Velka ja sielun leimat

8.3.2009 – 2. paa  (reminiscere) Rukous ja usko

 

Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.    Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi.    ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.”    Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” Luuk. 7: 36-50 

Rippikoulussa tutustuimme moniin Jeesuksen ver-tauksiin ja tarinoihin – tänään kuultu kertomus ei ollut yhdessäkään niistä. Se ei ollut edes siinä evankeliumien mukaan tehdyssä elokuvassa, jonka näimme. On siksi hienoa, että tämä kertomus tulee teille tunnetuksi. Siinä Jeesus kertoo lyhyen vertauksen tilanteessa, joka oli tullut hyvin räjähdysherkäksi. Kertomuksen nykyinenkin lukija aavistaa siinä konfliktin ainekset, mutta ehkä meille ei suoraan paljastu tilanteen koko vakavuus.

Fariseus kutsui Jeesuksen kylään mutta hän jätti toteuttamatta kaikki hyvän tavan mukaiset tervehdysrituaalit. Sen aikaiseen kulttuuriin kuului olla hyvin tarkka näissä asioissa. En tiedä, onko oikeastaan mikään meidän nykyisissä tavoissamme verrattavissa loukkaukseen, mikä tuossa tapahtui. Tänään nuorten kodeissa vietetään konfirmaatiojuhlia. Vieraat on kutsuttu. Kun vieraat tulevat kukkakimppuineen ja lahjoineen luoksenne, kuvitelkaa tilanne, että kukaan ei ole heitä vastaanottamassa. Talon väki katsoo televisiota ja nuoriso pelaa tietokoneella. Vieraat astuvat sisälle, kukaan ei käänny edes katsomaan heitä päin ja jostain kuuluu ääni. ”Kahvia on termospullossa ja kertakäyttömukit on pöydällä”. Luultavasti vieraiden tekisi mieli kääntyä pois.

Raamatun aikaisessa maailmassa oli selviö, että vieras otettiin vastaan antamalla hänelle tervehdyssuudelma poskelle neuvostoliiton poliitikkojen tapaan, vettä jaloille, jotka kadun pölyissä olivat likaantuneet ja rasittuneet, sekä oliiviöljyä päivän paahtamalle päälle ja hiuksille. Se oli virkistäytymishetki, jonka jälkeen ihminen koki olevansa puhdas, tervetullut ja valmis astumaan peremmälle. Tämä oli siis normaali käytäntö. Kun ne tarkoituksella jätettiin puuttumaan, talon isäntä nolasi julkisesti Jeesuksen. Se oli kaikille selvää ja odotettiin miten hän siihen suhtautuu. Tilanne saa kuitenkin yllättävän käänteen.

Ovet olivat auki. Ihmisiä tuli ja meni. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Paikalle oli tullut kutsumaton vieras, julkisyntiseksi tiedetty nainen, punaisten lyhtyjen kadulta. Hän oli jokin aika sitten kuullut Jeesuksen julistusta ja sen perusteella tullut vakuuttuneeksi siitä, että Jumala on antanut hänelle kaiken anteeksi ja hyväksynyt hänet jälleen takaisin yhteyteensä. Nainen halusi etsiä Jeesuksen ja ilmaista kiitollisuuttaan hänelle.  Hän oli kuullut Jeesuksen aterioivan fariseuksen luona. Niinpä hän kiiruhti sinne. Mutta siellä hän joutui todistamaan nöyryytyksen, jonka fariseus Jeesukselle järjesti. – katkaisen kerronnan tässä kohtaa ja teen muutaman huomion tekstiin / tarkastelen lähemmin henkilöitä.

