9. shell

Konfirmaatio hjs 9: 2014

Turvatarkastus – 9 shell

Jeesus sanoo:
”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”Matt 7:13-14

Hyvät ystävät. Tänä konfirmaatiosunnuntaina 17 nuorta saa siunauksen ja lähetämme heidät elämän seikkailuissa eteenpäin – luottaen Jumalan hyvyyteen ja johdatukseen. Tänään tehtävämme on antaa heille vielä ohjeita matkaa varten, jotka koskevat elämän liikennesääntöjä ja itse lopullista päämäärää, miten sinne päästään.
Rippikoulu kokonaisuudessaan  pyrki samaan. Nyt se on päättynyt. Takanamme ei ole vain viikko leirillä, vaan jo viime vuoden puolella tämä yhteinen taival on alkanut. Se on tuonut teidän elämäänne yhtä ja toista touhua ja tehtävää tavallisen opiskelun lisäksi.

Rippikoulun opettajille ja ohjaajille on aina arvoitus, minkälaisen jäljen tämä yhteinen aika jättää teidän sieluihinne.  tämän ryhmän kanssa erityisesti se jäi salaisuudeksi, sillä te olitte melko hiljainen ryhmä. Mite te oikein ajattelitte jäi ilmaisematta. En moiti teitä vaan itseäni. Ehkä tilanne ei tuntunut teistä tarpeeksi turvalliselta sellaiseen pohtimiseen. Toivomme kuitenkin, että siihen koko elämän mittaiseen matkaan olisi tullut jotakin sellaista hyvää, mikä auttaa ja rohkaisee teitä eteenpäin, mikä antaa suuntaa kulkea elämän kivikkoisella tiellä.

Nyt teitä kutsutaan itse ottamaan askelia sillä ikiaikaisella tiellä, johon Jumala teidät jo kasteessa on kutsunut. Nuoruus on oman tien etsimisen aikaa.  Kun on tähän asti kulkenut pitkälti kasvattajan päätösten ja valintojen alaisena, niin tekee mieli toisinaan ottaa aivan uusi suunta ja karistaa vanhat opetukset pois mielestä. Sellainenkin kuuluu nuoruuteen. Omalla tiellä myös omia valintoja ja kokeiluja tapahtuu. Omat virheetkin täytyy tehdä, omat löydöt.

Päivän aiheena on kuten alussa kuulimme Totuus ja Harha. – ei mikään pieni ja vaatimaton aihe. Totuuden yhdestä ja toisesta asiasta haluaisi moni tietää: Totuus Ukrainassa ammutun lentokoneen ampujasta. Totuus ufoista, presidentti Kennedyn murhasta, totuus salaliittoteorioista, totuus Vatikaanin kätköistä jne. Tällainen totuuksien lista on loputon, mutta jää vielä näkemättä.

Entä uskontojen totuus, perimmäinen totuus? Ihmiset tiedostavat hyvin sen, että on olemassa toisenlaisiakin maailmankatsomuksia, toisenlaisia totuuksia? Miten nämä totuudet voidaan laittaa puntariin? Ratkaistaanko ne miekalla, kuten Irakissa, jossa jihadistit uhkaavat tappaa ihmisiä, jos he eivät käänny islamin uskoon? Onko peloteltava helvetillä saadakseen kannattajia asialleen? Eikö totuus ole tarpeeksi ilmeinen ja vakuuttava, jotta se riittäisi? Päivän evankeliumi tulee lähelle tätä kysymystä.

Nykyään toivotaan että oltaisiin totuuksien suhteen sallivampia, että ei julistettaisi mustavalkoista totuutta, vaan hyväksyttäisiin useampien totuuksien yhtäaikainen olemassaolo. Täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole olemassa. Päivän evankeliumissa se saattaisi tarkoittaa sitä, että on olemassa ahdas portti ja vähemmän ahdas, keskikokoinen portti, vähän isompi portti. On olemassa portti joka makuun. Sitten on olemassa se laveakin portti, mutta sitä mistä portista ihminen kulkee ei saa moralisoida. Kullakin on oikeus kulkea omasta portistaan ilman kenenkään syyllistämistä.

