Itsenäisyysp

Itsenäisyyspäivä 2020

Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.”  Joh. 8:31–36

Itsenäisyyspäivä on se päivä, jolloin muistutamme itsellemme, keitä me olemme. Mikä on meidän tarinamme suomalaisina? Mikä on se tarina, minkä haluamme välittää itsestämme ja kansastamme eteenpäin lapsillemme? Mikä on meille arvokasta, sellaista mitä me puolustamme? Minkä uskon takana me seisomme?

Sota on usein asia, joka näissä muistelmissa ja tarinoissa tulee esiin. Se tulee esiin siksi, koska se on ollut oikea ja todellinen tilanne, jossa meidän oikeuttamme määritellä itsemme on testattu ja asetettu kyseenalaiseksi. Olemme joutuneet taistelemaan vapautemme tähden, puolustamaan sitä paljon itseämme suurempaa suurvaltaa vastaan, jossa asukkaita ollut yli satamiljoonaa ja Suomessa alle neljä miljoonaa.

Meidän tarinaamme kuuluu se, että me emme antaneet kävellä ylitsemme. Me puolustimme rajaamme, puolustimme omaa maatamme, puolustimme oikeuksiamme. Vastustimme vääryyttä, olimme valmiit tekemään sen henkemme uhalla. Niin tärkeä asia oli vapaus.

Kuulemamme evankeliumi nostaa vapauden merkittävimpien arvojen joukkoon. Mutta vapautta ei saavuteta helposti. Evankeliumin mukaan vapaus kytkeytyy totuuteen ja totuus Jeesuksen seuraamiseen.

Jeesuksen mukaan ihminen voi arvioida väärin oman vapautensa tai vapauden asteensa. Juutalaiset joille Jeesus puhui, sanoivat olleensa Aabrahamin lapsia. He eivät ole orjia. He olivat ylpeitä omasta historiastaan valittuna kansana. Muinaisuudessa he olivat orjakansa Egyptissä, kunnes Jumala Mooseksen toiminnan tuloksena vapautti heidät. Evankeliumin kertomisen aikana Israel ei ollut täysin vapaa. Se oli roomalaisten miehittämä ja he joutuivat maksamaan veroa maasta ulos. Juutalaiset kuitenkin mielsivät itsensä vapaaksi, Aabrahamin lapseksi. Mutta Jeesuksen mukaan juutalaisuus yksistään ei riitä tekemään ihmisestä vapaata tai Jumalan kansan jäsentä. Se voi päinvastoin tulla esteeksi nähdä syvemmälle totuuteen. Uskonnosta oli tullut ulkokuori vailla sitä sisäistä elämää, mikä siihen tulisi liittyä.

Joka tekee syntiä, on synnin orja. Jeesus nosti yllättävän asian keskusteluun sen suhteen, onko ihminen vapaa vai orja. Hänen mukaansa totuus tekee meistä vapaita. Vapaus on suhteessa totuuteen.

Suhde totuuteen on viimeaikoina näyttäytynyt merkilliseltä. Totuus arvona on haastettu tai kyseenalaistettu, kun se ei ole ollut itselle mieluisa. Selviä faktoja ei oteta huomioon, kun pyritään kääntämään asia omaksi eduksi. Kaikille ulkopuolisille asia näyttäytyy totuuden kieltämisenä ja vääristelynä mikä hämmentää. Puhun Amerikan presidentin vaaleista, Presidentti itse kieltää siellä vaalituloksen eikä tunnusta häviötään. Tämä hämmentää.

Se ei ole häneltä ehkä yllättävää sillä hän on tullut tunnetuksi siitä, ettei puhu totta. Tiedotusvälineet ovat joutuneet tehostamaan toimintaansa faktojen tarkistajina. Valehtelu on ollut Amreikan presidentin järjestelmällinen toimintatapa. Valehdella niin kauan, että siitä tulee totta hänen kannattajilleen. Olemme tottuneet siihen, että yksinvaltiaat ja diktaattorit ottavat tiedotusvälineet haltuunsa, murhaavat vastustajansa ja muuntavat totuutta mielensä mukaan ja hallitsevat pelolla. Mutta demokratiassa tällainen totuuden kieltäminen on ennen kuulumatonta.