Evankeliumin tapahtumat ovat kahden tuhannen (2000) vuoden takaisesta Palestiinasta. Kieli on toinen, kulttuuri on toinen ja aikakausi on toinen kuin se, mitä me täällä pohjoisessa elämme. Meidän näkökulmasta kertomus saattaa tuntua jo siksikin pahalta, koska evankeliumin nainen oli leimattu syntiseksi. Leimoja lyödään ihmisiin edelleenkin, mutta se ei ehkä ole synnin tai syntisen leima, kuten joskus ennen. Lisäksi leimoissa ei ole samanlaista yhteisön voimaa, ellei kysymys ole sitten iltalehtien lyömästä häpeäleimasta. Meillä julkisyntisen asemaan ehkä ovat joutuneet dopingista kärynneet urheilijat ja mahdollisesti jotkin suurta julkisuutta saaneet valkokaulusrikolliset. Mutta silti julkinen häpeä ei välttämättä rampauta ihmisiä niin tehokkaasti kuin ennen ja tuossa Jeesuksen aikaisessa kulttuurissa.

Julkisesti syntisen leiman saanut ihminen ei ollut tervetullut kenenkään talon. Kukaan ei aterioinut hänen kanssaan kukaan ei auttanut häntä, kukaan ei puolustanut häntä. Kukaan kunniallinen ihminen ei jutellut hänen kanssaan. Itse asiassa ihmiset varoivat koskettamastakin häntä, koska pelkäsivät saastuvansa hänestä hengellisesti ja sen tähden joutuvansa Jumalan epäsuosioon. Nainen oli kuin kuollut sille yhteisölle. Häntä ei ollut olemassa eikä kukaan surisi, jos hän katoaisi.

Jos meidät olisi merkitty samalla tavoin, tuntuisi varmaan kuin poltinraudalla painettu leima ihollamme. Se paljastaa muille jo kaukaa keitä me olemme. Syvempi ongelma on siinä, että meistä tuntuisi kuin tuo rauta olisi polttanut merkin myös sieluumme ja me olemme alkaneet itsekin uskoa leiman pysyvyyteen ja todellisuuteen.

Syntinen nainen oli menettänyt kunniansa. Hän oli menettänyt muidenkin mielestä oikeutensa kuulua Jumalan kansaan. Hänellä ei ollut asiaa temppeliin eikä mikään parannus olisi muuttanut enää hänen asemaansa. Hänen kohdalla katsottiin syntien mitan tulleen täyteen. Periaatteessa hänet kai olisi voitu tuomita kuolemaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ehkä siksi, että hylkääminen oli hänelle tarpeeksi kova rangaistus.  Tai sitten ajateltiin, että hänen palvelujaan kaikesta huolimatta tarvittiin.

Me emme tiedä tuon naisen historiaa. Kaikki näkivät hänessä vain hänen häpeänsä. Jeesus kuitenkin oli nähnyt häpeäleimaa syvemmälle. Hän näki naisessa sen alkuperäisen kuvan, jonka mukaan nainen oli luotu. Meidät on jokainen luotu Jumalan kuvaksi. Sen Jeesus näki ja tunnisti hänessä. Sille alkuperäiselle kuvalle hän halusi antaa tilaa ja uuden mahdollisuuden.

Jeesuksen julistus Jumalan rakkaudesta, joka sulkee häpeällisimmänkin syntisen syliinsä ja ottaa takaisin luokseen, oli muuttanut naisen. Se oli tehnyt särkyneestä ehjän.

Mutta kun tämä nainen näki fariseuksen talossa hyväntekijäänsä pilkattavan, hän puhkesi itkemään. Hän kastelee kyynelillään Jeesuksen jalat, kuivaa ne pitkillä hiuksillaan ja kaataa kallisarvoisen tuoksuvoiteen hänen jalkoihinsa. Hän rakkaudenteollaan haluaa edes jotenkin korvata sen häpäisyn, mitä talon väki Jeesukselle yritti aiheuttaa.

Fariseus ja Jeesus ja muut kutsuvieraat, ruokailevat lattialla maaten tyyny kainalossaan. Kun Simon huomaa naisen voitelevan Jeesuksen jalkoja ja suutelevan niitä, hän saa mielestään riittävän vahvistuksen epäilyksiinsä. Jos Jeesus antaa tuollaisen naisen koskea itseensä, hän ei voi olla Jumalan asialla. Nainenhan on Jumalan hylkäämä.

