Uudenvuodenaatto

Aaton tekstejä ei ole jaettu eri vuosikertojen mukaan

Uuden vuoden aaton vigilia

Kun te totuudelle kuuliaisina olette puhdistautuneet elääksenne vilpittömässä, veljellisessä rakkaudessa, niin rakastakaa toisianne uskollisesti ja kaikesta sydämestänne. Olettehan te syntyneet uudesti, ette katoavasta siemenestä, vaan katoamattomasta, Jumalan elävästä ja pysyvästä sanasta. Sillä
ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta Herran sana pysyy iäti.
1. Piet. 1: 22-25

Mukanani on pieni enkeliveistos. Sain tämän lainaksi diakonissaltamme Tiinalta. Eilen alkuillasta kokoontui sururyhmä. Tiina oli tuonut kokoontumistilaan tämän enkeliveistoksen. Pieni enkeli pysäytti minut. Surun kanssa kamppailevien ihmisten tilaan oli tuotu pieni enkeli. Uskon, että enkelin näkeminen itsessään toi omalla läsnäolollaan lohdutusta.

Tällaisia enkelipatsaita on moni nähnyt varmaan lukemattomia. Veistos on samantyyppinen kuin ne, joita näkee hautausmaalla ja toisia lahjatavarakaupoissa. Enkeli on pienen pojan oloinen, sillä on pulleat posket, lapsen pehmeä iho, viaton katse ja pienet siivet selässä. Tämä enkeli ei ainakaan tunnu pelottavalta.

Erikoista tässä pikku palleroenkelissä on se, että sillä on käsi suun edessä näin ja enkeli näyttää puhaltavan. Kysyin Tiinalta, mitä enkeli hänen mielestään tekee. Hän sanoi, että enkeli on antanut juuri lentosuukon. Siltä se minustakin näytti. Enkeli on antanut lentosuukon ja puhaltaa sen juuri matkaan.

Mitä enkelin suudelma saa aikaan? Kun lapsi vilkuttaa isälle ikkunasta tämän lähtiessä töihin ja lähettää lentosuukon, isä tulee iloiseksi pitkäksi aikaa. Se tuntuu tavattoman hyvältä.

Entä oikean enkelin suudelma, mitä se vaikuttaa? Voimmeko ajatella niin, että kun näkymätön enkeli antaa meille lentosuukon, me onnistumme elämässä tai huomaamme, kuinka kaikki tuntuu ihmeellisellä tavalla osuneen elämässä kohdalleen. Pieni enkeli sai kohtalon palaset liikkumaan pienellä puhalluksella / puhaltamallaan lentosuukolla. Tällaisia enkelin suudelmia me varmasti haluaisimme enemmänkin osaksemme tulevalle vuodelle.

Mutta kun ajattelin sururyhmää ja ajattelin hautausmaata, jossa tällaisen enkelin voisi nähdä, mielessäni kävi toinenkin tulkinta. Se liittyy Raamatunkohtaan, jota Pietari osin lainasi kirjeessään: tarkoitan profeetta Jesajan kirjaa.

Ihminen on kuin ruoho,
ihmisen kauneus kuin kedon kukka!
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
kun Herran henkäys koskettaa sitä.
Niin! Ruohoa ovat ihmiset.
Ruoho kuivuu, kukka lakastuu,
mutta meidän Jumalamme sana pysyy iäti.
Jes 40:6-8

Nyt Enkelin puhallus ei ole viesti keveistä onnen suudelmista. Se voi olla viesti ajan katoavuudesta, kukkasen lakastumisesta. Enkelin puhalluksessa on sisällä Herran henkäys. Herran henkäys on kerran antanut meille jokaiselle elämän, mutta Herran henkäys lopulta myös ottaa sen pois – saa kukan kuihtumaan -maallisen elämän sammumaan.

Enkeli itse on ikuisuuden olento: pieni palleroenkeli ei vanhene, vaan pysyy samanlaisena ikuisuudesta ikuisuuteen – samaan aikaan kun kukkaset kasvavat ja kuihtuvat, valtakunnat syntyvät ja sortuvat – pieni palleroenkeli katselee kaikkea tätä itse muuttumatta ja vanhenematta.

Meidän elämämme maan päällä kestää ikuisuudesta katsoen vain tuon enkelin puhalluksen verran – sitten se on tomua ja tuhkaa. Enkelin puhalluksella tai lentosuukolla on siis toinenkin viesti.

