Tuomiosunnuntai – Rakkautta ja rajoja

Tuomiosunnuntai – Rakkautta ja rajoja

Matt. 25: 31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
    »Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
    Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
    Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Minun oli nälkä, mutta te ette antaneet minulle ruokaa. Minun oli jano, mutta te ette antaneet minulle juotavaa. Minä olin koditon, mutta te ette ottaneet minua luoksenne. Minä olin alasti, mutta te ette vaatettaneet minua. Minä olin sairas ja vankilassa, mutta te ette käyneet minua katsomassa.’
    Silloin nämäkin kysyvät: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi tai janoissasi, kodittomana tai alasti, tai sairaana tai vankilassa, emmekä auttaneet sinua?’ Silloin hän vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.’
    Ja niin he lähtevät, toiset iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.»

Tuomiosunnuntai on pyhäpäivä, jonka monet haluaisivat ohittaa. Sen viesti tuntuu synkältä ja ahdistavalta. Miksi tarvitaan tällaista pelottelua? Eikö aikuiseen uskoon tällaiset tuomion kuvaukset ole vähän vanhanaikaisia? Jos asiaa ajattelee kasvattajan näkökulmasta – siis ihmisen kasvua lapsen uskosta aikuiseen uskoon, niin merkitseekö se todella sitä, että lapsen uskoon tai kehittymättömään, lapselliseen uskoon tällainen ‘tuomiopäivä’ voi kuulua, mutta ei aikuisen? Vai voisiko se olla enemmän päin vastoin? Lapsille näitä lopun ajan kuvauksia ei tarvitse kovin yksityiskohtaisesti kertoa. Mutta aikuisen on hyvä miettiä, mistä siinä on kysymys.

Olen ymmärtänyt, että kaikkeen hyvään kasvattamiseen ja hyvään vanhemmuuteen kuuluu se, että lapselle annetaan rakkautta ja rajoja. Tänään hengellisen kasvun koulussa puhutaan enemmän näistä rajoista. Tuo viimeinen raja on olemassa, jossa viimeistään on otettava vastuu teoistaan ja tekemättä jättämisistään.

Syy väistää tuomiosunnuntai on sittenkin enemmän halumme paeta ahdistavia asioita eikä pysähtyä tarkastelemaan, mitä ahdistuksemme meille kertoo.

Emme kestä sitä ajatusta, että meidät punnitaan ja havaitaan köykäisiksi. Emme kestä sitä ajatusta, että hurskautemme katsotaan riittämättömäksi. Emme kestä ajatusta, että syntimme ovat liian suuret. Emme kestä ajatusta, että meidät tuomitaan. Tarraudumme pelossamme ajatuksen: Jumala on armollinen, ei hän katso tekojamme niin tarkasti. Tällä tavalla meillä on taipumus vesittää koko kristillisen uskomme ja väistää vastuumme. Jos tällainen on uskomme ei ole ihme, että tuomiosunnuntain viesti pelottaa.

Mutta ikäviä asioita ei voi lakaista maton alle. Sanotaan, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Jos tuomiosunnuntaihin liittyvä sanoma totuudesta, joka läpäisee kaiken, joka valaisee jokaisen pimeän nurkan. Jos sanoma viimeisestä päivästä, jolloin joutuu vastaamaan elämästään, jos sen yrittää pyyhkiä pois mielestään, niin silloin ihminen elää valheessa. Mikä arvo siinä tilanteessa on uskolla, jos koko elämä perustuu valheeseen? Onko sanoma Jumalan rakkaudeseta ja armosta silloin otettu peittämään omaa valheellisuutta ja peittämään totuutta? Niin ei saa olla.

Tässä paljastuu juuri ero mikä on uskon ja uskottelun välillä. Jos evankeliumin lempeällä sanomalla peitetään totuus itsestä kohtaamatta sitä, silloin henkilö uskottelee asioiden olevan hyvin, mutta hän ei saa kuitenkaan rauhaa. Mutta kun ihminen on joutunut katsomaan omaan pimeyteensä ja tunnustamaan sen osaksi itseään – ja samalla valitettavasti tunnustamaan myös Jumalan tuomion oikeaksi – silloin ollaan siirtymässä uskon alueelle. Vasta silloin ihminen oppii tietämään, miksi evankeliumi on hyvä sanoma. totuus tekee vapaaksi.

Tuomiosunnuntai julistaa meille pelkällä olemassaolollaan Jumalan lakia sydänjuuria myöten. On olemassa päivä jota ei pääse pakoon. Kaikki kansat kootaan valtaistuimen eteen ja tehdään suuri erottelu vuohiin ja lampaisiin. Oletko turvautunut silloin uskoon vai uskotteluun?

