Elämän tien etsijöitä

3.5. Jumalan kansan koti-ikävä

3. sun pääsiäisestä

 

5. Moos. 30: 19-20 Mooses kutsui koolle kaikki israelilaiset ja sanoi heille:
    ”Taivas ja maa ovat todistajinani, kun nyt sanon: Minä olen pannut teidän valittavaksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä, että te ja teidän jälkeläisenne saisitte elää. Rakastakaa Herraa, Jumalaanne, totelkaa häntä ja pysykää hänelle uskollisina. Silloin te saatte elää, ja Herra antaa teidän aina asua siinä maassa, josta hän valalla vannoen antoi lupauksen teidän esi-isillenne Abrahamille, Iisakille ja Jaakobille.”

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen. Te tiedätte kyllä tien sinne minne minä menen.” Tuomas sanoi hänelle: ”Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?” Jeesus vastasi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet.” Joh. 14: 1-7 

Olemme kuulleet kolme Raamatun lukukappaletta tänään. Viidennestä Mooseksen kirjasta, kirjeestä Heprealaisille ja Johanneksen evankeliumista. Päivän teksteissä on pökerryttävää voimaa. Heti ensimmäisessä lukukappaleessa Mooseksen julistus kansalleen tarttuu kiinni. Se menee luihin ja ytimeen sillä sanat ovat niin voimakkaita: ”Olen pannut teidän valittaviksenne elämän ja kuoleman, siunauksen ja kirouksen. Valitkaa siis elämä.” On olemassa siunauksen tie, joka vie elämään, mutta on olemassa myös kirouksen tie, joka johtaa ihmisen lopulliseen tuhoon.

Äkkiseltään Mooseksen kirjassa esiintyvää valintaa pitää idioottimaisen helppona: valitse elämä tai kuolema. Ihan kuin kysyttäisiin haluatko ampua mieluummin kuulan kalloosi vai otatko jäätelön. Onko siinä kysymys enää valinnasta. Ei kukaan valitse kuolemaa. Kaikki haluavat itselleen hyvää, siunauksen ja onnea.

Tuskin näin helposta valinnasta onkaan kysymys. Todellisessa elämässä vaihtoehdoissa joita valitsemme ei ole liimattu lappua, joissa lukee ”Tämä tuottaa kirouksen ja kuoleman” (tupakka-askit taitavat olla ainoa poikkeus). Me emme aina näe, missä kulkee siunauksen ja kirouksen polut. Emme aina osaa tehdä eroa niiden välillä. Elämässämme on toisinaan valintoja, joiden seuraukset eivät valinnan hetkellä ole selvinä edessämme. On kuin eteemme avautuisi tienhaara, on kaksi tietä, kaksi elämän suuntaa. Tietä näkee vain vähän eteenpäin. Sitä, minkälainen tuosta tiestä tulee ei näe ennakolta. Vasta pidemmällä matkalla seuraukset alkavat paljastua. Meillä on vain Jumalan sana siitä, että toinen tie on vaarallinen ja toinen on Jumalan tahdon mukainen. Huonot valinnat eivät hiirenloukun tavoin napsahda heti sormillemme. Ne nakertavat meitä sisältä päin.

Adam ja Eva paratiisissa tiesivät Hyvän ja pahan tiedon puusta, että he kuolevat, jos vastoin Jumalan tahtoa syövät sen hedelmiä. Ja kuitenkin he söivät. Se kiehtoi heitä, se tuntui hyvältä ratkaisulta. Ja he nauttivat hetken aikaa valinnastaan. Hedelmä oli maukas, ikään kuin se olisi ollut vastaus heidän ongelmiinsa. Mutta se sisälsi kuoleman siemenen. Eivät he kuolleet siihen paikkaan. Heidät ajettiin ulos paratiisista. Näin he joutuivat eroon Jumalasta, elämän lähteestä. Eikä takaisin ollut enää asiaa. Huonot valinnat nakertavat meitä sisältä päin. Ja vasta myöhemmin, ehkä huomaamattamme nuo ratkaisut ovat muuttaneet meitä ja vieneet kauemmas Jumalasta.

Yhä tänään houkutus johtaa meitä valitsemaan huonosti. Valinta ei ole siis aina niin yksinkertainen ja helppo.

On tavallista, että ihminen viehättyy valinnasta, joka viime kädessä on hänelle vahingollinen. Tieto hyvästä ja oikeasta ei automaattisesti merkitse sitä, että me toimime sen mukaan. Meillä on perusteluita. Saatamme kyseenalaistaa tiedon oikeasta valinnasta. Ehkä se ei olekaan niin oikea kun meille on vakuutettu. Oikeaa valintaa ehdottavat meille ihmiset, joista emme ole selvillä, mitä he oikeastaan haluavat. Miksi se, mikä heidän mielestään on oikea valinta, pitäisi olla oikea minulle. Heidän ‘oikea valintansa’ tuntuukin epäilyttävältä.

Lapset ovat tästä hyviä esimerkkejä. He eivät halua tehdä niin kuin tyhmät vanhemmat ehdottavat. Koska he eivät halua vanhempiensa määräävän heitä. Vanhempien ehdottama ‘oikea valinta’ on epäilyttävä, koska vanhemmilla on aina joitakin taka-ajatuksia. Miksi pitäisi tehdä niin kuin he sanovat?

