Hilj Keskiviikko

HILJAISEN VIIKON KESKIVIIKKO 1999

Luukas 23:13-31

13:Pilatus kutsui koolle ylipapit, hallitusmiehet ja kansan 14:ja sanoi heille: ”Te toitte tämän miehen minun eteeni väittäen häntä kansan villitsijäksi. Olen nyt teidän läsnä ollessanne kuulustellut häntä, mutta en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään, mistä te häntä syytätte. 15:Ei liioin Herodes, sillä hän lähetti miehen takaisin meidän eteemme. Ei hän ole tehnyt mitään, mistä seuraisi kuolemantuomio. 16:Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan ensin olen antanut kurittaa häntä.” [17:Hänen näet täytyi aina juhlan aikana päästää heille joku vanki vapaaksi.] 18:Silloin kaikki huusivat yhteen ääneen: ”Kuolema sille miehelle! Päästä meille Barabbas!” 19:Barabbas oli kaupungissa puhjenneen mellakan ja murhan tähden vangittu mies. 20:Pilatus vetosi uudestaan heihin, sillä hän halusi vapauttaa Jeesuksen. 21:Mutta he huusivat vastaan: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!” 22:Pilatus sanoi heille kolmannen kerran: ”Mitä pahaa hän sitten on tehnyt? En ole havainnut mitään, minkä vuoksi hänet pitäisi tuomita kuolemaan. Minä päästän hänet vapaaksi, kunhan olen antanut kurittaa häntä.” 23:Mutta he eivät antaneet periksi vaan huusivat yhä kovemmin ja vaativat, että Jeesus oli ristiinnaulittava. Huutonsa voimalla he saivat tahtonsa läpi. 24:Pilatus päätti lopulta suostua heidän vaatimukseensa. 25:Hän vapautti sen miehen, jonka he halusivat – miehen, joka oli vangittu mellakan ja murhan tähden – mutta Jeesuksen hän luovutti heidän valtaansa.

26:Jeesusta lähdettiin viemään. Matkalla sotilaat pysäyttivät Simon-nimisen kyreneläisen miehen, joka oli tulossa kaupunkiin, ja panivat hänet kantamaan ristiä Jeesuksen jäljessä. 27:Mukana seurasi suuri väkijoukko, myös monia naisia, jotka valittivat ääneen ja itkivät Jeesusta. 28:Mutta Jeesus kääntyi heihin päin ja sanoi: ”Älkää minua itkekö, Jerusalemin tyttäret, itkekää itseänne ja lapsianne. 29:Tulee aika, jolloin sanotaan: ’Autuaita ovat hedelmättömät, autuaita ne kohdut, jotka eivät ole synnyttäneet, ja rinnat, jotka eivät ole lasta ruokkineet.’ 30:Silloin ihmiset sanovat vuorille: ’Kaatukaa meidän päällemme’, ja kukkuloille: ’Peittäkää meidät.’ 31:Jos näin tehdään vihannalle puulle, mitä tapahtuukaan kuivalle!”

Hiljaisen viikon saarnat ovat vaikeita sillä Raamatun kertomukset kuvaavat silmiemme eteen hyvin voimakkaasti nuo tapahtumat. Saarnalla on taipumus vain latistaa evankeliumin havainnollinen kuvaus selityksillä ja historiallisella tiedolla – ja kuitenkaan meille ei ole tärkeää tietää montako kiloa risti painoi ja minkälainen ruoska roomalaisilla sotilailla oli käytössä.

Hiljaisella viikolla hämmästelemme kaikkea sitä, mitä Jeesukselle tapahtui. Olemme ikään kuin sivusta seuraamassa Jeesuksen viimeisiä päiviä.

Haluankin aluksi kysyä sinulta, oletko sinä joskus nähnyt viattoman ihmisen kärsivän? Oletko nähnyt, kun joku joutuu ilman omaa syytään pilkan tai väkivallan kohteeksi? Se on hyvin surullista katseltavaa.

Erilaisia esimerkkejä löytyy lähiympäristöstämme, vaikkapa koulukiusaamisen tai työpaikkakiusaamisen piiristä. Tänään, evankeliumin tapahtumissa, mittakaava on kovin toisenlainen. Niin viattomuuden suhteen kuin myös sen kärsimyksen suhteen, mikä Jeesuksen kannettavaksi tulee. Synnitön Jumalan Poika tuomitaan sellaiseen kuolemaan, jolla oli tarkoitus häpäistä alhaiset rikolliset.i

Sekä Pilatus että Herodes molemmat olivat tutkineet Jeesusta ja todenneet hänet syyttömäksi. Oikeus totesi Jeesuksen viattomaksi, mutta oikeus ei toteutunut. Jeesus tuomitaan kuolemaan. Mutta Barabbas joka oli todettu syylliseksi murhaan ja kapinaan sai vapauden.