Usko omistaa maailman suurimman lahjan: syntien anteeksiantamuksen. Mutta uskottelussa tätä lahjaa ei ole. Se johtuu siitä, että hänellä on tunnollaan synti, jota ei milloinkaan voi saada anteeksi? – Mikä sellainen synti mahtaa olla. On yksi synti, jota ei voi saada anteeksi. Se on synti, jota puolustellaan. Sitä ei luonnollisestikaan voi saada anteeksi, koska sitä ei ole tunnustettu, vaan puolusteltu ehkä  peitelty ja piiloteltu.

Jumalan laki pelottaa meitä. Se on lain tehtävä. Se paljastaa ja tuomitsee synnin. Jumala ei puolustele syntiä. Jos yritämme vakuutella, että Jumala on vain kiltti eikä oikeasti vihaa syntiä, emme pääse tuntemaan anteeksiantamuksen vapauttavaa voimaa.

Rajat kuuluvat siis uskoon, rajat on olemassa. Mutta minkälaisista uskon rajoista tuomiosunnuntain evankeliumissa on kysymys? Minkälaisista synneistä erityisesti narahtaa viimeisellä tuomiolla? Onko jokin kymmenestä käskystä esillä: sapatin rikkominen, varkaudet, aviorikokset, murhat, keinottelu?

Minkälaiseen hurskauteen ja hengellisyyteen evankeliumi meitä tänään ohjaa? Mitä asioita on hyvä ottaa huomioon? Jeesus sanoo: minun oli nälkä ja jano, minä olin koditon ja alasti, minä olin sairas ja vankedessa.

Emme ehkä ole murhaajia, varkaita tai avionrikkojia. mutta olemmeko olleet lähimmäisiä, jotka ovat huomanneet kärsivän?

Entä puhuttiinko siinä polvirukouksista, jumalanpalveluksista, pyhiinvaelluksista, hengellisestä kirjallisuudesta, Raamatun lukemisesta. Puhuttiinko siinä mitään ihmisen sielunelämästä ja hänen jumalasuhteen hoitamisesta tai henkisestä tasapainostaan.

Ne näyttävät evankeliumin mukaan olevan toisarvoisia viimeisellä tuomiolla. Suhde Jumalaan näiden jakeiden valossa hoituu vain siten, että kärsiviä lähimmäisiä autetaan. Heissä kohtaamme Jeesuksen. Lähtökohta on kaikkein heikoimmista huolehtiminen, heidän perustarpeidensa huolehtimisesta: ravinnon, lämmön, terveyden ja ihmisyyden kunnioittamisen tarpeet. Siitä arkipäivän kristitllisyys lähtee liikkeelle – toisten huomioiminen.

Rajat on olemassa, mutta tässä evankeliumin kohdassa paljastuu rajojen luonne. – Jumalan valtakunnan rajojen sisäpuolelle ei mahdu ihmistä, joka elää vain itseään varten. Jos näkee vain itsensä, ei voi nähdä elämän oikeaa kasvusuuntaa: se on itsestä ulospäin. Minun tulee vähetä ja hänen kasvaa

Kun laki tekee tehtävänsä ihmisessä ja saa hänet kiinni ja epätoivoon. Ihminen näkee pimeytensä ja tuntee syntinsä. Laki katkaisee turhat luulot omista mahdollisuuksista. Ihminen ei enää yritä lain avulla tai omalla hurskaudellaan kelvata Jumalalle. Hän ei ajattele itseään eikä kovin paljon omaa pelastustakaan. Se on jätetty Jumalan huomaan. – hän on tullut rajalle, jossa todellinen muutos ja kääntyminen alkaa – itsestä poispäin: minun tulee vähetä ja hänen kasvaa.

Yllätykset tuomiolla ovat juuri näitä: siellä puolustellaan minä vältin tekemästä varkauksi, minähän vältin aviorikosta, minä vältin puhumasta toisista pahaa ja minä vältin tappamista ja vältin sunnuntaina tekemästä askareita… siinä on niin monta minä-sanaa, että sitä väsyy kuuntelemaan.

Päivän evankeliin mahtuu vain on yksi MINÄ se on lausuttu siinä 22 kertaa eri muodoissaan ja viittaa, joka kerta Kristukseen.

Kuka voi siis pelastua? Ei kukaan omassa varassaan. – Siksi on tärkeää, että ihminen on lain tuomion käynyt ja evankeliumin vapauttama ennen kuin vuohet ja lampaat kootaan valtaistuimen eteen suurta erottelua varten.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s