Pyhäinpäivä

Mihin suomalainen uskoo – 2016

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
      ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
      Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
      Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
      Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.

      Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
      Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
      Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.

    Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.” Matt. 5: 1–12

Pyhäinpäivänä ajatuksemme kääntyy niihin läheisiimme, jotka ovat kuolleet, jotka ovat saatettu hautaan. Missä he ovat nyt? Mitä me tiedämme tai mitä uskomme sanoo siitä, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Suomalaisten uskoa on tutkittu vuosikymmenien ajan. Kirkon johdossa on haluttu tietää ja selvittää, mitä ihmiset oikeasti uskovat. Millä tavoin kansan usko suhtautuu kirkon sanomaan. Tunteeko se sen omakseen vai etääntyykö siitä? Tutuksi lienee tullut kyselyn vaihtoehto: jossa ihminen uskoo Jumalaan, mutta eri tavalla kuin kirkko opettaa. Viime viikolla ilmestyi tutkimus Kirkko vuosina 2012-2015. Kirja sisältää myös katsauksen suomalaisten uskoon kuolemanjälkeiseen elämään. Tutkimustuloksesta nousee esiin muutos. Se kertoo, että rippikouluopetuksesta ja julistamisesta huolimatta suomalaisten usko kuolemanjälkeiseen elämään on ohentunut. Toisenlaisia maailmankatsomuksellisia virtoja kulkee Suomessa, joihin on kiinnostusta. Erityisesti on vahvistunut käsitys, että mitään varmaa kukaan ei voi sanoa siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Asia jää kaiken tiedon ja varmuuden ulkopuolelle. Myös kiinnostus siihen on vähentynyt. Perinteinen kirkon käsitys on jäänyt vähemmistöön. Puhe taivaasta ja helvetistä on luontevaa ainoastaan 18 prosentille suomalaisista. Luterilaisen uskon ohuus jopa hämmentää. Tässä muutos on vienyt kirkosta poispäin.

Ja kuitenkin kynttilöitä tuodaan tänään haudoille. Mutta kaikille kynttilät eivät kerro kristillistä sanomaa jälleennäkemisen toivosta. Osalle elämä kuoleman jälkeen on vain elämää läheisten muistoissa – ei muuta. Joillekin vanhuksille ja nuoremmillekin riittää, että heidät muistetaan heidän kuoltuaan. Muistot pitävät elossa hänet, joka on kuollut. Muistot ovat minunkin mielestä tärkeitä ja kauniita. Mutta muistot ovat vain muistoja. Ne eivät palauta häntä takaisin elämään. Muistot kertovat jostakin menneestä mikä ei enää palaa. Muistot haalistuvat ja vahvojenkin muistojen voima hiipuu. Toinen sanoo elävänsä jälkeläisissään. Suku jatkuu ja nimi säilyy. Se on enemmän kuin vain yksilöllinen oleminen.  Ja esiintyy sitäkin ajattelua, että ihminen palautuu osaksi luonnollista kiertokulkua ja ehkä sulautuu jonkinlaiseen maailmanhenkeen.

Pyhäinpäivä kertoo elämän jatkumisesta vahvemmassa mielessä. Kristittyinä uskomme persoonalliseen Jumalaan joka säilyttää meidän persoonamme kuoleman yli.

On silti totta, että mitään tarkkaa karttaa tuonpuoleisesta meille ei ole annettu. Jeesus ei tyydytä uteliaisuuttamme. Kuolema on ja säilyy majesteettina ja porttina jonka takaa ei palata takaisin kertomaan minkälaista siellä on – paria poikkeusta lukuun ottamatta. Toinen on Lasarus, joka oli kuolleena kolme päivää, Jeesus herätti ja Jeesus itse. Lasaruksen ei tiedetä mitään kertoneen. Mutta Jeesus raottaa ovea jonkin verran. Myös Raamatun ilmestyskirjallisuus maalaa kuvia Taivaasta.

Ainakin seuraavat asiat kuuluvat kristinuskon tapaan ajatella taivaselämää: Kaikki ei pääty kuolemaan. Olemassaolo jatkuu. Jeesus sanookin: Jumalalle ei kukaan ole kuollut, hänelle kaikki elävät.

