5. paast

Ystävät haluavat Jeesuksen pakenevan (judica – kärsimyksen sunnuntai)

Juuri silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.”
    Mutta hän vastasi:
    ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’” Luuk. 13: 31–35

Evankeliumissa tunnelma tiivistyy. Tähän asti Jeesuksella on ollut yksittäisiä yhteenottoja valtaa pitävien kanssa. Jeesus on heidän mukaansa halveksinut sapattia parantajan toimellaan, hän on puhunut joidenkin tulkintojen mukaan lakia vastaan. Kun näitä yksittäisiä tapahtumia on ollut riittävästi ja on tullut ilmi selvemmin, mitä Jeesus opettaa ja mitä hän tekee, pahennuksen kuorma on käynyt raskaaksi Jeesusta vastaan. Valtaa pitävien yhteisö ei kestä sitä, vaan haluaa päästä Jeesuksesta eroon. Jotkin Jeesuksen toiminnalle myötämieliset fariseukset tulevat varoittamaan Jeesusta kuolemanvaarasta, mikä Jerusalemissa kohtaa. Hänen olisi viisasta nyt kääntää kiireesti matkansa suuntaa ja pelastaa nahkansa. Uhka oli varoittamaan tulleiden fariseusten mukaan hyvin todellinen. Ei vain jotkin lainoppineet halunneet vaientaa häntä vaan, kuningas Herodes Antipas.

Mielenkiintoista tässä on se, että nämä puheet eivät pidä paikkaansa. Ei Herodes halunnut Jeesusta tappaa. Kun Jeesus pian näiden tapahtumien jälkeen kiirastorstaina otettiin kiinni, hänethän vietiin myös Herodeksen eteen. Herodes ei ollut murhanhimoinen. Päinvastoin. Evankeliumin mukaan Herodes ilahtui nähdessään Jeesuksen ja oli jo pitkään halunnut hänet tavata. Hän oli kuullut Jeesuksesta ja toivoi että tämä tekisi jonkin ihmeen hänen nähtensä. Siksi fariseusten puheet Herodeksen halusta tappaa Jeesus olivat perättömiä. Ne olivat puhetta, jolla haluttiin ohjata Jeesuksen käyttäytymistä. Jotkut halusivat hänet pois Jerusalemista. Jos hän ei pelännyt kirjanoppineita, niin ehkä kuningas Herodesta.

Kenen etuja palveli se, että Jeesus kääntäisi suuntaa pois Jerusalemista? Tulee mieleen Pietari, joka kuultuaan Jeesuksen kärsimysilmoituksen ei sallinut Jeesuksen kuolevan: Jeesus sanoi voimakkaasti: Väisty taakseni saatana. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta vaan ihmisestä. Varoituksen viattomissa sanoissa on nähtävissä kiusaus, jossa Jeesusta houkutellaan jättämään kutsumuksensa. Se kiusaus tuli jälleen ystävien puolelta.

Jeesus kuitenkin vastaa sanan tuojille. Sanokaa sille ketulle… ”Tänään ja huomenna ajan ulos pahoja henkiä ja parannan sairaita.” Jeesus ei antanut pelon ohjata hänen kulkuaan, vaikka pelko olikin todellinen. Jeesuksen työ oli vielä kesken ja hän vie sen Jerusalemissa päätökseen.

Jeesus ei välittänyt varoituksista eikä uhkauksista. Hän kulkee päättäväisesti kutsumuksensa tietä. Hänen tehtävänsä on tärkeämpi kuin oppilaiden tunnereaktiot vaaran lähestyessä. Hän aavistaa myös kohtalonsa.

Hän nuhtelee Jerusalemia, joka on kääntynyt Jumalaa vastaan. Jeesus sanoo: Jerusalem, sinä tapat profeetat. Se, joka tappaa ei ole kuningas tai lainoppineet, se ei ole Rooman sotilaat. Se joka tappaa on Jerusalem. Jeesus asettaa koko kaupungin yhteisesti syylliseksi. Kaupungissa on kaupungin päättäjät, siellä on myös sen asukkaat, jotka ovat kääntyneet häntä vastaan. Monien profeettojen kautta on kaupunkia herätelty palaamaan Jumalan luo. Kaupunkilaisia on yritetty hellästi saattaa turvaan kanaemon siipien alle, jotta he emon läheisyydessä kasvaisivat ja vahvistuisivat – jotta he uudistuisivat sydämeltään. Jotta olisivat valmiimpia taistelemaan maailman houkutuksia vastaan. Mutta aina he ovat päättäväisesti kääntyneet pois Jumalan kutsusta. Nyt Jerusalemin etsikkoaika on päättymässä.

