1. sun pää

  1. sunnuntai pääsiäisestä 2021. Todistaminen

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Luuk. 24: 36-49

Päivän yleinen aihe on ylösnousseen todistaja. Jeesus nousi kuolleista ja ilmestyi monille opetuslapsilleen. Heistä tuli todistajia.

Henkilö voi olla todistaja kahdessa merkityksessä. Hän on silminnäkijä, hän on paikan päällä, kun tietty asia tapahtuu. Tämän lisäksi hän on todistaja toisessa mielessä, kun hän kertoo muille siitä, mitä on nähnyt ja kokenut. Henkilökohtainen kokemus on vahva todiste asian puolesta. Se on uskottava kuvaus. Oikeuden istunnossa kuullaan todistajia. Heillä on ensikäden tietoa tutkittavasta asiasta ja he antavat siitä lausunnon. Todistajalla oli vastuu todistaa oikein. Toinen ja kahdeksas käsky kieltää väärän todistamisen. Ei saa todistaa väärin lähimmäisestä ja kohtalokasta on vetää Jumalan nimi valheelliseen todistukseen.

Jeesuksen valitsemat ja valtuuttamat apostolit olivat todistajia. Heidät Jeesus valitsi todistajikseen. Hän opetti heille Jumalan sanaa, minkä heidän tuli muistaa. He olivat paikalla, kun Jeesus teki tunnustekoja: ruokkimisihmeitä, parantamisia, myrskyn tyynnyttämisen, veden päällä kävelyn ja niin edelleen. He olivat paikalla, kun Jeesus vastusti fariseuksia ja lainoppineita ja osoitti Jumalan tahdon niin kuin se pitäisi oikeasti ymmärtää. He olivat paikalla silloin, kun vietettiin viimeistä ehtoollista, kun Jeesus otettiin kiinni, kun hänet ristiinnaulittiin, haudattiin. Tärkein todistustehtävä tuli pääsiäisenä, kun hauta todettiin tyhjäksi ja kun Jeesus ilmestyi oppilailleen. He todistivat silmillään Jeesuksen nousseen kuolleista takaisin elämään.

Kuulemamme evankeliumi alkaa siitä, että yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään. Hän ei koputtanut oveen tai kävellyt jostakin heidän keskelleen, vaan hän ilmestyi heille. Siitä huolimatta hän oli ruumiillisesti heidän luonaan. Jeesus itse esitti todistusaineiston heille. Katsokaa hänen käsiään ja jalkojaan. Ristiinnaulitsemisen jäljet olivat hänen jäsenissään. Korostetaan että hän ei ollut aave. Koskettamalla ja katsomalla he vakuuttuivat. Tämä ei ole vain jokin hallusinaatio. Hän osoitti olevansa sama henkilö, joka ristiinnaulittiin. Siksi pyysi katsomaan käsiä ja jalkoja. Hän osoitti olevansa ruumiillisesti läsnä ja todellinen – siksi häntä sai koskea ja siksi hän söi ruokaa heidän nähtensä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on siinä, että Jeesus avasi heidän ymmärryksensä Vanhan testamentin kirjoituksille. Se mitä tapahtui, oli Jumalan ikiaikaisen suunnitelman tulos.

Tämä kaikki piti kirjoitustenkin mukaan tapahtua, jotta siitä seuraisi jotakin hyvää. Opetuslasten oli ryhdyttävät todistamisen tehtävään. Heidän oli saarnattava Jeesuksen voittoa kuolemasta. Päivän evankeliumi sanoo sen näillä sanoilla: heidän on saarnattava parannusta ja anteeksiantamusta. Nämä kulkevat käsi kädessä. Jumalan rakkaus etsii elämän satuttamia, niitä jotka ovat vangittu menneisyytensä tekoihin. Jumala etsii niitä, jotka kaipaavat armoa. Jeesus on kuollut heidän tähtensä, jotta syyllisyys vaihtuisi sovintoon. Fariseukset, jotka eivät tiedostaneet syntejään, eivät siksi tunteneet olevansa armon tarpeessa, jättivät kutsuun vastaamatta tai jopa hylkäsivät sen.

Ihmiset kutsutaan armopöytään sellaisena kuin he ovat. He saavat anteeksi, mutta eivät lähde sellaisina kuin olivat. He lähtevät uudistuneina ja muuttuneina takaisin elämään uutta elämää, jossa he haluavat välttää ne karikot, jotka johtivat heidät ongelmiin.

Mikä sinulle olisi riittävä todistus Jeesuksesta? Riittävätkö Uuden testamentin antamat todisteet ylösnousemuksesta? Teologian tohtori William Graig on väitellyt aiheesta. Hän listaa kolme historiallista todistetta Jeesuksen ylösnousemuksen tueksi. Ensimmäinen (1) on haudan toteaminen tyhjäksi, vaikka sotilaita oli sitä vartioimassa. Toinen (2) on opetuslasten kokemat ilmestykset, joista tämän päivän evankeliumi on yksi esimerkki ja kolmas (3) on opetuslasten ylösnousemususkon synty. Jälkimmäisellä tarkoitetaan sitä, että oppilaat, jotka ensin pelkäsivät henkensä puolesta, olivat nyt valmiit kärsimään ja kuolemaan uskonsa tähden. Sepitetyn tarinan tähden he tuskin olisivat olleet valmiita tuohon kaikkeen. Se olisi ollut väärä todistus valheelle rakennettu. Mutta he todistivat siitä, mitä olivat nähneet.

Opetuslapset yhtä lukuun ottamatta todistivat uskosta Jeesukseen vieläpä verellään. Sana marttyyri tulee tavallista kreikankielen todistajaa merkitsevästä sanasta. Se on saanut erityisen merkityksen alkuvuosisatojen kristittyjen vainon aikana.

