19. shell

19. sunnuntai helluntaista – Rakkauden kaksoiskäsky (2017)

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”  
Mark. 12: 28-34

Rakkaudesta puhutaan paljon. Rakkaus on kaikkein perustavinta. Kristinusko on erityisesti rakkauden uskonto. Evankeliumin esiin nostama rakkauden kaksoiskäsky pitää sisällä erilaisia rakkauden ulottuvuuksia. Siinä puhutaan rakkaudesta suhteessa Jumalaan, rakkaudesta toisiin ihmisiin, lähimmäisiin lisäksi siinä oletetaan rakkaus suhteessa omaan itseen.

I) Rakkaus itseä kohtaan on sanoitettu sillä tavalla, että se on itsestään selvyys. ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Se, että ihminen haluaa itselleen hyvää, on lähtökohta, jota ei epäillä, johon ei tarvitse erikseen kehottaa. Kysymyksessä ei ole siis rakkauden kolmoiskäsky, vaan kaksoiskäsky

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” ei ole kehotus itserakkauteen. Tämä käsky on yhtäläinen kultaisen säännön kanssa. Oma itse on kummassakin asetettu vertailukohdaksi. Kaikki minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se myös heille. Ajatus tässä on se, että omassa itsessäsi on mittari sille, mikä on hyvää, mikä on lähimmäisen rakastamista. Kuinka toivot, että sinua kohdeltaisiin.

Toki ihminen voi sairastua sillä tavalla, että hän haluaa vahingoittaa itseään, tai että on jäänyt kiinni häpeään, jossa on oppinut halveksimaan itseään kaikessa. Silloin tarvitaan erityistä rakkautta häntä kohtaan, jossa hänet rakastetaan ehjäksi. Hän kokee, että hänellä on sama oikeus onneen ja rakkaukseen kuten jokaisella muulla.

II) Rakkaus henkilökohtaisessa elämässä on iso asia. Rakkaudessa on pyrkimys löytää suhde toiseen ihmiseen, kokea läheisyyttä ja hyväksyntää. Se että saa rakastaa jotakuta ja rakkauteen vastataan vastaraukkaudella, on ihmiselle tärkeää. Monesti lapsen kastetilaisuudessa puhun rakkaudesta, jota lapsi kasvaessaan tarvitsee enemmän kuin ruokaa. Se että lapsen perustarpeista huolehditaan, että häntä pidetään sylissä, paijaillaan ja silitetään, on äärimmäisen tärkeää. Rakkaus on ihmiseksi kasvamisen kannalta tärkein ravintoaine.

Mutta vanhempien rakkaus lasta kohtaan on sillä tavalla epätasapainoinen suhde, että lapselta ei odoteta samanlaista rakkautta takaisin. Vanhemmat tuhlaavat ja lahjoittavat rakkautta lapselle enemmän kuin saavat sitä takaisin. Näin he varustavat lapsen matkaan omaa itsenäistä elämää kohti.

Kun ihminen kasvaa aikuiseksi, hän etsii toisenlaista rakkautta. Sitä rakkautta, jossa voi jakaa elämänsä. Tämä on se rakkaus, josta elokuvia tehdään ja mitä sanalla rakkaus useimmiten tarkoitetaan: romanttista ja eroottista rakkautta, mikä liittää puolisot toisiinsa ja kasvaa uskollisuudeksi. Tällaisen rakkauden äärellä ollaan avioliittoon vihkimisen yhteydessä. Puolison löytyminen ja häneen sitoutuminen on yksi elämän suurista täyttymyksistä. Mutta tällainen rakkaus on myös merkittävä kasvamisen alue. Täyttymys ei ole pelkästään sellaista, että kokee käsittämätöntä onnea. Suhde rakastetun kanssa on myös vaativa. Elämäni sisimpään piiriin on astunut ihminen joka toisaalta rakastaa minua, mutta jonka kanssa joudun tekemään kompromisseja. Rakkauden pelikentällä en ole vain vastaanottava puoli. En ole vain lepäämässä rakkauden paisteessa. Rakastaminen omalta puoleltani vaatii myös tekoja – toisen huomioimista, luopumista joistakin asioista hänen tähtensä, uhrautumista.