Kristilliseen käsitykseen kuuluu viimeinen tuomio, jossa ihmisen lopullinen kohtalo sinetöidään. Siinä vaihtoehtoina ovat pelastus ja kadotus. Tämän tähden Jeesus tuli maailmaan. Hän tuli pelastamaan ihmisiä. ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Kristinusko on pelastususkonto ei vain jokin hyveellisen elämän aatesuunta.

Pelastuneet jatkavat elämää Taivaassa. Tämä Taivas on sama, joka mainitaan Jumalan ensimmäisenä luomistekona. Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Jumala loi kaksi maailmaa: enkelien maailman ja aineellisen maailman. Molemmat ovat Jumalan luomistekoa.

Taivas on paikka, jossa Jumalan sanotaan asuvan, jossa ihminen voi nähdä hänet. Taivaallisen olemisen suurin onnellisuus liittyy juuri Jumalan näkemiseen. Taivas on myös paikka, minkä Jeesus on valmistanut meidän kodiksemme.

Kun Jeesus puhui taivasten valtakunnasta, hän puhui siitä ennen kaikkea siinä mielessä, miten taivasten valtakunta on tullut tähän maailmaan ja miten me tulemme siitä osalliseksi jo täällä. Taivaasta ja taivaallisesta elämästä hän sanoo, että siellä ei enää avioiduta, eikä enää lisäännytä. Siellä eletään kuin enkelit. Vaikka tosin se ei ole vain jotakin henkimaailman elämää, vaan myös ruumiillista elämää. Saamme taivaallisen ruumiin. Sellainen kuin Kristus oli ylösnousemuksessa, se lienee tarkin kuva meidänkin taivaallisesta olomuodostamme.

Taivaan lisäksi mainitsin kadotuksen. Aina kun kadotuksesta puhutaan, on syytä mainita, että tuomio on yksin Jumalan. Se ei ole ihmisten käsissä. Jumala näkee ihmisen sydämen, ihminen näkee vain ulkokuoren. Lisäksi Jeesus antoi oppilailleen tehtävän julistaa armon evankeliumia, tuoda taivas ihmisten ulottuville, jotta kadotus ei tulisi kenenkään osaksi. Jumalan tahto on, että ihminen elää, että hän kääntyy iankaikkiseen kuolemaan johtavalta tieltä ja pääsee elämän tielle.

Taivaan iloon meidät on tarkoitettu. Mutta sinne mennään kuoleman kautta. Näin kuolema palvelee ihmistä. Vanhat kirkon opettajat sanoivat, että kuolema on taivaallinen syntymäpäivä. Kuolema on portti mikä avautuu parempaan ja onnellisempaan elämään – koska meitä rasittava synti on poissa.

Meidän nimipäiväkalenterimme on syntynyt pyhimyskalenterista. Sen juuret ovat katolisen kirkon maaperässä. Vuoden kiertoon kuuluu jokaiselle päivälle jonkun pyhimyksen muisto. Ensi alkuun kirkko muisti marttyyrien kuolinpäivää. Sittemmin kaikista muistakin pyhimyksistä muistettiin vain kuolinpäivä. Silloin heidän katsottiin syntyneen synnistä puhdistuneena uuteen, iankaikkiseen elämään taivaassa. Taivaallisen elämän syntymäpäivä.

Tätä tarkoitusta kuolema palvelee, se vapauttaa ihmisen lopullisesti synnistä. Koko elämä on ollut kilvoittelua, taistelua syntiä vastaan. Kuolemassa taistelu päättyy – se näyttää tappiolta, koska kuolemme, mutta se on samalla voitto, koska pääsemme kaikesta pahasta eroon.

Olen puhunut synnistä, kuolemasta ja taivaasta. Jollakin tapaa aavistan, että aikamme ihminen on vieraantunut uskonnollisesta kielestä. Hän ei ajattele joutuvansa vastuuseen Jumalan edessä. Hän ei ajattele Jumalaa eikä juuri taivastakaan. Nämä asiat eivät tule lähelle kokemusmaailmaamme. Kuvaukset taivaasta tuntuvat hänestä ikäviltä. Monelle riittää tämä maailma ja sen ilot. Mutta se ei voi olla kristillinen tapa uskoa ja elää. Jos me laitamme toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikkia ihmisiä, sanoo Paavali. – Meidät on kutsuttu katoamattomaan elämään.