Totuus ei kuitenkaan ole jotakin sellaista, mitä me valitsemme. Useimmiten totuus on jotakin sellaista mitä me väistelemme, ja lopulta siihen törmäämme. Totuus ei mielistele eikä taivu rahan edessä.

Jeesus ei ollut kovin hienotunteinen puhuessaan kahdesta portista ja sanoessaan, että toinen portti vie elämään ja toinen kadotukseen. Aika tylyä tekstiä.
Miten näistä aineksista voi näin iloisessa juhlassa sanoa jotakin loukkaamatta joitakin kuulijoita?

Totuudesta on eräs erikoinen tarina, minkä haluan kertoa teille. Se tuo aiheeseen toisenlaisen näkökulman.

Olipa kerran eräs englantilainen herrasmies, joka asui Intiassa. Kerran kierrellessään sokkeloisia kauppakujia ja basaarikatuja hän huomasi erään talon nurkkauksessa pienen kaupan, jonka mainoskyltissä luki – Totuuskauppa.
Englantilaista miestä kiinnosti niin paljon tämä pikkuliike, että hän päätti ottaa selvää, mitä siellä oikein myydään. Se ei ollut kirjakauppa, ei vaatekauppa, ei lääkekauppa. Siellä ei hyllyillä ollut mitään tuotetta esillä. Pienen liikkeen perällä oli tiski ja sen takana kohtelias, huonosti englantia puhuva intialainen pieni mies.
    ”Mitähän teille saisi olla?” hän kysyi.
    ”Minua kiinnostaa tietää, mitä täällä myydään?”
    ”Täällä myydään totuutta. Meillä on totuuksia moneen tarpeeseen. On osatotuutta, puolitotuutta, hyvää totuutta ja hauskaa totuutta. On totuutta yleisesti ottaen, mutta on myös tarkkaa totuutta. On hämmästyttävää totuutta, hämäävää ja yllättävää totuutta. Kuten huomat meiltä löytyy totuus joka tilanteeseen”
    Englantilainen mies oli todella ihmeissään, mutta hänelle oli kaiken aikaa selvää, että hänelle riittää vain koko totuus. Hän haluaa totuuden kaikesta, perimmäisen totuuden, mitään salaamatta, lisäämättä ja pois ottamatta.
    Myyjä tuli hieman huolestuneen näköiseksi. ”Mitäpä, jos sittenkin ottaisitte jonkin miellyttävän totuuden. Se mitä te pyydätte on hyvin kallis.”
    Englantilainen oli päättäväinen. Hänelle kelpasi enää vain koko totuus, maksoi mitä maksoi. ”Sanokaa vain hinta, minä maksan.” mies tokaisi.
    ”Oi voi! Sitä ei saa rahalla. Se maksaa teidän turvallisuutenne”, kuului vastaus.

Tämä oli tarina totuudesta ja sen vaarallisuudesta. Herää tietenkin kysymys, miten totuus voi maksaa ihmisen turvallisuuden. Eikö totuus ole jotakin sellaista, joka vapauttaa ja tuo lisää turvallisuutta. Tiede, joka tutkii sairauksia ja saa lisää tietoa sairauden syystä hankkii totuutta, joka ei ole vaarallista, vaan turvallista. Sellaisesta totuudesta ei tässä olekaan kysymys. Totuus ihmisestä – totuus sinusta ja minusta. Se ei ole matemaattinen kaava, ei järjen päätelmä. Totuus on tulta, mikä polttaa ihmisen näpeissä. Totuus polttaa sen, mikä on valhetta ja roskaa siksi sitä on vaikea pidellä. Siksi se on myös vaarallinen. Totuudenpuhujista ei yleensä pidetä.

Totuus on valoa, se paljastaa sen, mikä on kätkössä. Me ihmiset taas haluamme mieluusti kätkeä, piilottaa, peittää, unohtaa. Kun olemme tekemisissä totuuden kanssa, uskallammeko oikeasti katsoa sitä.