Aikamme on katoavaa. Sitä kestää vain hetken ja huomenna se on jo tuhkaa. Siksi tänään kysytään, oletko sinä laskenut aikasi oikein? Oletko laskenut sitä ollenkaan? Maallinen elämämme ei kestä iäti. Kerran meidän aikamme päättyy ja enkelin puhallus korjaa satoa.

Olemmeko laittaneet silloin turvamme ikiaikojen Jumalaan? Silloin me emme tee tiliä vain menneen vuoden onnistumisista ja epäonnistumisista – menestymisestä tai tappioista. Silloin on tehtävä tiliä koko elämästään.

Onnellisia ovat ne, jotka ovat tuota tiliä tehneet elämästään jo sitä ennen. He tietävät sanoa, että heidän parhaimmatkin saavutukset ovat siinä tilanteessa tuntuneet jo tuhkalta. Ne eivät tuo turvaa. Meidn saavutuksistamme ei jää sellaista muistoa, joka kantaa meidät ikuisuuteen.

Katoava elämämme voi liittyä katoamattomaan vain silloin, kun se on yhteydessä Jumalaan. Tuo yhteys ei avaudu meille omin toimin.

Ikuisuus, katoamattomuus leikkaa katoavan ajan ja samalla elämämme vain silloin kun Jeesus astuu luoksemme ja saamme synnit anteeksi.

Sellaisia enkelin suudelmia me tarvitsemme joka päivä. Sellaisilla suudelmilla teidän vuotenne alkakoon.

Uuden vuoden aatto 2002

1 Sam 7:12
Samuel otti kiven ja asetti sen Mispan ja Senin välille. Hän antoi kivelle nimen Eben-Eser, Avunkivi, sanoen: ”Tähän asti Herra on auttanut meitä.”

Matt 16:1-4
Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa’, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Molemmissa luetuissa Raamatun teksteissä puhutaan merkeistä. Toisessa merkki on ihmisen pystyttämä kivi. Se on muistomerkki siitä, että Jumala on auttanut. Israel on taistellut miehittäjiä vastaan ja keskellä vaikeiden aikojen se on saanut valloitettua takaisin osan menettämistään alueista. Siihen rajalle Samuel pystyttää muistomerkin, jolle antaa nimen Avunkivi. Hän tietää, että taistelu on vielä kesken, mutta tuon hengähdystauon aikana hän muistaa, että ”Tähän asti Herra on auttanut.”

Se mitä on saavutettu elämässä merkitään aina jotenkin, siihen pystytetään paalu. Se on oman elämän raja. Kaksikymmentäviisi vuotta samalla työpaikalla palvelleet saavat työnantajaltaan viirin ja kultaisen rannekellon. Se on eräänlainen tolppa elämäntien varrella. Matka on vielä kesken, mutta paalu ilmaisee kuitenkin jonkin tärkeän pysähdyspaikan.

Sillä pysähdyspaikalla katsomme hetken taaksepäin. Katsomme kaikkea sitä, mitä olemme saaneet aikaan, katsomme sitä, minkä olemme saavuttaneet ja saaneet valmiiksi ja minkä olemme valmiita jättämään taaksemme. Mutta sitten katse kääntyy jälleen eteenpäin. Matka jatkuu uutta tavoitetta kohti.

Tänään vuoden vaihtuessa kysytään, minkälaisia merkkipaaluja sinä olet pystyttänyt? Oletko saavuttanut jotakin tärkeää, mikä jää muistiin loppuelämän ajaksi? Onko tänä vuonna aihetta nostaa kivi elämän pelikentän rajalle ja sanoa: tähän asti Herra on auttanut.

Evankeliumissa puhuttiin myös merkeistä, mutta fariseukset eivät tyydy vaatimattomaan muistomerkkiin. He vaativat Jeesukselta kosmista merkkiä. Sellaista merkkiä, mihin mikään ihmiskäsi ei yllä. Jeesuksen piti osoittaa jumalallinen valtansa pystyttämällä merkki taivaan tähtiin. Kenties he toivoivat jonkin tähden räjähtävän tai jonkin uuden tähden syttyvän taivaalle. Joka tapauksessa katse siirtyy nyt yksittäisen ihmisen elämästä koko maailman ajan merkittäviin käännekohtiin ja sen merkkipaaluihin. Jos Jeesus on se, kuka hän väittää olevansa, niin hän voi antaa taivaallisen merkin, joka ilmaisee maailman historiassa uuden lehden kääntyneen.

