Uudenvuodenaatto

Uudenvuoden aaton tekstejä ei ole jaettu eri vuosikertojen mukaa – Lisää saarnoja 1.vuosikerran puolella

Uudenvuoden aatto 2004 – suruhartaus tsunamin jälkeen

Vaikka menneisyys ei palaa, se on aina läsnä

Matt 16:1-4
Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki joka sille annetaan, on Joonan merkki. Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Hyvät ystävät.
Olemme odottamassa vuoden vaihtumista. Juhla on yleensä räiskyvä ja iloinen. Tänään kuitenkin juhla on saanut koko maata koskevan surun luonteen. Ilotulitusraketit ovat monella paikkakunnalla vaihtuneet avustukseksi luonnonkatastrofin kohdanneille maille. Onnettomuus on koskettanut suurta osaa Intian valtameren rannikon asukkaita ja siellä olevia tuhansia turisteja.

Mieleen tulee vanha rukous, jonka myös te saatatte tunnistaa

varjele meitä, laupias Herra Jumala.
Ympäristötuhoista ja luonnonmullistuksista,
nälänhädästä ja taudeista,
sodasta ja väkivallasta,
riidoista ja laittomuuksista.

Monet teistä varmaan muistavat kuulleensa edellisen rukouksen jossakin yhteydessä. Rukous on osa ns. litaniaa, joka toisinaan myös täällä papin ja kuoron välisenä vuororukouksena on luettu.

Kun tänään olemme kokoontuneet juhlistamaan vuoden vaihtumista, luulen jokaisen ymmärtävän, miksi tuo rukous on edelleen tarpeellinen. Tiedämme minkälaista tuhoa rukouksessa mainitut asiat saavat aikaan. Toiseksi kuluneena vuotena rukouksen mainitsemista asioista ei ole mitään, mikä ei olisi koetellut meitä.

Viimeksi olemme olleet ympäristötuhon ja luonnonmullistuksen järkyttävien tapahtumien seuraajia. Vaikka tuho on tapahtunut kaukana, on se ulottanut suomalaisten matkailijoiden kautta meitä hyvin lähelle. Lisäksi pelkäämme, että tuhoa seuraa sen liittolaiset nälänhätä ja kulkutaudit. Pahimmassa tapauksessa sodat. Ainakin ryöstöjä ja levottomuuksia on raportoitu, mutta onneksi olemme kuulleet paljon lukuisampia kertomuksia ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta. Hädän hetkellä ihmiset ovat auttaneet toisiaan. Hädän hetkellä ei ollut rikkaita eikä köyhiä, ei ollut aasialaisia tai eurooppalaisia. Oli vain ihmisiä – toinen toistaan varten.

Uhrien määrä on suuruudeltaan käsittämätön ja omaisuusvahingot ovat mittaamattomat. Vie monta vuotaa korjata näitä tuhon jälkiä. Sanomatta on selvää, että on myös paljon jälkiä, joita ei kyetä koskaan korjaamaan. On paljon hätää, joka ei tule kuulluksi, kyyneleitä, joita kukaan ei kuivaa.

Tuntuu kuin tuho olisi saanut raamatulliset mittasuhteet. Jos tällainen olisi tapahtunut kolmetuhatta vuotta sitten, me ehkä lukisimme siitä Raamatusta. Mutta me emme lue sitä Raamatusta tai mistään menneisyyden aikakirjoista. Me luemme sitä tuoreimmista uutislehdistä ja katsomme tuhon jälkiä televisiostamme. Ja yritämme suhteuttaa sitä omaan ymmärrykseemme. Se kutsuu meitä yhteisvastuullisuuteen – korjaamaan tuhon jälkiä. Auttamaan tuhon kouraisemia yhteiskuntia nousemaan jaloilleen ja luomaan järjestystä kaaokseen.

Pakosta joutuu miettimään onko tässä kysymys vain mannerlaattojen välisestä jännitteestä ja luonnonlaeista vai onko kaikkivaltiaalla Jumalalla osuutta asiaan. Uskomme mukaan Jumala johtaa maailmantapahtumien kulkua. Mitään ei tapahdu sattumalta. Siihen tämän päivän aihekin viittaa: ”aikamme on Jumalan käsissä”. Jumala on aikojen ja aikakausien hallitsija. Hänen vallassaan on kansojen kohtalo. Tällainen tuho taas tuntuu mittavuudessaan sellaiselta, että sitä ei voi mitenkään sovittaa yhteen Jumalan hyvän maailmanhallinnan kanssa. On vaikea nähdä mitään sellaista, mikä olisi se hyvä päämäärä, jota tällaisella tuholla ja näin monen ihmishengen hinnalla saavutetaan. Siihen ei ymmärryksemme riitä. Minä en pysty sitä selittämään. Pystyn vain rukoilemaan ja turvautumaan häneen nyt hädän hetkellä.