Onneksi on toisenlaisiakin esimerkkejä, missä näkyy, kuinka totuuden tunnustamisella on parantava ja vapauttava merkitys. Se tulee esille Etelä-Afrikan lähihistoriassa, kun siellä 1995 alettiin selvittää apartheidpolitiikan aikaisia ihmisoikeusrikoksia. Mitä tuolle kauhealle ja pimeälle menneisyydelle pitäisi tehdä? Olisiko järjestettävä armottomat oikeudenkäynti-istunnot, joissa kuitenkin totuus ilman pitäviä todisteita jäisi piiloon eivätkä varjot hellittäisi otettaan koko kansakunnasta? Olisiko vain unohdettava ja jatkettava eteenpäin ja hyväksyttävä että iso osa kansaa jäisi pysyvästi henkisesti rampautuneiksi. – He löysivät kolmannen tien. He lähtivätkin piispa Desmond Tutun vetämänä anteeksiantamisen tielle. Mutta vain tunnustettuja rikoksia armahdettiin. Tämä sai totuuden nousemaan piilosta esiin. Totuuden puhuja, rikoksen tunnustaja välttyi rangaistukselta, jos oli juurta jaksain tuonut totuuden esille eikä uhreilla ollut kertomukseen huomautettavaa.

Rauhaa ja uutta tulevaisuutta rakennetaan totuuden pohjalle. Totuuden tunnustamisen jälkeen voi alkaa anteeksiantamus ja haavojen parantuminen.

Kansakunnan tie yhtenäisenä eteenpäin tarvitsee katsetta totuuden peiliin. Mutta jos totuus kiistetään, ei tunnusteta omaa osuutta jälkiin, joita on jäänyt, haavat koteloituvat eikä luottamus palaudu ihmisten välille eikä ehkä koko yhteiskuntaan.

Totuus tuo vapaudenanteeksiantamus auttaa puolestaan totuuden kohtaamisessa. Etelä-Afrikassa tarina sorrosta ja väkivallasta sai toiveikkaan jatkon. Se jatkui tarinana sovinnosta ja eheydestä.

Jeesus sanoo olevansa totuus. Häneen tutustuminen on valon ja totuuden päästämistä elämään. Totuus on huikaiseva asia. Totuus osoittaa meidät heikoksi ja pieneksi. Totuus osoittaa meidät pärjäävän huonosti taistelussa syntiä ja pahuutta vastaan. Seon meitä suurempi voima. Mutta totuus vapauttaa meidät, koska Jeesus on sitoutunut totuuteen ja hänellä on valta antaa anteeksi.

Jos ajattelet omaa elämääsi, tunnistat ehkä vaiettuja ja salattuja totuuksia, joita ei ole selvitetty, vaan kätketty, mutta ne pitävät otteessaan ja kuluttavat energiaa. Jos näin on, tiedät että, totuus ei ole vapauttanut sinua, vaan olet menneisyyden vanki. Vapautuminen siitä taakasta olisi ehkä suurinta, mitä sinulle silloin voisi tapahtua. Tarinasi saisi kaivatun käänteen. Jeesuksen seurassa totuuden kanssa uskaltaa tulla valoon. Vaikka se saattaisikin olla rohkeinta mitä olet milloinkaan tehnyt.

Sinä kertoisit omaa tarinaasi: Minä olen ihminen, joka olen särkenyt muita ja särkynyt myös itse. Minä olen ihminen, joka olen saanut anteeksi. Minä olen ihminen, joka haluaa jättää perinnöksi totuuden, joka haavoittaa ja Kristuksen, joka vapauttaa.

Koko kansakunnan tarina Suomessa tuntee sota-ajan suuret teot ja uhrauksen. Aikaa on kulunut noista vuosista. Kun tänään mietimme omaa tarinaamme, me tunnemme ylpeyttä sanoessamme olevamme vapaita. Se on totta. Meillä on kansakuntana vapaus. Jeesuksen mittarin mukaan vapautemme yksilöinä voi kuitenkin olla näennäistä, jos emme elä totuudessa vaan synnin orjina.

Todellinen vapaus löytyy Jeesuksen luona. Se alkaa siitä, että katsotaan totuuden peiliin ja tunnustetaan jäljet omiksemme. Silloin opimme tuntemaan Jeesuksen vapahtajana ja kahleemme kirpoavat.