Sitten on tapauskohtaista, kuinka paljon rakkaus oikeasti kestää. Korinttilaiskirjeessä Paavali sanoo, että se kestää kaiken. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan kestää kaiken. Jumala on valmis antamaan anteeksi. Mutta ihmisten maailmassa rajat tulevat vastaan. Minä tulen sellaisesta historiasta, jossa rakkaus ei ole kestänyt. Vanhempieni rakkaus ei kestänyt. Isovanhempieni rakkaus myös särkyi sekä isän että äidin puolelta, molemmat erosivat. Enkä minä moiti heitä. Inhimillinen rakkaus ei kestä kaikkea. Ei se voi eikä sen tarvitse. Jotkut suhteet ovat tuhoisia – joihin jääminen tietäisi hidasta mutta varmaa kuolemaa.

Patologisen narsistin kanssa ei voi elää. Väkivaltaisessa suhteessa ei tule elää, sillä väkivallan määrä tuossa suhteessa ei tule vähenemään. Silloin kysymys ei ole enää rakkaussuhteesta vaan valtasuhteesta, jossa toinen hallitsee ja toinen on vankina. Siitä on lähdettävä ulos niin nopeasti kuin mahdollista ja käytettävä apuna ystäviä tai poliisia, jos muuten ei onnistu. Alkoholistin kanssa eläminen on vähän siinä ja siinä. Jos henkilö on oikeasti raitistunut, ja tosissaan yrittää, elämä voi sujua. Usein rajat tulevat siinäkin vastaan. Joskus rakastamisessa on käytettävä kovia keinoja. Erään huumeriippuvaisen pojan isä oli kuullut radiosta, että riippuvuus jatkuu niin kauan, kun joku lähipiirissä mahdollistaa sen. Eli tietämättään rahoittaa sitä. Hyväsydäminen isä tai äiti, veli ja sisko maksavat ongelmiin joutuneen aina ulos. Tämä isä oppi rakkauden vaikean läksyn. Ja kun poika seuraavan kerran tuli hänen luokseen rahaa anelemaan: ”mitäs me isä nyt tehdään?” niin isä sanoi: ”Me emme tee nyt mitään, mutta sinä pakkaat tavarasi ja lähdet ulos.” Tämä oli pojalle shokkihoitoa. Mutta hän sanoi sen olleen samalla alkusysäys tielle vapauteen riippuvuudesta. Myöhemmin hän opiskeli teologiaa ja on mahdollisesti nyt pappina jossakin.

Rakkaus ihmisten maailmassa on vaikeaa. C. S. Lewis: Se että ylipäätään rakastaa, merkitsee haavoittuvuutta. Siinä on jatkuvasti sydämen särkymisen mahdollisuus: että ei tule hyväksytyksi ja vastaanotetuksi. Rakkautta ei voi pakottaa. Lewis jatkaa: ”Jos haluat varmistaa, että mikään ei kirpaise sydäntäsi, et saa antaa sitä kenellekään.” Silloin jää myös ilman rakkautta.

Kuinka paljon sydäntä rakkauden käskyn mukaan annetaan ventovieraalle lähimmäiselle eikä vain sille kaikkein rakkaimmalle? Kuinka paljon arkisissa suhteissa lähimmäisiin sydän tulee alttiiksi haavoittumiselle?

Lähimmäisen rakkaus toisin kuin puolisoiden välinen rakkaus ei ole samalla tavalla vastavuoroista. Lähimmäisrakkaus on yleensä sitä, että annetaan enemmän kuin saadaan. Se on toisen asemaan asettuvaa myötätuntoista välittämistä. Se voi tarkoittaa kyllä omasta mukavuudesta luopumista. Sydämen päälle se käy vasta silloin, kun häneen ystävystyy ja hänen tarinasta tulee osa sinun tarinaa. Näin esimerkiksi pakolaisten kohdalla.

III) Niin tärkeää kuin lähimmäisen rakkaus onkin, niin on vielä tärkeämpi rakkauden muoto. Se on rakkaus Jumalaa kohtaan. Tämä on unohdetuin rakkauden laji Suomessa. Silti käskyn mukaan Jumalalle osoitettava rakkaus pitää olla täydellisempää kuin kenellekään muulle. Jumalaa on rakastettava yli kaiken, koko sielunvoimalla ja sataprosenttisesti – enemmän kuin itseä, enemmän kuin puolisoa ja lasta. Tällainen rakkaus lienee harvinaista. En itse ainakaan tunne yhtäkään tällaista ihmistä.