Tänä päivänä uskon syntymiseksi tarvitaan jotakin enemmän kuin todisteaineisto Jeesuksen ylösnousemuksesta. Tietysti on tärkeää, että uskottavaksi ajateltua asiaa ei voi osoittaa epätodeksi. Mutta henkilökohtainen usko on muutakin kuin uskoa jotakin historialliseksi tosiseikaksi.

Tämän päivän kristityt eivät todista ensisijassa ylösnousemustapahtuman historiallisuutta. He todistavat siitä, että he ovat saaneet syntinsä anteeksi, heitä on kohdannut jumalallinen armo – syyllisyys ja häpeä ovat poistuneet. He ovat saaneet alkaa uudestaan puhtaalta pöydältä – menneisyyden kamaluudet on pyyhitty pois. Tutussa laulussa Amazing Grace, henkilö esittää vakuuttavan todistuksen: Jumalan armo on pelastanut minut kurjan syntisen. Hän laulaa todistuksen siitä, mitä hänelle on tapahtunut. Hän kertoo omasta kokemuksestaan. Minä olin eksynyt, mutta minut löydettiin / olin sokea, mutta nyt näen. Jumalan armo vapautti hänet peloista.

Mistä sinä todistat? Minkä todistaja sinä olet? Millä tavoin Jumala on ollut hyvä sinulle? Meidän vaaranamme on alkaa pitää anteeksiantamusta itsestäänselvyytenä. Siitä on lyhyt askel siihen, että ei enää kaipaa armoa ja anteeksiantamusta.

Kristinusko on tänään Suomessa haastettu enemmän kuin koskaan viime vuosisatoina. Nyt olisi hyvä kaivaa esiin oma todistajalausunto ja rohkeus tunnustaa, mitä hyvää Jumala on sinulle tehnyt. Siitä voi seurata vaikeuksiakin. Jumalan kiittäminen ei ole muodikasta. Se voi siis olla todistamisen hinta. Mutta se voi kylvää iankaikkisuuden siemenen jonkun kuulijan sydämeen.

Jokainen meistä on asetettu Jeesuksen todistajaksi. Anna pelastuksen kaipuun ja evankeliumin ilon kasvaa sinussa niin, että voit kerto siitä, tunnustamalla uskoa. Uskontunnustus on todistamista siitä, että kuuluu Jeesuksen seuraajien porukkaan. Tunnustamme uskomme…

1. Sunnuntai pääsiäisestä – 2018

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Luuk. 24: 36-49

Pyhän evankeliumissa pääsiäisen tyhjältä haudalta on edetty ylösnousseen Jeesuksen kohtaamiseen. Niin kuin Apostolien teoissa kirjoitettiin: Jeesus ilmestyi usean päivän aikana niille, jotka yhdessä hänen kanssaan olivat tulleet Galileasta Jerusalemiin. Kertomukset eri evankeliumeissa eroavat hieman toisistaan, mutta yhteistä niille on se, että opetuslapset eivät ensin tienneet mitä uskoa.

He ajattelivat näkevänsä aaveen, jotakin mikä ei ole totta. Jotakin mikä sai heidät epäilemään omia aistejaan. Siihen oli kaksikin syytä. Ensiksi Jeesus yhtäkkiä vain ilmestyi heille – puff. Hän ei tullut jostakin jalkaisin tai aasilla ratsastaen. Hän hetki sitten oli näkymättömissä mutta toisena hetkenä hän oli heidän keskellään – ja samalla tavalla hän oli poissa. Jeesus oli noussut kuolleista, mutta luonnonlait eivät enää koskeneet häntä, joka oli kuolemankin voittanut. Hän oli poistunut jo haudasta pääsiäisaamuna ennen kuin kivi vieritettiin syrjään. Hän ilmestyi oppilaiden luokse lukittujen ovien taakse. On selvää, että oppilaan pelkäsivät tai kauhistuivat jtk näin outoa.

Toinen syy oli se, että hän oli ollut kuollut – mutta nyt eli. Se ei käynyt järkeen. Voiko joku nousta kuolleista? Kaikki mitä olemme eläneet ja kokeneet puhuu sitä vastaan. Kuolemasta kaikki tiesivät yhtäpitävästi sen, että se on portti, mikä avautuu vain yhteen suuntaan. Siitä astutaan sisälle, mutta kukaan ei astu takaisin. Kun ihminen kuolee, se on lopullista. Mitään ei ole tehtävissä. Kuolema on jotakin mitä hyväksytään. Sille ei voi mitään. Nyt kuitenkin heitä pyydettiin uskomaan jotakin muuta – jotakin vastoin elämän perustavia tosiasioita. Perustavat asiat menivät nurin. Sitä oli vaikea uskoa yhdeltä istumalta.

Monet todistajat näkivät ja tiesivät Jeesuksen kuolleen ristillä. Se oli julkinen tapahtuma. Kaikki puhuivat siitä. Jeesuksen kuolema varmistettiin keihäällä, että hän todella on kuollut. Ruumis oli eloton, kun se haudattiin. Ihmiset kyllä tiesivät, milloin ihminen on kuollut ja milloin ei. Hänen kuolemansa oli julkinen tosiasia. Kaikesta tästä huolimatta Jeesus ilmestyi heidän keskelleen, näytti haavansa ja sanoi: minä tässä olen, ei kukaan muu.

Meillä ihmisillä on kaksi tapaa saada tietoa: aistit ja järki. Aistit ovat yleensä vielä se vahvempi tapa. Tuomas tunnetusti oppilaista oli se, joka sanoi: En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko.” Tuomas epäili kuulopu-heita toisten kokemuksista, hän halusi itse varmistua omien aistiensa kautta.

