1. adv

Seitsemän säkin mies 2007

1. adventti 2007 (2. vuosikerta)
Mark. 11: 1-10 Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.» Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: »Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?» He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat: – Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä! Siunattu isämme Daavidin valtakunta, joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa!

Eräänä kauniina iltana aasi nimeltä Viki Vikkelä katseli kadun vilinää. Viki oli sidottu kujalle talon viereen ja hän pureskeli pientä heinätupsua, joka oli jätetty hänen ruuakseen.

Vaikka ateria oli vaatimaton, Viki Vikkelä oli aika onnellinen aasi. Se oli juuri täyttänyt 2 vuotta. Se ei ollut vielä täysikasvuinen aasi, mutta ei se ollut enää ihan pienikään. Pian se voitaisiin ottaa aikuisen aasin tehtäviin, kantamaan isojen aasien kuormaa.

Kujalla oli paljon vilskettä. Illan tullen ihmisiä palasi pellolta koteihinsa. Päivän työt oli tehty, tori oli hiljentynyt ja taloissa valmistettiin ruokaa ja Viki Vikkelä haisteli paistetun kalan tuoksua. Aasilla oli hauskaa sillä kotipihalla ei ollut tällaista äänten ja tuoksujen paljoutta.

Väen määrää lisäsi erityisesti se, että kaukana asuvat ihmiset vaelsivat suureen kaupunkiin Jerusalemiin viettämään juhlaa. Osa vaeltajista majoittui kyliin kaupungin vieressä. Sellaisiin pikkukyliin, jossa Viki Vikkeläkin juuri oli.

Viki Vikkelä oli uteliaana ja vähän kateellisenakin kuunnellut vanhempien aasien tarinoita. Ne olivat nähneet paljon maailmaa ja niillä oli siksi myös paljon jänniä kertomuksia. Kunpa hänkin kasvaisi pian isoksi – silloin hän näkisi ihmeellisiä paikkoja ja pääsisi kertomaan yhtä jännittäviä juttuja kuin vanhemmatkin aasit. Mutta Viki Vikkelän elämässä ei ollut tapahtunut vielä mitään ihmeellistä. Se ei ollut päässyt juuri kotipihaa kauemmas kulkemaan.

Tänään hän ensimmäistä kertaa sai kävellä kotipihaltaan kylälle asti. Sitä totuteltiin kantamaan vähäisiä kuormia. Siinä odottaessaan emäntäänsä Viki näki kun kaksi miestä lähestyi häntä päättäväisin askelin – lopulta he olivat ihan hänen vieressään ja taputtivat häntä selälle. Aikaakaan ei kulunut, kun toinen heistä alkoi aukoa solmua, jolla hän oli sidottu paaluun.

Mitä sitten tapahtui? Mitä aasi ajatteli? Jos miehet olisivat ymmärtäneet aasien puhetta/kieltä he olisivat kuulleet Viki Vikkelän kiljuvan näin: Hei! Mitä tämä on? Mihin te viette minua? Keitä te luulette olevanne? Apua! Minut on siepattu? Apua! Tulkaa auttamaan – tämä on ryöstö. Aasia viedään.

Miehet, jotka aasin ottivat mukaansa olivat Jeesuksen opetuslapsia – he rauhoittelivat aasia ja pälyilivät samalla ympärilleen. Heistä tilanne oli vähän kiusallinen. Asiaa tehnyt helpommaksi se, että aasi vastusti ja pomppi villisti.

Naapuripihoilla oli miehiä jotka puuttuivat aasin sieppaukseen. Viki Vikkelä ajatteli jo pääsevänsä pälkähästä. Mutta eipä sekään auttanut. Vain muutaman lauseen he vaihtoivat keskenään ja pihan miehet nyökyttelivät päätään ja nostivat kätensä tervehdyksen merkiksi. Näinkö vähän aasipoloinen merkitsee heille. Eikö kukaan tullut puolustanut häntä.

Miehet puhelivat Viki Vikkelälle – Rauhoitu pieni aasinvarsa, pääset kuninkaan ratsuksi.

– Mitä! AAAAHHH!! Kuninkaan ratsuksi. EI! Se Ei käy. En minä osaa! Emmekö voisi ensin harjoitella asiaa? Miksi tätä ei sanottu minulle aikaisemmin? En ole koskaan kuljettanut ketään selässäni. Pelkään, että pudotan vahingossa kuninkaan maahan. Minun Jalkani eivät kestä isojen miesten painoa. Pelkään että epäonnistun ja kaikki nauravat minulle.