Jeesuksen sanoja seuraa ennustus: Teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Tämä on surullinen profetia. Sanojen syvyys jää helposti huomaamatta. Temppelin asujat eivät nimittäin oleet niitä, jotka siellä kävivät rukoilemassa. Temppeli on Herran huone, Jumalan asunto. Kun temppeli jää asujaansa vailla, se on temppelin loppu. Se on menettänyt tarkoituksensa eikä mikään tekohengitys pelasta sitä.

Jeesus sanoi Hajottakaa maahan tämä temppelin ja minä rakennan sen kolmessa päivässä uudelleen (Joh 2:19). Kun Jeesus kuolee ristillä ja temppelin esirippu repeää, alkaa uusi aika. Temppeli ei ole enää Jumalan asuinsija sen jälkeen. Jumalan henki poistui sieltä. Jeesus rakensi uuden temppelin, mutta se rakentuu niistä ihmisistä, joihin Pyhä Henki asettuu asumaan.

Kun Jumalan Henki poistui Jerusalemin temppelistä, siellä toimitetuilla uhreilla ei ollut enää mitään virkaa. Kaikki, mitä siellä sen jälkeen tapahtui, oli tyhjää menoa. Uhraaminen kadotti voimansa.

Oli Jumalan armoa, että temppeli tuhottiin niin kuin Jeesus ennusti: Kiveä ei jää kiven päälle. Temppelin tuho oli Jumalan armoa juutalaista kansaa kohtaan, että he eivät harjoittaisi enää temppelikulttia, joka oli ollut vain aavistus siitä kertakaikkisesta uhrista, minkä Jeesus antoi ristillä kuollessaan.

Tänään on tärkeä huomata kaksi asiaa: Jumalan kutsua on seurattava, vaikka se tietäisi hankaluuksia. Jeesus antoi esimerkin. Hän sanoi myös, että niin käy oppilaalle kuin opettajallekin. Oppilas ei ole opettajaansa suurempi. Maailma ei siedä häntä. Sama Jumalaa vastustava henki elää ja voi hyvin. Se voittaa usein meidätkin helposti puolelleen. Lankeamme kiusauksiin. Valitsemme pelon mukaisen tien.

Toinen asia on tämä: Mitkään hurskaaltakaan kuulostavat menot eivät ole mitään, jos Jumala ei ole siinä mukana. Mitä tahansa, mitä kirkossa päätetään, on tyhjää, jos se ei ole Jumalan mielen mukaista. Siksi ei tule tehdä sellaisia päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan kanssa. Sellainen temppeli jää pian tyhjäksi.

Tänään tarvitaan henkien erottamisen armolahjaa, ja kysyttävä ajan ilmiöiden keskellä: onko tässä mukana Jumalan henki vai maailman henki. Jumala ei ole kaikessa siinä mukana, mitä ihmiset keksivät ja tekevät.

Iltasanomissa oli eilen kirjoitus tunnetulta kolumnisti ja kirjailija Jyrki Lehtolalta. Hän koki myötähäpeää kirkossa esiintyvän kansan kosiskelun tähden. Kirkko hänen mukaansa haluaa kaveerata kaikkien kanssa, mutta ei seiso rohkeasti oman asiansa takana. Se ei puhu enää sielun pelastuksesta eikä synnistä, jotta ei loukkaisi ketään. Sellainen kirkko on tarpeeton. Sellaisesta kirkosta on temppelin asukas poistunut. Toivottavasti se ei ole koko totuus.

Jerusalemin temppeli jäi asujaa vaille. Mutta ensimmäisestä helluntaista alkaen temppelin asukas on ottanut uuden asunnon. Uusi temppeli on meidän ruumiimme. Se on Pyhän Hengen asuinsija. Ei ole muuta temppeliä, jossa Jumalan henki asuu. Kirkkorakennus ei ole Herran temppeli, Jumalan asuinsija. Ei tänne tulla kohtaamaan Jumalaa, niin kuin Jerusalemin temppeliin. Tänne tullaan siksi, jotta valo syttyisi siinä temppelissä, mikä sinä olet. Tänne tullaan siksi, jotta Jumalan temppelin kivet kokoontuisivat yhdeksi isoksi rakennukseksi, jotta se lujittuisi sakramentin, ehtoollisen vaikutuksesta. Jos tämä temppeli jää asujaa vaille ja tulee tyhjäksi, se on kaikkein onnettominta mitä ihmiselle voi tapahtua – niin yksilönä kuin yhteisönä.

Yhä uudelleen meidän olisi muistettava, että ruumiimme on Pyhän Hengen temppeli, rukouksen huone. Jumalaa ei tarvitse enää lähteä hakemaan Jerusalemista. Hän on henkensä kautta jokaisessa teissä. Ja vakuuttaa kaikille aroille omilletunnoille, että pelot ovat väistyneet. Kristus on voittanut kuoleman. Hän on tuonut iankaikkisen elämän jokaiselle, joka turvautuu häneen. Kuuntele rohkeasti Ylimmän paimenen ääntä ja seuraa häntä.

