Septuagesima

Ansaitsematon armo – Sääntöuudistus 2020

Pietari sanoi Jeesukselle. ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Matt19:27-30

Päivän teema on ansaitsematon armo. Se on koko kristillisen sanoman ja evankeliumin ytimessä. Siinä saamme jotakin jota emme ole ansainneet. Evankeliumi poikkeaa huomattavasti jokapäiväisestä tavasta toimia ja ajatella. Normaali ja käypä ajattelu nykymaailmassa on luonnollisesti se, että jokaiselle annetaan se, mikä hänelle kuuluu. Kullekin ansionsa mukaan. Siitä palkan maksussa ja erilaisissa huomionosoituksissa on kysymys. Jos työskentelee tuntipalkalla, saa palkan tehtyjen tuntien mukaan. Jos on tehnyt työnsä hyvin, saa siitä vielä kiitoksen ja hyvän maineen, minkä perusteella hänen palveluaan jatkossakin kysytään. Hän on silloin todellakin ansainnut palkkansa.

Tällainen ajattelu on oikeudenmukaisuusajattelua. On yhteisesti hyväksytyt reilut säännöt, joita noudatetaan. Hyvistä asioista palkitaan ja huonoista teoista rangaistaan; toimitaan siis oikeuden ja kohtuuden mukaan. Tämä ajattelu läpäisee kaiken yhteiskunnassa. Palkkatyön, koulun, urheilun, kulttuurin jne. Esimerkiksi urheilussa kussakin lajissa on omat sääntönsä, joiden mukaan pelataan ja sääntöjen rikkomisesta rangaistaan: jäähyllä, diskaamisella, pistemenetyksillä jne. Sääntöjen mukainen toiminta on aivan perustavaa yhteiskunnassa. Jos säännöistä poiketaan, kysymys on epäoikeudenmukaisuudesta, epäkohdasta, epäreiluudesta, lahjonnasta ja korruptiosta. Tämä on muinaisuudesta asti ollut näin. Erilaisia lakeja on säädetty yhteisen elämän onnistumiseksi. Säännöt mahdollistavat hyvän elämän.

Suhteessa Jumalaan on alkujaan ajatuksena ollut myös se, että ihmisen tulee toimia Jumalan ilmoittamien määräysten mukaan. Maallisten sääntöjen on ajateltu heijastelevan myös jumalallisia sääntöjä. Ihmisen on opittava tuntemaan Jumalan tahto ja toimittava sen mukaan. Jumalan tahdon mukaista toimintaa opettelemme esim. rippikoulussa: kymmenen käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. Hyvä elämä toimii näin.

Jeesuksen oppilaat toimivat Mooseksen aikaisen ajattelumallin mukaan. Jeesus oli heille antanut kehotuksen: luopukaa kaikesta ja seuratkaa minua. Niin he tekivät. Pietari laskeskeli mielessään, mitähän tämä käskyn noudattaminen heille tuottaa.

Pietari kertoi Jeesukselle, että he ovat luopuneet kaikesta ja seuranneet Mestaria ja kysyi, mikä on heidän palkkansa? Mitä he hyötyvät? ­Oppilaat luopuivat kaikesta, jotta saisivat maksimoitua sijoituksensa Jumalan valtakuntaan. Pietarin kysymys paljastaa, että he halusivat maallista rikkautta ja he halusivat valtaa. Jeesuksen vastaus hivelee heidän turhamaisuuttaan. Mielestäni Jeesus vastauksessaan leikki oppilaidensa turhamaisuuden kustannuksella ja lupaa heille kullat ja hopeat, joilla ei tee taivaassa mitään. Pietari ei ollut vielä selvillä, että edessä on Jumalan valtakunnan suuri sääntöuudistus.

