Helluntai – kirkkoäiti

Helluntai 2008

 

Joh. 14: 15-21
Jeesus sanoi:
    ”Jos te rakastatte minua, te noudatatte minun käskyjäni. Minä käännyn Isän puoleen, ja hän antaa teille toisen puolustajan, joka on kanssanne ikuisesti. Tämä puolustaja on Totuuden Henki. Maailma ei voi Henkeä saada, sillä maailma ei näe eikä tunne häntä. Mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy luonanne ja on teissä.
    En minä jätä teitä orvoiksi, vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, eikä maailma enää näe minua, mutta te näette, sillä minä elän ja tekin tulette elämään. Sinä päivänä te ymmärrätte, että minä olen Isässäni ja että te olette minussa ja minä teissä. Joka on ottanut vastaan minun käskyni ja noudattaa niitä, se rakastaa minua. Ja minun Isäni rakastaa sitä, joka rakastaa minua, ja häntä minäkin rakastan ja ilmaisen hänelle itseni.”

Olet varmasti kuullut että, Jeesukseen uskovia ihmisiä, sanotaan Jumalan lapsiksi. Meillä on taivaassa Jumala. Hän on hyvä taivaallinen Isä. Näin Raamattu opettaa. Lapsilla on yleensä myös isä ja äiti maan päällä, kotona huolehtimassa, neuvomassa, opastamassa ja kasvattamassa – mutta taivaassa, siellä missä enkelitkin asuvat, siellä asuu myös meidän taivaallinen Isämme. Siksi meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi.

Taivaan Isä on toisenlainen isä kuin maan päällinen. Taivaallinen Isä on luonut koko mailman. Silti hän rakastaa meitä kuin hyvä isä lapsiaan. Se tarkoittaa sitä, että Jumala on tärkeä ja läheinen meille.

Me olemme aika kaukana taivaallisesta kodistamme. Vaikka kiipeäisimme korkealle vuorelle emme näkisi Jumalaa emmekä taivaallista kotiamme tai vaikka menisimme avaruuteenkin asti, emme silti näkisi Jumalan luokse asti. Sillä tavoin taivaallinen koti on kaukana. Toisaalta Jumala on meitä kuitenkin lähellä. Sillä Jumala kuulee äänemme kun rukoilemme häntä, vaikka kuiskaisimme niin hiljaa ettei veli vieressäkään sitä kuulisi – Jumala kuulee koska taivaallinen Isä ei ole jättänyt meitä tänne yksin.

Hän on lähettänyt meille Pyhän Hengen puolustajaksemme. Se on Jumalan oma henki. Sitä Jumalan läheisyys käytännössä on. Jumalan on kanssamme Pyhän Hengen kautta.

Tänään kuulimme Raamatusta, miten Pyhä Henki tuli maailmaan. Opetuslapset olivat koolla, kuului humahdus ja tulenliekkien tavoin Pyhän Hengen nähtiin laskeutuvan kunkin opetuslapsen päälle.

Näin muodostui samalla Kirkko. Se on niiden ihmisten joukko, joihin Pyhä Henki oli asettunut. Ja kun opetuslapset kertoivat kaikille Jeesuksesta ja Jumalan anteeksiantavasta rakkaudesta, ihmisiä tuli uskoon. Heidät kastettiin ja silloin myös he saivat Pyhän Hengen. Sinutkin on kastettu ja sinä olet saanut tämän Pyhän Hengen. Jumalan Hengen. Me kaikki muodostamme yhdessä kirkon. Jumalan valtakunnan maanpäällisen osaston.

Kirkolla ei tarkoiteta siis vain kirkkorakennusta, vaan kaikkia ihmisiä, jotka kuuluvat Jumalan lasten joukkoon ja uskovat Jeesukseeen, niitäkin jotka ovat jo kuolleet ja päässeet taivaaseen. Hekin ovat osa kirkkoa eli seurakuntaa. He ovat kirkon taivaallinen osasto.

Tiesitkö, että kirkosta sanotaan, että se on meidän hengellinen äitimme. Puhutaan kirkkoäidistä tai äiti-kirkosta.

Miksiköhän sitä kirkkoa tai seurakuntaa sanotaan äidiksi? Siksi, koska kirkkoäiti tekee Jumalan lasten perheessä samoja asioita kuin äiti kotona.

Mitä äidit siis oikein puuhavat?

Äidit kasvattavat lapsiaan. Hyvää kasvatusta on se, kun antaa lapselle ruokaa ja vaatteita, pitää kodin puhtaana ja hoitaa, jos lapsi on sairaana. Äidin syliin on välillä ihan pakko päästä.

Äiti-kirkko ruokkii lapsensa tarjoamalla ehtoollista ja Jumalan sanoja Raamatusta. Ne ovat sitä ruokaa mitä me Jumalan lapsina tarvitsemme. Hän vaatettaa meidät Kristuksen pyhyydellä, anteeksiannolla ja armolla. Hän lohduttaa meitä surun ja ahdistusten aikana.

Hyvää kasvatusta on myös se, että hän ohjaa  ja opastaa meitä ja varottaa lasta tekemästä sellaista, mistä on vahinkoa joko hänlle itelleen tai muille. Kirkkoäitikin muistuttaa, missä hyvän elämän polku kulkee ja mitkä tiet vievät liian kauaksi kotoa. Kirkkoäiti voi nuhdella, kun teemme väärin. Se vo meitä kiukuttaa.

Tiedän, että kotona lapset kiukuttelevat äidilleen. Kiukutellaankohan äiti-kirkolle samalla tavalla? Kyllä Äitikirkolle kiukutellaan. Mutta useimmiten kiukuttelijat ovat aikuisiksi kasvaneet lapset. Äitikirkko ei heidän mielestään huomaa sitä, että he ovat jo itsekin aikuisia. Äidit eivät sitä aina muista ja kohtelee heitä lapsina. Ja siksi riitoja tulee. Joskus riidat tulevan niin vaikeiksi, että lapset lähtevät ovet paukkuen kotoa ja sanovat etteivät enää koskaan tule takaisin.

Kirkko-äiti on vanha ja sillä kestää aikansa ymmärtää nuorempia. Mutta on tärkeä muistaa, että äiti aina rakastaa lapsiaan, ovi on auki tulla takaisin. Ja kun on malttia ja halua, voidaan huomata – että me olemme samaa perhettä ja pidämme toistemme puolta. Ja sovinto löytyy.

Joissakin asioissa äidin varmaan on syytä muuttua. Mutta kaikkein tärkeimmissä asioissa. Niissä jotka koskevat meidän suhdettamme taivaalliseen isään, niissä asioissa äiti tietää.

Mutta äidille voi antaa myös kukkia ja kiitoksen. Ainakin äitenpäivänä äidit saavat erityishuomiota osaksen – oletteko te keittäneet äidille tänäaamauna kahvin tai aamupuuron? Oletteko antaneet kukkia tai kakkua? Ehkä sen voi antaa äitikirkollekin ja Pyhälle Hengelle, jonka juhlaa tänään vietetään.

Virret ainakin ovat kiitoslauluja.

Kun tänään vietämme Helluntaita ja äitienpäivää, meidän on hyvä kiitollisena muistaa myös äitikirkkoa, jonka helmaan Pyhä Henki on synnyttänyt meidät Jumalan lapsiksi.

 

 

Saarnan idean lähde Pikkuväki 3/08, Helluntain perhemessu. Onnea Äiti-kirkolle!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s