Mitä siis uskoa, kun järki ja aistit jättävät meidät tyhjän päälle? Ollaanko juuri silloin uskon ytimen äärellä?

Oletko itse joskus joutunut tilanteeseen, jossa kyseenalaistat omien aistiesi antamaa tietoa?

Luotamme yleensä aisteihimme. Mutta niitäkin joudumme joskus epäilemään. Silloin luultavasti olemme hyvin heikossa kunnossa – elimistömme on kärsinyt niin paljon, että aistit eivät toimi normaalisti. 40 asteen kuumeessa aistit toimivat ehkä eri tavalla kuin terveenä. Ehkä sinulle ovat tuttuja myös ns. optiset illuusiot. Tietynlaisessa taustassa kuvan yhdensuuntaiset viivat näyttävät taipuvan eri tavoin. Jossakin kuvassa tuntuu kuin sen kuviot liikkuisivat tai pyörisivät. Hyödyntämällä sitä tietoa, minkä tiedämme ihmisen havaitsemisen lainalaisuudesta, pystymme narraamaan aistien ja aivojen välistä toimintaa. Aivot tekevät automaattisesti virheellisen tulkinnan.

Opetuslapsia syytettiin valehtelusta – ylitsepääsemätön suru on saanut heidät näkemään harhoja. Tai ne kokemukset ovat naisten kertomuksia ja heidän todistustaan pidettiin epäluotettavana.

Mutta tässä oli kysymyksessä jostakin muusta. Jeesus ilmestyi hyvin vahvasti ja käsin kosketeltavasti heidän todellisuuteensa. Siksi myös Jeesus näytti oppilaille haavansa. Hän on sama Jeesus, joka ristiinnaulittiin. Koskettakaa ja nähkää itse. Siksi hän pyysi heiltä syötävää, ja hän söi heidän nähtensä. Hän ei ole aave. Hän on ruumiillisesti ja oikeasti heidän keskellään. Ja samanaikaisesti hän oli jotakin enemmän. Hän oli voittanut kuoleman ja astui haudasta ylösnousemusruumiissaan, jota kuolevaisuus ja heikkous ei enää pitänyt vankinaan.

Kirkko on kaksi vuosituhatta julistanut sanomaa ylösnousemuksesta ja vakuuttanut, että Jeesuksen oppilaiden kokemukset olivat totta. Se mitä he näkivät ja kokivat ei ollut harhaa, ei ollut illuusio, se ei ollut heidän sepittämä tarina, jota kerrottiin paikkaamaan heidän epäonnistunutta maailmanvalloitusta tai paikkaamaan häpeää, mihin he joutuivat Jeesusliikkeen ajauduttua konkurssiin opettajan kuoltua.

Voimmeko me uskoa tänään heidän todistukseensa? Yksi parhaita viime aikoina lukemiini todistuksiin kuuluu Charles W. Colsonin kertomus. Charles Colson oli presidentti Richard Nixonin erityisavustaja ja joutui Watergate-skandaalin aikoihin vankilaan viranomaisten vastustamisesta. 1970-luvulla hänestä tuli uskonnollisen herätyksen jälkeen kristinuskon puolestapuhuja. Hän sanoi puhuttelevasti: Uskon että Jeesuksen ylösnousemus on tosiasia ja Watergate-skandaali on todistanut sen minulle (muistatte että Watergate-skandaali oli se tietovuotojuttu, mikä johti presidentti Nixonin eroon 1974). Miten Watergate-skandaali todisti Nixonin erityisavustajalle ylösnousemuksen todeksi? Hän perustelee näin: ”12 miestä todistivat, että olivat nähneet Jeesuksen kuolleista nousseena. He julistivat tätä tosiasiaa 40 vuotta eivätkä koskaan sitä kieltäneet. Eivät edes silloin kun heitä vainottiin, lyötiin, kidutettiin, kivitettiin ja laitettiin vankilaan uskonsa tähden. He eivät olisi kestäneet uskossaan, jos se ei olisi ollut totta. Watergate-skandaalissa kuulusteltiin kahtatoista maailman mahtavinta miestä eivätkä he kyenneet pitämään valhetta kasassa edes kolmea viikkoa. Jos väitätte, että kaksitoista apostolia pystyi pitäytymään valheessa 40 vuotta, niin se on täysin mahdotonta.”

Opetuslasten todistus ylösnousemuksesta on vahva. He elivät ja kokivat sen. Mutta vähintäänkin yhtä tärkeä kuin aistien antama todiste ylösnousemuksesta oli se, että Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään pyhiä kirjoituksia – että tämä kaikki oli jo kauan sitten kirjoitettu pyhien kirjojen ennustuksiin. Meillä on samat kirjoitukset ja myös apostolien todistukset.

Heidän todistuksensa on tämä: Kristus kuoli meidän pahuutemme tähden. Hän ei kuollut vahingossa, vaan Jumalan suuresta rakkaudesta langenneisiin ihmisiin, jotka hän halusi pelastaa – vaikka eivät olleet sen arvoisia. Hän kulki läpi kuoleman ja hävitti sen tuhovoiman.  Hän teki siitä eteisen Jumalan valtakuntaan ja iankaikkiseen elämään, johon saamme osallisuuden jo nyt.

Todisteena voimastaan hän ilmestyi oppilailleen elävänä. Jos kuolema ei pystynyt tuhoamaan häntä, se ei pysty siihen jatkossakaan. Samalla vahvistuksen saa kaikki se, mitä hän on sanonut ja opettanut Jumalan valtakunnasta ja taivaallisesta Isästä ja suhteestaan tähän Isään. Se on varmasti totta. Hän on Jumalan Poika, jolla on valta antaa syntejä anteeksi.