Matka Jumalan luo alkoi kasteessa, jossa meidät otettiin hänen lapsekseen. Se päättyy kuolemassa, jolloin pääsemme perille. Tuon matkan teemme monen ehtoollisen kautta, jossa taivas ja maa kohtaavat. Vietämme sitä enkelien ja kaikkien pyhien kanssa – kunnes lopulla vietämme juhlaa taivaan ilossa.

36 salaista vanhurskasta – Pyhäinpäivä – 6.11.2010

Nähdessään kansanjoukot Jeesus nousi vuorelle. Hän istuutui, ja opetuslapset tulivat hänen luokseen. Silloin hän alkoi puhua ja opetti heitä näin:
»Autuaita ovat hengessään köyhät,
sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset:
he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset:
 he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano:
heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat:
heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset:
he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät:
he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan:
heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.» Matt. 5: 1–12

Juutalaisen kertomuksen mukaan maailmassa asuu kolmekymmentä kuusi salaista pyhää tai vanhurskasta, joiden tähden Jumala ei tuhoa maailmaa. Kaikkina aikoina on 36 erityistä ihmistä maailmassa, joita ilman (kaikkia niitä) maailma tuhoutuisi. Ajatus on se, että lähes äkaikki maailman ihmiset ovat vanhurskautta vailla, itsekkäitä eivtkä noudata Jumalan tahtoa. Mutta näiden 36:den tähden Jumala ei tuhoa maailmaa. Näiden 36 vanhurskaan tehtävä maailmassa on oikeuttaa koko ihmiskunnan tarkoitus ja olemassaolo Jumalan silmissä. Perinteen mukaan näiden henkilöllisyydet ovat tuntemattomia, he eivät edes itse tiedä tätä omaa tehtäväänsä. Se säilyy heille salaisena. He eivät luonnolliseti tunne siksi toisiaankaan, jos joku heistä tajuaa todellisen tarkoituksensa, silloin heidän tehtävänsä siirtyy välittömästi toiselle.

Tarinan eräänlainen juuri löytyy siitä kertomuksesta, kun Abraham saa kuulla Sodoman hävittämisestä. Abraham huolestuu sillä hänen veljenpoikansa Loot asuu perheineen siellä. Niinpä Aabraham kysyy Jumalalta, että hän ei kai halua tuhota hurskaita jumalattomien mukana. Jos sieltä löytyy kymmenen hurskasta, Jumala lupasi säästää koko kaupungin, mutta jos luku ei täyty, kaupungille käy huonosti. Sieltä löytyi vain Loot ja hänen perheensä. Heidät haettiin kaupungista, jotta he eivät jäisi sinne, kun se tuhottiin. Myöhäisempi juutalainen tarina on kasvattanut hurskaiden määrän 36:een. Mutta heidän varassaan on koko maailma.

Tarinassa on jotakin kiehtovaa. Tällainen salaisten hurskaiden olemassaolo tuntuisi kauniilta. He ovat kuin pilareita, joiden tähden taivas ei putoa niskaamme. Jossakin on joku joka on täydellinen, vaikka minä en olekaan. Ovatko kristityt pyhimykset tällaisia pilareita? Kristillisen näkemyksen mukaan pilareita ei ole näin paljon: 36:ta. Pilareita on vain yksi: Jeesus. Maailman pelastus ei ole kuolevaisten ja langenneiden ihmisten pyhyyden varassa. Se on yksin Jumalan varassa, hänen armossaan ja pelastusteoissaan.

Kristillisen näkökulman mukaan maailmassa ei ole yhtään hurskasta ja pyhää, jotka jotenkin oman hurskautensa varassa olisivat puhtaita. Yksikään ihminen ei ole välttynyt synnin ja syyllisyyden tahroilta. Kenelläkään ei ole pyhyyttä omasta takaa ja muille jaettavaksi. Kukaan ei ole niin hurskas etteikö pelastu yksin Jumalan armosta ja Jeesuksen tähden. Kaikki on lahjaa.

Esimerkillisiä ihmisiä on olemassa. Heissä näkyy paremmin, mitä Jeesuksen seuraaminen kunakin aikana on. He ovat uskon esikuvia, esimerkkejä siitä, mitä on luottaa ja turvautua Jumalaan. Mutta Jeesuksen luetteloissa esikuvalliset ihmiset eivät ole niitä jotka ensimmäisenä tulevat mieleen.