– Noo, nooo, nooh. Älä pelkää aasipieni. Sinulle ei tapahdu mitään pahaa. Kuninkaamme on sellainen hyvä kuningas, että hänen seurassaan tunnet itsesi varmasti maailman parhaaksi ja vahvimmaksi aasiksi. Hän ei sinua piiskaa tai käytä piikkiä.

– Viki Vikkelää hermostutti kaikki se, mikä oli edessä. Mitä siellä oikein tapahtuu? Miksi juuri hänet oli otettu tällaiseen tehtävään? Paljon kokeneempia aaseja olisi ollut käytettävissä. Niin ja hevosia, voimakkaita eläimiä, joiden vierellä jokainen aasi tunsi itsensä pieneksi ja huonoksi.

Mutta pian Viki Vikkelä lähti kuitenkin kiltisti heidän matkaansa. Vaikka tehtävä vähän pelotti niin Viki Vikkelä rohkaisi mielensä – onpa minulla ainakin erikoinen kertomus kavereilleni.

Viki Vikkelä talutettiin Jeesuksen luokse. Jeesus näytti Viki Vikkelän mielestä ystävälliseltä. Hän oli ajatellut, että kuninkaat ovat vähän toisenlaisia – paljon ankarampia. – mutta ehkä juuri kuningas, joka halusi ratsastaa aasinvarsalla on toisenlainen. Siellä hänen selkäänsä laitettiin vaatteita, ja sitten Jeesus nousi hänen selkäänsä.

Viki Vikkelän sydän löi jännityksestä. Hän sulki silmänsä. Hänellä oli yksi huoli. Viki oli tottunut kantamaan vain kahta kymmenen kilon jauhosäkkiä (näytä sormilla). Aikuinen mies voi painaa yhdeksän jopa kymmenenkin jauhosäkin verran (sormet). Jeesuksen hän arvioi tosin seitsemän jauhosäkin mieheksi.

Viki Vikkelä ajatteli sellaista säkkikuormaa lastattuna selälleen. – Näin nuoren aasin ei pitäisi oikeastaan kantaa vielä aikuisille aaseille kuuluvia taakkoja.

Silmät kiinni Viki Vikkelä odotti ja odotti. Eikö se kuningas jo istu selkään niin kaikki saa katsoa kun lysähdän maahan. Viki Vikkelä katsoi taakseen ja mitä hän näki. Jeesus istui jo hänen selässään ja hymyili. Ihan kuin Jeesus olisi tuntenut hänen ajatuksensa.

Tämä on jonkinlainen ihme Viki Vikkelä ajatteli. Hän ei tunne mitään painoa. Se kymmenen kilon jauhosäkki tuntuu painavan enemmän. Ja kuitenkin Jeesus on aikuinen, ja pitkä mies. 7 säkin mies.

”Älä pelkää pieni aasi”, Jeesus sanoi ja taputti. ”Nyt lähdemme ylös kaupunkiin”.

Viki Vikkelä ei edes ehtinyt vielä miettiä, miten hän sinne osaa, kun ympärillä olevat ihmiset alkoivat tehdä polkua vaatteilla ja puiden lehvillä hänen eteensä. Se oli kuin kunniakuja. Viki Vikkelä lähti astelemaan sitä Jeesus selässään. Hän tunsi olonsa kevyeksi ja koko pitkän matkan hän katseli, kun ihmiset heiluttelivat palmunoksia ja lauloivat iloisesti Hoosiannaa kunikaalle. Taival kaupunkiin, sen porteista sisälle meni kuin lentäen.

Kun koko matka oli tehty ja Jeesus astui alas ratsunsa selästä, Jeesus kuiskasi jotakin Viki Vikkelän korvaan. Mitä hän kuiskasi? Kuunnelkaa tekin tarkasti: Ei kukaan, joka kantaa Jeesusta joudu nääntymään taakan alla. Minun ikeeni on sovelias ja minun kuormani on kevyt.