Siksi oppilaat saivat tehtävän uudestaan: Heidän tuli hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Että ihmiset pysähtyisivät ja kääntyisivät Jumalan puoleen ja löytäisivät Jeesuksen kautta elämän ja anteeksiantamuksen.

Ensimmäinen sunnuntai pääsiäisestä – Kristus tunnistetaan hänen käsistään

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.
Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Luuk. 24: 36-49

Evankeliumi alkaa sanalla ”yhtäkkiä”. Sana on paljon puhuva. Se ilmaisee jotakin Jeesuksen ilmestymisen luonteesta. Yhtäkkiä Jeesus seisoi oppilaidensa keskellä. Jeesus ei ikään kuin tullut sinne jostakin ja lähestynyt horisontista vähän kerrallaan. Hän oli yhtäkkiä heidän keskellään. Hänen olemisensa ylösnousemuksen jälkeen oli toisenlaista kuin se oli ollut ennen pitkäperjantaita. Kun Jeesus nousi kuolleista, hän ei palannut samanlaiseen normaaliin kuolevaisen ihmisen elämään. Hänen ilmestymisessään oli siksi jotakin yliluonnollista, jotakin tavallisten luonnonlakien vastaista, mikä myös herätti opetuslapsissa levottomuutta. He pelkäsivätkin näkevänsä aaveen.

Jeesuksen ensimmäiset sanat oppilaille olivat: ”Rauha teille.” Rauhaa ei heti opetuslasten sisimpään tullut. Jeesus käyttää pitkän tovin rauhoitellakseen heitä. Hän ei ole heidän mielikuvituksensa tai pelkojensa tuote. Hän ei ole aave tai henkiolento. Hän on ruumiillisesti ylösnoussut Herra ja Vapahtaja.

Ja hän julistaa rauhaa. Vaikka hänelle järjestettiin pitkäperjantaina julma ja perusteellinen häväistysrangaistus. Häntä pilkattiin, hänelle naurettiin, häntä tuupittiin ja syljettiin. Hänet hylättiin. Niin mitään tästä kauheasta tai häpeästä ei ole enää jäljellä. Se oli kaikki poissa. Haudan musta yö on takana ja unohdettu. Millään entisellä ei ole enää sijaa. Katkeruutta ja vihaa ei ole. Jeesus ei janoa kostoa pilkkaajiaan kohtaan. Kaiken yllä on ylösnou-semuksen aamun tuoma rauha. Rauha, ihmisen ja Jumalan välillä; rauha, jota syntiinlangennut ihmiskunta kaipaa enemmän kuin mitään muuta.

Mitä muuta evankeliumi meille kertoo?
Mielessäni on ainakin kolme asiaa: Ensimmäinen on se, että – Tärkeämpää kuin tyhjä hauta oli se, että opetuslapset kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen. Jeesus ilmestyi heille. Nuo kohtaamiset olivat toisenlaisia kuin kohtaamiset Galilean järven rannalla. Nyt heidän edessään ei ollut Jeesus alennustilassaan tai kärsivänä. Heidän edessään seisoi kuoleman läpi kulkenut ja pimeyden vallat voittanut Jumalan Poika. Jumalan salaisen suunnitelman täydellisesti toteuttanut Vapahtaja, jolla on kaikki valta. Tällaisen voiman edessä pelkoa voi tunteakin. Ylösnoussut kuitenkin julistaa rauhaa.
Mutta ennen kuin rauha asettui oppilaiden sydämiin Jeesuksen oli vakuutettava heille olevansa oikeasti siinä. Hän todisti läsnäolostaan useamman aistin kautta. Katsokaa, koskettakaa, antakaa syötävää. Ne kaikki yhdessä vakuuttivat samansuuntaisesti. He eivät kohdanneet aavetta, henkiolentoa tai enkeliä, vaan Jeesuksen ruumiillisesti kuoleman voittaneena. Hän ei vain palannut elämään kuollakseen kerran, vaan hän voitti kuoleman vallan. Mahdoton oli tullut mahdolliseksi.

Toinen asia, mikä minua kiinnostaa on ehkä päivän evankeliumin mielenkiintoisin kohta: Jeesus sanoo: Katsokaa käsiäni ja jalkojani – Jeesus ei sanonut: ”Katsokaa nyt kasvojani – olen sama Jeesus, minkä entuudestaan tunnette”, vaan hän sanoi: ”katsokaa käsiä ja jalkoja”. Kasvoista ihminen yleensä tunnistetaan. Jeesuksesta sanomme, että hän on nuo Jumalan kasvot, jotka Mooseskin halusi nähdä. Kasvoja pidetään tärkeänä. Mutta ylösnoussut Jeesus tunnetaan ennen kaikkea hänen käsistään ja jaloistaan, ei hänen kasvoistaan.

Tässä ilmaisussa on mielestäni jotakin tärkeää, johon on hetkeksi hyvä pysähtyä. Tehdään ensin yksinkertainen ajatuskoe käsistä. Jos tässä olisi edessä paksu verho ja sen takana kymmenen ihmistä, joita et näkisi. Heidän kädet tulisivat esiin verhon takaa niin, että muuta heistä ei näkyisi. Joukossa olisi yksi sinulle tärkeä ja läheinen henkilö. Tunnistaisitko hänen kätensä?

