksen luo. Hän tunnustaa Jeesuksen erityisen aseman suurten profeettojen veroisena. Jeesuksen tunnusteot olivat vastaansanomattomia, ne olivat Majesteetin kieltä, eikä Nikodemos hurskaana juutalaisena voinut sitä sivuuttaa. Vanhan testamentin suuret profeetat eivät olleet tehneet yhtä voimallisia tekoja samassa määrin.

Jeesus ei juttele Nikodemoksen kanssa lämpimikseen. Hän vastaa suoraan ydinkysymykseen, jota Nikodemoskin pohtii: miten ihminen pelastuu. Tässä kohtaa nykykuulijakin terästäytyy. Mitä Jeesus sanoo? Miten ihminen pelastuu? Mitä se tarkoittaa omalla kohdallani?

Jos ihminen ei synny ylhäältä, Jumalasta käsin, hän ei pääse taivaaseen eikä näe Jumalaa. Jos Jumala ei puutu asioiden kulkuun, ihminen ei pelastu. Omassa varassaan ihmisellä ei ole toivoa. Tämän Jeesus täräyttää Nikodemokselle ensimmäiseksi. Ei auta, että ihminen on hyvä ihminen ja elää siivosti tehden hurskaita tekoja. Jumalan Hengen täytyy synnyttää hänet uudesti, tai herättää hänet kuolleista, tehdä sokeasta näkevän. On eri tapoja ilmaista tämä ydinasia. Ilman Jumalan Henkeä ihminen on kuin rungosta irrotettu oksa. Siinä voi olla elämän merkkejä vielä jonkin aikaa, mutta se alkaa kuihtua. Se täytyisi oksastaa puuhun takaisin, silloin se pääsee osalliseksi niistä elämänlähteistä, mitkä ovat Jumalassa. Se tapahtuu, kun ihminen saa Pyhän Hengen.

Keskustelusta Nikodemoksen kanssa ihmisen pelastuksesta voi summata kaksi asiaa. Syntyminen ylhäältä vedestä ja Hengestä sekä usko Jeesukseen.

”jos ihminen ei synny vedestä ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan.”

Syntyminen vedestä ja Hengestä on kertakaikkinen tapahtuma ja viittaa kasteeseen. Se ei ole mikään ihmisen itsensä tekemä asia, vaan Jumalan teko. Ihminen ei synnytä itseään, vaan hän syntyy uudesti ylhäältä Jumalan Hengen vaikutuksesta. Sitä kristillinen kaste on. Radikaali muutos ihmisessä.

Toinen asia on usko, minkä Jeesus nostaa esille. Ilman uskoa ihminen ei myöskään näe taivasten valtakuntaa:

”Niin kuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin on myös Ihmisen Poika korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen elämän.”

Kastetta ja ihmisen uskoa Jeesukseen edeltää Jeesuksen ristinkuolema. Evankeliumia julistettiin laajamittaisesti vasta sitten, kun Jeesus oli saanut työnsä päätökseen ja kirkko oli helluntaina syntynyt. Opetuslasten tehtävä alkoi: tehdä kaikki kansat Jeesuksen seuraajiksi kastamalla ja opettamalla. He julistivat ilosanomaa Jeesuksesta. Synnin ja kuoleman valta on voitettu. Ihmisen usko ankkuroituu tähän pelastustapahtumaan.

Jumala on tehnyt jotakin ihmisten tähden. Hän on puuttunut ihmiskunnan toivottomaan tilanteeseen. Isä lähetti Poikansa maailmaan tekemään särkyneestä ehjän. Hänet korotettiin ristinpuuhun, jotta kärsimisensä ja kuolemansa kautta syntien särkemä ihminen puhdistettaisiin, tehtäisiin ehjäksi ja hän voisi ottaa vastaan Jumalan Hengen.

Kasteen kautta Jumala antaa Pyhän Hengen meille. Ja kun hän antaa Henkensä, hän antaa itsensä. Pyhän Hengen saanut ihminen on Jumalan lapsi, jonka elämän mittainen tehtävä on seurata Jeesusta. Sitä usko Jeesukseen tarkoittaa.