Jos jossakin kohtaisimme tällaisen ihmisen, joka rakastaa Jumalaa yli kaiken, pitäisimme häntä ehkä hieman outona ja pelottavanakin tyyppinä, potentiaalisena terroristina. Olemme tottuneet jo ajattelemaan, että sellainen itsensä uhraava ihminen rakastaa kyllä Jumalaa, mutta vihaa kaikkia ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin hän. Jumalan ylistäminen hänellä on muiden alistamista. Ehkä meillä ei ole aitoa esimerkkiä tällaisesta ihmisestä. Tai sitten olisi, mutta emme tunnista heitä.

Joskus Jumalan rakastamista on selitetty tyhjäksi sillä, että Jumalaa rakastetaan lähimmäisissä. Siinä on toki oma totuutensa. Rakastamme lähimmäisissä Kristusta. Mutta se vastaus ei tyydytä minua. Silloinhan rakkauden kaksoiskäskyä ei tarvittaisi, vaan riittäisi rakkauden yksöiskäsky: Rakasta Jumalaa lähimmäisissäsi. Mutta niin kuin meillä ei ole rakkauden kolmoiskäskyä, meillä ei ole myöskään rakkauden yksöiskäskyä vaan kaksoiskäksy.

Mitä Jumalan rakastaminen voisi olla? Kun Jumala pyytää meitä rakastamaan itseään, hän pyytää meitä tulemaan osalliseksi siitä rakkaudesta, mikä hänellä on täydellisenä.

Jumala rakastaa sitä, mikä ei ole mitään. Jumala ei rakkaudessaan valikoi kohteitaan niin kuin me: tuota minä rakastan mutta tuota en. Jumala rakastaa kaikkia. Se ei aseta ehtoja rakkaudelleen. (Jumala rakastaa kaikkia ehdoitta). Jumalan rakkaus ei myöskään lopu kesken, jos vaikka epäonnistumme elämässämme. Jumalan rakkaus antaa anteeksi. Hän ympäröi meidät armollaan ja sulattaa häpeän.

Tällaisen rakkauden valloittamana meidän rakkautemme herää vastarakkauteen. Jumala rakkaudessaan antaa itsensä meille täydellisesti. Samaa hän odottaa meiltä. Että me rakastaisimme hänen rakkaudellaan häntä ja läheisiämme.

Vain sillä tavalla kristinusko voi olla rakkauden uskonto.

 

19 shell-  Rakkauden käskyä ei voi täyttää (2014?)

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ’Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”
    Lainopettaja sanoi hänelle: ”Oikein, opettaja! Totta puhuit, kun sanoit, että Herra on ainoa Jumala, ei ole muita kuin hän. Ja kun rakastaa häntä koko sydämestään, kaikella ymmärryksellään ja kaikella voimallaan ja rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään, se on enemmän kuin polttouhrit ja kaikki muut uhrit.” Jeesus näki, että hän vastasi viisaasti, ja sanoi hänelle: ”Sinä et ole kaukana Jumalan valtakunnasta.”Mark. 12: 28-34

Kuulemamme evankeliumi on Jeesuksen lakia koskevan opetuksen ytimen ytimessä. Juutalaisen perinteen mukaan lain määräyksiä toorassa eli viidessä Mooseksen kirjassa on kaiken kaikkiaan 613 niistä 365 on kieltoa (älä tee näin) ja 248 on käskyjä (toimi näin). Niitä on enemmän kuin meillä liikennemerkkejä. Oppineet suhtautuivat niihin vakavasti ja hurskautta tavoittelevat halusivat elää niiden mukaan.

On luonnollista, että näitä käskyjä arvioitiin ja pohdittiin mikä on niiden tärkeysjärjestys, missä suhteessa ne ovat toisiinsa. Toiset käskyt ovat tärkeämpiä kuin toiset ja joku käsky on kaikkein tärkein.

Eräs lainopettajaa oli kuullut Jeesuksen opetusta ja hän kiinnostui selvittämään lisää siitä, mikä on Jeesuksen oppi. Onko käskyjen joukossa olemassa kuningaskäskyä, johon nuo 613 määräystä tiivistyvät?

Jeesuksen esille nostama ensimmäinen eli tärkein käsky on juutalaisten uskontunnustus Shema Israel, mikä ilmaisee, että Jumala on yksi. Šema Israel! Adonai eloheinu Adonai eḥad. Kuule, Israel: JHWH, meidän Jumalamme, JHWH on yksi. – Sanan Herra paikalla käytetään Jumalan nimeä (JHWH) Jahve, mutta hurskalle juutalaiselle Jumalan nimi on lausumatton ja sen tilalla lausutaan muita sanoja, kuten tässä sanaa Herra. Tämän uskon jokainen juutalainen tunnustaa aamu ja iltarukouksessaan. (5 Moos 6:4).