Jokaisella kädet ovat erilaiset. Elämän vaiheet ovat piirtyneet niihin. Joillakin on sormuksia, toisilla tunnistettavat uurteet, luuston rakenne. Toisilla on isot kädet, toisilla pienet jne. Käsissä on myös eräs tunnistetieto, mikä on yksilöllinen: sormenjälki. Poliisit ratkaisevat rikoksia niiden avulla. – Saattaisit läheisen ihmisen kädet hyvin tunteakin monien tuntemattomien käsien joukosta.

Millä tavoin Jeesuksen kädet olivat tulleet oppilaille tutuksi? Tai entä jalat? Ehkä yksi jos toinenkin opetuslapsi oli pessyt Jeesuksen jalat niin kuin Jeesus pesi kiirastorstaina heidän jalkansa. Jalkojen pesu oli tavallista puuhaa tuossa maassa, kun avojaloin tai sandalein käveltiin pölyisiä teitä. He olivat seuranneet Jeesuksen askelia, olivat katsoneet hänen jalkojaan. He olivat katsoneet hänen käsiään, miten hän paransi sairaita, mursi leipää, kosketti ihmisiä. Mutta tietysti nyt tässä uudessa tilanteessa ennen kaikkea naulanjäljet käsissä ja jaloissa sitoivat heidän edessään olevan ihmisen siihen historiaan, jonka he tuskallisen hyvin muistivat. Aaveella ei ole naulanjälkiä.

Naulan jäljistä ylösnoussut tunnistetaan Jeesukseksi. Nuo jäljet näkyvät hänen ylösnousemuksen ruumiissaan – ne olivat jopa kasvoja tärkeämmät. Se on toisaalta aika yllättävää, sillä kun me saamme periä taivaan kirkkauden ylösnousemuksessa, niin yleisesti ajtellaan, että mitään kärsimyksen, sairauden ja heikkouden merkkejä ei ole enää meissä. Kaikki synnin jäljet ovat poissa. Mutta Jeesuksessa meidän syntiemme jäljet näkyvät. Hänellä on nuo jäljet tallella, koska ne ovat niin merkittävät. Sanotaankin, että maanpäältä Jeesus ei vienyt mukanaan muuta kuin naulanjäljet.

Kolmas asia on se, että Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoituksia – vasta siinä vaiheessa alkoi virrata valoa heidän pimeyteensä. On kuin haudan paasi olisi aikaisemmin peittänyt heidän sydämensä/järkensä – ja nyt kivi vieritettiin pois. He olivat nähneet tyhjän haudan. He olivat kohdanneet ylösnousseen Jeesuksen, mutta vasta nyt, kun Jeesus avasi heidän mielensä, he alkoivat ymmärtää kokemaansa. – He lukivat Raamatun kirjoituksia nyt kokonaan uudella tavalla – he näkivät niiden punaisen langan.

He olivat monesti lukeneet ja kuulleet Jumalan sanaa, mutta osa siitä ohitettiin tajuamatta syvemmin mistä siinä on kysymys. Nyt palaset osuivat kohdalleen. Kirjoitukset heräsivät eloon. Tämä on tuttua tänäänkin. Raamattu pysyy lukittuna kirjana, ennen kuin Kristus sen meille avaa.

Oppilaat tajusivat, että koko Jumalan salaisuus oli kätkettynä kirjoituksissa. Se mitä he olivat kohdanneet, oli ollut Jumalan suunnitelmissa kaiken aikaa. Tapahtumien kulku ei poikennut kirjoituksista. Juuri näin piti tapahtua.

Meillä on samat kirjoitukset ja Uuden testamentin apostolien todistus. Raamatun kirjoituksissa alusta loppuun saakka kohtaamme saman Kristuksen: joka on kärsinsyt, kuollut ja kuoleman voittanana herännyt henkiin. Sanassa ja sakramentissa hän ilmestyy meille edelleen. Ylösnousseen kohtaaminen on tänäänkin tärkeämpää kaikkea muuta. eikä vain kohtaaminen, vaan myös ymmärtää sen merkitys. Kristus avaa mielemme ymmärtämään, mitä hän on tehnyt puolestamme.

Jeesus antoi oppilailleen tehtävän saarnata parannusta ja anteeksiantamusta kaikille kansoille Jerusalemista alkaen. Tehtävä jatkuu edelleen.

Parannusta ja anteeksiantamusta on saarnattava myös niin, että katsomalla opetuslapsen käsiä ja jalkoja, jotakin mestarin tavasta tulee paremmin ymmärretyksi. Jalat kulkevat apua tarvitsevan luo ja kädet toimivat rakkauden ja uskon ohjaamana. Ne vahvistavat sen, mikä suu julistaa.

Sanoinaikaisemmin, että ylösnoussut tunnettiin hänen käsistään. Me olemme hänen kätensä ja jalkansa, sinä ja minä. Jos Jeesus tunnistetaan hänen käsistään ja jaloistaan, eikö se tarkoita silloin sitä, että meidän teoistamme Kristus tunnistetaan. Tuleeko hän tunnetuksi käsiensä kautta tänään? Minkälaiset hänen kätensä on meissä?
Jeesus julistaa rauhaa. Käänny Jumalan, todellisen elämän puoleen. Sinun syntisi on annettu anteeksi. Anna anteeksiantamuksen rauhan painua sydämeesi, anna sen tulla sormenpäihisi asti. Niin että sinusta ylösnousseen kohdanneesta tulee myös ylösnousseen todistaja.
1. Sunnuntai pääsiäisestä, quasimodogeniti (raamattusunnuntai)