Tänä yönä katse on suunnattu taivaalle. Säihkyvät raketit saavat hetkellistä välkehtimistä siellä aikaan. Se on kuin tähtien tanssimista, syttymistä ja sammumista. Yritämmekö kenties saada pystytettyä muistomerkkejä taivaaseen omasta suuruudestamme? Siitä yrityksestä Jeesuskin kieltäytyi, vaikka se olisi hänelle ollut mahdollista. Ilotulitusraketeilla ei kovin pysyviä merkkejä tähtitaivaalle saa rakennettua.

Jeesus kieltäytyi antamasta muuta merkkiä kuin Joonan merkin. Se ei ole merkki taivaan tähtien joukossa. Se ei myöskään ole merkki joka viittaa maan päälle, vaan se on syvyyksien merkki. Samalla se on aikojen merkki. Mutta Jumalan viisautta on, että sitä merkkiä ei etsitä taivaan korkeudesta, vaan maan alimmista paikoista. Joona oli valaskalan vatsassa merten syvyyksissä kolme päivää, kunnes hän pelastui rannalle kalan syljettyä hänet ulos suustaan. Kristityille tämä on aina ollut kuva Jeesuksen kuolemasta ja hautaamisesta.

Kun omaa vuottaan tarkastelee, niin vaellus ei olekaan aina vienyt meitä näköalapaikoille. Joskus se on sitä, että olemme päinvastoin kohdanneet vaikeuksia ja tappioita. Me emme kykene silloin riemuitsemaan saavutuksistamme vaan enemmänkin voimme luetella vain menetyksiämme. Vuosi ei ole tuntunut mieluisalta. Kohtalon voimat ovat nielaisseet ja vieneet syvyyksiin. Se on kai silloin jonkinlaista Joonan merkin pystyttämistä.

Tämä päivä julistaa meille kuitenkin sen, että ei ole olemassa sellaista raja-aluetta, ei niin pimeää, ei niin syvää, missä elämän ja kuoleman Herra ei olisi ollut ja pyhittänyt sitä läsnäolollaan. Joonan merkki on ennen kaikkea sitä, että Jeesus on kulkenut kuoleman pimeyden halki. Hän on ollut kuoleman syvyydessä, mutta astunut sieltä ulos. Ja sieltä tullessaan hän on tuonut meille elämän ja siunauksen.

Maanpäälliseksi merkiksi pystytettiin risti. Se on merkki, joka yhdistää taivaan ja maan. Se on siunauksen merkki, joka tulee syvältä ja nostaa meidät korkeuteen ja valoon.

Tänään emme katso vain taakse menneisyyteen, vaan me katsomme myös syvyyteen, kuinka syvältä Herra meidät on nostanut ja sitten taas tähtiin, kuinka korkealle Herra meidät haluaa nostaa.

Kun tänään juhlimme, olkoon vuoden vaihteen räiskyvä ilotulitusjuhla hieman vaatimattomampi merkki, kuin se mitä fariseukset vaativat. Me emme yritä kurkottautua tähtiin, mutta kuulutamme iloamme taivaaseen asti siitä, että Jumala on meitä auttanut ja siunannut. Olemme saaneet elää tämänkin vuoden hänen armostaan.

Uudenvuoden aatto – Jäljet

Luuk. 13: 6-9
Jeesus esitti vielä vertauksen: ”Eräällä miehellä oli viinitarhassaan kasvamassa viikunapuu. Hän meni etsimään siitä hedelmiä, mutta ei löytänyt. Silloin hän sanoi puutarhurille: ’Jo kolmena vuotena olen käynyt etsimässä hedelmiä tästä viikunapuusta, mutta en ole löytänyt. Kaada se, sehän vain vie voiman maasta.’ Mutta puutarhuri vastasi: ’Herra, anna sen olla vielä yksi vuosi. Minä muokkaan ja lannoitan maan sen ympäriltä. Jospa se ensi vuonna tekee hedelmää. Jollei niin käy, käske sitten kaataa se.'”

Hyvät ystävät.
Uudenvuodenaattona ja vuoden vaihtuessa meitä kutsutaan tarkastelemaan elämämme jälkiä. Olemme kulkeneet jälleen yhden vuoden, minkälaiset jäljet matkasta ovat jääneet taaksemme?