Tänä adventtina jokainen meistä on tuon pikkuaasin tavoin kutsutaan Jeesuksen kantajaksi. Jokainen, joka seuraa Jeesusta ja uskoo häneen, kantaa Jeesuksen mukanaan sinne, minne meneekin. Jeesus ei tee kenenkään taakkaa suuremmaksi. Me saatamme kyllä pelätä tunnustaa uskoamme sellaisten ihmisten keskellä, jotka halveksivat ja pilkkaavat Jeesusta. Silloin ajattelemme, että Jeesuksesta on meille vain harmia. Mutta kenenkään taakka ei tule suuremmaksi Jeesuksen tähden. Jeesus päin vastoin ottaa taakkoja meidän harteiltamme pois. Sellaisia taakkoja, joita meidän ei tarvitse kantaa. Jeesus on vapahtaja. Hän vapauttaa meidät ennen kaikkea synnin taakasta. Siksi hänen kantamisensa on niin kevyttä.

Ja tiedättekö muuten – Kun Viki Vikkelä pääsi kotiin. Hän pääsi kertomaan kaikille vanhoille aaseille tarinaa Jeesus-kuninkaasta, jonka kuninkaallisena ratsuna hän sai olla. Kyllä olivat muut aasit ihmeissään.

Vanhin paikalla olleista aaseista 40-vuotias, Varma – lempinimeltään ”Vaitelias” höristeli korviaan. Hän kysyi. Kuulinko puhuttavan nöyrästä kuninkaasta – Daavidin pojasta, joka saa ihmeitä aikaan” Vuosiin Varma ei ollut juuri puhunut kenellekään mitään, mutta nyt hän jatkoi. ”Minusta tuntuu, että minä olin silloin Betlehemissä siinä tallissa, jossa hän syntyi” Se oli ihmeellinen yö. Totisesti Jumala on viisaudessaan ylittämätön, kun hän valitsee suuriin tehtäviin tavallisia ihmisiä ja vaatimattomia eläimiä.

Kaikki pihan aasit höristelivät korviaan. Kerro meille Jeesuksen syntymästä. Kyllä minä kerronkin. Mutta kerron sitten jouluaattona. Tulkaa kuulemaan.


1. adventti 2004 -kuninkaasi tulee – kuningas hakee kansalaisiaan

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”
Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:
– Hoosianna!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Siunattu isämme Daavidin valtakunta,
joka nyt tulee! Hoosianna korkeuksissa! Mark 11:1-10

Adventti merkitsee kirkossa uuden alkua. Alkaa iloinen odottamisen aika. Usein odottavan aika on pitkä, mutta adventtiin liittyvä odottaminen on iloista. Odotamme joulua ja alamme valmistautua siihen.

Ensimmäisen adventin aihe kertoo kuninkaasta, joka saapuu. Jeesus on tuo kuningas. Evankeliumista piirtyy eteemme tuttu kuva. Jeesus ratsastaa aasilla Jerusalemiin ja kansa levittää vaatteita hänen eteensä ja ottaa kuninkaansa riemuiten vastaan.

Vaikka Jeesus on kuningas, häntä ei useinkaan tule kuninkaaksi ajateltua. Hänhän oli sellainen kiertävä opettaja ja parantaja. Hän oli kaunopuheinen kulkija ja matkasaarnaaja. Ei hän vaikuta kuninkaalta, jolla on valtakunta hallittavanaan. Ei hänellä ole hovia eikä palvelijoita. Hänellä oli oppilaita ja opetuslapsia. – ei hänellä ollut ministereitä, ei kirjureita, ei sotilaita ei edes kuninkaan kruunua päässään ei valtikkaa kädessään tai mitään muutakaan kuninkaallista vaatetusta. Kaikki kuninkaan tuntomerkit puuttuvat.

Jeesuksen toiminta näyttää hyvin vähän kuninkaan toiminnalta, jos ollenkaan. Kuitenkin hän on kuningas. Hän on kuningas, joka on poissa omasta valtakunnastaan. Tai oikeastaan hänen alamaisensa ovat poissa hänen valtakunnastaan. Me ihmiset kuuluisimme hänen valtakuntaansa, mutta olemmekin joutuneet vihollisen valtakuntaan pakkotyöhön – niin kuin Israelin kansa aikoinaan Egyptin orjuuteen. Kuvittelemme olevamme vapaita, mutta Jumalan vastustajan piiska ajaa meitä Jumalasta poispäin.

Jeesus on kuningas, joka tuli hakemaan kansalaisiaan vapauteen, omaan kotimaahansa. Siitä päivän evankeliumissa on kysymys. Kuningas on tullut luoksemme hakemaan meitä kotiin.

Jeesus sanoo, että hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Hän ei ole tämän maailman kuningas, eikä hänen valtakuntansa rajoja piirretä tämän maailman karttoihin.