Itsenäisyyspäivä 2016 – Suomi 99v / Armo on sitä ettei kukaan jää yksin

Jeesus kutsui opetuslapsensa luokseen ja sanoi: ”Te tiedätte, että hallitsijat ovat kansojensa herroja ja maan mahtavat pitävät kansoja valtansa alla. Niin ei saa olla teidän keskuudessanne. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja. Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Matt. 20: 25-28

Hyvät ystävät. Tänään itsenäisyyspäivänä muist-amme kiitollisina sitä, että meidän kansallamme on oma maa, jota voimme yhdessä rakentaa ja sen hyvinvointia parantaa. Meillä on oma kieli ja oma kulttuuri, oma suomalainen sielu. Lisäksi elämme siinä turvallisessa tietoisuudessa, että asumme valtiossa, mikä kohtelee hyväntahtoisesti asukkaitansa: yrittää turvata heidän elämänsä. Kaikkialla ei suinkaan ole näin. Meillä on hyvinvointivaltio, joka monella mittarilla mitattuna on huippuluokkaa maailmassa. Siitä saamme olla ylpeitäkin, mutta ei ylimielisiä.

Tilastokeskus julkaisi (eri maailmanlaajuisten tutkimusten pohjalta) pitkän listan asioista ja ilmiöistä, joissa Suomi on maailman kärjessä. Listassa on 44 kohtaa. Väkiluvultaan Suomi on maailmassa hyvin pieni maa: Täällä asuu vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä (ei edes yhtä tuhannesosaa). Mutta pienikin voi ponnistaa maailman kärkeen, ja niin Suomi on tehnyt. Luettelen tässä vain osan listalta.

http://www.tilastokeskus.fi/ajk/satavuotiassuomi/suomimaailmankarjessa.html

  • Suomi on maailman vakain valtio,
  • Suomi on maailman turvallisin maa,
  • Suomessa on maailman paras hallinto,
  • Suomessa on maailman vähiten järjestäytynyttä rikollisuutta,
  • Suomessa on maailman riippumattomin oikeuslaitos,
  • Suomessa on maailman toiseksi vähiten korruptiota,
  • Suomessa on maailman paras lehdistönvapaus,
  • Suomi on maailman toiseksi tasa-arvoisin maa,
  • Suomi on maailman toiseksi paras maa olla tyttö,
  • Suomi on maailman toiseksi oikeudenmukaisin maa lapsille,
  • Suomen peruskoulutus on maailman parasta,
  • Suomi on maailman lukutaitoisin maa,
  • Suomessa on maailman vakaimmat pankit,
  • Suomalaiset ovat Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä,
  • Suomalaiset juovat henkeä kohti eniten kahvia maailmassa, International

Olemme siis joissakin asioissa kansakuntana onnistuneet. Tämä yhteiskuntamuoto toimii ja tuottaa hyvinvointia.

Itsenäisyyspäivän Raamatun lukukappaleet puhuivat viisaudesta (sekä Saarnaajan kirja että Jaakobin kirje). Viisaus ei ole sama asia kuin älykkyys. Älykkyys on kylmää järkeä ja ankaraa logiikkaa, äärimmäisen tehokasta ajatustyötä. Mutta viisaudessa on mukana sydän, inhimillisyys ja arvot. Viisaus ottaa huomioon inhimillisiä seikkoja. Siinä on enemmän lämpöä ja elämää.

Epäilemättä jotakin tällaista viisautta on täytynyt olla mukana siinä, kun tätä maata on rakennettu, kun olemme saavuttaneet näin hyvän ja turval-lisen maan asua. Uskallan väittää, että pohjalla on ollut kristillinen usko, luterilainen arvomaailma, jossa ihmiset ovat yhtäläisiä Jumalan edessä. Tämän kansakunnan isät ja äidit ovat olleet uskoneet Jumalaan. Siitä perusvakaumuksesta on lähtenyt halu tehdä hyvää, tehdä oikein, olla heikon puolella. Heillä on ollut halu korjata epäkohtia. He ovat nähneet kansakunnan edun olevan henkilökohtaista etua tärkeämpi. He ovat ajatelleet olevansa vastuussa Jumalalle elämästään. Tällä tavoin hyvinvointi on uskon hedelmää.