Kirkkoon astellessa, joitakin jalanjälkiä on jäänyt lumeen. Mutta koko vuoden matkasta on myös jäänyt jälkiä. Mitäpä jos kaikki muut maailman jalanjäljet pyyhkiytyisivät pois niin että voisit selvästi nähdä omasi?

Mihin kulkumme on vienyt, missä olemme käyneet? Vahvana näkyisivät jokapäiväiset ja viikoittaiset matkamme: kodin, työpaikan, ruokakaupan, välillä ehkä käynnit vanhempien tai isovanhempien ja hyvien ystävien luona. Sitten heikompana muita reittejä. Jollakulla matkat hautausmaalle ovat tulleet tutuksi ja toisella kirkkomatkat jumalanpalvelukseen ovat tärkeä osa elämää. Jossakin olemme käyneet vain muutaman tai yhden ainoan kerran – ja silti ne ovat ehkä olleet hyvinkin tärkeitä. Jossakin tuoli on kulunut istumisestamme, sarana narahtanut oven avaamisesta, jossakin katu kannatellut painoamme. Jälkiä on jäänyt reitin varrelle ja myös ihmisiin, joita olemme tavanneet.

Entä jos samalla, kun näkisit koko vuoden ajalta kertyneet jalanjälkesi, näkisit myös käsiesi ja sydämesi jättämät jäljet eli jokaisen tekosi ja sanasi seuraukset. Se olisi varmaan hyvin hämmentävää katsottavaa.

Teoilla ja sanoillamme on ollut suoria seurauksia toisen ihmisen elämään. Rohkaiseva sana on vaikuttanut yksinäisen vanhuksen elämässä kenties koko viikon ajan lämpöä ja iloa. Tai päin vastoin jokin epähuomiossa tai tahallaan lausuttu ivallinen huomio, vaivaa päiväkausia sanojen uhrin mielessä. Vaikka et olisi ivallista huomiota sanonut kasvotusten vaan muiden ihmisten läsnä ollessa, se on vaikuttanut halventavasti siihen, miten ihmiset häneen seuraavalla kerralla suhtautuvat – mutta me emme luonnollisestikaan ole sitä silloin seuraamassa. Pelkästään sanojen tasolla tapahtuva loukkaaminen tai kannustaminen sisältää suuren määrän seurauksia, jotka jäävät meiltä huomaamatta.

Suorien vaikutusten lisäksi jokaisesta sanasta tai teosta lähtisi liikkeelle tapahtumien sarja. Ne kytkeytyisivät toisiin tekoihin innostavana tai tukahduttavana.

Jälkiä jää taaksemme halusimme tai emme.

Kuluvan vuoden aikana on yhä enemmän noussut tietoisuuteen myös hiilijalanjälkemme. Kuinka paljon toiminnastamme (esim valinnoistamme kaupan tiskillä) aiheutuu ympäristökuormaa ei vain jätteenä pakkausmateriaalissa, vaan myös koko siinä prosessissa kun tarvike on valmistettu ja tuotu myytäväksi. Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan erityisesti kasvihuonekaasujen määrää, joka meidän valintojemme avustuksella on päätynyt ilmakehään.
Epäilemättä myös tämä hiilijalanjälki on paljon suurempi kuin haluaisimme myöntää. Ja tulevaisuudessa meidän on tehtävä voitavamme, jotta tämä jälki kutistuisi.

Lopulta minkälaisia jälkiä kulunut vuosi on jättänyt meihin itseemme? Jälkiä on luonnollisesti jäänyt myös meihin. Miten vuosi on muuttanut meitä? Olemmeko oppineet tai kasvaneet ihmisinä? Olemmeko menettäneet uskon ja luottamuksen ihmisiin, olemmeko katkeroituneet. Olemmeko kenties vaikeuksien keskellä löytänyt jotakin uutta ja parempaa. Olemmeko löytäneet itsessämme uusia piirteitä, uutta rohkeutta, sisukkuutta, toivoa, uskoa?