Jos tieto hyvästä ja pahasta ei olekaan niin varma, mistä oikeasti tiedän, mikä on oikea valinta? Miten pääsen selvyyteen? Mitkä ovat kriteerit sille mikä on oikea valinta. Miten voi valita siunauksen ja kirouksen väliltä, jos on epäselvää missä siunaus lepää. Meidän on yksinkertaisesti rukoiltava, luettava Jumalan sanaa ja käytettävä ymmärrystämme. Luotettava Jumalan johdatukseen.

Elämäntietä ei ehkä niinkään vain valita. Osittain me olemme kotoa perineet tietyt arvot ja elämän suunnat joiden mukaan kuljemme. Luultavasti matkan varrella tarkastamme niiden suuntaa. Saatamme tehdä joitakin muutoksia, jopa täyskäännöksen.

Siksi Mooseksen kehottama valinta oikeasta elämäntiestä ei ole sellainen, että lunastetaan lippu junaan ja sen jälkeen kiskot vievät eikä paluuta ole. Kysymys ei ole kertakaikkisesta valinnasta. Elämäntiellä kuljetaan pikemminkin jalkaisin ja käydään jatkuvaa kamppailua hyvän ja pahan / siunauksen ja kirouksen / kutsumuksen ja kiusauksen välillä.

Ajattele omaa elämäntietäsi, sitä taivalta jota olet kulkenut. Minkälaisella tiellä sinä kuljet? Minkälainen se on ollut? Mitä olet nähnyt matkasi varrella? Minne se johtaa? Mitenkä löysit tiesi? Mikä vakuutti sinut siitä, että olet oikealla tiellä? Onko elämässäsi ollut selviä suunnan muutoksia? Vai onko tie kenties vielä hukassa? Tuntuuko sinusta ettet ole vielä löytänyt sitä tietä, jolla sydän tuntee että tämä on oikea suunta, tämä vie perille.

Ihminen on Adamista asti etsinyt tietä takaisin kotiin. Kaikki tiet ovat olleet umpikujia. Ne eivät ole vieneet sinne, mihin antoivat ymmärtää. Valinta on ollut vaikeaa. Tiet kiertävät ympyrää tai katoavat hämärään. Millään tiellä ei ole ollut varmuutta. Tai ne vain hiipuvat ja päättyvät ja jättävät kulkijansa pimeään.

Evankeliumissa Jeesus sanoo olevansa tie.

Hän ei ole vain tieviitta, joka osoittaa oikean suunnan;  hän ei ole vain edellä kulkenut ihminen, joka on aukaissut tien, jotta muut voivat tulla perässä. Hän itse on tie, totuus ja elämä. Jeesus on se mitä Mooses kehotti valitsemaan. Hän on siunauksen polku joka vie perille, joka vie menetettyyn kotiin.

Jeesustie on kuitenkin uskon tie tai uskon polku. Tie kulkee pimeässä maailmassa. Matkaa tehdään välillä inhimillisessä epävarmuudessa. Meillä ei ole täyttä varmuutta eikä lopullista tietoa. Joskus päin vastoin kokemuksemme tuovat vastakkaista informaatiota. On sairastumisia, menetyksiä, onnettomuuksia, katastrofeja. Ne eivät vaikuta siunaukselta, vaan kiroukselta. Ja kuitenkin uskon polulla kulkien, emme luovuta. Me luotamme siihen Jumalaan josta Raamattu kertoo, jonka Jeesus on ilmoittanut. Me emme saa maailmasta todisteita uskomme puolesta, vain sydän todistaa, että olemme Jeesuksessa oppineet tuntemaan totuuden.

Mutta tämä totuus ei ole tieteellistä totuutta. ”jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette opetuslapsiani. Te opitte tuntemaan totuuden ja totuus tekee teitstä vapaita.” (Joh 8:32). Ei sanota, että te tulette tietämään totuuden, vaan te tulette sen tuntemaan. Tieto on erilaista kuin tunteminen. Tieto on valtaa. Tiedolla hallitaan maailmaa ja luonnonvoimia ja ihmismieltä. Jumalallisen totuuden tunteminen on kaikkea muuta. Se ei tee meistä hallitsijoita. Se päin vastoin merkitsee kasvua toiseen suuntaan, pienemmäksi.

Jumalaa koskeva totuus ei ole koskaan sellainen totuus, että sillä hallitaan tai alistetaan muita. Jumalaa ei voi käyttää välineenä toisten alistamiseen – emme voi pakottaa muita uskomaan samalla tavalla. Se on toisen käskyn vastaista – hengellistä väkivaltaa. Me emme voi asettua heidän yläpuolelleen. Se ei tarkoita, että hyväksymme kaikki katsomukset tai kannustamme niihin. Meidän tehtävämme on todistaa Jeesuksesta. Kertoa, mitä omalla tiellämme on tapahtunut, kun kohtasimme Jeesuksen. Kun kuljimme siunauksen tietä. Me välitämme hyvää sanomaa. Sanassa itsessään on voima – vaikka äänessämme voimakkuutta ei olisikaan.

Me saamme maistaa ennakolta jo jotakin siitä, mikä meitä perillä odottaa.

Mutta me olemme vielä matkalla emme perillä. Silti riemuitsemme. Olemme kohdanneet armollisen Jumalan, joka päästää meidät kirouksen alta ja ottaa siunauksen lapseksi; joka antaa syntimme anteeksi. Tällä tiellä haluan kulkea matkani. Se tie vie perille.

 

 

 

Tämä saarna levisi vähän käteen, valitan. Mutta on esimerkkinä siitä, miten saarnan valmistus on jäänyt kesken.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s