Totuus asettaa meidät itsemme valokeilaan ja osoittaa meissä itsessämme ikäviä asioita. Totuus tekee kipeää. Tällainen totuus on vaarallinen, sillä me emme silloin ole siinä totuuden ulkopuolisia tarkastelijoita, vaan me itse olemme totuuden tarkasteltavana.

Totuus vapauttaa vain jos se saa puhdistaa meidät. Näin jos se on koko totuus. Osatotuudet ovatkin mieluisampia. Niillä tehdään rahaa. Intialainen totuuskauppiaskin olisi mieluummin myynyt hyvään hintaan miellyttävän totuuden. Perimmäinen totuus ei ollut kauppatavaraa.

Jeesus sanoo itsestään, että: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. Jos hänen sanansa ovat totta, hän on se kapea tie, joka vie elämään. Totuus on se ahdas portti, joka meidän on läpäistävä, jossa meidät tutkitaan. Portti on kuin terminaalin turvatarkastus, jossa meidät läpivalaistaan. Siinä käy ilmi, mihin sydämemme on kiinnittynyt: Jumalaan vai maailmaan.

Evankeliumeissa sanotaan, että Jeesus tuli Jumalan luota osoittamaan meille totuuden. Hän sanoi totuuden, mutta ihmiset eivät ottaneet sitä vastaan, vaan naulitsivat sen ristille. Totuus oli liian vaarallinen.

Jeesuksen risti ilmaiseekin meille totuuden. Se on totuus ensinnäkin meistä ihmisistä. Synnin pimeys ja ihmisen pahuus tulee julmalla tavalla esille juuri ristissä. Ihmiset naulitsivat ristille hyväntekijänsä.

Mutta samalla kun risti on totuus meistä ihmisistä, se on totuus vielä enemmän Jumalasta. Siinä meitä lähestyy Jumala, joka sääli meitä ja antoi poikansa kärsimään meidän tähtemme. Koko totuus on siinä, että hän rakastaa meitä silloinkin, kun me sitä vähiten ansaitsemme.

Totuus on olemassa. Totuus voi olla inhottava. Siksi väärät totuudet ja tiet houkuttelevat enemmän. Totuudessa ei ole mitään houkuttelevaa, seksikästä eikä myyvää. Valhe täytyy kääriä houkuttelevaan pakettiin. Mutta totuus on se, joka pitää etsiä ja siinä kiinni pysyä.

Mutta kun totuus saa läpivalaista elämämme, myös itseämme suurempi totuus laskeutuu nähtäväksemme.

Tällaiselle totuuden tielle teitä kutsutaan. Kulkekaa rohkeasti sillä tiellä. Ja jos ja kun totuus saavuttaa teitä, älkää väistykö sitä. Antakaa sen  paljastaa myös se, mikä ei tunnu kauniilta. Silloin te opitte tuntemaan hänet, joka on kulkenut teidän kanssanne kaiken aikaa: rakastaen ja armahtaen.

Konfirmaatio hjs 9: totuus ja harha – 2005

Puukoniskuja kumiveneeseen

Matteus 7:13-14 ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!

Hyvät ystävät. tänä konfirmaatiosunnuntaina 24 nuorta saa siunauksen. Rippikoulu on päättynyt. Takanamme ei ole vain viikko leirillä, vaan jo viime vuoden puolella tämä yhteinen taival on alkanut. Se on tuonut teidän elämäänne paljon ylimääräistä puurtamista tavallisen opiskelun lisäksi.

Opettajille ja ohjaajille on aina arvoitus, minkälaisen jäljen tämä yhteinen aika jättää teidän sieluihinne. Toivomme kuitenkin, että siihen koko elämän mittaiseen matkaan olisi tullut jotakin sellaista hyvää, mikä auttaa ja rohkaisee teitä eteenpäin, mikä antaa suuntaa.

