3. sun lopp

Sykarin kaivon naisen todistus

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.” Joh. 4:39–42

Johanneksen evankeliumi on tänään jatkoa viime sunnuntain evankeliumille, jossa Jeesus kohtasi naisen Sykarin kaivolla. Keskustelussa Jeesus tarjosi naiselle ikuisen elämän vettä, joka poistaisi häneltä janon. Kun nainen tahtoi sitä, Jeesus pyysi, että hän hakisi myös miehensä. Naisen sanottua, että hänellä ei ole miestä, Jeesus paljasti tietävänsä hänen salaisuutensa. Hänellä on ollut viisi miestä ja se, jonka kanssa hän nyt on, ei ollut hänen miehensä, vaan jonkun toisen. Jeesuksen kanssa nainen tuli elämänsä kipeiden tosiasioiden eteen mutta myös vapautetuksi siitä ahdistuksesta, jota omassa historiassaan ja elämänvaiheissaan kantoi. Kohtaaminen oli niin merkittävä, että hän meni kertomaan kyläläisille tästä Jeesuksesta, jotka pyysivät häntä jäämään pidemmäksi aikaa heidän luokseen.

Niinpä tämän päivän evankeliumi kertoo huomattavasta muutoksesta kaikkien kuulijoiden elämässä. Asiasta mistä heillä oli aikaisemmin vain kuulopuhetta, toisen käden tietoa, tuli heille nyt henkilökohtaista kokemusta. Kuuleminen vaihtui kääntymiseen ja henkilökohtaiseen uskoon He sanoivat Sykarin kaivon naiselle: ”emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

Jotta koko kylässä olisi tuo usko herännyt, oli Sykarin kaivon naisen ensin todistettava uskostaan heille. He kiinnostuivat ja uteliaisuus heräsi, kuka on tämä ihmisten salaisuudet tietävä Jeesus. Kiinnostus ei olisi herännyt, ellei naisen todistus olisi ollut uskottava. Valmiudet uskoa tätä naista eivät olleet korkeat, koska nainen ei nauttinut suurta arvostusta yhteisössä. Hänen kertomuksessaan oli siis oltava jotakin sellaista erityistä, mikä herätti kiinnostuksen. Tilanne oli mielenkiintoinen – Jeesus valitsi epätoivoisimmen ihmisen todistajan tehtävään, henkilölle joka oli ehkä kaupungin halveksituin ihminen. Mutta tälle naiselle todistaminen oli kunniatehtävä, ehkä jopa kunnian palauttava tehtävä

Jeesus oli osunut suoraan naisen elämän kipeisiin tosiasioihin. Hän oli nostanut ne esille, ei syyttäen, mutta tietäen. Jeesus kohtasi naisen armollisesti tarjoten hänen elämänjanoonsa jotakin kestävämpää kuin mitä hän oli tähän asti saanut – hän oli pettynyt ihmissuhteissaan. Hän oli jättänyt tai jätetty. Pettänyt tai petetty. Useamman kerran. Yksityiskohdat hänen historiasta ei käy selville. Mutta nainen tiesi, että Jeesus näki hänen lävitse kaiken sen, mistä hänen elämänsä oli koostunut; kaiken sen, minkä hän halusi kätkeä itseltäänkin. Ja silti Jeesus hyväksyi hänet.

Entä nyt meidän kohdallamme? Onko meissä tapahtunut sama muutos, mikä tapahtui tuolloin – että siitä, mitä olemme kuulleet, on tullut henkilökohtaista ja todellista, koettua ja elettyä uskoa, että voimme siitä myös todistaa: tätä minulle on tapahtunut kohdattuani Jeesuksen.

Meidän tilanteemme on sillä tavoin erikoinen, että tunnusomaista Jumalasta on juuri se, että aistit eivät tavoita häntä. Jumalan poissaolon kokemus on varsinainen kokemuksemme. Meillä tuntuu olevan hyvin vähän, jos ollenkaan suoraa tietoa hänestä. Mutta hänen poissaolonsa toisaalta voi olla merkki juuri hänen läsnäolostaan. Lauri Kemppainen kertoo kirjassaan Rukoileva kädellinen, että meillä on jumalanmuotoinen aukko sydämessä. Se kertoo Jumalan poissaolosta ja samalla kaipauksesta. Mikään maailmassa ei sovi siihen aukkoon, vain Jumala voi sen täyttää.

Miten tuo aukko täyttyy? Miten uskosta tulee siis henkilökohtaista kokemusta? Oikeastaan samalla tavalla kuin Sykarin kaivolla.