Toisaalta Jeesus olisi voinut vastata Pietarille kuten Luukkaan evankeliumissa: kun olette tehneet kaiken, mitä teidän tulee tehdä, sanokaa: ’Me olemme arvottomia palvelijoita. Olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään. Luuk 17:10

Olette tehneet sen mitä pitikin. Mutta tarkemmin katsoen, sekään ei tullut tehtyä moitteettomasti. Oikeudenmukaisuuden periaatteen mukaan Jumala on vielä saamapuolella. Se täydellisyys, mikä Jumalan valtakuntaan kuuluu, ei tule esiin oppilaiden toiminnassa.

Oikeudenmukaisuus on hyvä ihmisten välisten suhteiden tarkasteluun. Mutta kun tulemme evankeliumin alueelle, ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, oikeudenmukaisuuden mittarit ovat ihmiselle kohtalokkaita. Niin kuin synnintunnustuksessa sanotaan: ”Tiedän että syntini tähden olen ansainnut ikuisen kadotuksen, jos tuomitset minut pyhyytesi ja vanhurskautesi mukaan.” Jos me saisimme ansioidemme mukaan, kukaan ei selviytyisi. Emme pysty täyttämään Jumalan vaatimaa hyvän elämän mittaa. Meillä ei ole oikeasti riittävästi ansioita saavuttaaksemme iankaikkisen elämän, paratiisin. Eivät vain tekomme vaan myös tekemättä jättämisemme huutavat meille rangaistusta. Edes kohtuullistamisperiaatteella emme selviäisi, vaikka mittaria säädettäisiin meidän eduksemme. Tämä on asia, mitä meidän on vaikea hyväksyä. Taivasten valtakuntaan ei voi päästää mitään pahan siementä. Maailman historia osoittaa, että paha meissä kasvattaa aina satoa. Syntiinlankeemus turmeli ihmisen ja sydämestämme tuli kasvualusta pahan siemenelle. Me tarvitsemme jotakin muuta kuin oikeudenmukaisuutta. Tarvitsemme armoa. Sen evankeliumi meille välittää.

Koko jumalasuhteen perusta onkin toisaalla kuin ansioissamme. Syy miksi Jeesus tuli maailmaan, oli ihmisen ja Jumalan välisen suhteen uudistaminen. Uusien sääntöjen julkaiseminen, sääntöuudistus eli uuden liiton perustaminen. Lankeemuksen jälkeen ihminen ei kykene siihen vanhurskauteen ja oikeudenmukaisuuteen, mikä on Jumalan asettama mitta. Uusi liitto ei voi perustua ihmisen hurskauteen ja puhtaaseen vaellukseen. Se ei yksinkertaisesti synnin tähden ole kenellekään mahdollinen. Tässä ei ole poikkeuksia. Oikeudenmukaisuus ei toimi ihmisen ja Jumalan välisen suhteen perustana. Oikeudenmukaisuuden vaatimus on toteutunut vain kerran maan päällä, Jeesuksen elämässä. Hän eli jokaisen ihmisen puolesta täydellisen elämän, vailla syntiä, vailla vihaa, vailla mitään pahaa; täysin totuudenmukaisen ja täysin puhtaan elämän. Lisäksi hän otti kantaakseen meidän pahuutemme, kuten profeetat sanoivat ja evankeliumit todistivat, kärsiessään ristinkuoleman.

Uuden liiton sääntöuudistus lähtee siitä, että Jeesus on uuden jumalasuhteen perusta – eivät kymmenen käskyä. Turvautumalla Jeesukseen, oikeudenmukaisuuden mittari laitetaan syrjään ja Jumalan armo ja anteeksiantamus otetaan esille. Se täydellisyys ja synnittömyys, minkä Jeesus elämällään toteutti, luetaan minun hyväkseni. Ja se pimeys, mikä teoissani ja tekemättä jättämisissäni on tullut näkyviin, annetaan Jeesuksen tähden anteeksi. Minun ansioni eivät ole tuoneet tätä minulle. Minun ansioni ovat riittämättömät Jumalan edessä. Mutta Jumalan armo Jeesuksen kautta annetaan minulle lahjaksi, jotta uudistuisin, jotta perisin taivaan; jotta voisin puhdistettuna astua Jumalan eteen. Se on armoa, jota en ansainnut ja se annetaan minulle teoistani riippumatta.