Tämä epäoikeudenmukainen tuomio Jeesusta kohtaan tapahtui yhteiskunnan päättäjien suostumuksella. Lainmukainen yhteiskunta sulki silmänsä ja päästi Jeesuksen kansan mielivallan heiteltäväksi. Kansa huusi hirmustuneena. Me tarkkailemme ulkopuolisina tapahtumia ja ihmettelemme, mistä tätä lynkkausmieliala johtui. Miten tällainen räikeä vääryys ja oikeusmurha saattoi tapahtua? Voimmeko vedota tuon ajan raakalaismaisuuteen ajatellen, että heillä ei ollut sellaista sivistystä kuin meillä on?

Roomalaiset olivat ylpeitä lakikokoelmastaan ja oikeusjärjestyksestään. Jeesus joutui oikeusmurhan kohteeksi siksi, että hän oli vaarallinen inhimillisestä näkökulmasta katsottuna. Hän oli vaarallinen siksi, että hän sanoi totuuden. Jeesus oli häikäisevä valo, joka tuli pimeään maailmaan. Mitä kirkkaampana valo loistaa sitä sietämättömämmäksi se käy.

Ihmisen sielunrauhaan taas sopii parhaiten se, että pysyy poissa valosta. Inhimillinen turvallisuus, johon kuuluu laskelmointi ja valehteleminen, ei suvaitse totuutta. Siksi sen oli ryhdyttävä vastatoimiin, jotta ei tulisi paljastetuksi.

Muistatko omasta elämästäsi tapauksia, joissa olet väärentänyt totuutta, jotta suurempi valhe ei paljastuisi. Uskon, että valhe yhdistää kaikkia ihmisiä. Siksi me emme olekaan vain evankeliumin tapahtumien sivustaseuraajia, vaan me olemme siellä mukana. Ja me huudamme peloissamme: Ristiinnaulitse.

Kun luemme Jeesuksen elämästä tai kuulemme hänen vaiheistaan, niin sydämemme heltyy, mutta tosiasiassa me olemme myös valmiit petokseen, me olemme valmiit turvaamaan oman pimeytemme, vaikka olemmekin kristittyjä. Annamme väärän todistuksen lähimmäisestämme ja lähetämme silmää räpäyttämättä Kristuksen kuolemaan.

Niin syvää on pimeys. Todellista pimeyttä oli se, että iankaikkisen elämän ja valon lähde haluttiin surmata. Pimeyttä on se, että me yhä lankeamme. Emme puolusta syytöntä, vaan ajamme vain omaa etuamme syyttömien ja viattomien kustannuksella. Se ei poikkea mitenkään siitä, että olisimme huutamassa paikan päällä Jeesukselle kuolemantuomiota. Meidän on nyt sitä ehkä vaikea hyväksyä. Mutta joka kerta, kun kiellämme Kristuksen, me yhdymme tuohon kuolemaa huutavien kuoroon.

Mitä pidemmälle etenemme hiljaista viikkoa, sitä syvemmäksi ihmisten pimeys käy. Muista evankeliumeista tiedämme, että tuomion ilmoittamisen jälkeen Jeesusta kidutettiin ruoskimalla, pilkattiin ja syljettiin ja lähdettiin kuljettamaan teloituspaikalle kahden rikollisen kanssa. Ja niin kuin muidenkin tuomittujen, Jeesuksen oli kannettava itse ristinsä poikkipaalu kaupungista sen ulkopuolelle. Tuo tehtävä oli ruoskitulle Jeesukselle ylivoimainen. Hän kaatui tiellä.

Pieni pilkahdus valoa keskellä kärsimyksen tietä on se, että ristin ottaa nyt toinen mies, Simon kyreneläinen. Jeesuksen kärsimykseen tulee pienen pieni helpotus. Hän saa kanssamatkaajan, vierelläkulkijan. Siitä huolimatta, että Simon pakotettiin tuohon tehtävään.

Kun me katselemme Jeesusta hoipertelemassa ja kompastelemassa kärsimysten tiellä piikkikruunu otsallaan, selkä ja polvet verillä, me tunnemme sääliä ja surua. Jeesus sanoo meille kuitenkin: ”Älkää itkekö minua. Itkekää itseänne.” Meidän on huomattava siis itsemme tässä kertomuksessa ja omassa elämässämme. Emme ole sivustaseuraajia. Me olemme keskellä evankeliumin tapahtumia ja keskellä omaa elämäämme. ”Itkekää itseänne” sanoo Jeesus. Eikö meidän olekin itkettävä sydämemme kovuutta ja säälimättömyyttä sillä juuri me olemme huutamassa Jeesusta ristille ja vaatimassa väärää tuomiota viattomalle.