Yksi tärkeimpiä kokemuksia Jumalasta lienee tämä: ihminen saa anteeksi tai ihminen kokee, että hänet hyväksytään. Usein nämä puolet liittyvät toisiinsa.

Esimerkiksi ihminen on voinut kipuilla itsensä kanssa niin ihmisten kuin Jumalan edessä. Jotkut karttavat häntä, syrjivät ja pitävät pahana tai kummallisena. Tai ihminen kantaa syyllisyyttä, minne tahansa meneekin eikä se lähde pois.

Kun saa anteeksi tai kun saa vakuutuksen armosta, hyväksynnästä että sinulla on paikka tässä maailmassa, että sinua ei luotu turhaan, häpeä ja syyllisyys poistuu ja palaat jälleen elävien joukkoon.

Maailmankaikkeuden syvä ja luova voima, elävän veden virta, ei ole sinua vastaan, vaan tahtoo hyvää.

Jotta tämä usko syntyy, sydämen ja silmien täytyy avutua ja totuuden tulla esiin. Sinullakin Sykarin kaivon naisen tavoin oman elämäsi kipukohdat on nostettu esille ja Jumalalla on ollut sinulle asiaa juuri sillä tasolla missä kaikki on paljaana. Jumala ei puhuttele julkisivuasi vaan sisintäsi, mikä on haavoittuva, alaston ja paljas. Se on epävarma, ei hallitse kaikkea, pelkää, häpeää, on arka. Tämän me piilotamme muilta ja suojaamme itsemme, mutta Jumalan katse näkee kaiken. Hän katsoo tavalla, mikä ei muserra sinua.

Sykarin kaivon nainen kohtasi armollisen Jumalan. Hän tuli todella nähdyksi ja kuulluksi paljon syvällisemmin kuin tuli koskaan odottaneeksi. Hän oli häpeillen käynyt kaivolla, kun muita ei ollut paikalla. Häntä katsottiin halveksuen. Muut tiesivät tai olivat tietävinään hänestä kaiken tarpeellisen. Nainen ei luonnollisesti halunnut tulla katsotuksi pahalla silmällä. Siksi hän vältteli toisten katseita. Mutta se merkitsi sitä, että eristäytyi toisten seurasta ja tuomitsi itsensä yksinäisyyteen. Muutos tapahtui hänen elämässään, kun hän kaivolla kohtasikin Jeesuksen. Hän tuli nähdyksi syvintä todellisuutta myöten, mutta tämä katse ei tuominnut eikä vaatinut häneltä mitään, vaikka se paljasti kaiken. Jeesuksen katse hoiti ja teki ehjäksi. Hän tuli ihmisenä hyväksytyksi ja vastaanotetuksi. Sitä ei ollut tapahtunut aikoihin hänen elämässään. Mitä luulette, että se vaikutti hänen elämässään? Hän muuttui.

Kun hänen ihmisyytensä tunnustettiin, olemassaolonsa toivotettiin tervetulleeksi, se uudisti hänet. On kuin tyhjäksi käynyt akku olisi ladattu täyteen virtaa. Jos hän siihen asti oli elänyt katkeruuden ja kiukun voimalla, nyt hän eli rakkaudesta ja todisti henkilöstä, joka oli saanut muutoksen aikaan. Naisen elämässä näkyi myös se, että yksikään ihminen ei voi täyttää meissä sitä jumalan-muotoista aukkoa. Monia yrityksiä oli ollut, mutta ne olivat epäonnistuneet. Paljon toiveita ja odotuksia ihmissuhteisiin laitetaan myös nykyään. Mutta jumalakaipuun täyttää vain Jumala läsnäolollaan.

Evankeliumissa kerrotaan kylän muista ihmisistä. Sykarin kaivon naiselle oli muodostunut nyt jonkinlainen suhde heihin sillä he puhuivat nyt hänelle. ”emme usko vain sinun puheesi perusteella, vaan olemme kuulleet itse.” Mahtoiko kukaan heistä kuitenkaan tulla niin syvästi puhutelluksi kuin tämä elämässä haavoittunut toisten katseita vältellyt nainen. Saivatko kyläläiset myös saman rohkeuden kertoa uskostaan.

Tuon kohtaamisen perusteella nainen sai rohkeuden astua ihmisten eteen kertomaan mitä hänelle oli tapahtunut. Hän kertoi ihmeellisestä armosta, joka vapautti hänet elämään.

