23. shell

Hjs 23 – Messu 23.10.05 – anteeksiantamuksen nelikenttä
Antakaa toisillenne anteeksi: 
Side, joka ulottuu maasta taivaaseen

Matt 18:15-22
Jeesus sanoi opetuslapsillensa: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. ”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.
Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” 
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” 
”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

Milloin olet viimeksi pyytänyt anteeksi niin, että se on tehnyt kipeää? Sellaiset hetket eivät ole kovin tavallisia elämässämme. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa. Mutta on anteeksi antaminenkin vaikeaa erityisesti silloin, kun loukkaus on osunut syvälle, silloin kun joku paha sana on tullut kaikkien puolustuksiesi läpi suoraan sydämeen.

Elävässä elämässä mikään ei yleensä ole yksinkertaista, mutta asioihin voi koittaa saada järjestystä ja itsensä voi koittaa saada järjestykseen.

Mallitapauksessa välien selvittelyssä on kaksi osapuolta: loukkaaja ja loukattu. Vanhan nelikentän mukaan tällaisessa tilanteessa on neljä vaihtoehtoa, miten tilanne päätyy. (1) Ensimmäisen mukaan rikkoja pyytää anteeksi ja saa anteeksi. Se on tietysti toivottava ratkaisu. (2) Toinen vaihtoehto on, että hän pyytää anteeksi, mutta ei saa anteeksi – syystä tai toisesta. (3) Kolmas vaihtoehto on se, että loukkaaja ei pyydä anteeksi, mutta loukattu osapuoli kaikesta huolimatta antaa anteeksi. (4) Viimeinen eli neljäs vaihtoehto on se, että asia jää käsittelemättä kummankin osalta: ei siis ole anteeksipyyntöä eikä anteeksiantoa. Luulen, että jokainen näistä vaihtoehdoista on sinulle tuttu kokemuksesta – kummastakin roolista käsin sekä loukkaajan että loukatun.

(4) Tavallisinta meille lienee tämä viimeisin vaihtoehto. Se, että me emme selvittele välejä emme puhumalla emmekä rakentavasti riitelemällä. Loukkaaja ehkä tuntee myöhemmin piston sydämessään, mutta aktiivisesti yrittää unohtaa tekonsa. Loukattu ihminen on pahoittanut mielensä ja tuosta ihmisestä tulee hänelle kartettava olento. Välttelemme häntä, haudomme kostoa ja nälvimme häntä. Puhumme hänestä pahaa toisille ja yritämme aiheuttaa vahinkoa hänen onnelleen. Jos siinä onnistumme, se on meistä vain oikeudenmukaista. Tämä on helpompaa kuin anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.

(1) Jotta ensimmäisen vaihtoehdon onnelliseen lopputulokseen päästäisiin – anteeksi pyydetään ja anteeksi annetaan – mitä se edellyttää?

Sovittelu vaatii nöyrtymistä. Anteeksi pyytäminen ei ole pelkkiä sanoja. Eikä anteeksiantaminen ole automaattista. Sekä anteeksipyytäjän että anteeksi antajan olisi kohdattava toisensa sanoja syvemmällä tasolla: tunteiden tasolla, siellä missä rikkomuksen seuraukset tuntuvat. Niitä loukkauksen jälkiä siinä mennään katsomaan.

Anteeksi pyytäminen vaatii sitä että tulee tietoiseksi tekonsa seurauksista. Se on vaikeaa, koska ihminen ei halua ajatella itseään syyllisenä. Voin tiedostaa kyllä tehneeni jotakin näennäisesti väärää, mutta meillä on taipumus selittää itsellemme kaikki parhain päin. Teoille on perusteltu syy, tekoni ovat olleet oikeutetut. Tekoni ei johtunut minun pahuudesta, vaan sen toisen typeryydestä – uhri oli ansainnut huonon kohtelun. Se oli sille ihan oikein. Syyllisyyteen ei ole tarvetta, koska syy oli hänen. ”minähän se tässä uhri olen!”

Syylliseksi tunnustautuessaan ihminen luopuu selityksistä ja tunnustaa: Minä itse olen ollut pahan syy. Sellainen tieto on musertava. Kaikki eivät pysty sitä tietoa kantamaan – siksi he eivät koskaan kykene pyytämään anteeksi. Mutta vasta tuo murtuminen on tie todelliseen eheyteen: se että näkee oman pimeytensä. Tätä totuutta itsestään on vaikea katsoa silmiin.

Mutta pelkkä anteeksi pyytäminen ei vielä vapauta ihmistä. Vapautuminen tulee siitä, kun ensiksi on valmis ottamaan sen taakan tai tuskan vastaan, mitä toinen on loukkauksen johdosta kantanut – eli tunnustaa syyllisyytensä ja loukattu osapuoli luottaa vilpittömyyteesi ja laskee taakan pois.