Me olemme perinteisesti olleet aika yhtenäinen joukko ihmisiä. On meillä ollut vaaran hetkemme – heti itsenäistymisen jälkeen kansalaiset sotivat toisiaan vastaan. Se jätti varmasti epäluulon punaisten ja valkoisten välille. Kuitenkin talvisodassa kansa tuli yhtenäiseksi. Siitä alkaen olemme ajatelleet olemme ajatelleet enemmän tai vähemmän sinivalkoisin ajatuksin. Samoin aina kun pienen Suomen edustaja pärjää maailmalla, se yhtenäistää kansaa ja saa meidät tuntemaan tervettä ylpeyttä. Urheilusankarit Paavo Nurmesta jääkiekon maajoukkueeseen ja paraolympialaisten sankariin Leo-Pekka Tähteen, taiteiden edustajat Sibeliuksesta Esa-Pekka Saloseen, Viimeisenä esimerkkinä Saara Aalto, joka on päässyt Englannin X-factor –kisassa finaaliin, kolmen parhaan joukkoon. Tieteessä viimeinen suuruutemme on nobelisti Bengt Holmstöm. Näitä sankareita on paljon ja saamme iloita heistä. Jokainen itsenäisyyspäivän vastaanotto nostaa esille suomalaisia menestyjiä maailmalla.

Olemme osanneet tehdä jotakin hyvin. Toki me emme ole vielä paratiisissa. Parannettavaa löytyy. Mutta parannettava asia ei ehkä ole siellä, mistä edellä luetellut mittarit kertoivat. Ulkoisesti asiat ovat hyvin. Parannettavaa löytyy sydämestämme.

Nykyään kirkon tilastomittareita lukiessa vaikuttaa siltä, että edellisten sukupolvien usko, jonka varassa tätä maata rakennettiin, ei ole siirtynyt sukupolvien yli samassa määrin kuin muu hyvinvointi. Ihmiset ovat vieraantuneet hengellisistä juuristaan. Syvempien hengellisten arvojen tilalle on noussut taloudelliset asiat. Vaurastuminen on luonnollisesti kaikkien toiveena. Köyhyys ei yleensä ole tavoiteltava asia. Mutta rikastuminen ei saa jäädä ainoaksi päämääräksi elämässä. Siinä tapauksessa Jumala on syrjäytetty valtaistuimeltaan ja sen tilalle on istutettu epäjumala nimeltä Raha.

Samaan aikaan, kun Jumala on työnnetty syrjään sydämissä, mielessäni on vahvistunut mielikuva siitä, että hyvinvointivaltiossa on otettu askeleita taaksepäin. Hyvinvointi ei jakaudu enää yhtä tasaisesti. Niin käy, jos raha tulee ihmisarvon mittariksi. Rikkaudet kerääntyvät harvojen ihmisten omaksi. Kansa on jakaantumassa enenevässä määrin rikkaisiin ja köyhiin.

Näkyykö edellisissä mittareissa vielä tämä asia? Ilmeisesti ei ainakaan vielä. Täydellisen yhteiskunnan kääntöpuoli, mikä meillä varmasti on tiedossa: yksinäisyys, syrjäytyminen itsemurhat ovat osa tuntemaamme todellisuutta. Täydellisesti toimiva yhteiskunnan koneisto tarvitsee ihmistä, kansalaista, joka välittää läheisistään, huomaa heidät ja auttaa heitä; tarvitaan ihmistä, joka pitää toisen hätää ja tarpeita ominaan; pysähtyy onnettomuuspaikalle eikä kulje ohi, käy auttamassa yksinäisen vanhuksen pihan hoitamisessa ei palkan toivossa, vaan siksi, koska ihmisyys on sellaista että toisista välitetään.

Oleellista ei ole ehkä se olemmeko paras kansakunta jollakin hyvinvoinnin mittarilla mitattuna. Tärkeää on se, että pidämme toisistamme huolta silloin kun on vaikeaa tai avun tarvetta. Reformaation juhlavuoden tunnuslause sanoittaa asian hyvin: ”Armo on sitä, että kukaan ei jää yksin.” Yksinäisyys on sitä, että on unohdettu. Yksin ei saa jättää lasta, koululaista, nuorta, työläistä, eläkeläistä eikä vanhusta. Me tarvitsemme toinen toisiamme, me tarvitsemme keskinäistä luottamusta, jossa hyväksymme toistemme ihmisyyden. Tällaista luottamusta meille ei tuo raha. Sen tarjoaa meille vain Jumala Poikansa Jeesuksen kautta. Jumala, joka on luonut meidät tasa-arvoisiksi ja Jeesus joka näytti esimerkin tosi ihmisyydestä – ja ennen kaikkea ei kulkenut meidän ohitsemme, vaan lunasti meidät Jumalalle.