Jumalaa tulee rakastaa koko sydämestä – ruumiin voimalla, sielun palolla ja hengen kestävyydellä; tunteella, tahdolla, tiedolla – itsensä kokonaan antaen. Tämän Jeesus nosti tärkeimmäksi käskyksi. Vasta tämän jälkeen tulee toinen käsky lähimmäisen rakastamisesta.

Me olemme tottuneet liittämään rakkauden yleensä vain toisiin ihmisiin. Mutta se kuuluuu myös jumalasuhteeseen. Se on käskyistä ensimmäinen. Vaikka luulen, että pitäisimme hieman outona ihmistä, joka todistaisi meille rakkauttaan Jumalaan. Uskonnollisesti vahvasti värittyneet ihmiset herättävät nykyisin epäilyksiä jopa epämiellyttäviä tunteita. Vaikka sen ei tarvitsisi olla niin. Ajattelemme, että ne jotka rakastavat Jumalaa yli kaiken, vihaavat lähimmäistään eniten.

Kaikesta huolimatta Jeesuksen tärkein käsky pysyy ennallaan. Voi siis kysyä: Oletko sinä täyttänyt tämän käskyn? Miten se pidetään? Onko käsky sillä pidetty, että hyväksyy väitelauseen Jumalan olemassaolosta? Että ei palvo muita jumalia ja käänny pakanuuteen? Onko se silloin pidetty, jos osaa uskontunnustuksen ulkoa? Onko käsky sillä pidetty, että toistaa sen aamuin ja illoin? Ei riitä, että käsky on huulilla, sen olisi oltava meidän sydämessä, sanoissa ja teoissa.

Jos jokin käsky on tärkein ja ensimmäinen, sen pitäisi heijastua koko elämäämme. Mitä tahansa teemme, se palautuu jollakin tavoin siihen suurimpaan käskyyn. Esimerkiksi liikennesäännöt voidaan sanoa tiivistyvän vaikkapa periaatteeseen: Ei kolaroida; kolaroiminen on väärin. Kaikki käskyt ovat turvaamassa tätä samaa periaatetta. Jumalan antamat käskyt ovat turvaamassa hyvää elämää, sellaista elämää, joka kulkee kohti taivasta. Siksi voinee sanoa, että suomalaisessa elämässä näistä kahdesta käskystä unohdetaan aina tuo ensimmäinen ja tärkein. Jumala on unohdettu. Ihmiset eivät ajattele Jumalaa eikä ihmisten teot näytä sellaisilta, että niitä selittäisi Jumalaan suuntautuva rakkaus.

Kun ajattelen suomalaista kristillistä maallistunutta elämäntapaa, meillä ei ole 248 käskyä tai 365 kieltoa. Meiltä puuttuu myös keskustelu kokonaan siitä, mitä Jumala meiltä odottaa. Kaikki intohimo suhteessa Jumalaan puuttuu.

Meillä Suomessa on uskonto vailla mitään vaatimuksia. Mikään ulkoinen käsky tai kielto ei liity suoraan suhteeseemme Jumalaan – ei oikeastaan muu kuin pyhäpäivän vietto: ei ruokasääntöjä, ei pukeutumissääntöjä, ei käyttäytymissääntöjä, juhlaperinne on ohut. Meillä on sananvapaus ja uskonnonvapaus, vapaus olla tervehtimättä, teitittelemättä. Meiltä puuttuu kuvat, tuoksut ja maut, eleet. Kaikki on karsittua, hygieenisesti pakattua, ilmatiivistä ja neutraalia. Iloisin tapa ilmaista uskoa on maksaa kirkollisveroa.
Aivan näin synkkänä en tosin pidä uskoamme. Esitin karkean liioittelun. Mutta pitääksemme Jumalan mielessämme, olisiko hyvä olla jokin järeä jokapäiväistä elämää koskeva käsky, joka palauttaa mieliin tärkeimmän käskyn: esimerkiksi aamurukous tietyin vakiintunein sanoin.

Toisaalta puolustukseksi voidaan sanoa, että on hämmentävää, että tärkein käsky on käsky rakastaa. Eikö käsky rakastaa ole vähän liian paljon vaadittu. Miksi ei sanota vaikka näin: rakastaa ei tarvitse mutta voi kunnioittaa. Miten rakkautta ylipäätään voi vaatia ja käskeä? ”Vaadin sinua rakastamaan minua.” Rakkaus on avioliitossakin vapaaehtoista. Tai riippuu tietenkin miten rakkaus määritellään.