Evankeliumin mukaan jokaisessa ihmisessä tulisi näkyä tietynlaisia jälkiä. – Lukemassani evankeliumissa Jeesus etsi viikunapuusta hedelmiä.  Me ihmiset olemme näitä vertauksen viikunapuita ja meissä pitäisi kypsyä hedelmiä – sellaisia elämän jälkiä Jeesus meistä etsii. Ei vain vuosirenkaita rungossa tai kaiverruksia puun kyljessä tms. vaan hedelmiä. (Luuk 13:6-9)

Vertauksessa näitä hedelmiä ei löytynyt. Sen sijaan, että se tuotti hedelmiä, se vei maasta elinvoimaa muilta kasveilta. Puuta uhkasi kaataminen sillä se ei ollut koristekasvi. Onko tämä kuva myös meidän elämästämme ja kuluneesta vuodestamme. Me olemme kasvattaneet kauniin lehvästön, mutta emme ole kasvaneet hedelmää.

Puutarhuri oli luottavainen eikä halunnut sitä vielä kaataa, vaan hoitaa sitä edelleen. Jospa se ensivuonna tuottaa paremmin. Meistä saattaa tuntua tämä jotenkin epätoivoiselta. Onko niin, että meidän selkänahastamme halutaan irti vielä enemmän. Onko Jumala verrattavissa osakkeenomistajiin, jotka haluavat yhä enemmän voittoa.

Puuvertaus ei kuitenkaan ole samanlainen. Puun itse ei tarvitse yrittää jotakin enemmän. Sen on päästävä vain oikeaan maahan ja oikean ravinnon ääreen, jolloin puu alkaa tuottaa lajinsa mukaista hedelmää.

Meidän ravintonamme on Jumalan sana ja ehtoollisen sakramentti. Ravinto on otettava vastaan ja annettava sen oksistossa kulkea. Silloin kasvamme hedelmää.

Varmasti elämässäsi hedelmiä on kasvanut ja olet niillä ympäristöäsi ravinnutkin. Me emme sitä aina itse huomaa. Yhtä vähän kuin pihlaja huomaa varpusta, joka käy sen oksalla. Jossakin vaiheessa puu on tyhjä.

Kaikista jäljistä me emme tiedä – emmekä tuota Jumalan näkökulmaa elämäämme saa.

Tänään kuitenkin kiitämme Jumalaa kaikista niistä lahjoista joita häneltä olemme saaneet, kiitämme elämästä, jossa olemme olleet mukana, kiitämme jäljistä joita meihin on jäänyt, kiitämme ja tunnemme kiitollisuutta niistä rakkauden jäljistä joita olemme saaneet läheisten ja tuntemattomienkin elämään jättää.

Tiedostamme myös, että olemme jättäneet myös niitä jälkiä, joita häpeämme ja tunnemme syyllisyyttä.

Kaikkien elämän jälkien kanssa astumme Jumalan eteen luottaen siihen, että sovituksen ja anteeksiantamuksen jäljet Jeesuksen käsissä ja kyljissä peittävät alleen.

Uudenvuoden aatto 2004 – suruhartaus tsunamin jälkeen

Vaikka menneisyys ei palaa, se on aina läsnä

Matt 16:1-4
Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: “Illalla te sanotte: ‘Tulee kaunis ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki joka sille annetaan, on Joonan merkki. Hän jätti heidät siihen ja lähti pois.

Hyvät ystävät.
Olemme odottamassa vuoden vaihtumista. Juhla on yleensä räiskyvä ja iloinen. Tänään kuitenkin juhla on saanut koko maata koskevan surun luonteen. Ilotulitusraketit ovat monella paikkakunnalla vaihtuneet avustukseksi luonnonkatastrofin kohdanneille maille. Onnettomuus on koskettanut suurta osaa Intian valtameren rannikon asukkaita ja siellä olevia tuhansia turisteja.

Mieleen tulee vanha rukous, jonka myös te saatatte tunnistaa

varjele meitä, laupias Herra Jumala.
Ympäristötuhoista ja luonnonmullistuksista,
nälänhädästä ja taudeista,
sodasta ja väkivallasta,
riidoista ja laittomuuksista.

Monet teistä varmaan muistavat kuulleensa edellisen rukouksen jossakin yhteydessä. Rukous on osa ns. litaniaa, joka toisinaan myös täällä papin ja kuoron välisenä vuororukouksena on luettu.

Kun tänään olemme kokoontuneet juhlistamaan vuoden vaihtumista, luulen jokaisen ymmärtävän, miksi tuo rukous on edelleen tarpeellinen. Tiedämme minkälaista tuhoa rukouksessa mainitut asiat saavat aikaan. Toiseksi kuluneena vuotena rukouksen mainitsemista asioista ei ole mitään, mikä ei olisi koetellut meitä.

