kuuliaisuus vai armahtavaisuus

Hjs 16 (3. Rukouspäivä)
Kuuliaisuus vai armahtavaisuus 16.9.07


Niihin aikoihin Jeesus kerran kulki sapattina viljapellon laitaa. Hänen opetuslastensa tuli nälkä, ja he alkoivat katkoa tähkäpäitä ja syödä. Fariseukset näkivät sen ja sanoivat Jeesukselle:”Katso nyt, opetuslapsesi tekevät sellaista, mitä sapattina ei ole lupa tehdä.” Mutta Jeesus vastasi heille: ”Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hän ja hänen miehensä olivat nälissään? Hän meni Jumalan huoneeseen ja söi uhrileivät, vaikka niiden syöminen oli sallittua ainoastaan papeille, ei hänelle eikä hänen miehilleen. Tai ettekö ole laista lukeneet, että papit tekevät temppelissä sapattinakin työtä mutta ovat silti syyttömiä? Minä sanon: tässä teillä on enemmän kuin temppeli. Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä. Ihmisen Poika on sapatin herra.” Matt. 12:1-7

Evankeliumissa Jeesuksen oppilaat katkovat tähkänpäitä sapattina matkallaan synagogaan jumalanpalvelukseen. Heillä on nälkä ja käsien ulottuvilla oli ‘pikaruokaa’. Fariseukset näkivät sen ja saivat siitä aiheen puuttua tilanteeseen, koska sapattisäännöt kieltävät työnteon lepopäivänä. Yhteydenotto vaikuttaa melkoisen vähäpätöiseltä, mutta se liittyy juutalaisen elämän keskeiseen kohtaan, sen sydämeen, sapattiin. – vapauden päivään. Niinpä Jeesus puuttuu siihen.

Sapatti oli juutalaisille hyvin syvä osa heidän uskontoaan ja koko elämäntapaa. Sapatin viettämiseen liittyi paljon kauniita tapoja, jotka vielä tänä päivänä yhdistävät sukuja ja sukupolvia keskenään.

Sapatti, lepopäivä kuuluu Mooseksen saamaan Jumalan kymmeneen käskyyn. Käskyjen luettelo esiintyy Raamatussa kahdessa kohtaa. Tilanteessa, jossa Mooses vastaanottaa käskyt. Silloin sapatin perustelu ulottuu aina Jumalan luomistyöhön asti. Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Sitä samaa lepoa sapatti heijastaa. Sitä lepoa meidät sapatti kutsuu jo aistimaan.

Viidennessä Mooseksen kirjassa käskyt luetellaan uudestaan. Sapatti perustellaan toisella tavalla. Siinä perustelu palautuu Israelin kansan orjuuden kokemukseen. Kansa oli kerran ollut Egyptin orjuudessa, josta Jumala heidät vapautti. Arkinen elämä ja sen tehtävät sitovat ja orjuuttavat meitä toisella tavalla. Mutta sapatti tuo kerran viikossa vapauden ja levon jokaiselle, joka eli Jumalan lain suojissa. Sapatti muistutti kuinka Jumala on vapauttaja. Käskyt kaikki ovat luonnollisesti tärkeitä. Mutta sapattikäskystä oli tullut juutalaisille heidän uskontonsa omaleimaisuutta ilmaiseva käsky. Muilla kansoilla ja muissa uskonnoissa ei ollut mitään vastaavaa. Sen noudattamisessa haluttiin siksi olla tarkkoja.

Juutalaiset lainopettajat olivat laatineet listan asioista, joita ei saa tehdä sapattina. Se lienee tuttua meillekin. On ollut kirjoittamattomia listoja, mitä sunnuntaina ei saa tehdä: hakata mattoja jne. Juutalaisten opettajien listassa oli 39 kiellettyä tekoa. Sadon korjaaminen kuului kiellettyihin tekoihin tämän listan mukaan. Tähkäpäiden katkomista voitiin pitää sadon korjaamisena.
Jeesus nousi kuitenkin puolustamaan oppilaitaan tällaista lain tulkintaa vastaan. Vapautuksen käskystä oli poistettu vapaus ja ilo, se oli kahlehdittu lukuisilla säännöillä. Luulen, että täälläkin on joukossa niitä, joiden muistikuva lapsuuden pyhäpäivistä on synkkä. Silloin oli pakko istua hiljaa. Ei saanut leikkiä eikä pitää hauskaa. Mitä iloa tuo vapautuksen päivä toi ihmisille, jos oli esitettävä surkeaa naamaa.