Tässä tilanteessa Jeesus kertoi vertauksen kahdesta velallisesta. Velka on varmasti aika helposti ymmärrettävä käsite. Velka muodostuu kun jotakin lainataan – yleensä rahaa. Yleensä ei ole mukavaa olla velassa. Nyky-yhteiskunnassa velka voi käydä niin raskaaksi että jää velkaloukkuun. Velallinen saa merkinnän maksuhäiriöistä menettää luottokelpoisuutensa. Häpeänleima on isketty myös häneen. Hänet ajetaan yhteiskunnan reunalle. Vertauksen velalliset olivat hekin hätää kärsimässä. Heillä ei ollut millä maksaa. Mutta yllättäen heidän velkakirjansa pyyhitään puhtaaksi, se unohdetaan.

Jeesus ei puhunut vertauksessaan velallisista sattumalta. Kreikankielisellä velkaa tarkoittavalla sanalla ’ofeileema’ on toinenkin merkitys. Samaa sanaa käytetään mm. Isä meidän rukouksessa, joka sanatarkasti käännettynä kuuluu näin: anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme. Uusi käännös puhuu syntien anteeksi antamisesta. Velka ei aina tarkoita vain rahaa, se voi olla myös syntivelkaa, joskus kunniavelkaa tai kiitollisuudenvelkaa.

Mutta millä tavalla synnistä joutuu velkasuhteeseen Jumalan kanssa? Miksi synti ajatellaan velaksi? Ofeileema on luonteeltaan sellaista velkaa, joka on tullut laiminlyönnistä, siitä että on jättänyt velvollisuutensa täyttämättä tai se on jäänyt vajaaksi. Silloinhan ihminen jää velkaa. Jos oppilas ei ole tehnyt läksyjään, hän on velassa. Jos työntekijä ei tee hommiansa, hän on velassa. Jos rikas ei auta köyhempää, hän on velassa.

Ihmisen on tehtävä hyvää silloin kun voi. Tekemättä jättäminen kasvattaa syntivelkaamme. Viimeisellä tuomiolla Jeesus evankeliumin mukaan sanoo: Kaikki minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä veljistäni, sen te olette jättäneet tekemättä minulle. Näin meille kertyy velkaa velan päälle. Se myös päivän evankeliumissakin ilmenee. Fariseus Simon oli velkaantunut laiminlyönneillään. Mutta hänen ongelmansa oli se, että hän ei edes tiedostanut velkataakkaansa.

Vertauksellaan Jeesus halusi fariseuksen pohtivan omaa velallisuuttaan. Saman kysymyksen eteen meidätkin johdetaan. Sen sijaan että halveksimme muita, meidän on ajateltava, mitä olemme itse velkaa Jumalalle ja elämälle. Oletko tuhlannut elämäsi? Oletko jättänyt lahjasi ja tilaisuutesi käyttämättä? Velkaa varmasti on kertynyt, mutta tunnustatko sen omaksesi. Kun alamme tehdä tiliä elämästämme tulemme huomaamaan velkamme ja sen, että meillä ei ole millä maksaa.

Meillä on tarve velkajärjestelyihin Jumalan edessä. Näissä järjestelyissä viimeistään meille vakuutetaan siitä, että Jeesuksen tähden mekin olemme saaneet velkamme anteeksi. Velkakirja pyyhitään puhtaaksi

Kuinka vakavana asiana pidämme velkojamme paljastuu siitä, kuinka paljon rakastamme. Meidän kiitollisuutemme ja vastarakkautemme näyttää sydämemme tilan. Rakastatko sinä Jumalaa paljon vai vähän?

Tämä on se paikka, jonne me voimme naisen tavoin tulla osoittamaan kiitollisuuttamme ja kuulemaan armon ja anteeksiantamuksen vakuutuksen. Toivon myös, että teidän nuorten tie ei vie niin kauas, etteikö matka tänne kävisi aina mahdolliseksi.

Lähteitä

Kenneth E. Bailey Jeesus Lähi-idän asukkaan silmin,

Tom Holmén Jeesus,

Ralf Luther Uuden testamentin sanakirja

Novum 2

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s