19.4.09

Sietämätön johtoasema

Luuk. 24: 36-49

Pääsiäisen ilo hiljentää jälleen Suomen kirkot. Hiljaisella viikolla Jeesuksen kärsimystietä on aktiivisesti seurattu niin läheltä, että on aistittu ruoskitun Jeesuksen ruumiin lämpö. Rääkätty ruumis höyryää kuin saunasta tulleena. Veren sekainen tuskanhiki on pisaroinut omillekin kasvoille, kun tapahtumaa on seurattu niin läheltä. Vaikuttaa siltä, että siinä on monelle riittävästi sisältöä sisäiseen puhdistumiseen – enempää ei tarvita. Riittää, että Kristus kärsii, ja myötäelää minun kärsimyksiäni. Selvisikö hän siitä sitten myöhemmin tuntuu meistä yhdentekevältä. Jumalan Pojan kuoleminen ristillä tuntuu tärkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta kuin nouseminen kuolleista. Tällaisen päätelmän voi tehdä kun seuraa Suomessa pääsiäisajan tapahtumia. Sitä mihin tapahtumista osallistutaan ja miten juhlan vietto painottuu. Siksi sanoin, että pääsiäisen ilo hiljentää kirkot. Niinkuin jouluna juha päättyy aattoiltaan, pääsiäinen tuntuu meillä loppuvan jo kiirastorstaina tai pitkänäperjantaina.

Suomessa asuu omituinen, masokistinen kansa, joka on mieltynyt pettuleipään ja koviin oloihin. Jääkiekon maajoukkueelle on katastrofi, jos se johtaa vastustajaa kolmella maalilla. Se on niin sietämätön tila, että emme kestä sitä, sille on tehtävä jotakin. On helpompaa olla häviöllä, taistella verenmaku suussa ja kaatua saappaat jalassa.

Pääsiäisen ilo hämmentää suomalaisia. “Älkää häiritkö minun kärsimystäni” saattaisi joku sanoa. Jos evankeliumit olisi kirjoitettu Suomessa, luulisin, että ylösnousemuksesta ei kerrottaisi tai sitten vähintään Jeesus voivottelisi ranteitaan, kun ne on vielä kovin kipeät. Tuntuu kuin Suomessa emme osaisi astua haudasta ulos. Se pitää meidät edelleen otteessaan. Mistä se johtuu?

Ehkä ajattelemme, että ristintien kuvaama maailma on rehellisempää ja todellisempaa kuin pääsiäisen kuvaama maailma. Tämä tulee esille toisinaan siinä, että korostetaan kaikkein raadollisimpia ja kielteisimpiä puolia itsestä ja maailmasta. Ruma on rehellistä, pettäminen ja valehteleminen on rehellistä, kiroileminen on rehellistä, viina on rehellistä ja kaikki raadollisuus on rehellistä, kipu ja kärsimys on rehellistä.

Varmasti jokaisesta meistä löytyy pimeä puoli. Mutta jos korostan vain edellisiä piirteitä, olen rehellinen pimeille puolilleni. Siinä on tavoitettu vasta kolikon toinen puoli. Ei se ole rehellisyyttä loppuun asti. Löytyy muutakin todellista elämässä kuin rujous, raakuus, rumuus ja kaikki ärränpäät. Hautautuminen rumaan ja pimeään voi olla myös piilopaikka.

Rehellistä olisi nähdä vihan ja kovuuden lisäksi myös oma arkuutensa, haavoittuvuutensa, pelkonsa, toivonsa, rakkautensa ja unelmansa, hyvyys, toisten huomioiminen, halu saada lapsille parempi huomen.

Maailma ei ole vain pimeä. Evaneliumit kuitenkin ihan oikeasti kertovat pääsiäisestä. Siitä, että kuolema ja kivut ovat jääneet taakse. Siitä ei ole mitään jäljellä kuin jäljet käsissä ja jaloissa. Mutta kaikki siihen liittynyt häväistys, pilkka ja väkivalta ovat poissa. Haudan musta yö on takana ja unohdettu. Millään entisellä ei ole enää sijaa. Jo pelkästään Jeesuksen sanoissa: ‘Rauha teille’ voin päätellä, että katkeruutta ja vihaa ei ole. Jeesus ei haudo kostoa fariseuksia eikä rooman sotilaita kohtaan. Mitään ei ole hampaankolossa. Ei harmita hiukkaakaan. Päin vastoin. Jeesus todistaa, että näin piti tapahtua ja tässä on avautunut kokonaan uusi todellisuus: synti on voitettu, kuoleman voimat on kukistettu: hyvä voitti pahan, rakkaus osoittautui vihaa suuremmaksi.

Astuminen haudan pimeydestä tähän pääsiäisen iloon on suomalaisille vaikeaa, koska se edellyttä uskoa Jumalan hyvyyteen. Se tuntuu oikeasti puuttuvan, kun matka Golgatan kummulta ei jatku pääsiäisen haudalle. Ainakin minusta tuntuu siltä, että iso osa pääsiäisestä on kadotettu.

Opetuslapsillekaain usko ei syntynyt vailla epäilyksiä. Kun Jeesusken oppilaat olivat yhdessä, he kertoivat pääsiäisen ihmeellisistä kokemuksistaan. Naiset saivat enkeleiltä viestin, että Jeesus elää. Simon Pietari on nähnyt Herran samoin Emmauksen tiellä kulkijat. Pulinaa siis riitti suljettujen ovien takana ja paljon kysymyksiä.

Jos Jeesus oli poissa haudasta, missä hän oli? Miten Jeesus vain katosi Emmauksen tiellä opetuslasten näkyvistä, heti kun he tunnistivat hänet Herraksi? Mitä oikeastaan oli tapahtunut? Minkälainen ilmestys Jeesus oli ollut? Oliko hän jokin henki vai unikuvajainen? Muodostuiko hänestä varjo maahan, kun hän kulki Emmauksen tiellä? Mikseivät miehet tunnistaneet häntä ulkonäöstä? Maistoiko hän itse sitä leipää, jonka hän mursi Emmauksessa. Näkyikö hänessä naulanjäljet?