Miltä tuntuisi avioliittoa solmiessa pappi tekisi kysymykset toisin sanoin: Pekka – Saara vaatii sinulta rakkautta elämäsi loppuun asti. Alistutko rakkauden vaatimukseen vaikka henki menisi. – TAI toinen kysmysmuoto: Saara – Pekka käskee sinua rakastamaan itsään, totteletko kun käsketään?

Rakkaus käskynä on toki erikoinen. Rakkauden kaksoiskäsky ilmaisee oikeastaan sen, miten Jumala suhtautuu meihin ihmisiin. Saman ihanteen ja mallin mukaan hän esittää meille elämänohjeen. Rakkaus on se ohje, miten elämämme tulisi muotoutua.

Kysymys on laista, jota emme kykene täyttämään samalla voimalla kuin Jeesus. Mutta rakkaus kuitenkin on tie kuljettavaksemme. Sitä onkin mielekkääpi ajatella ohjeena kuin käskynä. Liikennemerkiksi muutettuna se voisi olla nopeusrajoitus kuten: tulisi rakastaa kaasu pohjassa, kulkea niin lujaa kuin sydämellä pääsee ja sielu sietää.

Liikennemerkkejä on myös monenlaisia: varoitusmerkkejä, kielto- ja rajoitusmerkkejä, Etuajo-oikeus ja Määräysmerkkejä, on Ohjemerkkejä ja Opasteita. Kymmenen käskyä ovat enimmäkseen kieltoja, Rakkauden kaksoiskäsky esittää määräyksen. Varoituksiakin on käskyjen joukossa. Mutta luonteeltaan rakkaus on jotakin muuta kuin määräys. Se on jotakin sellaista, mikä syntyy meissä ja kasvaa meissä. Se on joskus kylmää haaleaa toisinaan lämmintä ja polttavaa. Siihen liittyy kaipaus ei käskeminen.

Miten Jumalaa voi rakastaa, jos ei ensin rakastu? Miten rakkaus Jumalaan syntyy? Tässä vieläpä kysytään rakkautta, joka on enemmän ja täydellisempää kuin puolison ja lastensa rakastaminen. Rakkautta persoonaan, jota ei näe, ei tunne.

Jumalan rakastaminen meidän kohdallamme on vastarakkautta. Se perustuu niihin pelastustekoihin, jotka edeltävät näitä käskyjä. Juutalaiset Jumala otti erityiseen suhteeseen kanssaan, hän vapautti heidät Egyptin orjuudestsa. Jumala on luonut sinut, Jumala on antanut sinulle elämän ja kaiken mitä sinulla on. Lisäksi Jumala on pelastanut sinut: hän on rakastanut sinua niin paljon, että antoi ainoa Poikansa kuolemaan sinun pahuutesi tähden, jotta et joutuisi kadotukseen vaan saisit iankaikkisen elämän.

Meidän rakkautemme on vastarakkautta. Löytäessämme armollisen Jumalan, rakkaus Jumalaan alkaa hahmottua. Kysymys ei ole vain siitä, että on määräyksiä, joita tulee totella: vaan on suhde Jumalaan, jossa kasvamme.

Lähimmäistäkään ei pidemmän päälle voi rakastaa, jos Jumalan rakkaus ei ole pohjana. Meidän rakkautemme ehtyy. Meidän kuitenkin tulisi rakastaa lähimmäistämme samanlaisella rakkaudella, jolla Jumalakin ihmisiä rakastaa. Juuri Jumalan rakkaudesta meidän rakkautemme saa muotonsa ja kasvusuuntansa. Jumalan rakkaudesta meidän rakkautemme saa voimansa. Jumalan käskyjä ei voi täyttää omalla voimallaan, keräämällä merkintöjä rakkaus passiin.

Tänään pyydän sinua rakastamaan Jumalaa koko sydämellä: koko tunteen, tahdon, ruumiin voimalla. Etsi häntä kaikessa mikä on ympärilläsi. Ihastu ja rakastu häneen sen kautta, miten hän sinut ympäröi. Muista mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.

Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.
Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka. (Psalmi 103:1-5)

18. KJS – 28.09.1997

Matt 13:44-46

ELLÄMÄN KALLEIN ASIA EI MAKSA MITÄÄN

Satumaiset aarteet kiehtovat mielikuvitusta. Kun ajattelen sanaa ”aarre” tulee siitä ensimmäiseksi mieleen vanhan ajan kirstu täynnä helmiä, kultarahoja ja jalokiviä. Nämä aarteet ovat aina kätkössä vaikeiden esteiden ja ansojen takana; salakielellä kirjoitettujen viestien ja karttojen kätkössä.

Vain nokkelimmat, taitavimmat ja älykkäimmät löytävät nämä aarteet. Satujen maailmassa tämä nokkelin ja taitavin on usein sisarussarjan nuorin, jota muut katsovat halveksuen. Mutta kun muut yrittävät turhaan ratkoa ongelmia ylpeästi voimalla, onnistuu tämä nuorin ja pienin kekseliäi-syydelläänja kärsivällisyydellään.

Minuakin kiehtoi nuorena poikana salaiset aarteet ja aarrekätköt. Piirsin monta aarrekarttaa ja liitin niihin mukaan tarkan selvityksen, miten aarteen luo on kuljettava. Lyhyin tie aarteen luo ei kulkenut sinne suoraan. Se oli kätketty onkaloihin, rotkojen ja ansojen taa. Tapana oli vielä rypistää karttapaperi, jotta se olisi ollut vanhan näköinen.

Joskus myös tein oman aarrearkun kätkemistä varten. Keräsin puiseen sikarirasiaan värikkäitä karkkipapereita ja tinapapereita ja värillisiä lasinpaloja. Kaivoin tämän laatikon maahan, vaikka en kovin vaikeapääsyi-seen paikkaan.

Muiden mielestä aarteeni oli varmasti arvotonta jätepaperia ja silppua, mutta minulle aarre oli tärkeä. Se oli oma aarteeni, jonka olin kätkenyt ja suojannut. En muista, että koskaan olisin kaivanut sitä ylös. Kartankin olen hukannut. Siellä se sitten lienee edelleen.

Jeesus puhuu Jumalan valtakunnasta aarteena. Se aarre on kaikkia maailman aarteita kalliimpi ja arvokkaampi sille, joka sen omistaa. Mutta kovin harvat ovat löytäneet sen. Onko Jumalan valtakunnan aarre kätketty meri-rosvoaarteiden tavoin – niin huolella, että sitä ei voi löytää?

Jumala ei ole aarrettaan kätkenyt eikä haluakaan pitää sitä piilossa. Päinvastoin, hän haluaa johdattaa kaikki tämän aarteen luokse.

Aarretta ei ole peitetty eikä kätketty. Sen luokse ohjataan ihmisiä, mutta harvat silti sen löytävät. Se johtuu siitä, että peite on meissä ihmisissä. Me emme pidä Jumalan aarretta kovin arvokkaana. Se vaikuttaa monista ihmisistä vähän samanlaiselta kuin minun lapsena kätemä aarteeni: tyhjiltä karkkipapereilta halvassa laatikossa.

Jumalan aarre poikkeaakin selvästi niistä aarteista, joita tässä maailmassa yleensä pidetään tärkeänä.

Tämä aarre ei tuo meille taloudellista menestystä eikä muutakaan etua ihmisten kesken. Sitä ei voi muuttaa rahaksi eikä jalokiviksi, koska se ei ole myytävissä eikä ostettavissa. Siksi ihmiset monesti pitävätkin tätä aarretta arvottomana. Siitä ei ole heille mitään hyötyä.

Tosiasiassa Jumalan aarteen valossa kaikki maailman aarteet ovat arvottomia. Siksi evankeliumissa kerrotuista aarteen etsijöistä ja löytä-jistä molemmat olivat valmiit luopumaan kaikesta muusta omaisuudestaan.

Samoin apostoli Paavali puhuu Jumalan aarteen omistamisesta, kun hän sanoo: ”Herran Jeesuksen Kristuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen.”

Tämä Jumalan aarre on siis Jumalan tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen. Se on tärkeitä ihmisen elämässä. Se on elämämme kallein asia. Se ei tuo meille maallisia rikkauksia. Se tuo meille sen turvan ja tietoisuuden, että koko elämämme on Jumalan johdatuksessa, kävi meille tässä elämässä sitten kuinka tahansa; olimme rikkaita tai köyhiä, terveitä tai sairaita, niin meillä on kalleimpana aarteena sydämessämme Jumalan valtakunta. Se on aarre, joka ei katoa eikä vähene. Se on aarre, joka ei tuota meille murhetta.

Päätän saarnani lyhyeen tarinaan. (de Mello, Kuuletko linnun laulun s. 123.)