Sääntöuudistus on aina ollut vähän hankala uskoa, koska meissä on syvällä ajatus oikeudenmukaisesta palkasta ansioiden mukaan, jonka mukaan hyvät pääsevät taivaaseen. Samaan aikaan meillä on harhainen ajatus omasta hyvyydestä. Siksi ensimmäinen asia on oppia tuntemaan itsensä totuudellisesti.

Se puolestaan on vaikea paikka – hyväksyä todeksi oma varjonsa; hyväksyä todeksi oma syntinsä, minkä nimisiä ne ovatkaan: itsekkyys, katkeruus, viha, kateus; hyväksyä todeksi se, että oma hyvyyteni ei riitä. Silti Jumala katsoo ihmislasta rakastaen.

Me olemme kaksi tuhatta vuotta koittaneet elää tämän sääntöuudistuksen kanssa, jota evankeliumiksi kutsutaan. Se on riemullinen sanoma kaikille meille syntisille, jotka emme täytä hyvän ihmisen mittaa. Hyvä sanoma kaikille, jotka asettavat Jeesuksen ensimmäiseksi elämässään ja rukoilevat publikaanin tavoin: Herra Jeesus Kristus, ole minulle syntiselle armollinen. Ja tätä armoa Jumalalla riittää. Siitä armosta me elämme ja iloitsemme myös nyt, kun tunnustamme uskomme

 

Ansaitsematon armo – Pietari pyytää palkankorotusta 2011

Pietari sanoi Jeesukselle. ”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitä me siitä saamme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti: kun Ihmisen Poika uuden maailman syntyessä istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle, silloin tekin, jotka olette seuranneet minua, saatte istua kahdellatoista valtaistuimella ja hallita Israelin kahtatoista heimoa. Ja jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän. Mutta monet ensimmäiset tulevat olemaan viimeisiä ja viimeiset ensimmäisiä. Matt19:27-30

Evankeliumi on oikeastaan hyvin hämmentävä. Se on hämmentävä monella tavalla.

Evankeliumin edellä on kertomus rikkaasta nuorukaisesta joka sai neuvoksi muuttaa omaisuutensa rahaksi ja jakaa se köyhille ja sitten seurata Jeesusta. Hän tuli murheelliseksi Jeesuksen ohjeesta ja lähti pois. Pietari sen sijaan päivän evankeliumissa jatkoi, että hepäs ovat luopuneet kaikesta ja seuranneet Mestaria, mikä on heidän palkkansa. Miksi tällainen evankeliumi luetaan päivänä, jonka aiheena on ansaitsematon armo. Eihän tässä puhuta armosta mitään. Enemmänkin kovasta kaupankäynnistä näytti olevan kysymys. Oppilaat luopuivat kaikesta mahdollisesta, jotta saisivat sijoituksensa Jumalan valtakunnassa satakertaisena takaisin. Palataan tähän vielä takaisin.