 

5. Paastonajan sunnuntai – judica 2000
LUUK. 13:31-35

31: Silloin tuli muutamia fariseuksia sanomaan Jeesukselle: ”Lähde pois täältä, Herodes aikoo tappaa sinut.” 32:Mutta hän vastasi: ”Menkää ja sanokaa sille ketulle: ’Tänään ja huomenna minä ajan ihmisistä pahoja henkiä ja parannan sairaita, ja kolmantena päivänä saan työni päätökseen.’ 33:Mutta tänään ja huomenna ja seuraavanakin päivänä minun on jatkettava kulkuani – eihän ole mahdollista, että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.
34:”Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. 35:Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Ja minä sanon teille, että te ette minua näe ennen kuin sinä päivänä, jona sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!'”

Olemme siirtyneet paastonajassa loppupuolelle. Tästä pyhästä alkaa ns. syvä paastonaika. Seuratessamme Jeesuksen vaiheita tulemme yhä lähemmäs hänen viimeisiä aikojaan. Jännitys tiivistyy, ilmapiiri Jeesuksen ympärillä käy yhä levottomammaksi jopa siinä mittakaavassa, että Jeesukselle tullaan ilmoittamaan häntä odottavasta kuolemanvaarasta, jos hän tulee Jerusalemiin. ”Lähde pois täältä, sillä Herodes aikoo tappaa sinut.” Uhka ja vaara oli olemassa. Se oli todellinen. Sen tiesi nyt kaikki. Varmasti se hermostutti myös opetuslapsia, niin että he pälyilivät ympärilleen, kuulostelivat vaaran merkkejä ja olivat jännittyneitä.

Tämän kaiken keskellä Jeesus kuitenkin on rauhallinen. Hän lähettää hyvää tarkoittaneet viestintuojat takaisin. Herodes ei häntä pelota eikä se, että tällä on valtaa ja keinoja tappaa ihminen niin kuin hän tappoi profeetta Johannes Kastajan. Ei Herodesta pelännyt Johannes Kastaja eikä häntä pelännyt Jeesuskaan. Niin kuin Johannes niin myös Jeesus eli tässä oman opetuksensa mukaan. Ei tarvitse pelätä sitä, joka pystyy tappamaan ruumiin (?????????? apokteinoo), mutta ei pysty tuhoamaan (????????, apollymi) sielua (Matt. 10:29). Enemmän on pelättävä häntä, jolla on valta sekä sielu että ruumis hukuttaa (apollymi) helvettiin. Enemmän on pelättävä Jumalaa, jolle me olemme vastuussa omasta elämästämme. Ja juuri hänestä Jeesus käytti nimitystä Isä.

Ei Jeesusta pelottanut se, että hän kohtaisi Jerusalemissa väkivaltaa, että hän kuolisi ruumiillisesti. Hän tiesi sen, mitä tuleman pitää. Pelottavampi asia on kadotus, tuho joka voi kohdata ihmisen sisintä, hänen sieluaan. Se on Jeesuksenkin mukaan pelottava asia.

Niinpä Jeesus sanoo, että hän ei tule Herodeksen uhkailujen johdosta muuttamaan toimintansa suuntaa. Edelleen hän parantaa sairaita ja vapauttaa ihmisiä pimeyden kahleista niin kuin hän on tähänkin asti tehnyt, mutta kolmantena päivänä, hän saa työnsä päätökseen. Hän saavuttaa päämääränsä, täyttymyksen. Sen jälkeen hän on valmis poistumaan. Mutta ei päivääkään aikaisemmin.

Mikä se täyttymys on? Täyttymys on tuhoutuminen. Jeesuksen toiminnan päämääränä on tuhoutua. Tämä kuulostaa erikoiselta kun sen sanoo näillä sanoin. Mutta evankeliumi antaa meidän ymmärtää Jeesuksen päämäärän juuri tällä tavalla. Se on ilmaistu päivän evankeliumissa sanalla apollymi (sijamuodossa apolesthai), mutta tekstiyhteyden mukaan se on suomennettu aika neutraalisti: ”ei ole mahdollista että profeetta surmataan muualla kuin Jerusalemissa.” Jeesus meni Jerusalemiin tietoisena siitä, että hänet otetaan kiinni ja surmataan. Mutta sana ’apollymi’ on oikeastaan paljon voimakkaampi, kuin se, että tulee vain tapetuksi tai surmatuksi – eli se millä Herodes uhkaa. Fariseukset, jotka varoittivat Jeesusta siitä, että Herodes aikoo hänet tappaa, käyttivät sanaa (apokteinoo). Se merkitsee enemmänkin vain sitä, että henkilö lyödään kuoliaaksi. Mutta sanan apollymi vivahteet ovat paljon runsaammat. Sen merkitys vanhassa kreikassa on se, että jokin tuhoutuu perin pohjin. Samaa sanaa käytetään myös merkityksessä ’joutua kadotukseen’ eli että ei vain ruumis tuhoudu, vaan koko ihminen sisintään myöten on tuhovoimien riepoteltavana.