Viimeksi olemme olleet ympäristötuhon ja luonnonmullistuksen järkyttävien tapahtumien seuraajia. Vaikka tuho on tapahtunut kaukana, on se ulottanut suomalaisten matkailijoiden kautta meitä hyvin lähelle. Lisäksi pelkäämme, että tuhoa seuraa sen liittolaiset nälänhätä ja kulkutaudit. Pahimmassa tapauksessa sodat. Ainakin ryöstöjä ja levottomuuksia on raportoitu, mutta onneksi olemme kuulleet paljon lukuisampia kertomuksia ystävällisyydestä ja avuliaisuudesta. Hädän hetkellä ihmiset ovat auttaneet toisiaan. Hädän hetkellä ei ollut rikkaita eikä köyhiä, ei ollut aasialaisia tai eurooppalaisia. Oli vain ihmisiä – toinen toistaan varten.

Uhrien määrä on suuruudeltaan käsittämätön ja omaisuusvahingot ovat mittaamattomat. Vie monta vuotaa korjata näitä tuhon jälkiä. Sanomatta on selvää, että on myös paljon jälkiä, joita ei kyetä koskaan korjaamaan. On paljon hätää, joka ei tule kuulluksi, kyyneleitä, joita kukaan ei kuivaa.

Tuntuu kuin tuho olisi saanut raamatulliset mittasuhteet. Jos tällainen olisi tapahtunut kolmetuhatta vuotta sitten, me ehkä lukisimme siitä Raamatusta. Mutta me emme lue sitä Raamatusta tai mistään menneisyyden aikakirjoista. Me luemme sitä tuoreimmista uutislehdistä ja katsomme tuhon jälkiä televisiostamme. Ja yritämme suhteuttaa sitä omaan ymmärrykseemme. Se kutsuu meitä yhteisvastuullisuuteen – korjaamaan tuhon jälkiä. Auttamaan tuhon kouraisemia yhteiskuntia nousemaan jaloilleen ja luomaan järjestystä kaaokseen.

Pakosta joutuu miettimään onko tässä kysymys vain mannerlaattojen välisestä jännitteestä ja luonnonlaeista vai onko kaikkivaltiaalla Jumalalla osuutta asiaan. Uskomme mukaan Jumala johtaa maailmantapahtumien kulkua. Mitään ei tapahdu sattumalta. Siihen tämän päivän aihekin viittaa: “aikamme on Jumalan käsissä”. Jumala on aikojen ja aikakausien hallitsija. Hänen vallassaan on kansojen kohtalo. Tällainen tuho taas tuntuu mittavuudessaan sellaiselta, että sitä ei voi mitenkään sovittaa yhteen Jumalan hyvän maailmanhallinnan kanssa. On vaikea nähdä mitään sellaista, mikä olisi se hyvä päämäärä, jota tällaisella tuholla ja näin monen ihmishengen hinnalla saavutetaan. Siihen ei ymmärryksemme riitä. Minä en pysty sitä selittämään. Pystyn vain rukoilemaan ja turvautumaan häneen nyt hädän hetkellä.

Evankeliumissa Jeesus puhui aikojen merkistä, hän sanoi, että me olemme niitä huonoja lukemaan. Säätä kykenemme ympäristön merkeistä ennakoimaan, mutta emme näe merkkejä aikamme kulusta. Ymmärrämmekö mihin maailma on menossa? Tiedämmekö edes sen suuntaa? Onko mahdollisesti tässä onnettomuudessa joku aikojen merkki?

En usko, että tässä katastrofissa olisi jokin jumalallisen kellon aikamerkki. Mutta tapahtuma varmasti tulee jäämään erään ajan merkiksi historiaan samalla tavalla kuin syyskuun yhdennentoista terrori-isku. Tapaninpäivänä muistellaan kirkoissa marttyyreitä. Hyökyaallon tuoma tuho sävyttää tulevia tapaninpäiviä omalla surullisella tavallaan – jos ei kansallisesti niin ainakin monissa niissä perheissä, joissa vieläkin odotetaan tietoa omaisista.