(2) Aina ei loukattu osapuoli halua viedä rikkojaa sinne särkymisen paikalle. Hän haluaa suojata tältä ihmiseltä vielä sen, mikä suojattavissa on. Luottamusta ei ole päässyt silloin syntymään. Sopimiselle ei vielä ollut sopiva aika, mutta se voi vielä tulla.

Tästä herääkin Pietarin kysymys, onko aina annettava anteeksi? Onko mitään rajaa? Entä onko tekoja joita ei tarvitse antaa anteeksi? Esimerkkejä hirveistä teoista on erilaisissa tirkistelylehdissä pullollaan. Varsinkin puolustuskyvyttömän ihmisen loukkaaminen tuntuu meistä anteeksiantamattomalta. Sellaista on esimerkiksi lapsiin kohdistunut väkivalta tai heidän viattomuutensa riistäminen. Onko kaikki annettava anteeksi? Raamatun mukaan mitään rajaa anteeksiantamiselle ei ole?

Periaatteessa kaikki on anteeksiannettavissa, mutta se ei tarkoita, että meidän yli saadaan kävellä, tai oikeuksiamme loukata – luottaen siihen, että kyllä se anteeksi antaa. Anteeksi antaminen ei tarkoita myöskään sitä, että meidän olisi kiellettävä tunteemme tai että meiltä voidaan vaatia anteeksiantamusta.

Meidän on kuitenkin hyvä huomata anteeksiantamisella olevan yli taivaitten käyviä ulottuvuuksia. Anteeksiantamattomuus lukitsee sielun – se on asiantila, mikä vaikuttaa Jumalan valtakuntaan asti, se on side, mikä ulottuu maasta taivaaseen. ”Minkä sidot maan päällä, on sidottu taivaassa, minkä vapautat maan päällä on vapautettu taivaassa.” Nämä sanat liitetään usein rippiin. Kristityille on annettu valta Kristuksen nimessä antaa syntejä anteeksi ja evätä anteeksiantamus.

– Mutta jos kyseistä raamatunkohtaa ei ajatella vain rippiin liittyvänä asiana, vaan enemmän arkipäiväiseen elämään ja sen ihmissuhteisiin liittyvänä asiana, niin sitomisesta ja päästämisestä siinäkin on kysymys.

Anteeksiantaminen on siteistä päästämistä, anteeksiantamattomuus on taas sitomista. Voisiko olla niin, että anteeksiantamattomuus ei ole vain toisen ihmisen sitomista syntiinsä kiinni. Hän sitoo itsensäkin kiinni tähän sovittamattomaan rikokseen. Anteeksiantamisella vapautat itsesi. Jos toinen ei ota osaa tähän sovintoon, hän jää sidotuksi, mutta sinä olet vapaa.

(3) Kun luetussa evankeliumissa seurakuntalainen oli tehnyt syntiä ja loukattu osapuoli tuli hänen luokseen siitä keskustelemaan, synnin tekijä ei tullut katumukseen. Tilanne toistui muissa sovitteluyrityksissä uudelleen. Synti ei ollut tullut hänelle synniksi. Hän ei pyytänyt anteeksi. Anteeksiantamuksesta ei olisi ollut hänelle hyötyä.

Mutta vaikka anteeksiantamuksesta ei olisi ollut hyötyä rikkoneelle osapuolelle, niin se auttaa rikottua osapuolta pääsemään vapaaksi. Voit antaa anteeksi vaikka sitä sinulta ei pyydetäkään. Pääset itse vapauteen ja rauhaan.

Olen puhunut anteeksiantamuksesta ihmisten kesken ja sanonut siinä piilevän taivaaseen asti ulottuvan yhteyden. Anteeksisaaminen on tärkeää myös Jumalan edessä. Jos olemme rikkoneet toisia ihmisiä vastaan niin vielä enemmän olemme rikkoneet Jumalaa vastaan. Ihmisen suhteessa Jumalaan on särkynyt jotakin hyvin oleellista. Voimmeko saada anteeksi häneltä? Entä miten me menemme sinne särkymisen paikalle katsomaan tekojemme seurauksia? Miten voimme ottaa kannettavaksemme sitä ahdistusta, mitä hän loukkauksistamme tuntee?

Meidän on mentävä silloin Golgatan ristin luo. Ristissä me näemme Jumala loukatun sydämen, särkyneen sydämen, kivun jota hän loukkauksemme tähden kantaa. Me olemme lyöneet häntä, joka rakastaa meitä.

Kristuksen kärsimyksessä, meidän on nähtävä myös oma syymme. Minun tähteni hän tuntee kipua.