Näin evankeliumi siis puhuu Kolmiyhteisestä Jumalasta. Ei määritelmiä antaen, vaan kertoen, mitä Jumala tekee. Hän pyrkii pelastamaan ihmisiä, jotka ilman apua ovat ilman toivoa. Siksi Isä lähettää Poikansa maailmaan antamaan henkensä meidän tähtemme. Ja Poika lähettää Pyhän Hengen Isän luota – joka liittää meidät Jumalaan ja tekee meidät eläviksi. Ja alkaa vaikuttamaan meissä uutta elämää. Tätä elämää ylläpidetään ja ravitaan Jumalan sanalla ja ehtoollisella. Siksi sinutkin kutsutaan ehtoollispöytään – kohtaamaan Kristus ja vahvistamaan elämänyhteyttä pelastajaan.

Kolminaisuuspäivä  1999

Von Münchhausenin seikkailut – Joh 3:1-15

Olette varmaan kuulleet joskus puhuttavan paroni Hieronymus von Münchhausenin matkoista ja seikkailuista. Eräällä lukuisista reissuistaan hänen oli ylitettävä suo. Suo kuitenkin osoittautui leveämmäksi kuin paroni oli osannut odottaa, niinpä hän vajosi hevosineen suohon kaulaansa asti.

”Olisin varmaan ollut pahassa pulassa ellei minulla olisi ollut niin erinomaisia käsivoimia”, sanoo paroni von Münchhausen.” Ja kuinka ollakaan paroni nostaa itseään niskaletistä ja pelastaa siten itsensä ja hevosensa.

Tällaiset paroni von Münchhausenin ihmeelliset seikkailut ja tarinat saavat meidät hymyilemään. Sillä lapsikin tietää, että itseään ei voi nostaa omasta niskaletistään. On kyettävä tarttumaan johonkin lujaan ja kestävään, jotta voisi pelastua uppoamasta suohon lopullisesti.

Kuitenkin hengellisessä mielessä toimimme juuri paronin tavoin. Me yritämme pelastaa itse itseämme, mutta turhaan. Emme tosin vedä itseämme niskaletistä. Ehkä yritämme kiillottaa haarniskaamme, mutta se ei paljon auta jos on kaulaansa asti suossa. Itseään ei voi pelastaa, meidän on turvauduttava Jumalan apuun.

Pelastavat voimat eivät lähde meistä itsestämme tai sisimmästämme käsin. Se tulee ulkopuoleltamme. Me emme voi saada sitä aikaan. Mikään teko, ajatus tai edes rukous ei saa meissä tuota muutosta aikaan. ”Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa; mikä on syntynyt hengestä on henkeä.” Liha ei muutu eikä kehity hengeksi, vaan sen hengen on synnyttävä meissä.

On siis olemassa kaksi erilaista syntymää. Ensiksi lihallinen eli luonnollinen syntymä. Me kehitymme äidin kohdussa ja synnymme luonnollisella tavalla. Silloinkin on niin, että minä en saa sitä itse aikaan. En synnytä itse itseäni, vaan minut synnytetään.

Nikodeemus luuli Jeesuksen puhuvan tällaisesta syntymisestä, mutta Jeesus korjasi heti tuon käsityksen. Luonnollisen syntymisen lisäksi on nimittäin olemassa vielä hengellinen syntyminen. Se on kokonaan Jumalan vaikuttamaa työtä meissä. Se on sitä, että Jumalan Henki tulee meihin asumaan ja synnyttää meissä Henkensä kautta uskon.

Toisaalla evankeliumissa Jeesus puhuu samasta asiasta erilaisin käsittein. Siitä että me olemme hengellisesti sokeita ja silmämme aukeavat. Olemme synnin unessa, josta heräämme Jumalan todellisuuteen. Tai olemme hengellisesti kuolleita ja synnymme uudesti, siirrymme pimeydestä valoon ja kuolemasta elämään.

Nämä kaikki kuvaavat sitä tosiasiaa, että ellei Jumala itse puutu meidän elämäämme, me jäämme suohon, vaikka kiskoisimme itseämme niskaletistä kaksin käsin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s