Hämmästyttävää on, että Jumalalle riittää sääliä meitä kohtaan, vaikka me olemme niin säälimättömiä. Juuri siksi Jeesus tuli, jotta hän vapauttaisi meidät vangitut, päästäisi pois rangaistuksen alta niin kuin Barabbaan. – Sinä saat siksi olla myös tuo Barabbas, murhamies, joka vapautettiin ristiltä. Sinä saat kokea sitä hämmästyttävää jopa alkeellista iloa siitä, että syyllinen julistetaan syyttömäksi. Sinä saat anteeksi, pääset vapauteen ja valoon.

Tuo valo voi tulla edelleen suuremmaksi, kun sinä olet tuo Simon kyreneläinen ja seuraat Jeesusta ristiä kantaen. Se on suurinta iloa meidän Herrallemme, kun saamme antaa hänelle pienen kevennyksen suuren murheen keskellä.

Pimeyden verkko tihenee kärsimysviikon myötä. Salassa ihmisiltä, Jumalan suunnitelma etenee. Valo, joka on kaikkea pimeyttä suurempi, seuraa Jeesusta tämän kaatuessakin via dolorosalla.

Kristus kärsii, Jumala taistelee meidän puolestamme. Meidän on oltava hiljaa.

muutama ajatus puheesta

i Minulla on lupaava alku saarnalle, mutta samalla annan vaikutelman, että nyt tulee hyvä saarna. Tämä saarna on muutakin kuin vain epäonnistunutta evankeliumin latistamista. Minun vaikeuteni tätä saarnaa kirjoittaessa (sen lisäksi, että olen liian vähän aikaa valmistanut ja miettinyt tätä – lähdin kovin ylpeästi sitä kirjoittamaan) on ollut se, että valitsin metodin, jota en toteuta kurinalaisesti loppuun asti. Pyydän ihmisiä olemaan evankeliumin tapahtumien katselijoita, mutta en vie heitä katselemaan näkymiä. Haluan, että he hengessään olisivat seuraamassa Jeesuksen vaiheita, mutta kuitenkin samalla yritän mahduttaa analyyttistä metodia mukaan. Lisäksi haukun saarnaajat, jotka selittävät historiallisia pikkutietoja ja itsekin puhun roomalaisesta oikeusjärjestyksestä ja oikeusmurhasta. Se oli huono lenkki tätä saarnaa. On tässä joitakin ideoitakin. Mutta oli liian uhkarohkeaa jättää saarnan kirjoittaminen keskiviikko- iltapäivään.

En ole kovin tekstiuskollinen tässä saarnassa. Ajattelin, että tärkeämpää kuin teksti on yleinen mielikuva siitä vaiheesta, jota kussakin hetkessä eletään. Mielessämme kuitenkin on jonkinlainen evankeliumien harmonisaatio. Ristintien pysähdyspaikat. Kuulijat elävät hiljaista viikkoa ja haluavat tukea sille hartaudelleen. Keskiviikkona ei edetä vielä ristille asti ja ristin tuskiin. Käsillä on kansan huuto: Ristiinnaulitse. Jeesuksen tuomitseminen, ja kompuroivat askeleet via dolorosalla. Simon kyreneläisen apu. Pidemmälle ei ole vielä lupa mennä.

Lähteenä tähän saarnaan minulla oli Tapio Saranevan haastattelu ’ristintien pysähdyspaikat’. Katselin myös vähän kirjoja Jeesus Nasaretilaisen historia ja Eräänä perjantaina sekä Raamatun monet kasvot. Selasin Myllykosken Jeesuksen viimeiset päivät, mutta en lukenut siitä juuri mitään. Suurimmat vaikutteet sain Saranevalta. Mutta se aiheutti minulle myös metodisen ongelman saarnaan, kun yritin mahduttaa Saranevalta omaksumiani ajatuksia mukaan saarnaan.

Saarnan päätös on kömpelö

Katso myös – https://3paivana.wordpress.com/hiljainen-keskiviikko/

2 Comments

  1. Olet turhan kriittinen itseäsi kohtaan. Tiedän toki tunteen, omalle tekstilleen on armoton ja sokea…. Kiitän tästä, sain siitä virikkeitä tulevaan hiljaisen keskiviikon saarnaani. Ajatus pimeydestä ja valosta alkoi elää ja varmaankin virittelen saarnaa sen pohjalta. Siunausta eloosi

  2. Tämä saarna on ensimmäisiltä pappisvuosiltani Merikarvialla. Siihen aikaan kirjoitin saarnan jälkeen oma-arvion saarnasta. Tapa kehitti minua saarnaajana. En ole poistanut näitä jälkiajatuksia näkyvistä.

    Kaikki saarnat ovat täällä siksi, että lukija voi päästä oman ajatuksensa jäljille. Sitä tarkoitusta varten kirjallisessa muodossa olevan saarnan ei tarvitse olla täydellinen. On mukavaa, jos olet saanut ajatuksen alkuja täältä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s