Ristin luona on sovinnon paikka ja anteeksisaamisen paikka. Taakat kirpoavat ja Jumalan rakkauden ja lohdutuksen syli avautuu. Olet saanut anteeksi. Entinen on unohdettu.

23. s. helluntaista 27.10.02
Antakaa toisillenne anteeksi
Sinfonia – sopusointu

”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. ”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” 
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” – ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus. Matt 18:15-22

Kun eilen olimme kanttori Kalervo Mustosen kanssa hautajaisten muistotilaisuudessa, hän kertoi keskustelun lomassa nuorena uppoutuneensa sinfonioiden maailmaan.

Tunnetuimmat sinfoniat ovat suurten säveltäjien mestariteoksia. Ne ovat heidän luomistyönsä kauneimpia hedelmiä.

Kuunnellessamme heidän musiikkiaan, me kuulemme orkesterin lukuisten eri soittimien soivan ja kuitenkin siitä tulee yksi harmoninen kokonaisuus. Sitä tuo oikeastaan tuo sana sinfonia tarkoittaa. Sana tulee kreikan kielestä ’symfonia’ ja tarkoittaa kirjaimellisesti yhteensoimista. Se ei ole vain eri äänten samanaikaista soimista, vaan eri soittimista muodostuva yhteinen sointi. Ei ole riitasointuja, jotka häiritsevästi erottuvat joukosta, vaan kaikki äänet liittyvät toisiinsa ja muodostavat yhtenäisen sopusointuisen äänimaiseman.

Jotta tällainen musisoiminen on mahdollista, se edellyttää soittajilta kovaa harjoittelua, mutta tämän lisäksi sitä, että ylipäätään suostutaan soittamaan yhdessä ja yhteisesti sovittua teosta. Se on halua antaa oma ääni ja oma soitto yhteiseen käyttöön yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Siksi jokaisen soittajan pitää unohtaa oma itsensä ja tulla osaksi laajempaa kokonaisuutta.

Uskon, että jokaiselle soittajalle tämä suostuminen yhteiseen soittamiseen palkitaan ainakin sillä kokemuksella, että eri soittimien äänten liittyminen yhteen tuo musiikissa esiin paljon enemmän kuin se, mitä mikään soitin yksin voisi saada aikaan. Toisin sanoen: kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.

Puhun saarnassa sinfoniasta tänään siksi, että seurakuntaa voidaan verrata orkesteriin. Seurakunta on orkesteri, josta olisi saatava lähtemään tämä yhtenäinen sointi. Me olemme kaikki erilaisia soittimia ja erilaisia soittajia, mutta meidän olisi opittava jotakin samaa kuin suuren orkesterin soittajat. Meidän olisi opittava soittamaan yhteen, ilman riitasointuja.

Tämän pyhän evankeliumi on voimakas vetoomus juuri seurakuntayhteyden puolesta. Yhtenäinen sointi lähtee vain, jos seurakuntalaisten kesken vallitsee yhteys. Se edellyttää myös sitä, että jokainen suostuu yhteiseen soittoon.

Päivän evankeliumissa yhteyttä lähdettiin etsimään, kun joku seurakuntalaisista oli tehnyt väärin toista seurakuntalaista kohtaan. Jeesus kehottaa heitä ensin ihmistä sopimaan kahden kesken tämä asia. Mutta jos se ei tuota tulosta, silloin on etsittävä sopua kahden ulkopuolisen välittäjän avulla. Seurakuntalaisten kesken vallitseva yhteys on siis tärkeä asia. Sen eteen pitää tehdä kaikkensa. Murheellisin tilanne on silloin, kun tuo yhteys näyttää lopullisesti kadonneen. Yksi soittajista kerää tavaransa ja lähtee pois.

Sinfoniasta voi puhua myös siksi, että tuo sana esiintyy evankeliumin kreikankielisessä alkutekstissä. Vertaus sinfoniaorkesteriin ei siis ole kaukaa haettu.

Symfooneoo merkitsee monien äänien yhteistä soimista, mutta se merkitsee myös yhteistä sopimista, yhdessä päättämistä. Se merkitsee siis yhteisymmärrykseen pääsemistä ja toimimista sen mukaan. Kun seurakunta kokoontunut yhteen Jeesuksen nimessä ja sopivat jotakin keskenään niin he sen myös saavat taivaan Isältä. Yhdessä sopimisessa kuuluu siis sinfonian äänet.

Jeesus ei aseta rimaa kovin korkealle, sillä hänen mukaansa seurakunta on jo silloin koolla, kun kaksi kristittyä on tullut yhteen Jeesuksen nimessä. Siellä Jeesus itse sanoo olevansa heidän keskellään.