Toivon, että sinä katsot itseäsi, opit tuntemaan itsesi, kipusi ja kaipuusi. Ja että ennen kaikkea opit tuntemaan Jumalan Pojan Jeesuksen, joka katsoo sinua ja näkee kaiken – sen mitä et halua muiden näkevän, sen mitä itse et halua muistaa tai tietää. Hän näkee kaiken ja tuntee koko elämäsi. Mutta toisin kuin maailma, hän ei ala arvostella, nauraa tai vähätellä sinua. Jeesuksen katseessa samalla kaikki, mitä hän näkee, tulee hyväksytyksi hänen seuraansa. Sitä on armo. Vaikka tiedät että et ole tämän armon arvoinen – sinua katsoo Jumalan Poika joka rakastaa, antaa anteeksi ja pyytää seuraansa.

Puhe rippikoululaisten iltamessussa 26.1.2020 Harjavalta

Puhe Laitilassa seurakuntatalolla

Joh. 4: 39–42

Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: »Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.» Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: »Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja

———–

Koska olen useimmille teille outo ihminen, lienee paikallaan esitellä itseään. Jotakin omasta taustasta – Porilaisen kaupunkilähiön yksinhuoltajaperheen nuorin lapsi. Tarjoilijan poika. Siihen aikaan talon juoruämmät pitivät tarjoilijan ammattia paheellisena – tietty sympatia evankeliumissa esiintyneeseen sykarin naiseen on olemassa… …

Kun ajattelen tavallista suomalaista, mieleeni tulee myös se, että moni uskoo Jumalaan, mutta Jeesuksen merkitystä vierastetaan, vaikka Suomessa on kristillistä kasvatusta ollut jo vuosisatoja. Vaikuttaa siltä, että Jeesukseen on ladattu liikaa sisäpiirijuttuja, jotka eivät tavoita tavallista Jumalan etsijää. Jeesus juttua ei noin vain voi nielaista. Luulen, että Jeesus tuntuu monesta vähän kuin kolmannelta pyörältä Jumalasuhteessa. Se tuntuu siltä, että yksinkertainen asia turmellaan suurella määrällä nippelitietoa ja oudoilla jutuilla  – uskonnosta sekaisin menneet ihmiset yrittävät taivuttaa minua johonkin itselleni vieraaseen. Tavallinen suomalainen ajattelee, että Jeesus ei kuulu tavallisten joukkoon. Luultavasti sinä et ajattele näin, koska olet tullut paikalle. Mutta tämän tästä haluan palauttaa mieleeni tavallisen suomalaisen ajattelumaailman.

Tätä taustaa vasten lukemani evankeliumi on mielenkiintoinen. Viime pyhän ja tämän pyhän tekstit ovat molemmat Johanneksen evankeliumista Sykarin kaivolta, jossa Jeesus ja samarialainen nainen kohtaavat.

Evankeliumi luetaan

En tiedä onko teillä muistissa tuo tapaaminen evankeliumista, jossa Jeesus matkasta väsyneenä pyysi vierasheimoiselta naiselta juotavaa. Nainen oli vuorokauden kuumimpana aikana tullut kaivolle hakemaan vettä, jotta ei törmäisi toisiin naisiin ja heidän pilkallisiin katseisiinsa. Lukemassani evankeliumikohdassa on vielä yksi naisen lause esillä: Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt. Mitä Jeesus oli kertonut? Hän paljasti naisen elämän tragedian, sen syvimmät kivut.

Edeltävässä keskustelussa tavoitettiin naisen yksinkertainen usko – ei hän mistään Jeesuksesta mitään tietänyt, mutta hän uskoi Jumalaan, joka on kaikki luonut. mutta keskustelu ulottui syvemmälle aivan sielun ytimeen asti. Naisella oli syvällä sisimmässä asuva sielun puhtauden kaipuu. Ja siihen pelkkä puhe Jumalasta ei riitä. Kun ihmisen sisin on riisuttu paljaaksi, kun tosiasiat ovat paljastuneet, silloin on tärkeää kohdata nimenomaan Jeesus, joka on Vapahtaja. Jeesus, joka saa meidät tuntemaan jälleen itsemme vapaaksi.

Sykarin kaivon nainen on esimerkki tavallisen ihmisen elämästä. Hän ei täyttänyt ihanteita. Hän oli pettänyt yhteisönsä odotukset. Hän ei ollut täydellinen vaan tavallinen ja tavallisuudessaan ehkä vielä sieltä yhteiskunnan alimmasta luokasta. Hänen elämänsä oli särkynyt ja valinnat epäonnistuneet. Hän oli joutunut pettymään monta kertaa elämässään. Voisi sanoa myös että hänen lapsenuskonsa oli varmasti ollut monesti koetteella.

Hänellä oli takana 5 avioliittoa ja nyt hän eli suhteessa, mitä mikään laki ei suojellut. Hänellä ei mennyt hyvin.