Vapautemme on aina vaakalaudalla 6.12.2015

Niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen, Jeesus sanoi: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” He vastasivat hänelle: ”Me olemme Abrahamin jälkeläisiä, emme me ole koskaan olleet kenenkään orjia. Kuinka voit sanoa, että meistä tulee vapaita?” Jeesus vastasi: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Orja ei pysy talossa ikuisesti, mutta poika pysyy. Jos Poika vapauttaa teidät, te olette todella vapaita.” Joh. 8: 31-36

Itsenäisyyspäivä on meille suomalaisille kaikille tärkeä ja iloinen päivä. Kiitollisuus on varmaan jokaisen mielessä oleva tunne, jos vähänkään on pohtii tätä päivää enemmän. Kiitollisuutta tunnetaan niitä kohtaan, jotka ovat rakentaneet tätä maata, tehneet siitä hyvän paikan asua. Kiitollisuutta tunnetaan niitä kohtaan, jotka ovat puolustaneet tätä maata, tehneet vapaudestamme ja itsenäisyydestämme kestävän asian. Kiitollisuutta tunnetaan niitä kohtaan, jotka ovat antaneet nuoremmille sukupolville mahdollisuuden menestyä – ovat kasvattaneet ja kouluttaneet meidät. Tämä on hyvä maa asua.

Kun tänään vietämme itsenäisyyspäivää haluan muutamin sanoin pohtia myös sitä, mitä itsenäistyminen on ja vertaan sitä nuoren itsenäistymiseen tai aikuistumiseen.

Kun nuori kasvaa ja muuttaa pois kotoa eli itsenäistyy, se ei tapahdu hetkessä. Hän hankkii ensin valmiuksia itsenäiseen elämään. Hän tarvitsee toimeentulon, asunnon ja riittävästi elämäntaitoa pärjätäkseen omillaan. Luonnollisesti vanhemmat haluavat vielä tukea ja auttaa. Tosin usein nuori pyristelee irti vanhempien otteesta, irti heidän liiallisesta vaikutuksestaan ja määräysvallastaan. Itsenäistyminen on silloin irrottautumista holhouksesta. Se on toki tärkeää. On pärjättävä yksin ja todistettava muille pärjäävänsä; on pystyttävä tekemään itse päätöksiä ja otettava vastuu tekojensa seurauksista. Mielenkiintoinen asia tässä yhtälössä on se, että aikuiseksi nuori tulee vasta kun toiset aikuiset tunnustavat hänet vertaisekseen. Hän voi olla täysi-ikäinen, kotoa pois muuttanut, mutta kuitenkaan häntä ei pidetä vielä aikuisena. Hänen täytyy saada siihen muiden hyväksyntä.

Kun maa tai kansa itsenäistyy, se tapahtuu usein niin, kansa taistelee itsensä vapaaksi, saavuttaa itsenäisyyden jonkun toisen vallan alaisuudesta. Maa julistautuu itsenäiseksi valtioksi ja vakuuttaa olevansa sellainen, että se pystyy hoitamaan kansan asioita, että sillä on riittävä sisäinen harmonia ja luotettavuus ja tasapaino. Se on itsenäinen – ei vain teknisesti vaan myös henkisesti ja pärjää valtiona muiden valtioiden joukossa. Mutta itsenäinen valtio on vasta sitten kun toiset valtiot tunnustavat sen sellaiseksi. Toiset valtiot tunnustavat sen aseman ja ovat valmiita ottamaan sen tasavertaisena yhteisöönsä.

Samalla kun siis itsenäisyys saavutetaan joskus poliittisin keinoin, joskus taistelemalla, niin itsenäisyys on aina myös jotakin sellaista, mikä saadaan lahjana muilta. Se saadaan juuri silloin kun se tunnustetaan. Itsenäisyys jota muut eivät tunnusta, ei ole itsenäisyyttä vaan itsepetosta.

Suomen kohdalla kaikki valtiot eivät suinkaan heti tunnustaneet maamme itsenäisyyttä. Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Japani tunnustivat sen vasta tammikuussa 1919. Aika oli levoton ja ehkä haluttiin nähdä, tuleeko tästä maasta mitään. Selviääkö maa todella niistä tehtävistä ja vastuista joita valtiolla on.

Kun itsenäisyys on saavutettu. Kun muut ovat sen tunnustaneet, siitä on pidettävä kiinni.

Vapaus on tavalla tai toisella aina uhattuna. Se ei ole milloinkaan itsestäänselvyys. Vapaudesta on pidettävä kiinni. Sksi meillä pitää olla uskottava puolustus. Jos sellaista ei ole, vapautemme on haihtattelua ja sellainen vapaus menetetään. Jos ei puolusta itseään ja itsenäisyyttään, sillon on kenen tahansa vietävissä.