Vähän sama asia olisi, jos Suomessa kiellettäisiin kaikki ilonpito ja nauru sillä verukkeella että sodassa hankittu vapaus ja itsenäisyys ovat niin kuolemanvakavia asioita, että hymy hyytyy. Silloinhan vapaudestamme olisi tehty orjuutta. Veteraanit eivät olisi johtaneet meitä silloin vapauteen vaan orjuuteen. On ymmärrettävää, jos vapauden menettäminen tekee ihmisen surulliseksi, mutta ei vapaaksi pääseminen. Silloin on aihetta iloon.

Jeesus sapatin herra on myös suuri vapauttaja. Hän on vapauttanut meidät synnin orjuudesta. Meille sunnuntain jumalanpalvelukset ja ehtoollinen ovat muistutuksia tästä vapautuksesta.

Niinpä Jeesus ei hyväksy näiden fariseusten laintulkintaa – voisi sanoa Raamatun tulkintaa. Pilkun tarkkoja sääntöjä kehittäessään he eivät näe enää metsää puilta. He olivat kadottaneet lain tarkoituksen. Jeesus vastasi fariseuksille: Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’, te ette tuomitsisi syyttömiä. Lain henki sapatissa on vapaus ja ilo, jonka ihminen voi kokea Jumalansa lähellä. Sen tuli kannustaa ihmisiä jakamaan hyvyyttä keskenään. Ei sitä että vahditaan toisten virheitä.

Jeesuksen tapa tulkita pyhiä kirjoituksia oli lainopettajille uusi. Jeesus laintulkinnassaan huomaa sen oleellisen asian, mitä hyvää Jumala siinä ihmiselle antaa. Lainopettajat kiinnittävät huomion mitä se kieltää ja rajoittaa.
On mielenkiintoista huomata, että hieman samanlainen ohje löytyy ensimmäisestä Samuelin kirjasta. Siinä myös uhrimenot asetetaan toisarvoiseksi.

Kun kuningas Saul aikanaan ei hävittänyt ja tappanut kaikkia Amalekilaisia ja heidän karjaansa, hän sai ankarat nuhteet ja menetti kuninkuutensa. Saul puolusteli säästettyä sotasaalistaan sillä, että siitä annettaisiin Jumalalle urheja. Profeetta Samuel sanoi: Kumpi on Herralle mieleen uhrit vai kuuliaisuus.

Meillä on kaksi asiaa, jotka ovat tärkeämpiä kuin muodolliset uhrimenot. Nämä ovat kuuliaisuus ja armahtavaisuus. Mikä on niiden keskinäinen suhde? Tuntuu siltä kuin nämä periaatteet vetävät Raamatun lukijaa eri suuntiin. Voivatko ne joutua ristiriitaan? Kumpi on tärkeämpi silloin kuuliaisuus vai armahtavaisuus?

Tämän jännitteen varassa kristityt ovat tänäänkin. Kumpaa meiltä vaaditaan a) kuuliaisuutta ja yksityiskohtaista omat ajatukset ja kysymykset sivuuttavaa käskyjen noudattamista vai b) laupeutta ja armahtavaisuutta, joka on valmis asettamaan lähimmäisen edun rituaalien edelle.

Kuuliaisuuden tie vastaa lähemmäs sitä mitä fariseus esitti. Samoin kirkossa ääriliikkeet pitävät tätä kuuliaisuuden vaatimusta ehkä ylimpänä hyveenään. Jumala vaatii meiltä edelleen kuuliaisuutta tai uskollisuutta. Mutta kuuliaisuus vaatii aina elävän ja kuulevan sydämen, joka on valmis näkemään laajempia kokonaisuuksia. Elävässä elämässä yksisilmäinen pilkuntarkkojen ja muuttamattomien ohjeiden noudattaminen ei voi toimia. Ihmistä ei voi uhrata pykälien alttarille. Jos katsoo vain pykäliin ja ohjeisiin, ei näe ihmistä.

Muistanet kertomuksen aviorikoksen tehneestä naisesta. Hänet piti lain mukaan kivittää kuoliaaksi. Kuuliaisuus Jumalan laille tarkoittaisi lain laittamista täytäntöön. Mutta Jeesus toi selvään lainkohtaan toisenlaisen näkökulman. Lakia ei tarvitse tässä tapauksessa laittaa kaikessa ankaruudessaan voimaan. Meillä on mahdollisuus osoittaa myös armahtavaisuutta. Siihen Jumala meitä haluaa kasvattaa. Kuuliaisuus Jumalan tahdolle jonkun mielestä vaati naisen kuolemaa. Olisi ollut helppoa ja herkullista päästää oma viha purkautumaan synnintekijää kohtaan. Se olisi voinut vieläpä naamioida hengellisen hurskauden kaapuun. Mutta alähimmäisen rakkaus sulkee sisäänsä toisen puutteet. Se antaa armon ja uuden alun mahdollisuuden silloinkin kun me sitä kaikkein vähiten ansaitsemme.