Tuo kohtaaminen sai naisessa jotakin uutta aikaan. Hän oli tullut kohdatuksi ensimmäisen kerran ihmisenä aidosti ja syvästi. Koko muu hänen elämänsä oli ollut peliä, jossa toinen yrittää hyötyä toisesta.

Hänen elämänrakenteensa tulivat toki valoon ja paljastetuksi. Ei hän olisi varmaan halunnut tulla nähdyksi siten, että hänen synkkä historia paljastui. Mutta kohtaaminen ei olisi ollut muuten niin syvä ja aito. Hänellä ei ollut asiaa ns. kunniallisten naisten kanssa samaan pöytään. Hän ei kelvannut juttuseuraksi. Syntisen ja halveksitun naisen leima oli hänessä hyvin syvällä. Tuskin hän oli viisinkertainen leski. Takana oli avioeroja, joita tuossa yhteiskunnassa ei katsottu hyvällä. Huonon maineensa tähden naisella ei ollut puolustusta. Ja sitten kun on tarpeeksi huono leima jo olemassa – kolmannet, neljännet ja viidennet miehet halusivat käyttää häntä vain hyväkseen. Avioliittomarkkinoilla vanhoissa kulttuureissa perinteisesti on arvostettu naisen koskemattomuutta. Miehet, jotka olivat valmiit ottamaan eronneen naisen puolisokseen, eivät ehkä olleet enää valiomiehiä ja kykeneviä tarjoamaan suojaa tai kummoisiakaan elämisen edellytyksiä.

Mikäli Sykarin naisella on lapsia edellisten miestensä kanssa, ne ovat ehkä jääneet isälle. Isät olivat luultavasti vahvemmilla lapsen huoltajiksi erotilanteessa. Mutta kuten sanottua – alkaen neljännestä ja viidennestä puolisoista, heidän kyvykkyytensä huoltajiksi on ollut luultavasti kehno. Naisen elämä oli joka tapauksessa särkynyt. Jotkin lapsista olivat edellisillä miehillä ja osa lapsista kulki hänen kanssaan. Arkisen elämän haasteet ja perheen elättäminen oli luultavasti niin kovaa, että rakkautta ja lämpöä ei riittänyt kovin paljon jaettavaksi.

Tämä on kaikki puhdasta arvailua. Hänen elämäänsä ei kuvata paljon Raamatussa, mitä se on ollut. Mutta tekee kuitenkin hyvää kysyä sitä. On hyvä astua hänen elämäntilanteeseensa ja yrittää ymmärtää häntä, nähdä hänet. Jeesus näki hänet sydämen syviä sopukoita myöten. Sen nainen todistikin: Hän kertoi minulle kaiken, mitä olen tehnyt.

Jumalasta voidaan puhua sivistyneen filosofisesti. Voidaan pohtia syvällisiä ja viisaanoloisia juttuja. Mutta Jeesus ei ole filosofiaa vaan jotakin konkreettista. Jeesuksen kautta Jumala asettuu vuoropuheluun ihmisen kanssa. hän ei jää turvallisen välimatkan päähän. Oletko sinä tullut tämän Parantajan kohtaamaksi. Oletko tullut nähdyksi? Voisiko Sykarin kaivon naisen sanat kuulua sinun huuliltasi: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Hän on nähnyt minut kokonaan, kipuni, häpeäni, syyllisyyteni – eikä hän tuominnut vaan armahti.

Tuon kohtaamisen perusteella nainen sai rohkeuden astua ihmisten eteen kertomaan mitä hänelle oli tapahtunut. Ihmeellisestä armosta, joka vapautti hänet elämän sokkeloiden ratkaisemattomasta umpikujasta.

Mitä naiselle tapahtui tämän jälkeen? Kävikö hän kaivolla tästä eteenpäin silloin kuin muutkin kylän naiset. Saattaa olla, että jonkinlainen keskusteluyhteys avautui toisiin kaupunkilaisiin. He puhuvatkin hänelle eivätkä vaikuta ynseiltä. Mutta luulen, että todellisessa maailmassa hän sai edelleen kokea halveksuntaa ilman, että hänen asemansa muuttui yhteisössä. Luultavasti hän edelleen mieluummin haki vetensä keskipäivän helteessä välttääkseen kylän muita naisia ja heidän tuomitsevia katseitaan. Mutta sisäisesti hän oli muuttunut. Hän nosti vettä kaivosta hymyillen, sillä hän muisti aina tuon tapaamisen Jeesuksen kanssa.

Jeesus kuuluu tavalliseen elämään ja tavalliseen uskoon. Silloin kun hän saa tulla Vapahtajaksi sinun elämääsi. Mitä syvemmälle elämäsi tosiasioita käyt, sitä tärkeämmäksi Jeesus tulee.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s