Itsenäisyytensä voi siis menettää. Eri maiden kohdalla rajoja on piirretty uudelleen monta kertaa. Nuori mies tai nainen voi menettää itsenäisyytensä, vai voiko? Vakava psyykkinen sairastuminen voi merkitä sitä, että menettää itsemääräämisensä. Hänelle määrätään edunvalvoja. Mutta itsenäisyytensä voi menettää myös erilaisiin riippuvuuksiin. Kun alkoholi tai huumeet tulee hallitsemaan elämää, ihminen ei tee enää itse päätöksiä omassa elämässään, riippuvuus tekee ne hänen puolestaan. Ja silloinkin kun hän toivoo pääsevänsä riippuvuudestaan eroon, hän haluaisi, että joku muu ratkaisee hänen ongelmansa. Menetetty itsenäisyys olisi saavutetta ensin takaisin. Suomi meinasi menettää itsenäisyytensä omiin sisäisiin riitoihinsa heti itsenäistymisen jälkeen ja myöhemmin itsenäisyydestä taisteltiin sodassa Neuvostoliittoa vastaan. Itsenäisyys oli liian kallis asia menetettäväksi. Se säilytettiin ja meidän vuorostaan on varjeltava sitä.

Entä tänään. Uhkaako meidän vapauttamme jokin? Vapaus on aina uhattuna. Meitä kohtaavista uhista tehdään jatkuvasti arvioita. On sisäisiä uhkia ja ulkoisia uhkia. Me olemme seuranneet uutisista maailman levottomuutta: Ulkoisetkin uhat ovat todelllisuutta. Uhat ovat kuitenkin erilaisia kuin ennen. Meihin ei ehkä kohdistu suoraa sotilaallista uhkaa. Mutta ympärillä on erilaisia asioita, joiden tuomaa uhkaa on arvioitava. Meidän uhkamme ovat myös ilmastonmuutos ja sitä seuraavat mahdolliset luonnonmullistukset, taloudellinen taantuma, terrorismi, kansainvälinen rikollisuus. Sisäiset uhat koittavat saada maahan levottomuutta aikaan anarkiaa, yhteiskuntarauhaa rikotaan. Myös tuloerot yhteiskuntaluokkien välillä luovat jännitteitä jne.

Tämän saarnan aihe ei kuitenkaan ole eikä voi olla politiikka eikä kansallisvaltion ideologinen pönkittäminen. Aihe voi olla vain Jeesuksen sanoissa. Kun Jeesus evankeliumissa puhui vapaudesta ja orjuudesta, hän ei ollut kiinnostunut juurikaan juutalaisen kansan itsenäistymisestä Rooman valtakunnan ikeen alta – hän puhui Jumalan valtakunnan näkökulmasta. Totuus tekee vapaaksi ja synti tekee orjaksi. Kuullessaan Jeesuksn sanat juutalaiset puolustautuivat ja vetosivat omaan kansallisuuteensa. He kuuluvat Aabrahamin jälkeläisinä Jumalan valittuun kansaan. Eivät he ole orjia.

Jeesuksen näkökulmasta kansallista vapautta uhkaavia asioita suurempi uhka on siinä, että on synnin orja. Siihen ei auta kansallisuus – ei edes kuuluminen valittuun kansaan – jos hylkää kansan keskelle lähetetyn vapauttajan. Ei Egyptin orjuudestakaan olisi vapautunut, jos ei olisi lähtenyt Mooseksen mukaan. Jeesus on vapauttanut meidät synnin orjuudesta. – Tarvitseeko tämä vapaus ja itsenäisyys muiden tunnustamisen – niin kuin aikuistumisessa tai maan itsenäistymisessä, se on todellista vasta kun muut tunnustavat sen. Kristityn vapauteen riittää, että Jumala tunnustaa sen. Jumalan valtakunnan vapauteen ei tarvita muiden tunnustamista, mutta kerran kaikkien polvet notkistuvat, kaikkien on kumarruttava tunnustamaan Jeesuksen herruus, valta ja kuninkuus. Me tunnustamme sen jo nyt sydämessämme.

Meidän olisi lähdettävä hänen johtamana kulkemaan kohti luvattua maata, taivaan kotia, uutta isänmaata kohti. Matka on pitkä ja vapautemme on jatkuvasti uhattuna. Mikä uhkaka kristityn vapauttamme?