Hänen valtakuntansa on hengen valtakunta, sielujen valtakunta. Se ei toteudu poliittisena valtakuntana maan päällä. Silti me kuulumme jokainen tähän valtakuntaan ja siksi Jeesus on myös meidän kuninkaamme.

Hän on tullut hakemaan eksyksissä olevaa kansaansa. Kansan jokainen ihminen on eksynyt ja alaston eikä tiedä mihin pitäisi mennä. Ihminen aavistaa kuitenkin, että elämällä on olemassa päämäärä, josta hän on kaukana poissa.

Jeesus on tullut etsimään ja hakemaan meitä. Mutta muistamme myös kuinka hänen kävi. Hänet ensin iloiten otettiin vastaan, mutta pian hylättiin. Niin kuin ihminen hylkäsi Jumalansa jo paratiisissa, hän hylkäsi myös Jumalan Pojan ja ainoan auttajansa. Me emme osanneet rakastaa. Mutta hän tulee yhä uudestaan kutsumaan meitä seuraansa.

Nöyryys ja hiljaisuus on valtasi salaisuus. Voimalla, väkivallalla et tahdo hallita.

Hänen rakkautensa meitä kohtaan ei väsy. Hän seisoo keskellämme, niin monta kertaa hylättynä. Mutta kun havahdumme huomaamaan, että juuri me olemme eksyneet, alastomat ja onnettomat. Juuri me olemme vailla todellista kotia, silloin Jumalan rakkaus meitä kohtaan löytää meissä kodin. Me olemme päässeet sen polun päähän, joka johtaa pimeydestä ulos. Me olemme löytäneet hänet, joka halkaisee epätoivon synkän meren edessämme.

Jumalan kuitenkin on herruus. Hän kuninkaana on voittanut vihollisensa. Hän on kukistanut sen, joka piti meitä vankinaan. Hänen kuninkuutensa on ikuista. Sitä eivät pimeyden ja kuoleman vallat kyenneet voittamaan.

Meitä saattaa vielä ahdistaa epätoivo, pelko, yksinäisyys ja monet koettelemukset ja vastoinkäymiset. Mutta keskellämme palaa jo toivon liekki, jota maailman myrskyt eivät sammuta. Meidän elämämme ei kuulu tuhovoimille, vaan sielujen kuninkaalle – elämän antajalle. Kun hän saapuu sielujemme yöhön lempeästi ja nöyrästi, saamme tervehtiä häntä riemullisesti omana kuninkaanamme:

– Hoosianna! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Hän on todellinen kuningas, joka käskee pimeyden väistymään. Hän tuo toivon, elämän, ilon ja rauhan. – Hoosianna! Daavidin pojalle.

Adventtivesper 3.10.2004 – kuninkaan katu-uskottavuus: Don Quijote ja Aleksanteri Suuri

Iloitse, tytär Siion!
Riemuitse, tytär Jerusalem!
Katso, kuninkaasi tulee.
Vanhurskas ja voittoisa hän on,
hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla,
aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa.
Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista
ja hevoset Jerusalemista,
sotajouset hän lyö rikki.
Hän julistaa kansoille rauhaa,
hänen valtansa ulottuu merestä mereen,
Eufratista maan ääriin asti. 
Sakarja 9:9-10

Ennen evankeliumia luettiin teksti profeetta Sakarjan kirjasta. Kenelläkään ei ollut varmaan vaikea ajatella kenestä siinä oikein puhuttiin, kun sanottiin, että hän on nöyrä ja ratsastaa aasilla. Kukahan kuningas on kysymyksessä? Kuka tulee adventtina aasilla ratsastaen. – tietokilpakysymyksessä tämä ei kuuluisi osastoon: viiden pisteen vihje, vaan se olisi viimeinen vihje, jolloin yksinkertaisemmankin pitäisi jo ymmärtää, että Jeesushan se siinä aasilla tulee.

Vanhan testamentin kirjoitus on laadittu paljon ennen ensimmäistä joulua, Jeesuksen syntymää. Jos tekstiä lukee tarkemmin ja ajattelee evankeliumia, ennustuksen toteutumista tarkemmin, joitakin kysymyksiä nousee mieleen.

Lukiessani kuninkaasta ratsastamassa aasilla sotatannerta kohti, en voi välttyä siltä vaikutelmalta, että touhu muistuttaa enemmän Don Quijoten, Surullisen hahmon ritarin seikkailulta kuin Aleksanteri Suuren sotavalloitukselta. Don Quijote eli mielikuvitusmaailmassa, hänelle todellisuus ja haavemaailma olivat sekoittuneet keskenään. Kapisella konillaan hän riensi peitsi tanassa taistelemaan tuulimyllyjä vastaan, jotka hänen ajattelussaan olivat jättiläisiä.

