Sietämätön johtoasema

19.4. 1. Sunnuntai pääsiäisestä, quasimodogenii (raamattusunnuntai) 

Yhtäkkiä Jeesus itse seisoi opetuslastensa keskellä ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät vielä tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi.    Jeesus sanoi heille: ”Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Hän sanoi heille: ”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Luuk. 24: 36-49

Pääsiäisen ilo hiljentää jälleen Suomen kirkot. Hiljaisella viikolla Jeesuksen kärsimystietä on aktiivisesti seurattu niin läheltä, että on aistittu ruoskitun Jeesuksen ruumiin lämpö. Rääkätty ruumis höyryää kuin saunasta tulleena. Veren sekainen tuskanhiki on pisaroinut omillekin kasvoille, kun tapahtumaa on seurattu niin läheltä. Vaikuttaa siltä, että siinä on monelle riittävästi sisältöä sisäiseen puhdistumiseen – enempää ei tarvita. Riittää, että Kristus kärsii, ja myötäelää minun kärsimyksiäni. Selvisikö hän siitä sitten myöhemmin tuntuu meistä yhdentekevältä. Jumalan Pojan kuoleminen ristillä tuntuu tärkeämmältä ja mielenkiintoisemmalta kuin nouseminen kuolleista. Tällaisen päätelmän voi tehdä kun seuraa Suomessa pääsiäisajan tapahtumia. Sitä mihin tapahtumista osallistutaan ja miten juhlan vietto painottuu. Siksi sanoin, että pääsiäisen ilo hiljentää kirkot. Niinkuin jouluna juha päättyy aattoiltaan, pääsiäinen tuntuu meillä loppuvan jo kiirastorstaina tai pitkänäperjantaina.

Suomessa asuu omituinen, masokistinen kansa, joka on mieltynyt pettuleipään ja koviin oloihin. Jääkiekon maajoukkueelle on katastrofi, jos se johtaa vastustajaa kolmella maalilla. Se on niin sietämätön tila, että emme kestä sitä, sille on tehtävä jotakin. On helpompaa olla häviöllä, taistella verenmaku suussa ja kaatua saappaat jalassa.

Pääsiäisen ilo hämmentää suomalaisia. “Älkää häiritkö minun kärsimystäni” saattaisi joku sanoa. Jos evankeliumit olisi kirjoitettu Suomessa, luulisin, että ylösnousemuksesta ei kerrottaisi tai sitten vähintään Jeesus voivottelisi ranteitaan, kun ne on vielä kovin kipeät. Tuntuu kuin Suomessa emme osaisi astua haudasta ulos. Se pitää meidät edelleen otteessaan. Mistä se johtuu?

Ehkä ajattelemme, että ristintien kuvaama maailma on rehellisempää ja todellisempaa kuin pääsiäisen kuvaama maailma. Tämä tulee esille toisinaan siinä, että korostetaan kaikkein raadollisimpia ja kielteisimpiä puolia itsestä ja maailmasta. Ruma on rehellistä, pettäminen ja valehteleminen on rehellistä, kiroileminen on rehellistä, viina on rehellistä ja kaikki raadollisuus on rehellistä, kipu ja kärsimys on rehellistä.

Varmasti jokaisesta meistä löytyy pimeä puoli. Mutta jos korostan vain edellisiä piirteitä, olen rehellinen pimeille puolilleni. Siinä on tavoitettu vasta kolikon toinen puoli. Ei se ole rehellisyyttä loppuun asti. Löytyy muutakin todellista elämässä kuin rujous, raakuus, rumuus ja kaikki ärränpäät. Hautautuminen rumaan ja pimeään voi olla myös piilopaikka.

Rehellistä olisi nähdä vihan ja kovuuden lisäksi myös oma arkuutensa, haavoittuvuutensa, pelkonsa, toivonsa, rakkautensa ja unelmansa, hyvyys, toisten huomioiminen, halu saada lapsille parempi huomen. 

Maailma ei ole vain pimeä. Evaneliumit kuitenkin ihan oikeasti kertovat pääsiäisestä. Siitä, että kuolema ja kivut ovat jääneet taakse. Siitä ei ole mitään jäljellä kuin jäljet käsissä ja jaloissa. Mutta kaikki siihen liittynyt häväistys, pilkka ja väkivalta ovat poissa. Haudan musta yö on takana ja unohdettu. Millään entisellä ei ole enää sijaa. Jo pelkästään Jeesuksen sanoissa: ‘Rauha teille’ voin päätellä, että katkeruutta ja vihaa ei ole. Jeesus ei haudo kostoa fariseuksia eikä rooman sotilaita kohtaan. Mitään ei ole hampaankolossa. Ei harmita hiukkaakaan. Päin vastoin. Jeesus todistaa, että näin piti tapahtua ja tässä on avautunut kokonaan uusi todellisuus: synti on voitettu, kuoleman voimat on kukistettu: hyvä voitti pahan, rakkaus osoittautui vihaa suuremmaksi.