Kun isät taistelivat Suomen vapauden puolesta. He taistelivat myös uskonnon vapauden puolesta. Meidän näkökulmamme mukaan vastassa oli silloin ateistinen pakkovalta. Kirkko on pystynyt Venäjällä jotenkin selviytymään, vaikka näyttääkin jälleen liittoutuneen vallan kanssa.

Onko meidän kotoinen kirkkomme liittoutunut vallan kanssa? Meillä on ollut läheiset suhteet valtioon – itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksen viettäminen on yksi sen ilmentymä. Tämä ei välttämättä vääristä kirkon sanomaa – sillä kansan enemmistö kokee tämän uskon omakseen. Tarkkana silti saa olla. Paljon kavalampi onkin se toinen valta, mikä hyvinvointisuomessa myös hallitsee – valta, jonka vaaroista Jeesus myös varoitti – rahan valta.

Meidän on tarkattava jatkuvasti ensimmäistä käskyä – sillä se varjelee suurinta vapauttamme. Meidän on kumarrettava vain Kristusta emmekä mammonaa. Hyvinvoinnin kiusaus yrittää kääntää katseemme pois Jeesuksesta maailman houkutuksiin, jotta unohtaisimme Jumalan.

Meidän vapautemme itsenäisenä valtiona on riippumaton uskonnollisista kysymyksistä. Mutta todellinen vapaus ihmisenä on vain silloin, kun Jeesus on vapauttanut meidät pimeyden vallasta – ja yhä uudelleen katkoo niitä synnin siteitä, jotka kaiken aikaa yrittävät vetää meitä takaisin. Siksi puolustamme vapauttamme turvautumalla niihin välineisiin, joita Jeesus on kansalleen antanut: rukous, Raamattu, jumalanpalvelus, ehtoollinen.

Uskontunnustus on itsenäisyysjulistuksemme, se on Jumalan valtakunnan lipunnosto. Samoin on suuri huojennus kun katsomme valtiomme lipun nousevan ja kuva-aiheena toistavan uskomme syvimmän tapahtuman, vapautemme taistelukentän tunnuksen – ristin.

Jumala on taistellut Golgatalla vapautemme puolesta ja voittanut oman kuolemansa kautta. Kiitoksemme tänään on kaksinkertainen. Kiitämme häntä vapaasta isänmaasta – ja kiitämme häntä vapaudesta, joka tekee meistä taivaan kansalaisia.

Totuus tekee vapaaksi, synti tekee orjaksi

4.12. 2. adv (1vuosikerta) (itsenäisyyspäivän teksti) – Tämän alkuperä ei ole jumalanpalvelussaarna, vaan radiohartaus 2009.

Vk 9:2-3

Elämme adventin aikaa. Joulun iloiseen valmistamiseen kuuluu myös sisäinen valmistautuminen. Adventti onkin paastonaikaa, katumuksen ja itsensä tutkimisen aikaa, jotta tulisin yhä syvemmin tietoiseksi omasta ihmisyydestäni ja siinä ammottavista rakkaudettomuuden kuiluista. Tämä sielun kraaterimaisema on oikea paikka odottaa evankeliumin valoa.

Tulevana sunnuntaina evankeliumi ei ole hempeä. Sunnuntain evankeliumissa Jeesus nostaa esille kaksi vastakohtaparia: Vapaus ja orjuus sekä totuus ja synti. Nämä vastakohdat esiintyvät seuraavissa Jeesuksen sanoissa: ”Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.” Toinen kohta tulee pian tämän jälkeen, kun Jeesus sanoo: ”Totisesti, totisesti: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja.”

Pyhän evankeliumista tiivistyy tutkittavaksemme lause: Totuus tekee vapaaksi, synti tekee orjaksi.

Jeesuksen sanojen valossa ihmisen koko elämästä muodostuu totuuden ja synnin, vapauden ja orjuuden näyttämö. Mitä enemmän totuutta, sitä enemmän vapautta, mutta mitä enemmän syntiä, sitä enemmän orjuutta. Tällä näyttämöllä ja näiden vetovoimien vaikutuksessa ihmisen elämä toteutuu. Ja väistämättä sinunkin elämäsi sijoituu tässä kentässä johonkin. Ja kun näyttämön esirippu laskeutuu, ihmisen kohtalo ratkeaa.