Olen opettanut heille, että konfirmaatiosta alkaen he astuvat yhden askeleen aikuisuutta kohti. Heistä tulee hengellisessä mielessä itsenäisiä. He tulevat jatkossa päättämään itse oman hengellisen elämänsä suunnasta. He ovat saaneet opetusta oman uskonsa mukaisesta elämän tiestä. Tähän asti heitä ollaan saateltu kirkon uskon tiellä. Nyt heitä kutsutaan itse ottamaan askelia sillä ikiaikaisella tiellä, johon Jumala heidät jo kasteessa on kutsunut.

Nuoruus on oman tien etsimisen aikaa. Vaikka tänään on juhlakengät jalassa, niin arkitossut ovat niitä camel-bootseja, joilla he kulkevat omia polkujaan ja etsivät omaa tietään. Kun on tähän asti kulkenut pitkälti kasvattajan päätösten ja valintojen alaisena, niin tekee mieli toisinaan ottaa aivan uusi suunta ja karistaa vanhat opetukset pois mielestä. Se on tuntunut pakkopullalta. Sellainen kuuluu nuoruuteen.

Päivän evankeliumissa aiheena on myös elämän tie. Oikeastaan se puhuu kahdesta tiestä: elämän tiestä ja kuoleman tiestä. Jeesus puheessaan ei sanonut tätä pelotellakseen ihmisiä ja tehdäkseen heidän elämänsä ikäväksi. Vaan hän ihan aiheellisesti halusi ihmisten miettivät oman elämänsä suuntaa. Oli aika tarkistaa onko kompassi kunnossa. Oli aika tarkistaa niitä perusteita, mikä vaikuttaa suunnan valintaan. Siihen kompassin tarkistukseen meitäkin kutsutaan.

Jokainen tavoittelee hyvää ja onnellista elämää ja toivon mukaan myös sitä, että elämän matka johtaisi hyvään lopputulokseen. Mutta miten sen saavutamme.

Jeesus puhuu kahdesta tiestä. Toinen tie vaikuttaa leveältä valtatieltä ohituskaistoineen. Siellä on paljon matkaajia ja tienvarsilla suuret mainokset, jotka lupaavat monenlaista hyvää ja pikavoittoja sillä tiellä kulkijoille. Toinen tie on kapea ja hidas. Mainosvalojakaan ei siellä löydy. Vähemmän on sillä kulkijoita, mutta autio tie ei ole.

Jos kompassi on kunnossa, se kehottaisi vaihtamaan helppokulkuiselta tieltä vaikeakulkuiselle tielle, mutta valinta ei ole niin yksinkertainen. Mainosten houkuttamana ja hankaluuksien välttämiseksi on helppo kulkea leveää tietä.

Evankeliumi pysäyttää meidät vakavan asian äärelle. Kun rehellisesti ajattelemme omaa elämän taivallustamme, niin kummalla tiellä me olemme. Onko meille selvää, mitä kohti kuljemme? Minkälaisia tienviittoja on tullut vastaan? Mihin elämän valintamme on meitä ohjannut? Mitä portteja olemme avannut?

Kysymys on luonteeltaan hyvin vakava sillä jokaisella elämäntiellä ei ole onnellinen loppu. Jokainen portti ei ole avaamisen arvoinen. Tämän tietää aikuinen väki usein karvaasta kokemuksesta. Mutta kysymys koskee myös teitä nuoret jo nyt. Omilla valinnoillanne on seurauksia. Se olisi hyvä tiedostaa mahdollisimman varhain.

Nuori haluaa elää tässä ja nyt. Tärkeää on saada pitää hauskaa nyt, vaikka se tietäisi hankaluuksia jatkossa. Mutta koska se jatko eli hankaluudet on joskus myöhemmin edessä, sitä ei haluta ajatella. Vaikka opiskelu ei ehkä ole hauskaa juuri nyt, sillä on kuitenkin tulevaa elämää ajatellen suuri vaikutus. Siksi olisi nähtävä vaivaa sellaisenkin hyödyllisen asian kanssa, jossa juuri nyt ei ole hauskuutta luvassa. Tämä on eräs esimerkki kapean tien valitsemista. Teitä on siihen kannustettu, mutta jos liian usein valitsee hauskuuden opiskelun sijaan, toisin sanoen kieltäytyy vastuusta omassa elämässään – sillä voi olla aika kallis hinta.