Eräässä toisessa evankeliumin kohdassa Jeesus nostaa lapsen esimerkiksi taivaallisesta suuruudesta. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus nostaa esille melkoisen erikoisen porukan: köyhät, murelliset, kärsivälliset, nälkäiset, armahtavat, puhdassydämiset, rauhantekijät ja vainotut. Pääosin kovin syrjäytynyttä porukkaa, maailmassa ahtaalle joutunutta. Autuaiden sädekehää on vaikea kuvitella heidän ylleen.

Jumalan kansan esimerkilliset ihmiset eivät kannattele taivasta, vaan taivas kannattelee heitä. Ja juuri se tekee heistä autuaita.

Kristikunnan arkisemmat pyhimykset ja hurskaat ovat niitä, jotka ilmestyvät eteesi vaikeuksiesi keskellä ja koskettavat sielusi pohjaa tavalla, mikä saa sinut elpymään. Niin kuin taivas kannattelee heitä, arjen pyhimyksiä, he kykenevät jollakin tavalla asentamaan kiinnityskoukun meihin, jotta mekin tulisimme taivaan kannattelemiksi. Autetuksi tulleelle ihmiselle kokemus on ollut äärimmäisen arvokas. Hän on ollut menehtymisen partaalla, kuilun reunalla mutta arkienkelin vierailu hänen luonaan on kiinnittänyt turvavaljaat.

Vuorisaarnan alku koostuu autuaaksijulistuksista. Niitä on kahdeksan tai yhdeksän (laskutavasta riippuen). Kristillinen perinne puhuu kahdeksasta. Siksi kirkoista rakennettiin kahdeksan kulmaisia – niin kuin tästä Harjavallan kaikkien autuuksien kirkosta: kahdeksan autuuden kirkosta. Ja tänne kokoontuu tuo kahdeksan sorttisten autuaiden joukko. Jokaiselle ryhmälle on oma nurkka. Siinä olisi jollekin taiteilijalle erinomainen haaste, kuvata nuo autuaat kahdeksaan teokseen, jotka sijoitettaisiin kirkon kahdeksalle seinälle. Te voitte halutessanne nimetä nurkat tai seinät jo nyt: hengessään köyhät, murheelliset, kärsivälliset, vanhurskauden nälkä, armahtavat, puhdassydämiset, rauhantekijät, vainotut. (mitäpä jos järjestäisimme valokuvauskilpailun, jossa kahdeksan palkintoa. Kilpailun perusteella valittaisiin kahdeksan onnistuneinta kuvaa näyttelyyn kirkon seinälle)

Keitä nämä autuaat ovat tänään? Ovatko autuaiden ryhmät muuttuneet? Julistaisiko Jeesus tänään samalla tavalla autuaiksi juuri nuo ihmiset, vai löytäisikö hän meille tutut esimerkit kaupungistamme? Ketkä ovat syrjässä, vailla valtaa ja ahdistetuja. Ehkä juuri samat kuin evankeliumi mainitsee.

Autuas tarkoittaa erityisen onnellista tai onniteltavaa. Onni tulee siitä, että hän on löytänyt suurimman ilon lähteen Jumalan elämäänsä. Autuus on erityisesti taivaaseen päässeiden olotila, mutta Jeesus sanoo tämän kahdeksan ihmisjoukon salaisesti omistavan jo nyt autuuden. Samalla tavalla jokainen joka uskoo häneen on jo siirtynyt kuolemasta elämään. Taivaselämää eletään kätketysti jo nyt.

Jeesus sanoo: Autuaita ovat hengessään köyhät ja autuaita ovat murheelliset – mutta hän ei sano ”köyhyys on autuasta”, hän ei sano ”murheellisuus on autuasta”. Autuaaksi ei tulla ryhtymällä köyhäksi tai murheiden kantajaksi. Autuus ei ole palkka siitä, että tarpeeksi murehtii.

Autuaita ovat köyhät sillä heidän rikkautensa ja koko elämänsä on Jumalassa.

Autuaita ovat murheelliset sillä heidän sydämensä rukoilee lakkaamatta.

Atuaita kärsivälliset ja hiljaiset ja nöyrät; eivät ne jotka ensimmäisenä ovat esillä vaatimustensa kanssa, vaan ne, jotka jättävät asiansa Jumalan haltuun.