Kun tarkastelee näitä evankeliumin sanapareja, huomaa helposti, että ne ovat hieman erikoisia. Totuuden vastakohta ei olekaan filosofinen käsite ‘epätotuus’ eikä edes moraalinen käsite ‘valhe’, niin kuin odottaisi, vaan vastakohtana on tuo inhottava sana: ‘synti’. Jeesus ei ollut filosofi eikä moraaliopettaja. Hän on Jumalan Poika, jonka sanojen äärellä olemme tekemisissä totuuden syvätason kanssa eli hengellisten asioiden kanssa. sinne kuuluu puhe synnistä ja totuudesta.

Synti, josta Jeesus puhuu, on luonteeltaan kääntymistä todellisuuden syvintä perustaa, Jumalaa vastaan. On kuin ihminen yrittäisi raapia niitä silmiä, jotka häntä rakastaen katsovat. Synti on jotakin, mikä kietoo meidät valheeseen, peittelyyn, salailuun ja pimeään. Se on elämää, joka on epätosi. Se on elämää, jossa hymyn taakse kätkeytyy elämää tuhoavat voimat. Se on jatkuvaa suojautumista, taistelua ja rakkaudettomuutta. Synti on asia, mikä sitoo ja orjuuttaa. Se lupaa nautintoa, mutta vaatii hintana vapauden.

Synnin vastakohtana totuus on samoin toisenlainen. Se ei ole laskutoimitus eikä tieteellisellä tutkimuksella saavutettava tulos. Totuus on valoa ja pelottomuutta, vapautta ja iloa, koska se on elämistä paljon suuremman suojan varassa, minkä ihmien itselleen pystyy rakentamaan. Siihen suojaan Jumala meitä kutsuu.

Toinen vastakohtapari asettaa meidät vapauden ja orjuuden väliselle janalle. Tässä myös on hyvä huomata, että vapauden vastakohtana ei ole vankeus vaan orjuus. Orjuus on vankeutta huomattavasti vaikeampi asia. Vankeudessa kahlitaan ihmisen jäsenet, mutta orjuudessa hänen sisimpänsä. Vanki on kaltereiden takana, mutta orjalla ei ole kahletta eikä kaltereita, hänet on polttomerkitty omistajansa merkillä – hänen sisäinen liikumatilansa on rajoitettu. Sitä synti saa aikaan ja lopulta luulemme toteuttavamme itseämme ja syvintä minuuttamme toimiessamme Jumalaa vastaan.

Valmistautuessasi Jeesuksen syntymäjuhlaan, on hyvä kysyä itseltään, minkälaisia merkintöjä sielustani löytyy? Onko siellä vapauden vesileima vai synnin polttomerkkejä? Ovatko synnin polttomerkit palaneet minuuteesi kiinni? Ovatko ne niin syvällä, että et tunnista niitä enää? Kasteessa sinut annettiin Kristukselle. Kasteessa sait vesileiman joka muistuttaa, että kuulut Jumalalle, olet Jumalan lapsi.

Mutta on tavallista, että arvet, synnin polttomerkit tuntuvat kuitenkin vielä nahoissamme ja harhauttavat meitä toimimaan orjan tavoin. Kasteen vesileima muistuttaa sinua kuitenkin vapaudesta, johon sinut on kalliisti ostettu. Jumalan Poika antoi henkensä sinun tähtesi. Sinä olet Jumalan lapsi ja kuulut Kristukselle.

Synti ja synnin orjuus ovat vaikeita sanoja ja jonkun jouluvalmisteluita ne ehkä häiritsevät. Ne eivät tuoksu piparilta. Synti on kuitenkin koko ihmiskuntaa orjuuttanut mahti, mikä edelleen yrittää alistaa meitä. Ja niin heikkoja me olemme, että helposti suostumme siihen. Mutta joulun sanoma on siinä, että Jumala on astunut elämämme näyttämölle ja tehnyt jotakin sinun ja meidän kaikkien puolesta. Hän tuli ensimmäisenä jouluna keskellemme juuri siksi, että me olemme niin onnettomasti joutuneet synnin valtaan emmekä kyenneet vapauttamaan itseämme. Tämä on tausta Jeesuksen syntymiselle. Me emme saa unohtaa sitä, miksi Jeesus syntyi. Muutoin emme kadota vain joulua vaan myös itsemme.

Pyhä Jumala.Tunnustan edessäsi, että synti on sitonut minut, enkä kykene vapauttamaan itseäni. Armahda minua Poikasi Jeesuksen tähden ja anna kaikki syntini anteeksi. Kirkasta minulle synnin valtaa vastaan Jeesuksen voitto.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s