Vaeltava kerjäläismunkki saapui kylän liepeille ja asettui puun alle yöpymään. Äkkiä kylästä juoksi hänen luokseen mies, joka huusi: ”Kivi! Jalokivi! Anna minulle heti kallisarvoinen jalokiveni!”
”Mikä kivi?” kerjäläismunkki kysyi.
”Viimeyönä enkeli ilmestyi minulle unessa”, kyläläinen kertoi. ”Hän sanoi, että jos menisin kylän liepeille iltahämärissä, löytäisin kerjäläismunkin. Häneltä saisin jalokiven, joka tekisi minut rikkaaksi koko loppu-elämän ajaksi.
Kerjäläismunkki kaiveli pussiaan ja veti esille kiven.”Hän varmaankin tarkoitti tätä kiveä”, munkki sanoi ja ojensi sen kyläläiselle. ”Löysin sen metsäpolulta muutama päivä sitten. Voit aivan hyvin saada sen.”
Mies tuijotti kiveä ihmeissään. Se oli lähes ihmisen pään kokoinen timantti, todennäköisessti suurin, mitä koko maailmasta löytyi.
Hän otti timantin ja meni pois. Koko yön hän pyöri valveilla vuoteessaan. Seuraavana päivänä hän meni aamun koittaessa kerjäläismunkin luo ja sanoi: ”Anna minulle sitä rikkautta, jonka avulla voit antaa pois tällaisen timantin noin huoletta?”

* * *

Jälkeenpäin ihmiset olivat kehuneet saarnaa. Minusta se ei ollut kovin erikoinen tai harvinaisen onnistunut. Tietenkin jos on tottunut siihen ettei jaksa seurata saarnoja alusta asti loppuun, niin tässä se ei ehkä ollut ongelma.

Teologinen ongelma tässä oli ehkä se, etten johdattanut ihmisiä tämän elämän kalleimman asian luokse. Eli miten se voisi olla myös minun aarteeni ja mitä sellaisella aarteella tehdään.

Minua häiritsi se, että minun oli ajateltava lapsiyleisöä. Kyseessä oli nimittäin perhekirkko. Muussa tapauksessa olisin vienyt ehkä saarnaa mystiseen suuntaan, ja puhunut siitä, kuinka kallein aarteemme on se näkymätön Jumalan valtakunta, Jumalan tunteminen. Problematisoinut sitä, miten aarre voi olla sellainen, että se ei meitä mitenkään tunnu rikastuttavan.


Hjs 19, rakkauden kaksoiskäsky

Rippikoulun aloituskirkko 29.09.2005

Mitä kysyisit Kimi Räikköseltä?

Mark 12:28-31

Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: ”Mikä käsky on kaikkein tärkein?” Jeesus vastasi: ”Tärkein on tämä: ”Kuule Israel: Herra meidän Jumalamme, on ainoa Herra. Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja koko voimallasi.’ Toinen on tämä: rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.’ Näitä suurempaa käskyä ei ole.”

Jos tapaisit Kimi Räikkösen, mitä kysyisit häneltä. (Räikkösen tilalle voit kuvitella minkä tahansa muun ihailemasi superjulkkiksen – jonka pelkkä näkeminen tai koskettaminen olisi tähänastisen elämäsi huippukokemus – Räikkönen on tässä siis vain esimerkin vuoksi). Sinulla ei ole paljon aikaa tähän kohtaamiseen. Ehdit kysyä vain muutaman kysymyksen. Mitä kysyisit?

Jotta jää rikkoontuisi väliltänne, kysyisit ensin ehkä jotakin yleistä: Mikä on ollut hienoin kilpailusi? Sitten rohkaistut kysymään jotakin hieman henkilökohtaisempaa: Miten sinusta tuli formulakuski? Lopulta jotakin sellaista, mikä koskee sinun elämääsi: voisiko minusta joskus tulla yhtä hyvä kuin sinä? (Ensin jotakin yleistä, sitten vähän henkilökohtaisempaa ja lopulta jotakin sinulle erityisen merkityksellistä)

Lainopettajan kysymys, mikä käsky on kaikkein tärkein, voidaan nähdä myös edellisen kysymyssarjan valossa, vaikka kysymys ei ole idolin ja fanin kohtaamisesta. Lainopettaja ei ollut Jeesuksen suuri ihailija, vaikka hän pitikin Jeesuksen hyvänä opettajana. Hän enemmänkin kai ajatteli heitä samanveroisena. Mutta hänen kysymystään voi kuitenkin verrata ensimmäiseen ja viimeiseen kysymykseen, joita Räikköselle esitettiin.