Vaikeassa elämäntilanteessaan autuaat ovat löytäneet tai säilyttäneet Jumalan läheisyyden. He ovat säilyttäneet luottamuksen, ylistyksen ja kiitoksen. He eivät ole etsineet tämän maailman rikkauksia, vaan Jumalan valtakuntaa, hänen tahtonsa toteutumista. Se on hyvin harvinaista. Se on ollut sitä vanhurskauden nälkää ja janoa, jonka Jeesus julistaa neljäntenä autuaaksi – vanhurskauden jano on sen etsimistä, miten Jumalan tahto voisi toteutua omassa elämässäsi.

He tuntevat myötätuntoa toisia ihmisiä kohtaan ja ovat siten armahtavaisia.

Puhassydämisinä heillä ei ole taka-ajatuksia toisten suhteen, he eivät käytä toisia vain välineinä omia tavoitteita ajaakseen. Sen rauhan, minkä he ovat saaneet Jumalassa, he tuovat tullessaan sinne minne menevät. Silloinkin kun maailma vihaa heitä Jeesuksen nimen tähden.

Pyhäinpäivä Harjavallan kirkossa 6.11.2004
saarna Ilm 7:2-3, 9-17

Ja vielä näin yhden enkelin, joka nousi idästä kantaen elävän Jumalan sinettiä. Hän huusi kovalla äänellä noille neljälle enkelille, joille oli annettu valta hävittää maata ja merta: ”Älkää hävittäkö maata, älkää merta älkääkä puita, ennen kuin olemme painaneet sinetin meidän Jumalamme palvelijoiden otsaan.”
Tämän jälkeen näin suuren kansanjoukon, niin suuren, ettei kukaan kyennyt sitä laskemaan. Siinä oli ihmisiä kaikista maista, kaikista kansoista ja heimoista, ja he puhuivat kaikkia kieliä. He seisoivat valtaistuimen ja Karitsan edessä yllään valkeat vaatteet ja kädessään palmunoksa ja huusivat kovalla äänellä:
– Pelastuksen tuo meidän Jumalamme, hän, joka istuu valtaistuimella, hän ja Karitsa! Kaikki enkelit seisoivat valtaistuimen, vanhinten ja neljän olennon ympärillä, ja he heittäytyivät kasvoilleen valtaistuimen eteen ja osoittivat Jumalalle kunnioitustaan sanoen:
– Aamen. Ylistys ja kirkkaus, viisaus, kiitos, kunnia, valta ja voima meidän Jumalallemme aina ja ikuisesti! Aamen.
Yksi vanhimmista kysyi minulta: ”Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?” Minä vastasin: ”Herra, sinä sen tiedät.” Hän sanoi minulle:
– Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta.
He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä
ja palvelevat häntä hänen pyhäkössään päivin ja öin,
ja hän, joka istuu valtaistuimella, on levittänyt telttansa heidän ylleen.
Nälkä ei heitä enää vaivaa, ei jano, enää ei heitä polta aurinko eikä paahtava helle.
Karitsa, joka on valtaistuimen edessä, kaitsee heitä ja vie heidät elämän veden lähteille,
ja Jumala pyyhkii heidän silmistään kaikki kyyneleet.

Ilmestyskirja maalaa eteemme vavahduttavan kuvan suuresta kansanjoukosta Jumalan valtaistuimen edessä. Jumalan pelastussuunnitelma on viety päätökseen. Valkeisiin vaatteisiin pukeutunut mittaamattoman suuri pelastettujen joukko viettää autuuden aamun ensimmäistä päivää. He ovat saaneet ylösnousemuksessa uuden ruumiin. Ja mikä parasta synnin turmeleva valta on kokonaan poissa.

Meidän on suoraan sanoen aivan mahdotonta kuvitella, mitä sellainen olotila voi olla. Onhan synti ulottanut lonkeronsa elämämme jokaiselle tasolle. Jotta edes alkeellisesti käsittäisimme tuon suunnattoman muutoksen, vertaan sitä häpeän tunteeseen ja siitä vapautumiseen. Häpeässä on kysymys ihmisen suhteesta itseensä. Häpeä kahlitsee ihmisen, se on nyrjäyttänyt hänen sielunsa pysyvästi häiriötilaan ja ihminen tulkitsee kaikki asiat tuon häiriötilansa kautta.