Merkkejä maanjäristyksestä ja sitä seuraavasta hyökyaallosta ei osattu lukea eikä kukaan kai vieläkään osaa. Tapahtuma ei ollut ennustettavissa. Me voimme enää vain korjata onnettomuuden tuhoa. Yrittää parhaamme mukaan kohdata, auttaa ja lohduttaa niitä ihmisiä, joita tuo suru ja menetykset eniten koskevat.

Tänään olemme jättämässä vanhaa vuotta taakse päin ja aloittamassa uutta. Kun huomenna heräämme, suomalaisia on edelleen kadoksissa. Monessa perheessä itketään. Uusi vuosi ei pyyhi mennyttä pois. Se ei aloita kaikkea alusta. Uusi vuosi rakentaa edellisten vuosien päälle. Jossakin Thaimaan rannikolla se tapahtuu raunioiden ja kaaoksen keskellä. Meillä yhteiskunnan rakenteet ovat hyvässä kunnossa. Mutta monen ihmisen mieli ja henkilökohtainen elämä on raunioitunut.

Uusi vuosi ei silloinkaan ala tyhjästä. On rakennettava vanhan päälle ja siihen tilanteeseen jossa kulloinkin ollaan. Menneisyys on läsnä vaikka se ei koskaan palaa.

Juutalaiset oppineet kysyivät evankeliumissa Jeesukselta merkkiä todisteeksi hänen väitteilleen. Merkkejä taivaasta ei juutalaisille kyselijöille annettu. Jeesus sanoi, että vain Joonan merkki ihmisille annetaan. – Me emme luonnonkatastrofista voi lukea mitään ajan merkkiä, mutta kansoille ja onnettomuuden uhreille voimme puhua Joonan merkistä.

Joona kertomuksen mukaan oli suuren kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, kunnes lopulta kala sylkäisi hänet rannalle. Samoin Kristus oli kuoleman nielaisemana (kuoleman kidassa) tuon saman ajan, mutta kuolema ei voinut pitää häntä saaliinaan, vaan kolmantena päivänä Jeesus nousi kuolleista. Joonan merkki oli ennakoiva merkki Kristuksesta, joka voittaa kuoleman. Tähän pitkäperjantain ja pääsiäisen pelastustekoon me voimme perustaa toivomme myös tänään. Kristus on voittanut kuoleman. Uusi pelastuksen aika on koittanut maailmaan. Joonan merkki on meille pelastuksen ja toivon merkki. Kristus on kulkenut läpi kuoleman myrskyjen. Hän on valmistanut meille tien tämän meren läpi luvattuun maahan.

Ei ole olemassa myrskyä, ei pimeyttä eikä syvyyttä, jonne Herramme Jeesuksen pelastava käsi ei ylettyisi.

Siksi jättäessämme vanhan vuoden taaksemme ja aloittaessamme uutta me voimme rukoilla anteeksiantamusta ja rauhaa niin itsellemme kuin kaikille katastrofin uhreille, niille jotka ovat menehtyneet, niille jotka ovat kadoksissa, niille joita onnettomuus on koskettanut tavalla tai toisella.

Katseen suunnat

Eräs ystäväni laittoi facebookiin Uudenvuoden tervehdyksensä. https://www.facebook.com/permalink.php?story_fbid=2743720164598&id=1605321794

Koska se oli niin mukava haluan jakaa sen teidän kanssanne:

”Katso taakse ja kiitä, katso eteen ja luota, katso vierelle ja rakasta, katso ylös ja usko.”

Nuo sanat sopivat hyvin tilanteeseen jossa vanha vuosi jätetään taakse ja astutaan kohti uutta. Vuoden vaihtuessa luodaan katseita moneen suuntaan.

Katso taakse ja kiitä, – Kun katsomme taakse, katsomme menneeseen. Menneestä tehdään ensin tiliä. Sitten se voidaan jättää lopullisesti taakse. Mennyt ei palaa, jotakin siitä kuitenkin kulkee mukanamme. Minkälainen sinun vuotesi on ollut. Mitä se on antanut, mitä se on vaatinut, mitä se on ottanut pois? Minkälaiset jäljet sinä jätät taaksesi? Mitä tahansa on vuosi sinun elämässä tarkoittanut siitä voidaan Jumalalle tuoda kiitos. Kiitä siitä mitä elämä/Jumala on sinulle antanut ja mihin hän on sinut johdattanut.