Heidän puheensa keskeytyvät äkisti, kun he kuulevat sanat – Rauha teille!Jeesus seisoi heidän keskellään. Samalla tavalla, miten Jeesus oli poistunut haudastaan jälkiä jättämättä, kenenkään tietämättä ja näkemättä, samoin Jeesus oli tullut opetuslasten keskelle huoneeseen. He saivat kaikki nähdä ja kuulla jopa koskettaa häntä toivuttuaan ensin järkytyksestään. Jeesus ei ole aave ei haamu eikä zombie.

Olisiko meidänkin kohdattava Jeesus samalla tavalla kuin opetuslasten? Suomalainen ei usko ennen kuin näkee ja kokee – ennen kuin todisteet puhuvat selvää kieltä.

Usko ei syntynyt pelkästään siitä, että he näkivät Jeesuksen tai että koskettivat tai antoivat hänelle jotakin syötävää. Vaikka olikin tärkeää osoittaa, että Hän on ruumiillisesti heidän keskellään. Todellinen ilo ja usko syntyi vasta kun Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.

Onko siis niin, että ihminen ei voi tehdä mitään itse astuakseen ulos siitä pimeästä haudasta? Mitkään fyysiset todistuksetkaan eivät riitä tai saa uskomaan.  Kyllä. Meidän ei siksi tarvitse syyttää tai osoittaa sormella ketään, jolle pääsiäisen salaisuus ei ole selvinnyt. Eikä se ollut tämän saarnan tarkoituskaan – väheksyä suomalaisia, joita Jeesuksen risti puhuttelee enemmän kuin tyhjä hauta.

Uskonihme toteutuu vain silloin kun Kristus avaa ymmärryksemme Jumalan sanalle ja lupauksille.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei ole tehtävissä. Me jotka olemme oppineet tuntemaan evankeliumin, voimme kertoa Jeesuksesta. Me voimme johdattaa ihmisiä tämän salaisuuden äärelle. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, jotta haudan pimeyteemme loistaisi armon valo, jotta synnit saataisiin anteeksi. Jotta tietäisimme, että sodista, nälästä, väkivallasta ja ihmisen raadollisuudesta  huolimatta, Jumala edelleen hallitsee maailmaa.

Todellisuus ei tyhjene siihen, että näkevä huijaa sokeaa tai viekas elää tyhmän kustannuksella. Se on siinä, että kumpikin voi löytää armollisen Jumalan Jeesuksessa.

Viimeinen sana ei ole synkällä realismilla, vaan ylösnousseella Jeesuksella.

1. PÄÄSIÄISEN JÄLKEINEN SUNNUNTAI
19.4.1998

Johannes 21:15-23

Kun keisari Neron vaino puhkesi Roomassa kristittyjä kohtaan vuonna 64, oli kaupungissa kertomuksen mukaan myös apostoli Pietari. Perimätiedon mukaan paikalliset kristityt pyysivät hartaasti Pietaria pakenemaan sieltä, että hän ei olisi joutunut vainon kohteeksi ja sotilaiden käsiin.

Niinpä Pietari lähti kulkemaan Via Appian tietä kaupungista poispäin. Tultuaan erään tien risteykseen, tulee häntä vastaan toinen yksinäinen kulkija. Pietari katsoo tarkasti vastaantulijaa ja tunnisti siinä rakkaan Mestarinsa tutut kasvonpiirteet. Jeesus katsoo surullisea Pietariin ja aikoo mennä hänen ohitseen sanomatta sanaakaan. Kun Jeesus on jo kulkenut ohitse, Pietari kääntyy Jeesuksen puoleen ja kysyy häneltä tutun kysymyksen: Domine, quo vadis? – Herra mihin menet? Jeesus vastaa Pietarille: Menen uudelleen ristiinnaulittavaksi – Venio iterum crucifigi. Pietari ymmärtää Herran tarkoituksen, kääntyy ja lähtee takaisin kaupunkiin, missä hänet vangitaan ja myöhemmin annetaan kuolemaan. Pietari sain seurata Jeesusta myös kuolemassaan.

Näin toteutui legendan mukaan Jeesuksen ennustus Pietarin kuolemasta: Kun olit nuori sinä sidoit itse vyösi ja menit minne tahdoit, mutta kun tulet vanhaksi, sinä ojennat kätesi ja sinut vyöttää toinen, joka vie sinut minne et tahdo.”

Tämä Pietarin marttyyrikuolema tapahtui hänen ollessaan noin 60 vuotta vanha. Eli kolmisenkymmentä vuotta sen jälkeen, kun ylösnoussut Herra oli nämä sanat Pietarille sanonut. Pietari ojensi kätensä ja hänet naulittiin ristille Roomassa, mahdollisesti keisari Neron järjestämässä sirkuksessa.

Tätä ennen Pietari oli tuon 30 vuotta ollut Kristuksen seurakunnan ykkösmies ja kaitsija Jeesuksen kehoituksen mukaisesti: ”Kaitse minun lampaitani.” Pietari oli tuota seurakunnan johtamista harjoittanut erityisesti juutalaisten keskuudessa Palestiinassa. Mutta lopulta hänen kaitsentavirkansa vei hänet Roomaan. Kristinusko oli levinnyt nopeasti imperiumin laitamilta sen keskukseen ja saavutti paljon kannatusta.

Mutta evankeliumissa on paljon muutakin mielenkiintoista kuin ennustus Pietarin marttyyrikuolemasta.