Jeesus sanoo, että hänen päämääränsä on tulla tuhotuksi, vieläpä sillä tavoin, että hän vapaaehtoisesti antaa kaikkien tuhovoimien kohdata häntä. Kaikki pimeyden, kadotuksen ja helvetin voimat lävistävät Jeesuksen. Ja se on pelottavaa. Sitä Jeesuskin pelkäsi Getsemanessa ja ehkä aavistuksen omaisesti jo nyt.

Jeesus siis varoituksista huolimatta tekee päättäväisesti matkaa Jerusalemiin. Häntä ei huolestuta se, että Herodes on uhannut tappaa hänet. Se ei ole ongelma ei edes pelottava asia. Pelottavampaa on syvyyden, pimeyden ja kadotuksen tuhovoimat, jotka haluavat nielaista ihmisten sielun. Juuri ne odottavat Jeesusta Jerusalemissa.

Mutta siitä huolimatta Jeesus haluaa matkata keskelle sitä taistelua, jossa koko ihmissukukunnan tulevaisuudesta päätetään. Se on taistelu, jossa Jeesuksen itsensä on kohdattava tuho. Se on taistelu, jossa hän asettuu maalitauluksi. Se on taistelu, jonka hän voittaa tuhoutumalla.

Jokainen sunnuntai on pieni pääsiäinen. Me julistamme ilosanomaa siitä, että Jeesus todella on ottanut sisäänsä kaikki kadotuksen kauhut ja kuoleman vallat. Hän on kohdannut ne oman kuolemansa kautta. Ja hän on voittanut. Tuhoutuminen ei ollut viimeinen asia, mikä Jeesukselle tapahtui. Jeesus voitti. Ja tuhovoimat itse joutuivat väistymään. Kaikki pelon ja ahdistuksen aiheet on poistettu.

Tällä Jeesuksen tuhoutumisella täytyy varmasti olla suuria seurannaisvaikutuksia koko tavassa ymmärtää ihmisen ja Jumalan suhde. Eräs sellainen tulee evankeliumissa ilmi. Jeesus sanoo kohtalokkaat sanat Jerusalemin kaupungille: ”Teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille.” Näillä yksinkertaisin sanoin Jeesus ilmaisee koko pelastushistoriassa tapahtuvan käännöksen. Temppelissähän oli kaikkein pyhimmässä paikassa Jumalan valtaistuin. Jumalan voima asui temppelissä. Jumala itse on temppelin asuja. Temppeli oli Herran huone ja temppeliin mentiin kohtaamaan Jumalan läheisyys.

Mutta vanhan liiton aika vaihtuu uuteen, kun Jumalan Henki poistuu temppelistä. Jumala hylkäsi temppelin eikä siellä toimitetut uhrit enää vaikuttaneet yhtään mitään. Temppeli jäi siis asujaansa vaille. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus teki tyhjäksi koko vanhatestamentillisen jumalanpalveluksen ja uhrimenot. Jeesus pystytti uuden temppelin, jossa Jumalaa palvellaan hengessä ja totuudessa. Jumalaa ei tarvitse enää lähteä hakemaan Jerusalemista. Hän on henkensä kautta yhtä hyvin täällä. Ja vakuuttaa kaikille aroille omilletunnoille, että pelot ovat väistyneet. Kristus on voittanut kuoleman. Hän on tuonut iankaikkisen elämän jokaiselle, joka turvautuu häneen. Kenenkään ei tarvitse joutua kadotetuksi. Kristus on löytänyt meidät kaikki. Kenenkään kohdalle ei tarvitse tulla enää tuho. Kristus on tuonut jokaiselle rauhan sovinnon ja eheyden.

Me saamme huokaista helpotuksesta ja iloita. Mörkö joka meitä vainoaa, on poissa.

Tähän saarnaan en ollut laittanut mitään ajankohtaista asiaa, en sovellusta nykypäivään. Saarnassa liikuttiin vain sielun alueella. Ja pyrittiin saamaan kosketus Jeesuksen hetkeen. Tulkinta oli eksegeettisesti liian uskalias. Venytin sanan merkitystä ehkä turhan paljon. Mutta toisaalta sain kyllä ’alkukielisten’ termien selittämisellä tiettyä syvyyttä sanomaan. Olin itse yllättynyt sanojen merkitysten vivahteiden tarjoamasta löydöstä.