Evankeliumissa Jeesus puhui aikojen merkistä, hän sanoi, että me olemme niitä huonoja lukemaan. Säätä kykenemme ympäristön merkeistä ennakoimaan, mutta emme näe merkkejä aikamme kulusta. Ymmärrämmekö mihin maailma on menossa? Tiedämmekö edes sen suuntaa? Onko mahdollisesti tässä onnettomuudessa joku aikojen merkki?

En usko, että tässä katastrofissa olisi jokin jumalallisen kellon aikamerkki. Mutta tapahtuma varmasti tulee jäämään erään ajan merkiksi historiaan samalla tavalla kuin syyskuun yhdennentoista terrori-isku. Tapaninpäivänä muistellaan kirkoissa marttyyreitä. Hyökyaallon tuoma tuho sävyttää tulevia tapaninpäiviä omalla surullisella tavallaan – jos ei kansallisesti niin ainakin monissa niissä perheissä, joissa vieläkin odotetaan tietoa omaisista.

Merkkejä maanjäristyksestä ja sitä seuraavasta hyökyaallosta ei osattu lukea eikä kukaan kai vieläkään osaa. Tapahtuma ei ollut ennustettavissa. Me voimme enää vain korjata onnettomuuden tuhoa. Yrittää parhaamme mukaan kohdata, auttaa ja lohduttaa niitä ihmisiä, joita tuo suru ja menetykset eniten koskevat.

Tänään olemme jättämässä vanhaa vuotta taakse päin ja aloittamassa uutta. Kun huomenna heräämme, suomalaisia on edelleen kadoksissa. Monessa perheessä itketään. Uusi vuosi ei pyyhi mennyttä pois. Se ei aloita kaikkea alusta. Uusi vuosi rakentaa edellisten vuosien päälle. Jossakin Thaimaan rannikolla se tapahtuu raunioiden ja kaaoksen keskellä. Meillä yhteiskunnan rakenteet ovat hyvässä kunnossa. Mutta monen ihmisen mieli ja henkilökohtainen elämä on raunioitunut.

Uusi vuosi ei silloinkaan ala tyhjästä. On rakennettava vanhan päälle ja siihen tilanteeseen jossa kulloinkin ollaan. Menneisyys on läsnä vaikka se ei koskaan palaa.

Juutalaiset oppineet kysyivät evankeliumissa Jeesukselta merkkiä todisteeksi hänen väitteilleen. Merkkejä taivaasta ei juutalaisille kyselijöille annettu. Jeesus sanoi, että vain Joonan merkki ihmisille annetaan. – Me emme luonnonkatastrofista voi lukea mitään ajan merkkiä, mutta kansoille ja onnettomuuden uhreille voimme puhua Joonan merkistä.

Joona kertomuksen mukaan oli suuren kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, kunnes lopulta kala sylkäisi hänet rannalle. Samoin Kristus oli kuoleman nielaisemana (kuoleman kidassa) tuon saman ajan, mutta kuolema ei voinut pitää häntä saaliinaan, vaan kolmantena päivänä Jeesus nousi kuolleista. Joonan merkki oli ennakoiva merkki Kristuksesta, joka voittaa kuoleman. Tähän pitkäperjantain ja pääsiäisen pelastustekoon me voimme perustaa toivomme myös tänään. Kristus on voittanut kuoleman. Uusi pelastuksen aika on koittanut maailmaan. Joonan merkki on meille pelastuksen ja toivon merkki. Kristus on kulkenut läpi kuoleman myrskyjen. Hän on valmistanut meille tien tämän meren läpi luvattuun maahan.

Ei ole olemassa myrskyä, ei pimeyttä eikä syvyyttä, jonne Herramme Jeesuksen pelastava käsi ei ylettyisi.

Siksi jättäessämme vanhan vuoden taaksemme ja aloittaessamme uutta me voimme rukoilla anteeksiantamusta ja rauhaa niin itsellemme kuin kaikille katastrofin uhreille, niille jotka ovat menehtyneet, niille jotka ovat kadoksissa, niille joita onnettomuus on koskettanut tavalla tai toisella.

Jätä kommentti