Toinen välitön ongelma, mikä evankeliumin äärellä nousee mieleen, on tämä: jos on luopunut isästään, äidistään ja lapsistaan, miten voi saada sen satakertaisesti takaisin. Eikö ole enemmän niin, että sen menettäessä, sitä ei enää korvaa mikään. Mikään ei korvaa sitä, että ei ole ollut lastensa elämässä mukana. Lapset kasvavat ja pian he eivät enää ole lapsia. Sen jälkeen on myöhäistä. Mikään ei korvaa sitä, että ei huolehdi vanhenevasta äidistään tai isästään. He nukkuvat aikanaan pois, sitten ovat poissa. Miksi heistä pitäisi luopua? Itse asiassa ei heistä pidäkään luopua – Jeesushan itse sanoo toisessa kohtaa, että neljättä käskyä (Kunnioita isääsi ja äitiäsi) ei voi ohittaa tai tehdä tyhjäksi hengellisiin syihin vedoten (Mark 7:9-13). – Kysymys ei siksi voi olla mistä tahansa luopumisesta. Kun tarkemmin lukee evankeliumin, huomaa, että Jeesus sanoo, ”Jokainen joka minun nimeni tähden on luopunut isästään, äidistään tai lapsestaan”. Kysymys on tilanteesta, jossa Jeesuksen nimi on tullut erottamaan perheenjäseniä toisistaan. Siitä on tullut erottava tekijä suvun ja perheen sisällä. Luopuminen on silloin tarkoittanut puolen valitsemista. Tällaista ihmistä on pyydetty luopumaan uskostaan ja kaikesta miten se ilmenee: siihen liittyvästä elämäntavasta ja näkyvistä merkeistä. Jeesuksen mukaan ihmisen ei pidä luopua uskosta, vaan ihmisistä, jotka tätä vaativat. Meillä Suomessa tilanne on harvinaisempi, mutta muslimimaailmassa tämä raamatunkohta onkin totisinta totta. Kääntyminen kristityksi merkitsee käytännössä sitä, että suku hylkää tämän ihmisen, hän saattaa Jeesuksen nimen tähden olla jopa hengenvaarassa.

Evankeliumista seuraa ainakin yksi ohje kristityn elämään. Jos joudumme valintatilanteeseen Jeesuksen ja kenen tahansa muun ihmisen välillä, silloin on muistettava suurin käsky, mikä ihmiselle on annettu. Rakasta Jumalaa yli kaiken. Tämä on suurin käsky. Se tarkoittaa, ettei kukaan voi tulla vaatimaan syvempää sitoutumista itseensä, kuin mikä ihmisellä on suhteessa Jumalaan. Tämä on toki asia, mikä voi nousta ongelmaksi rakastavaisten välillä sillä ihmisen omistushalulla toisinaan ei ole mitään rajaa. Mutta syvin sitoutuminen pitää olla Jumalaan. Ihmissuhde ei voi kiilata jumalasuhteen edelle.

 

Pietari sanoo luopuneensa kaikesta. Hän ei asettanut omaisuutta eikä mitään muuta tärkeimmän edelle. Nyt hän pyytää siitä palkintoa. Se tuntuu hieman oudolta. Lieneekö hänellä mielessä jokin lista asioista, joista hän on joutunut luopumaan. ”Koska elämästäni on Jeesuksen tähden tullut näin raskasta ja ilotonta, niin kaiketi tämä minulle korvataan!” Pietari kuulostaa tässä ammattiyhdistysmieheltä ajamassa palkankorotusta opetuslapsille. Hän ajatteli panos ja tuotos-ajattelun pohjalta. Tai sitten hän on kuin osakkeenomistaja. Hän on sijoittanut omaa varallisuuttaan ja vaivannäköään systeemiin, sen täytyy tuottaa jonkin ajan kuluttua voittoa. Hän on ostanut Jumalan valtakunnan osakkeita. Koskahan osakkeet nousevat? Minkälainen potti odottaa silloin, kun osakkeet lunastetaan? Minkälaiset ovat kurssikäyrät.

Jeesus vastaa Pietarille juuri sillä tasolla jossa kysymys esitetään. ”Ei hätää. Kurssikäyrät ovat kunnossa ja osakkeen arvo nousee satakertaiseksi.” Mutta samalla kun Jeesus vastaa tuon kurssikäyräkaavion mukaan, hän lisää lopuksi lauseen, joka kääntää edellä sanotun ylösalalisin: monet ensimmäiset tulevat viimeiseksi ja viimeiset ensimmäiseksi. Taivaalliset kurssikäyrät ja pörssinoteeraukset eivät menekään samalla tavoin kuin New Yorkissa ja Lontoossa.