Evankeliumissa tuli ristiriita. Laki ja perinnäissääntöjen kuuliainen noudattaminen edellytti sapattina sitä, että viljapellolla ei taitettu tähkänpäitä. Tällaistakaan kuuliaisuutta Jumala ei kaipaa. Se ei palvele ketään – ei ihmistä suhteessaan Jumalaan, eikä myöskään suhteessa lähimmäiseen. Sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten.

Luostareissa munkkeja kasvatetaan kuuliaisuuteen. He ovat antaneet kuuliaisuuslupauksen, jossa suostuvat noudattamaan omaa ajatteluaan vastaan sotivia toimintaohjeita. Se mikä sopii luostariin ei, välttämättä sovi meille. On vaara, että tällaisella sokealla kuuliaisuudella turmelee elävän sydämen. Kadottaa eron kuuliaisuuteen ihmisten ja Jumalan välillä.

Kristus itse on kuitenkin kuuliaisuuden esikuva. Hän oli kuuliainen kaikessa. Mutta hänen kuuliaisuutensa ei mene koskaan laupeuden ja armahtavaisuuden ohi. Siksi Jeesus ei esittänyt niinkään kuuliaisuuden vaatimusta, vaan laupeuden vaatimuksen.

Jeesuksen kuuliaisuus ei asettunut esteeksi auttaa lähimmäisiä sapattina. Päin vastoin kuuliaisuus merkitsi asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen.

Kuuliaisuus Isälle merkitsi hänelle ihmiskunnan vapauttamista synnin ja kuoleman kahleista, oman uhrautumisen kautta. Jeesus toi meille vapauden ja kutsuu meidät suureen iloon.

Sitä on sapatin pitäminen, että tämä vapaus tulee myös sinun vapaudeksi ja ilon aiheeksi. Kaikki muu hienosäätö on turhaa.

6 Comments

  1. Hyvin selvitit kuuliaisuuden ja armahtavaisuuden jännitteen!

    Itse pohdin asiaa ennen kuin luin tekstisi ja ajattelin jokseenkin niin, että rakkaus (armahtavaisuus) on kaikki – siinä täyttyy kaikki ja koko laki. Rakkaus on perusta, jota ilman kestävää ei voi rakentaa.

    -gs

  2. Hei. Kiitos viestistä. Mielestäni en tuota jännitettä oikein vielä selättänyt. Minua harmittaa oikeastaan se, että otin yhteen saarnaan liian paljon asiaa. Kun alotin saarnaa sapatilla, suurella vapaus-käskyllä, se vei mukanaan ja tilaa ei jäänyt tarpeeksi alkuperäiselle idealle. Tuosta kuuliaisuuden ja armahtavaisuuden jännitteestä piti tehdä koko saarnan varsinainen juoni, mutta homma vähän lässähti.

    Tunnen kuitenkin löytäneeni keskeisen aiheen. Näen tässä työmaan ja ensimmäset lapioniskut on vasta lyöty maahan. Kaivamista vielä siis on. Mitä ilmeisemmin tässä on yksi elämän perusjännitteitä kristillisen uskon näkökulmasta, vähän samanlainen kuin lain ja evankeliumin jännite.

  3. Jäin pohtimaan kuuliaisuuden merkitystä kirkossamme, seurakunnissamme. Kuinka voimme olla yhtenäinen kirkko, kun kaikki ovat vapaita toimimaan oman omantuntonsa ja kuuliaisuuskäsityksensä mukaan. Jeesus ei opettanut hajottamaan vaan olemaan yhtä hänessä. Kuinka Raamatun opetukset voivat olla niin vaikeita toteuttaa tässä ajassa. Onko meiltä unohtunut rakkaus vai onko rakkautemme lepsua ja yleismaailmallista.

  4. Raamatun opetukset ovat kaiketi aina olleet vaikeita toteuttaa. Synti vetää toiseen suuntaan kuin rakkaus. Samoin tekopyhyys. Sitten kun vielä on olemassa kirkon sisällä eri ryhmittymiä, jotka haluavat valtaa ja olla määrittämässä kirkon suuntaa – kahnauksia tulee. Nykyaikana iso ongelma on juuri tuo kuuliaisuuden ja rakkauden välinen jännite. Se tulee esille esimerkiksi suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen. Nykytietämyksen ja ymmärryksen mukaan inhimillisyyden ja rakkauden periaatteiden tulisi antaa heille kotipaikkaoikeus kirkossa. Raamatussa on kuitenkin selvästi luettavissa kielteisiä kantoja miesten välisiin suhteisiin. Voiko armahtavaisuus mennä tässä kohden kuuliaisuuden yli?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s