Eräs rippikoulun tarkoitus oli muistuttaa siitä, että elämän tietä kulkiessa olisi hyvä tiedostaa, mihin se johtaa. Mitä lohduttaa se, että matkalla on mukavaa, jos tie vie surman suuhun.

Rippikoulun kirjan nimi oli siksi tämän päivän evankeliumia ajatellen aika hyvä: Tunnetko tien? Tunnetko sen tien, johon sinun polkusi johtaa? Jos ei tiedä mihin on matkalla, ei oikein voi varustautua matkallekaan.

Meidän on kutsuttu kulkemaan rakkauden määrittelemää tietä. Rakkaus on kapea tie. Se on kompassin osoittama elämään johtava tie. Mutta kapea tie ei ole helppo. Sellaista lupausta ei anneta.

Me voimme langeta siltä tieltä ja usein näin tapahtuukin. Mutta tielle voi palata uudestaan. Ja tielle olisikin palattava mitä pikimmin, jotta ei joudu siitä liian kauas.

Jeesus ei houkutellut ihmisiä kapealle elämän tielle lupaamalla pelkkää hyvää. Enemmänkin päinvastoin. Elämässä tulee tilanteita, jolloin on tehtävä oikeita valintoja silloinkin kuin helppoja valintoja olisi tarjolla. Avara portti ja lavea tie merkitsee jatkuvaa kiusausta valita helpoin tie.

Elämäntiellä ei ajatella kuitenkaan pelkästään koulua, ammattia ja eläkettä. Pelkkä maallinen onni ei ole tavoitteena. Jeesuksen mukaan elämäntien valintoja on ajateltava kauemmas, viimeiselle rajalle asti.

Lavea tie ja kaita tie kulkevat kumpikin kohti viimeistä etappia, kuolemaa. Kuoleman raja on kerran ylitettävä. Saarnan päätteeksi teen erään vähän kömpelön vertauksen, joka toivon mukaan selventää uskon merkitystä elämässä. Kuoleman raja, jonne tie lopulta vie, on vuolas ja leveä virta. Kun meidät lapsena kastettiin, saimme puhallettavan kumiveneen matkavarustukseksi. Se tietysti hidastaa matkantekoa eikä näytä trendikkäältä ja jotkut heittivät sen pois varhaisessa vaiheessa. Toiset pitivät veneen mukana, koska he muistivat, että sitä tarvitaan myöhemmin. Elämän matkalla kolhuja tulee, jotka puhkovat tuota veneen seinää. Rakkaudettomuus, kovasydämisyys, itsekkyys ovat kaikki puukoniskuja tuohon omaan pelastusveneeseen. Vahingoittaessamme muita olemme huomaamattamme tehneet itsellemme myös vaikeuksia. Varsinainen ero kapean tien ja lavean tien matkalaisilla on se, että lavean tien kulkijat eivät piittaa veneensä huonosta kunnosta.

Kapean tien kulkijoillakin kolhuja tulee veneeseen. He koittavat niitä edellisiä paremmin välttää. Ja kun niitä kolhuja tulee, he pysähtyvät niitä paikkaamaan tai oikeastaan he menevät veneen korjaajan luokse, jotta vene olisi valmis, kun hetkenä minä hyvänsä on viimeinen raja edessä ja silloin on vene oltava valmis virran ylittämiseen. Silloin paikkaaminen on myöhäistä. Kun kuolemanvirta aukeaa edessämme vene täyttyy automaattisesti ilmalla.

Minkälaisia veneitä virran yli kulkee? Ne ovat kaikki moneen kertaan paikkailtuja, toinen toistaan huonomman näköisiä, mutta ne pysyvät kuitenkin pinnalla, koska veneen korjaaja on ne paikannut. Tuo korjaaja on tietysti Jeesus, jonka luokse meidän matkamme tulisi usein käydä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s