Yhtä vähän todelliselta vaikuttaa Jeesus sotajoukkojen johtajalta, varsinkin jos hän meinaa johtaa armeijaansa aasin selästä. Olen havaitsevani pienen uskottavuusongelman. – kuvitelkaapa vaikka sotamarsalkka Mannerheimin patsasta Helsingissä Kiasman ja Postitalon edessä – mutta nyt hän olisi istutettu aasin selkään. Aivan varmasti sellaista sotasankaria tultaisiin Japanista asti nauramaan. Tai kummalla nuorella miehellä on katseessansa ja olemuksessansa enemmän itsevarmuutta, sillä joka nojailee uuteen moottoripyöräänsä vai sillä joka nojailee vanhaan mopoonsa. Aasilla ratsastava kuningas herättää uskottavuusongelman.

Uskottavuusongelmasta huolimatta aasilla ratsastavasta kuninkaasta sanotaan, että hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Eli hän on voittoisa kuningas. Aasilla ratsastava voittaa hevospelit.

Mutta nyt seuraa lisäkysymys. Onko minulla jäänyt evankeliumeista joku kohta huomaamatta? Missä vaiheessa Jeesus kukisti sotavaunut? Milloin sapelit heiluivat ja sotahevoset hirnuivat – anteeksi pitäisi kai sanoa, milloin kuningas hoputti sota-aasiaan pelottomaan laukkaan vihollista vastaan.

Sapelin kalistelua ei ollut. Miksi? Siihen on vastattava mutkan kautta. Jeesus ei ollut vain juutalaisten kuningas. Pilatus kyllä laittoi Jeesuksen kuninkuutta osoittavan kyltin, Jeesuksen kuoleman puuhun. Jeesus on Jumalan valtakunnan kuningas. Hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Samoin sota ei ole joitakin paikallisia terroristeja tai muita poliittisia ryhmittymiä kohtaan. Sotaa käytiin Jumalan valtakunnan ja Jumalan vastustajan välillä.

Siihen sotaan aasi kelpasi hyvin sotaratsuksi. Eikö se sinunkin mielestä tee vastustajastaan melkoista pilkkaa: Prehju Jeesus köpottelee aasilla vihollistaan vastaan. Vihollinen odotti Jerusalemissa. Mutta sen sijaan, että Jeesus olisi piirittänyt kaupungin, Jeesus marssii hänen syliinsä ja antautuu viholliselleen Getsemanessa, kun Juudas oli ryhtynyt kavaltajaksi.

Sotajoukkojen päälliköllä on erikoinen sotastrategia. Kun hän käy taisteluun, hän ei tarvitse sotajoukkoja. Hän ei puhalla torveen. Hän voittaa vastustajansa: hiljaisesti kärsimällä. Meidän vihollisemme on kolmenlainen synti, kuolema ja Paholainen itse.

Päättelen tuon vastustajan sijoittuvan saarnatekstiin niin, että Synti kulkee hevosena edellä, vetäen kuoleman vaunuja. Pahan ruhtinas itse ohjastaa näitä vaunuja kädessään jousi, jolla se ampuu tulisia nuolia. Mutta hiljainen ja nöyrä kuningas kukistaa sotavaunut, hevoset ja sotajouset. Jeesus voitti kaiken sen, mikä on Jumalan valtakuntaa ja Jumalan pelastussuunnitelmaa vastaan. Jeesus tuli maailmaan auttamaan heikkoja ja synnin ja häpeän vankeja. Hän tuli päästämään ihmiset vapauteen.

Noustuaan kuolleista, hän osoitti voittaneensa vihollisensa. Nyt hän julistaa rauhaa. Ylösnoussut Jeesus sanoo ensimmäisinä sanoina oppilailleen: Rauha teille.

Jeesus on rauhan ruhtinas. Hän tuo rauhan ihmisen ja Jumalan välille. Tämän rauhanruhtinaan syntymää me odotamme.

Me odotamme ja valmistamme itseämme suuren kuninkaan juhlaan. Pieni joulujuhla tänään ystävien kesken olkoon samalla aavistus lopullisesta voitonjuhlasta kaikkien uskovien ja uskollisten kesken taivaassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s