Jäin miettimään, onko kysymys Jeesuksen huumorista. Hän antaa ikään kuin myöden oppilaidensa rikastumisen haaveille, mutta palauttaa sitten takaisin ruotuun. Herää kysymään, eivätkö oppilaat olleet kuulolla, kun Jeesus opetti vuorisaarnassa  maanpäällisistä aarteista. Jumalan valtakunnan rikkaudet eivät ole rahaa, kultaa tai jalokiviä – ei maaomaisuutta vihreää kultaa ei öljyvarantoja eli mustaa kultaa. Aarteet ovat toisenlaisia. Oppilailleen, apostoleille Jeesus tosin lupasi hallintavaltaa. Mutta suurin aarre on Jeesuksen tunteminen: koska hänen kauttaan Jumalan armo ja anteeksiantamus virtaa meille. Se armo ei ole palkintona hurskaudestamme, hengellisistä ja taloudellisista sijoituksista Jumalan valtakuntaan, vaan lahja, joka tuottaa iankaikkisen elämän.

Jeesus pyysi rikasta myymään omaisuutensa. Jos Jeesus pyytäisi meitä tekemään samoin, onko taustalla olettamus, että se korvataan meille moninkertaisesti. Luopuuko ihminen omaisuudestaan tuollaisella logiikalla. Sellainen olisi kuin huijarisaarnaajan kolehtivetoomus: ”Anna mulle tuhat euroa, saat sata tuhatta takaisin heti kuoltuasi.” Kuka suostuisi tähän kauppaan. Juttuhan ei toimi näin.

Mutta kysymys on hyvä kaikesta huolimatta. Mistä sinä olisit valmis luopumaan Jeesuksen tähden? Tämä kysymys palauttaa meidät ensimmäisen käskyn äärelle. Minkä sijan Jumala saa sielussamme?

Olenko kristitty vain palkinnon toivossa? Rakastanko todella Jumalaa vai ainoastaan hänen lahjojaan? Jumala haluaa toki meille paljon hyvää. Mutta hän myös haluaisi meidän oppivan näkemään, mitä ja missä se todellinen hyvä on. Yhtä vähän tärkein asia, mitä vanhempi lapsilleen antaa on raha. Tärkeämpää lapselle on rakkaus, läsnäolo, turva ja luotettavuus, että hänestä pidetään huolta että on syli johon kiivetä, kädet jotka kietoutuvat ympärille.

Samoin tärkeää Jumalan valtakunnassa ei ole se mistä luovumme tai palkkio, minkä saamme ja kuinka suuri se on. Tärkeää on Jumalan rakkaus, joka kantaa meitä. Tärkeää on sisäisesti olla vapaa ja pitää arvojärjestys kunnossa sielun asioissa. Tärkeää on valvoa sydäntään, ettei se salaa kiinny maailmaan ja syrjäytä Jumalaa sydämen valtaistuimelta. Ja kun näin kuitenkin tapahtuu, silloin on tultava jumalan eteen tunnustettava, pyydettävä anteeksi, jäätävä Jumalan anteeksiantavan armon varaan. Jumala ei hylkää. Hän on uskollinen.

SEPTUAGESIMASUNNUNTAI – 1997 Merikarvia

Matt 19:27-30

Rikas mies, joka tuli kyselemään Jeesukselta neuvoja hengelliseen hätäänsä, joutui yllättäen kiusalliseen tilanteeseen. Jeesus kehotti tätä miestä luopumaan omaisuudestaan ja seuraamaan häntä. ”Mene ja myy kaikki, mitä sinulla on ja seuraa minua.” – Tämä oli rikkaalta mieheltä liikaa pyydetty ja hän lähti siksi entistä murheellisempana pois.

Pietari sen sijaan kehua retosteli, että he ovat luopuneet kaikesta ja seuranneet Jeesusta. Mitä me siitä saamme? Mikä on meidän osamme?