Kun esimerkiksi syyllisyys koskee omia tekojamme, niin häpeä koskee koko käsitystämme itsestämme, siitä mitä me olemme. Häpeä ei ole siis vain sitä, että olen tehnyt jotakin väärin, vaan sitä, että pitää itseään perustavaa laatua olevalla tavalla vääränä. Oma kokemukseni nuorena opiskelijana aikuistumisen kynnyksellä liittyi myös häpeään. Sanoin eräälle terapeutille, jonka kerran tapasin analyysin itsestäni. Minusta tuntuu, että olen väärää rahaa – ei siis niin, että rahaa ei ole riittävästi, vaan että se on väärää rahaa. Tunne itsestä ei ollut riittämättömyyttä vaan jotakin syvempää. Se mitä tarjosin itsessäni ihmisille, näytti kyllä aidolta ja sillä voi käydä kauppaa, mutta sisimmissäni tiesin, että kysymys oli jostakin väärästä ja epäaidosta. Tällainen on kokemus häpeästä.

Häpeäpersoonaa ei auta se, että hänelle julistetaan synnit anteeksi. Anteeksiantamus korjaa kyllä syyllisyyden, mutta ei häpeää. Käyttämässäni vertauskuvassa se tarkoittaisi sitä, että väärän rahan kauppaamisen saa anteeksi, mutta se ei muuta väärää rahaa oikeaksi – raha on edelleen väärää eli häpeä säilyy.

Mikä sitten auttaa? Vain Jumalan edellytyksetön armo korjaa häpeän. Jumalan syvälle sisimpään käyvä rakkaus voi korjata ihmisen kokemuksen itsestään. Sinä et ole väärää rahaa, etkä ole koskaan sitä ollutkaan. Niin kuin seteliraha voidaan tarkoitukseen kehitetyllä laitteella tutkia ja tunnistaa, niin Jumala sanansa kautta läpivalaisee ihmisen. Lopputulos ihmiselle on vakuutus siitä, että hän on Jumalan setelitehtaan aito painos, Jumalan luomistyön tulos, setelissä on Jumalan kuva. Kun tästä väärästä häpeän persoonastaan vapautuu, elämään aukeaa kokonaan uusi sivu jopa kokonaan uusi kirja.

Nyt takaisin Ilmestyskirjan maisemiin. Synnin juuret ovat olleet meissä niin syvällä, että olemme luulleet niiden olleen pysyvä osa omaa itseämme ja sisintämme. Vertauksessani häpeästä vapautumiseen tarkoitin sitä, että kun ihmiset seisovat Jumalan valtaistuimen edessä ja synnin valta on poissa, siitä johtuva vapauden ja eheyden kokemus on jotakin edelliseen verrattavaa. Synnin valta, joka jatkuvasti saa meidät kääntymään pimeään ja Jumalaa vastaan, valta joka saa meidät himoitsemaan pahaa ja valitsemaan väärin, se on poissa. Taistelu syntiä vastaan on poissa, mikään ei enää vedä meitä vääryyteen.

Olen puhunut pyhäinpäivänä yllättävän paljon synnistä ja häpeästä. Siihen on se syy, että molemmat asiat ovat sellaisia, jotka vääristävät ja särkevät ihmisen pyhyyden.

Kun Jumala loi ihmisen, miehen ja naisen, hän loi heidät omaksi kuvakseen. Jumalan kuvana ja Jumalan yhteydestä eläen ihminen oli osallinen myös Jumalan pyhyydestä. Luomiskertomuksen päätteeksi sanotaan, että ihmiset olivat alasti eivätkä tunteneet häpeää. Kaikki oli viatonta, pyhää, puhdasta ja kaunista.

Lankeemuksessa tämä luomisessa saatu pyhyys menetti kirkkautensa, mutta ei kokonaan lakannut. Ihminen on edelleen Jumalan luomana Jumalan kuva. Jokainen ihminen on osallinen tästä luomisessa saadusta pyhyydestä. Tämä pyhyys ei ole täydellistä, mutta se on olemassa ja se on tärkeä osa ihmistä. Jos se ihmiseltä riistetään tai tärvellään vain häpeä jää jäljelle.