Lainopettajan kysymys, mikä on tärkein käsky, näyttää toisaalta yhtä yleisluontoiselta kysymykseltä kuin mikä on hienoin kilpailusi. Siitä voi käydä asiapitoista keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa: mikä on kaikkien aikojen paras bändi, mikä on tärkein kymmenestä käskystä? Tällaisessa keskustelussa esitetään väitteitä ja yritetään perustella niitä.

Mutta jos kysymys on enemmän viimeisen kysymyksen kaltainen kysymys. Se olisi siis sellainen kysymys, mikä koskee erityisesti kysyjää itseään. Silloin ei kysytä vain mielipidettä, vaan pelissä on suuremmat panokset.

Jos tapaamanne julkisuuden henkilö olisikin Jeesus, teistä tuskin kukaan kysyisi samaa kysymystä kuin lainoppinut: mikä on kaikkein tärkein käsky. Kysyisitte jotakin muuta. Ensihämmästyksen jälkeen aloittaisit: oletko sinä todellakin SE tyyppi, josta evankeliumit kertoo. Sitten kysyisit: onko tupakanpoltto syntiä ja lopulta esittäisit kysymyssarjan viimeisen ja sinulle tärkeimmän kysymyksen.

Evankeliumissa esitetty kysymys olikin muotoiltu sen ajan ihmisen ajattelun mukaan. Oikeastaan siinä kysyttiin vähän samaa asiaa kuin: Mihin minun pitäisi eniten satsata? Mikä olisi kaikkein tärkein elämänohje minulle tässä ja nyt? Miten voisin saavuttaa elämässään edes jonkin verran sitä mihin kuuluisuus on yltänyt.

Mitä sinä luulet vastauksen olevan? Onko se tällainen: opiskele ahkerasti ja hanki hyvä koulutodistus. Tai pysy erossa päihteistä ja huumeista. Molemmat vastaukset olisivat kyllä ihan hyviä. Koulu on tärkeä eikä sitä kannata lyödä läskiksi. Toivon todellakin, ettet pilaa elämääsi… mutta sekään ei ole tärkein käsky.

Jeesuksen vastaus ei ollut mikään kymmenen käskyn luettelosta. Niitä ei voida erotella tärkeämpiin ja vähemmän tärkeisiin – niin, että toisia käskyjä voi noudattaa ja joitakin taas jättää vähemmälle huomiolle. Hän sanoi tutuksi tulleen vastauksen. Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

Jeesus ei vastannut millään kiellolla tai komennolla. Älä tee sitä, älä toimi näin. Hän osoitti suoraan, mihin niillä oikein pyritään, mikä on elämänohjeiden henki. Käskyt ovat sitä varten, että niillä pyritään rakkauden toteutumiseen.

Me elämme kristillisessä Suomessa ja jotkin asiat ovat meille ihan tuttuja. Rippikoulua ei järjestetä siksi, että opettaisimme teille erityisesti sellaisen asian kuin: älä tapa. Se ei liene asia, joka tulee mieleemme jonakin toimintavaihtoehtona muiden rinnalla: lähtisinkö pelaamaan bingoa vai lähtisinkö tappamaan.

Kun aloitamme rippikoulua luulen jokaisen meistä jo tiedostavan, että varastaminen, pettäminen ja tappaminen on väärin; vanhempien ja opettajien haukkuminen on väärin ja valehteleminen on huono asia. Meitä ei tarvinne muistuttaa siitä.

Mutta kaikkein tärkein ohje on jäänyt varjoon. Elämänyhteyden säilyttäminen Jumalaan on kaikkein tärkeintä.

Kun me olemme unohtaneet sen, meiltä on kadonnut samalla pyhyys-ulottuvuus elämästämme.

Koko rippikoulu on omalla tavallaan tähän tärkeimpään kysymykseen vastaamista. Mutta siihen ei riitä vain kirjasta luettu vastaus. Luulen, että tarvitsemme koko tuon puolen vuoden ajanjakson, jotta vähän paremmin pääsemme kysymystä lähelle.

Se edellyttää sitä, että rippikoulua ei käydä formulavauhdilla. Vaan meillä pitää olla aikaa pysähtyä tärkeimpien kysymysten ääreen. Siihen rippikoulu on varsin erinomainen tilaisuus.


1 Comment

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s