Kunnon luterilaisen mielestä Pietari esittää pöyristyttävän kysymyksen. (olisi pitänyt tässä selittää miksi) Yhtä hämmästyttävää on, että Jeesus vastaa siihen sanomalla, että jokainen joka hänen nimensä tähden on luopunut siitä ja tästä saa kaiken satakertaisena takaisin.

Mitä se tällainen puhe oikein on, että saa satakertaisena takaisin sen, mistä on luopunut? Teen muutaman leikkisän ajatuskokeen.

Jos luovun radiosta, saanko taivaassa tilalle sata radiota. Onko tämä nyt sitten hyvä kauppa? Mitä minä teen sadalla radiolla. Taivaassa tuskin on käyttöä yhdellekään. Ehkä kuuntelenkin siksi radiostani edelleen lauantai-illan toivottuja täällä maan päällä. (yksi kysymys jota voisi käydä syventämään on tämä korvaavuus)

Voiko tällätavoin käydä kaikki muutkin elämänsä asiat läpi? Voiko laskea, mistä kannattaa luopua, jos sen saa satakertaisena takaisin?

Jos luopuu huonosta ja epäterveellisistä elämäntavoista, ei kai se merkitse sitä, että saa viettää sata kertaa huonompaa ja epäterveellisempää elämää taivaassa. Näinhän voisi itsekkäästi ajatella.

Tällainen laskelmointi ei suinkaan ole tarkoitus. Jumalan lupaama taivaallinen palkka tai lahja ei korvaudu näin suoraviivaisesti. Lisäksi luopuminen ei koske mitä tahansa asiaa.

Mistä sitten luopumisesta on kysymys? Merkitseekö kristillinen elämä aina jostakin luopumista? Jeesus puhuu tämän tästä luopumisesta, itsensä uhraamisesta jne.

Nuorena lukiolaispoikana, kun minua alkoi kiinnostaa Kristus ja Kristuksen seuraaminen, niin pidin tärkeänä sitä, että luovuin jostakin asioista. Perinteiseen kristilliseen parannukseen ja kääntymykseenhän kuuluu pesäeron tekeminen maailmasta. Minulle se silloin merkitsi luopumista TV:stä, maallisesta musiikista ja kirjallisuudesta. Hävitin päiväkirjani ja piirustukseni. Kotiväelle näytin nyrpeää nenää ja otin vakavan ilmeen kasvoille sen merkiksi, että olin luopunut entisestä elämästäni. Ajattelin, että näin pitää tehdä.

Tämä kuulostaa teistä varmaan tutulta. Nuori äsken kääntynyt kristitty on hyvin jyrkkä ja kömpelöuskossaan. Lisäksi hän on omasta mielestään aina oikeassa ja hyvin kiivaasti vielä. Minäkin olin tällainen, onneksi vain jonkin aikaa. Teillä on ehkä samanlaisia kokemuksia omasta nuoruudestanne tai lähipiiristänne.

Mutta itseltään voi kysyä, onko tämä ollut luopumista Kristuksen tähden, vai onko se ollut luopumista jonkin uskonnollisen herätysliikkeen tähden tai muun sellaisen tähden.

1700-luvulla ja 1800-luvulla syntyneet herätysliikkeet korostivat eron tekemistä tavallisiin ihmisiin, jotka näiden mielestä olivat vain tapakristittyjä eli ulkoisesti ja tavoiltaan kristillisiä, mutta eivät sisäisesti. Tämä ero osoitettiin juuri sillä, että luovuttiin maallisista iloista ja huvituksista. – Viina, kortit ja muu lystinpito; tanssit ravintoloineen, sekä kevytmielinen viihde, jota viestintävälineet radio, tv ja lehdet tarjosivat saivat kaikki tuomionsa. Syntistä lihaa ei pitänyt suinkaan viihdyttää, vaan kurittaa ankaralla työllä ja askeettisella elämäntavalla.