Koko tilannehan perustuu siihen, kun ylösnoussut Jeesus ottaa langenneen Pietarin kahdenkeskiseen puhutteluun kanssaan. Jeesus ei kuitenkaan hauku, moiti eikä kovistele Pietaria tämän pelkurimaisen käytöksen johdosta (mitäs semmoista teit!). Jeesus tekee rauhallisesti kysymyksensä Pietarille. Mutta ne pureutuvat syvälle Pietarin olemuksen ytimeen ja ravistelevat sen perusteita.

Pietari oli kolmesti kieltänyt Kristuksen ylipappien pihalla. Kolminkertainen kielto tarkoittaa sitä, että Pietari ei vain hätäisesti pelastanut omaa nahkaansa, vaan jokainen kieltäminen oli psykologisesti edellistä syvempi. Niinpä kolmas kerta Pietarin kieltämisessä oli vienyt hänet jo kauan pois Kristuksen luota ja sen tiesi Pietari itsekin.

On surullista, että juuri mies, joka oli luvannut muita oppilaita suurempaa uskollisuutta, oli langennut muita perusteellisemmin. ”Vaikka muut sinut hylkäisivät, minä en sinua kiellä enkä hylkää.”

Tällainen Pietari oli siis nyt Tiberiaan (Gennesaretin) järven rannalla Jeesuksen puhuteltavana. ”Rakastatko sinä minua ennemmän kuin nämä toiset?” Jeesuksen kysymys osui arkaan paikkaan. Pietarin paremmuus ei ollut vielä kovin hyvin tullut näytettyä toteen. Kaikkea muuta. Eikä Pietari itsekään halunnut järin ponnekkaasti osoittaa omaa paremmuuttaan, omaa uskollisuuttaan. Hän kääntyy Herran Jeesuksen puoleen, joka tietää ja tuntee kaiken. Myös sen, mitä Pietarille on tapahtunut, kuinka kömpelösti hän on Jeesusta seurannut. ”Sinä tiedät, että olet minulle rakas.”

Kolme kauhistavaa kertaa Jeesus pysäytti Pietarin tämän kysymyksen eteen: Rakastatko sinä minua. Pietari, joka ei voinut selitellä tai puolustella lankeemustaan, ei kuitenkaan luopunut rakastamasta Jeesusta. Pietarin usko ja rakkaus perustuivat jälleen, ei enää omiin voimiin, omaan ponnisteluun ja omiin lupauksiin, vaan Jeesukseen, joka nostaa langenneet ja seurustelee syntisten kanssa.

Kun Jeesus kutsui ensimmäisen kerran Pietaria seuraamaan itseään, muistatte varmaan Pietarin reaktion. Hän sanoi: Mene pois Herra, sillä minä olen syntinen mies. – Jälleen Pietari on Jeesuksen edessä, mutta nyt todellisena syntisenä, sydämen juuria myöten, mutta nyt hän ei pyydä Jeesusta poistumaan. Päin vastoin voin kuvitella hänen sielunsa huutavan: ”Jos sinä Herra lähdet, minulla ei ole yhtään mitään. Sinä olet kaikki.”

Jeesus ei lähtenyt, vaan hän uudisti Pietarille kehotuksn seurata häntä. ”Seuraa minua”, sanoi Jeesus.

Evankeliumi jatkui siten, että Pietari näki Johanneksen, jolloin hän kysyi Jeesukselta, Kuinka hänen käy. Oman kohtalonsa Pietari oli jo saanut kuulla. Hän joutuu väkivallan riepottelemaksi, mutta mitä Johannekselle tapahtuu.

Jeesus vastasi Pietarile hyvin yksinkertaisesti: Mitä se sinulle kuuluu, seuraa sinä minua.

Tämän päivän evankeliumi tuo eteemme kauniisti kaksi tärkeää asiaa. Jeesuksen kysymyksen, rakastammeko häntä ja myös kehotuksen Jeesuksen seuraamiseen.

Jeesus kysyy tänään myös sinulta (ei vain Pietarilta): Rakastatko sinä minua? Mitä sinä vastaat? Onko Jeesus sinulle rakas? Rakastatko häntä enemmän kuin kaikkea muuta?

Huomaa nyt, että Jeesus ei kysy rakastaako sinun vierustoverisi Jeesusta. Jeesus ei kysy rakastaako puolisosi tai lapsesi Jeesusta. Hän ei kysy, rakastaako se uuden auton omistaja Jeesusta, vaan hän kysyy rakastatko sinä.

Me käännämme kysymyksen mieluusti pois itsestämme tai alamme vertailla itseämme muihin. Mutta Jeesus sanoo: Mitä se vierustoverin tai uuden autonomistajan rakkaus ja usko sinulle kuuluu. Seuraa sinä minua. Elä omaa elämääsi. Naapurin vasikalla ja metsähehtaareilla ei ole tekemistä sinun kanssasi. Naapurin seurakunta-aktiivisuudella ei ole tekemistä sinun kanssasi. Naapurin kolehtikädellä ei ole tekemistä sinun kanssasi. Mutta tällä Jeesuksen kysymyksellä on: Rakastatko sinä minua. Tämä on tärkeää. Anna kaiken muun olla ja seuraa sinä Jeesusta.

Mitä sinä siis vastaat Jeesuksen kysymykseen? Kukaan muu ei vastaa puolestasi. Usein joudumme varmaan Pietarin tavoin häpeämään itseämme niin, että emme oikein uskalla vastata mitään.

Jeesus rakastaa kuitenkin sinua. Hän tietää ja tuntee kaiken, myös sinun rakkautesi. Kulje hänen seurassaan. Vielä saat kiittää häntä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s