Astuminen haudan pimeydestä tähän pääsiäisen iloon on suomalaisille vaikeaa, koska se edellyttä uskoa Jumalan hyvyyteen. Se tuntuu oikeasti puuttuvan, kun matka Golgatan kummulta ei jatku pääsiäisen haudalle. Ainakin minusta tuntuu siltä, että iso osa pääsiäisestä on kadotettu.

Opetuslapsillekaain usko ei syntynyt vailla epäilyksiä. Kun Jeesusken oppilaat olivat yhdessä, he kertoivat pääsiäisen ihmeellisistä kokemuksistaan. Naiset saivat enkeleiltä viestin, että Jeesus elää. Simon Pietari on nähnyt Herran samoin Emmauksen tiellä kulkijat. Pulinaa siis riitti suljettujen ovien takana ja paljon kysymyksiä.

Jos Jeesus oli poissa haudasta, missä hän oli? Miten Jeesus vain katosi Emmauksen tiellä opetuslasten näkyvistä, heti kun he tunnistivat hänet Herraksi? Mitä oikeastaan oli tapahtunut? Minkälainen ilmestys Jeesus oli ollut? Oliko hän jokin henki vai unikuvajainen? Muodostuiko hänestä varjo maahan, kun hän kulki Emmauksen tiellä? Mikseivät miehet tunnistaneet häntä ulkonäöstä? Maistoiko hän itse sitä leipää, jonka hän mursi Emmauksessa. Näkyikö hänessä naulanjäljet?

Heidän puheensa keskeytyvät äkisti, kun he kuulevat sanat – Rauha teille! Jeesus seisoi heidän keskellään. Samalla tavalla, miten Jeesus oli poistunut haudastaan jälkiä jättämättä, kenenkään tietämättä ja näkemättä, samoin Jeesus oli tullut opetuslasten keskelle huoneeseen. He saivat kaikki nähdä ja kuulla jopa koskettaa häntä toivuttuaan ensin järkytyksestään. Jeesus ei ole aave ei haamu eikä zombie.

Olisiko meidänkin kohdattava Jeesus samalla tavalla kuin opetuslasten? Suomalainen ei usko ennen kuin näkee ja kokee – ennen kuin todisteet puhuvat selvää kieltä.

Usko ei syntynyt pelkästään siitä, että he näkivät Jeesuksen tai että koskettivat tai antoivat hänelle jotakin syötävää. Vaikka olikin tärkeää osoittaa, että Hän on ruumiillisesti heidän keskellään. Todellinen ilo ja usko syntyi vasta kun Jeesus avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista.

Onko siis niin, että ihminen ei voi tehdä mitään itse astuakseen ulos siitä pimeästä haudasta? Mitkään fyysiset todistuksetkaan eivät riitä tai saa uskomaan.  Kyllä. Meidän ei siksi tarvitse syyttää tai osoittaa sormella ketään, jolle pääsiäisen salaisuus ei ole selvinnyt. Eikä se ollut tämän saarnan tarkoituskaan – väheksyä suomalaisia, joita Jeesuksen risti puhuttelee enemmän kuin tyhjä hauta.

Uskonihme toteutuu vain silloin kun Kristus avaa ymmärryksemme Jumalan sanalle ja lupauksille.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei ole tehtävissä. Me jotka olemme oppineet tuntemaan evankeliumin, voimme kertoa Jeesuksesta. Me voimme johdattaa ihmisiä tämän salaisuuden äärelle. Jumala herätti Jeesuksen kuolleista, jotta haudan pimeyteemme loistaisi armon valo, jotta synnit saataisiin anteeksi. Jotta tietäisimme, että sodista, nälästä, väkivallasta ja ihmisen raadollisuudesta  huolimatta, Jumala edelleen hallitsee maailmaa.

Todellisuus ei tyhjene siihen, että näkevä huijaa sokeaa tai viekas elää tyhmän kustannuksella. Se on siinä, että kumpikin voi löytää armollisen Jumalan Jeesuksessa.

Viimeinen sana ei ole synkällä realismilla, vaan ylösnousseella Jeesuksella.

2 Comments

  1. ”edellyttää uskoa Jumalan hyvyyteen” Ymmärrän ihmisiä, joiden on vaikea uskoa tähän kaiken maailman kärsimyksen keskellä. Siksikin tästä hyvyydestä ja armosta on saarnattava. Helposti pyydämme ihmisiä ”Jeesuksen ristin juureen” kun voisimmekin kutsua heitä katsomaan tyhjää hautaa.

  2. Hei mm!
    Toisinaan usko on paljasta uskoa, jolloin ympäröivä todellisuus ja kokemus suosittaa meille toista tulkintaa maailmasta kuin Jumalan hyvyys.

    Tyhä hauta ilman ristiä (=toivo vailla todellista perustaa) tai risti ilman tyhjää hautaa (anteeksiantamus tai sovitus vailla pelastusta ja iankaikkisen elämän toivoa). Jos on vain toinen ilman toista, emme paljon voita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s