Tämä ei ole täysin outoa tänäkään päivänä, mutta kuulunee kaikessa räikeydessään historiaan.

Nykyään luopuminen ja kristityksi erottautuminen merkitsee eri asioita kuin ennen. Paljon on asenteissa muutosta tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi muutos on havaittavissa pukeutumisessa. Tavattoman pitkä aika ei ole siitä, kun naisten pukeutuminen suoriin housuihin eikä hameeseen oli siveetöntä ja tuomittavaa. Pukeutumisella körtitkin ilmaisivat mihin hengelliseen laumaan kuuluivat. Harmaat ja synkät värit osoittivat sydämessä asuvaa synnin surua.

Olemme kuitenkin hakoteillä, jos tällaisista asioista tehdään ehtoja Kristuksen seuraamiselle. Paavali sanoo, että tällaiset omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt (älä tartu, älä maista, älä koske) näyttävät kyllä viisailta, mutta ovat todellisuudessa arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. (Kol 2:20-23).

Kysymyksenasettelu on väärä, jos asetetaan ehtoja ja edellytyksiä Kristuksen seuraamiselle, että Kristuksen seuraaminen merkitsisi tiettyä tyyliä pukeutumisessa ja kasvon ilmeessä.

Mutta kysymys on silti hyvä, olenko minä luopunut jostakin Kristuksen tähden?

Luulen, että en voi sanoa luopuneeni jostakin Kristuksen tähden. En ainakaan koe asiaa sellaisena, että olisin luopunut jostakin, mikä minua vaivaisi ja harmittaisi.

Ajattelenkin, että on olemassa kahdenlaista luopumista. toinen on luopumista menetyksen merkityksessä. Se on pakkoluopumista. Jokin asia yksinkertaisesti on otettu meiltä pois. Olemme menettäneet läheisen ihmisen ehkä työpaikkamme tai talomme. Tällainen menetys edellyttää sisäistä työskentelyä. Meidän on nyt myös sisäisesti kyettävä luopumaan, päästämään irti, siitä mikä on ollut väistämätöntä. Luopuminen tässä mielessä vaatii surutyötä. Suremme ja kaipaamme sitä, minkä olemme menettäneet.

Kun Jeesus pyytää meitä luopumaan kaikesta. Niin tämä ei ole pakkoluopumista. Menetystä, jota seuraa suru ja kaipaus. Kysymys on vapaaehtoisesta luopumisesta. Jätämme elämässä jotakin taaksemme, mutta minkä tähden. Se osoittautuu arvottomaksi jonkun muun rinnalla.

Jeesus esittää vertauksen kauppiaasta, joka etsi kauniita helmiä. Kun hän löysi yhden, hän myi kaiken, mitä omisti ja osti helmen. Kaikki muu tämän yhden aarteen rinnalla vaikuttaa turhalta. Siksi luopuminen muusta ei tuota tuskaa tai surua. Itse asiassa henkilö ei ehkä edes huomaa luopuvansa jostakin.

Jos luopuu jostakin hyvästä ja samalla on katkera, kateellinen ja vihainen sille, joka ei samalla tavalla ole luopunut vaikka siitä radiostaan ja lauantai-illan toivotuista, niin eikö silloin se ole väärää luopumista. Luopuisi mieluummin katkeruudestaan ja vihastaan.

Kun Jeesus sanoo, että saamme satakertaisesti takaisin sen, mitstä olemme luopuneet, hän myös varoitti ensimmäisten tulevan viimeiseksi ja viimeisten ensimmäiseksi. Tämä varoitus ymmärtääkseni on juuri meitä varten siitä syystä, että emme harjoita luopumista Kristuksen tähden väärässä mielessä ikäänkuin pätevöityäksemme Jumalan tai ihmisten edessä. Pääasia ei saa olla luopuminen. Se ei saa kiinnittää koko kristillistä huomiotamme. Jos me tarkastelemme vain sitä, mistä olemme luopuneet ja mistä meidän pitäisi luopua, huomaamatta jää tärkein asia; avaaminen silmänsä Jumalan todellisuudelle, katseen kääntäminen itsestään Kristukseen, todelliseen aarteeseen, jonka rinnalla kaikki muu näyttää turhalta.