”Katso eteen ja luota – Kun katsomme eteen, katsomme kohti tulevaisuutta. Tulevaisuus on tuntematon. Se sisältää yllätyksiä, uusia asioita, uusia haasteita. Jotakin me tulevaisuudesta tiedämme. Tiedämme minkälaiseen tilanteeseen olemme viime vuoden aikana tulleet ja tiedämme suurin piirtein sen, minkälainen on ollut suuntamme. Mutta yllätyksiä voi tapahtua. Hetkessä kaikki voi olla toisin. Edessä on myös paljon epävarmuustekijöitä. Maailman tilanne vaikuttaa joiltakin osin huolestuttavalta. Kuinka siinä oikein selviää? Joitakin lupauksia tunnetusti tehdään vuoden vaihtuessa – samalla toivotaan että tulevaisuutta saataisiin näin paremmin hallituksi. Katso eteenpäin ja luota, kehottaa tämä vuoden vaihteen rohkaisu. Tulevaisuus on Jumalan käsissä. Hän on johtanut meitä tähän asti ja hän johtaa sinua tästäkin eteenpäin loppuun asti.

”Katso vierelle ja rakasta, – voit täälläkin katsoa vierellesi ja huomata, että me emme tee elämän matkaamme yksin. Meillä on rinnallakulkijoita – heidän kanssaan jaamme matkan ilot ja vaivat. Joka rakkautta toisille antaa myös sitä voi vastaanottaa.

”Katso ylös ja usko.” – Jumala on ollut läsnä kaikissa katseen suunnissa – mutta tässä viimeisessä kohdassa katsotaan Jumalaan ilman mitään muuta tarkoitusta – emme katso ylös kiittääksemme Jumalaa tai pyytääksemme johdatusta tulevaan ja voimaa rakastaa läheisiämme. Katsomme ylös nähdäksemme Jumalan, emme omia tarpeitamme. Katsomme itsestämme poispäin, etsimme hänen kasvojaan sillä tiedämme, että siinä suunnassa on elämän tarkoitus ja täyttymys. Se on katse, joka tunnustaa Jumalan ensimmäiseksi ja ylistää häntä. Jumala on ensimmäinen, ilman häntä ei ole mitään mikä on olemassa.

Kun tarkastelen suuntia, jotka edellä esittämäni mietelmä tai kehotus ottaa esiin, huomaan, että kaksi suuntaa vielä puuttuu: alas ja sisälle.

Yleensä on vielä niin, että ensin katsotaan alas ja vasta sitten ylös. Mitä näet jos katsot alas – näet itsesi. Sen missä olet nyt. Olet pysähtynyt – uuden ja vanhan vuoden rajalle. Olet pysähtynyt Jumalan eteen.

Katseen suunta alas on oikeastaan myös katseen suunta sisälle – syvimpään minuuteesi. Mitä näet:

Luonnollisesti koko menneisyytesi on läsnä, se mitä kannat menneisyydestä mukanasi. Samoin läsnä on toiveesi, pelkosi ja unelmasi – se minkälaisena tulevaisuus sisimpäsi jo nyt valtaa.

Raamatun ihmisistä erityisesti Luukaan evankeliumin publikaani synagogassa (Luuk 18:9-14) tulee mieleen henkilöstä, joka loi katseensa alas. Jeesus kertoi hänestä ihmisille, jotka kuvittelivat itsestään liikoja. Jeesus sanoi:

… Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!’

Toisin kuin itseriittoinen fariseus, Jeesus sanoi tästä publikaanista että hän lähti kotiinsa vanhurskaana.

Publikaanin tavoin meidän on hyvä katsoa myös alas ja sisimpäämme, oppia tuntemaan itsemme oikealla tavalla. Pyhä Henki kirkastaa meille yhä enemmän kumpaakin katseen suuntaa. Hän opettaa tuntemaan meille omaa tilaamme, mutta ennen kaikkea hän opettaa meitä kääntämään katseemme ylös Jeesuksen suuntaan.

Kun tänään kun jätämme vuoden taaksemme.

Sanomme Jumalalle kiitoksen menneestä – sille mikä meitä kohtaa edessäpäin sanomme Jumalaan luottaen: Tapahtukoon sinun tahtosi. Kun katsomme

Itseämme pyydämme Jeesuksen tähden anteeksi syntejämme, joihin niin helposti lankeamme ja samalla nostamme katseemme ylös  nähdäksemme vapahtajamme. Hän antaa meille voiman toimimaan lähimmäistemme parhaaksi.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s