Rahavertausta hyödyntäen voi sanoa, että meidän ongelmamme syvimmiltään ei ole se, että olisimme väärää rahaa. Me olemme oikeaa rahaa, meissä on edelleen Jumalan kuva. Mutta raha on tahriintunut niin pahasti, että siitä ei saa selvää, minkä valtakunnan valuuttaa se on. Jumalan kuva on peitossa ja ihminen uskottelee että siinä on hänen oma kuvansa.

Lankeemus toi mukanaan synnin ja häpeän. Ihminen piiloutui ja yritti olla jotakin muuta kuin on. Hän verhosi itsensä viikunapuun lehdillä.

Kun Jumala korjaa ihmisten särkyneen pyhyyden, hän ei jätä heitä alastomiksi. Ilmestyskirjan näyssä Jumalan valtaistuimen edessä ei ollut alastomia ihmisiä. Jumala oli pukenut heidät valkoiseen vaatteeseen.

Se vaate on Jeesuksen lunastustyössä ihmiselle hankittu pyhyys. Syntinen ihminen saa lahjaksi pyhyyden ja vanhurskauden vaatteen. Tuo vaate puetaan päällemme kasteessa. Siinä meidät liitetään Jeesuksen pelastustekoon. Meidän omatekoiset ja kuraiset viikunanlehtiviritykset laitetaan syrjään ja saamme valkean vaatteen. Saamme syntimme täydellisesti anteeksi ja meille lahjoitetaan Jeesuksen pyhyys.

Rahavertausta voi myös käyttää. Rahat ovat likaisia ja niistä olisi saatava puhtaita. Mutta tiedätte hyvin mitä ihmisten harjoittama rahanpesu on. Ihminen ei voi saada tässä työssä puhdasta jälkeä aikaan. Vain Jumala voi pestä tuon rahan. Se tapahtuu kasteessa. Ihminen pestään puhtaaksi ja hän saa Pyhän Hengen lunastuksen sinetiksi. Se on kuin vesileima setelissä ja takaa setelin aitouden. Jumala pesee ihmisen puhtaaksi ja merkitsee omakseen.

Sinut on kastettu ja Jeesuksen valmistama pelastus on puettu päällesi kuin tuo valkoinen vaate. Mutta kasteesta on kulunut jo aikaa ja synnin valta on kuitenkin voimakas ja syvempi kuin haluamme tunnustaa ja myöntää. Taivasvaatteet tahriintuvat reissussa.

Siksi ei turhaan sanota Ilmestyskirjassa, että perille päässeet pyhät ovat valkaisseet vaatteensa Karitsan veressä. Me tarvitsemme vaatteiden valkaisua aina uudestaan ja uudestaan. Johannekselta kysyttiin: ”keitä ovat nämä valkeavaatteiset.”

Voimme vastata siihen, että he ovat niitä, jotka tiesivät tarvitsevansa vaatteidensa valkaisua, sisimpänsä puhdistusta; niitä joilla oli armon ja anteeksiantamuksen ikävä. He olivat niitä, jotka taistelivat synnin valtaa vastaan turvautumalla Jeesukseen.

Jumalanpalvelus ja ehtoollinen on taivasvaatteiden pyykkipäivä. Täällä Kristus hoitaa ja uudistaa meitä Henkensä kautta. Tänne saa tulla ne jotka kaipaavat sitä puhtautta, jonka Jumala antaa.

 —

Mikko Louhivuori on omassa blogissaan möyhentänyt tätä saarnaa perusteellisesti. Laitan linkin tähän, koska hän on nähnyt paljon vaivaa ja saanut suuren harmin tämän saarnani äärellä. En ole vastannut hänen kritiikkiinsä koska en ole yksinkertaisesti jaksanut.

1. Pääsiäisen jälkeinen sunnuntai (Pietari hyppää veteen) saarnassa teen teologisen korjauksen tuohon kuvaan taivasvaatteen likaantumisesta ja taivasvaatteen pyykkipäivästä. Se pyhyys ja puhtaus, minkä Jeesus meille hankkii (valkoinen vaate) ei likaannu. Jeesuksen työ on täydellinen. Meidän jalkamme likaantuvat (joka on puhdas, ei tarvitse muuta kuin että jalat pestään).

Muistopöydän kuva – pyhäinpäivä Hakunin koulussa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s