———-

Saarnassa jälleen pari hyvää ajatusta, mutta toteuttaminen jäi puolitiehen. Joissakin kohden olisi tarvinnut selventää ajatusta. Olenko riittävästi evankeliumin avaamassa aihepiirissä. Kysymys on todellakin luopumisesta ja satakertaisesta palkinnosta. Mitä merkitsee luopuminen Kristuksen tähden? Mistä pitää luopua?

Rikkaan miehen luopuminen olisi ollut luopumista menetyksen merkityksessä. Hän olisi surrut liikaa menetystään. Jeesusta seuratessa ei katsota taaksepäin, vaan eteenpäin. Ei surra sitä, minkä jätetään taakse sitä, mistä luovutaan.

Kysymys kääntyy luopumisessa juuri tuohon pesäeron tekemiseen maailmasta. Mitä se on tänään? Onko mitään konkreettista enää, miten kristityt osoittautuvat kristityiksi. Ainoastaan rakkauden teot. (.. näkevät teidän tekonne ja ylistävät Isäänne, joka on taivaassa..) Luopuminen ja vaatetus ei ole se miten osoittaudutaan Kristuksen seuraajiksi. Tällaisia merkkejä ei kysytä. Kysymys, mistä minun täytyy luopua, on sama kuin kysymys, mitä minun on tehtävä, jotta pelastuisin.

Nämä ovat mielenkiintoisia kysymyksiä ja koskettavat omaa uskonnollisuuttaan pohtivia ihmisiä. Ihmiset, jotka ajattelevat, että kyllä he uskovat Jumalaan, mutta eivät he mitään uskovaisia ole, ovat ehkä juuri niitä, jotka ajattelevat tiettyjen asioiden, tekojen erottavan heidät uskovaisista. He eivät ole eivätkä halua luopua jostakin erityisestä mielipuuhastaan, mutta heillä kuitenkin on uskonnollista elämää ja ajattelua. Pietistisessä uskonnollisessa kulttuurissa ajattelemme tietyn mekanismin vallitsevan siinä, kun ihminen ’tulee uskoon`. Tällaista mekanismia ei kuitenkaan ole. Kristus tulee pelastajaksi ja vapahtajaksi ihmisten elämään eri tavoin.

Mutta edelleen. Mitä edellytämme ihmiseltä, että kutsumme häntä kristityksi. Milloin ihminen voi itse tuntea itsensä kristityksi (pelastetuksi). Jälleen ajattelemme mekanistisena tätä kysymystä. Ei ole jotakin mittaria, tunnetta tai tekoa, milloin ihminen onkin yhtäkkiä pelastettu ja Jumalan lapsi. Sellaisen tarkkaileminen itsessään tai muissa vie harhaan. Körttiläisillä on viisautta tässä kohden. Murhe, suru tai epävarmuus omasta kristillisyydestään ei ole jotenkin huonompi olotila kuin täysi varmuus omasta uskostaan ja omasta tilastaan Jumalan edessä. Ihminen Jumalan edessä yksinkertaisesti on sitä, mitä on eikä muuta voi. Kullakin on oma elämänsä ja kukin käy oman taistelunsa. Elämme Jumalan silmien alla tunsimme olevamme kristittyjä tai emme. Jos koemme epävarmuutta, koemme epävarmuutta. Monet niin mieluisasti haluaisivat, jonkin ulkoisen todisteen siitä, että he ovat uskossa ja pelastettuja. Olen luopunut siitä ja siitä. Minusta on tullut uskovainen – elän uskovaistyyppistä elämää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s