Mutta yksinäiselle kristitylle tätä ei ole sanottu. Tarvitaan vähintään kaksi. Vasta silloin seurakunta on kokoontunut. Eikä pelkkä yhteen tilaan tuleminen riitä, heidän välilleen on löydyttävä sopu, yhteinen tavoite, yhteinen ymmärrys ja yhteinen toiminta. Eli pitää löytyä yhteinen sointi.

Meidän on hyvä muistaa, että puhuessamme yhteydestä, puhumme hyvin tärkeästä asiasta. Puhumme asiasta, joka koskettaa myös Jumalan omaa elämää syvältä. Jumala itse on olemuksessaan yhteyttä kolmen persoonan välillä. Uskommehan kolmiyhteiseen Jumalaan, Jumalaan jonka persoonien välillä vallitsee rikkoontumaton yhteys, sopusointuinen vuorovaikutus. Se on siis yhtä kaunista sinfoniaa.

Jumala joka itse on yhteyttä ja sopusointua loi ihmisen yhteyttä varten. Jumala ei luonut ihmistä olemaan yksin, vaan yhteydessä toisiin ihmisiin ja Jumalaan.

Ihmisellä on siksi tarve kuulua johonkin yhteisöön, perheeseen, sukuun, johonkin järjestöön, kansakuntaan jne. Erillisyys ja erottautuminen yhteydestä voi joissakin tapauksissa palvella ihmisen parasta, mutta yleisesti ajatellen se on ihmisele haitaksi. Se hajottaa ja tuhoaa jotakin ihmisessä. Varsinkin jos ihminen vetäytyy kaikesta kanssakäymisestä.

Siksi jotakin oleellista minun ihmisyydestäni ja minun ainutlaatuisuudestani toteutuu siinä, kun elän vuorovaikutuksessa toisiin ihmisiin. Jumalalliset äänet soivat silloin, kun vallitsee sopuisa yhteiselo ihmisten välillä.

Mutta yhteydestä ei tarvitsisi puhua, jos yhteyden muodostumiselle ei olisi esteitä. Ihmisen elämää kuvaa hyvin se tosiasia että yhteys Jumalaan ja toisiin ihmisiin puuttuu. Se on särkynyt tai sitä ei ole päässyt lainkaan syntymäänkään.

Mutta jotta yhteys uudestaan syntyisi tarvitaan sen korjaamista mikä on särkynyt. Särkynyt on luottamus. Särkynyt on jonkun osapuolen sisin. Mikä voisi sen korjata? Anteeksiantamus on silta. Sovinnon tekeminen luo yhteyden uudelleen.

Jokaisessa jumalanpalveluksessa seurakunta tulee koolle Jeesuksen nimessä. Kristus yhdistää meidät. tämä yhteys toteutuu konkreettisesti ehtoollispöydässä. Meillä on ateriayhteys keskenämme. Meillä ei siksi saisi olla mitään toisiamme vastaan. Viimeisellä ehtoollisella Juudas oli se, joka rikkoi ateriayhteyden kavaltamalla Jeesuksen.

Jeesus on valmis uhraamaan itsensä ja elämänsä sen tähden, että yhteys ihmisen ja Jumalan välillä syntyisi uudelleen. Ennen kuin käymme Herran pöytään nauttimaan tätä anteeksiantamuksen hedelmää meidät pysäytetään kaksi kertaa sovinnon tekemisen tärkeyteen.

Isä meidän rukouksessa lupaamme antaa anteeksi niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Toinen pysähdyspaikka on rauhantervehdys. Pappi kehottaa seurakuntalaisia ”Toivottakaamme toisillemme rauhaa ja sovintoa”. Käydessämme Herran pöytään, tulemme osallisiksi pelastuksesta ja anteeksiantamuksesta. Jumala antaa meille syntimme anteeksi Jeesuksen uhrikuoleman tähden. Jos Jeesus on valmis antamaan henkensä meidän tähtemme, tulisi meidän olla valmiit unohtamaan pikkuriitamme.

Rauhantervehdyksessä kysytään, tulemmeko Herran pöytään suljetuin sydämin.

Jokainen kädenpuristus on sydämen avaamista. Tervehtiminen on siltojen rakentamista ihmisten välille. Se on pieni ele. Mutta ennen musiikki, sinfonia ei voi alkaa.

Analyysiä

Hamarteesee – jos veljesi tekee syntiä sinua vastaan
Martyroon – kahden tai kolmen todistajan suulla
Ethnikos – pakana
Deesete – sidotte – dedemena – tulee sidotuksi
Lyseete – irrotatte – lelymena – tulevat irrotetuksi
Symfooneoo – sopii (sointua yhteen) / symfooneesis – sopusointu (sinfonia)
Syneegmenoi – kokoontuneina (synagoo) kutsua kokoon
Eis to emon onoma, ekei eimi en mesoo autoon
Minun nimessäni, siellä olen keskellä heidän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s