Horjumista kohti Jumalaa ja hänestä poispäin

3. sunnuntai helluntaista – Hvalta 2007 konf.


Evankeliumi Luukkaan mukaan
Jeesus kertoi: ”Eräs mies järjesti suuret pidot ja oli kutsunut paljon vieraita. Kun pitojen oli määrä alkaa, hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: ’Tulkaa, kaikki on jo valmiina.’ Mutta yksi toisensa jälkeen nämä alkoivat esittää verukkeita. ’Olen ostanut pellon’, sanoi yksi, ’minun täytyy mennä katsomaan sitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ ’Ostin viisi härkäparia’, sanoi toinen, ’ja olen lähdössä kokeilemaan niitä. Suothan anteeksi, etten pääse tulemaan.’ Kolmas sanoi: ’Olen juuri mennyt naimisiin enkä siksi voi tulla.’
Palvelija palasi ja kertoi tämän herralleen. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalle: ’Mene kiireesti kaupungin kaduille ja toreille ja tuo tänne köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat.’ Palvelija tuli sanomaan: ’Herra, olen tehnyt niin kuin käskit, mutta vielä on tilaa.’ Silloin herra sanoi: ’Mene maanteille ja kylien kujille ja vaadi ihmisiä tulemaan, jotta taloni täyttyisi. Ja siitä voitte olla varmat, että yksikään noista, jotka minä kutsuin, ei pääse minun pitopöytääni!'” Lk. 14: 16-24

Vanhan testamentin lukukappale Hoosean kirjasta
– Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä, / Egyptistä minä kutsuin poikani. / Sitten Israel kuuli muita kutsuja / ja kääntyi pois. / Se uhrasi baaleille, / poltti uhreja kivipatsaille. / Minä opetin Efraimin kävelemään, / kannattelin sitä käsivarsista. / Mutta Efraim ei käsittänyt, / että minä sitä hoidin. / Lempeästi, rakkauden köysin / minä vedin sitä luokseni. / Niin kuin mies syöttäessään juhtaansa / nostaa ikeen sen niskasta, / niin minä käännyin Efraimin puoleen / ja annoin sen syödä. /
Kansani horjuu kahtaalle: / minuun päin ja minusta pois. / Se huutaa avuksi Korkeinta / mutta ei saa apua.
Hoos. 11: 1-4, 7

Vanhan testamentin lukukappale alkoi sanoilla: Kun Israel oli nuori, minä rakastin sitä. Egyptistä minä kutsuin poikani. Sitten Israel kuuli muita kutsuja ja kääntyi pois. … kansani horjuu kahtaalle: minuun päin ja minusta pois.

Parilla lauseella profeetta Hoosea kuvaa oman kansansa koko historian ja sen käymän sisäisen kamppailun. Sitä samaa kamppailua me käymme tänään, niin yksilöinä kuin myös kansakuntina: Kuulemme Jumalan kutsun ja me kuulemme muita kutsuja, horjumme kahtaalle, kohti Jumalaa ja hänestä pois. Tässä ovat meidän elämämme perussuunnat.

Hoosean sanat ovat 2700 vuoden takaa. Edelleen ne kiehtovat ja puhuvat sydämellemme. Päättyykö horjumisemme koskaan? Entä tuoko rippikoulu mitään apua tähän horjumiseen?

Tarkastelen ensin hieman Hoosean sanoja. Raamatun mukaan Israelin kantaisä Jaakob siirtyi poikineen Egyptiin alueella vallitsevan nälänhädän tähden. Aikojen saatossa se joutui siellä orjakansaksi. Kun Jumalan kellossa määräaika tuli täyteen, hän halusi vapauttaa kansansa. Se tapahtui Mooseksen välityksellä ja monen ihmeen kautta.

Sitä tarkoittavat nuo sanat: Egyptistä minä kutsuin poikani. Tuo Jumalan kutsu oli kutsu orjuudesta vapauteen ja samalla kutsu vaeltamaan Jumalan kansana. Urheasti he lähtivät ylittämään Punaista merta kuivin jaloin.

Mutta kun autiomaan kovat olot olivat jonkin aikaa jatkuneet, taakse jääneen elämän helppous ja sen tuttuus palautuivat mieleen epävarman tulevaisuuden edessä – ”mitä me tänne autiomaahan tulimme kuolemaan, Egyptissä oli kaikki hyvin”. Vaellus kuitenkin jatkui, kunnes vuosien päästä kansa oli asettunut luvattuun maahan. Israelin kansan tullessa vanhemmaksi, se kiinnostui enemmän vieraiden heimojen tavoista ja uskonnoista ja he etsivät elämäänsä sisältöä naapurikansojen jumalista. Nämä kaksi perusasiaa Hoosea palauttaa mieliin.

Vaikuttaa siltä, että kansa ei osaa elää vapaudessa. Joko se haikailee takaisin Egyptin orjuuteen missä
elämä oli huoletonta, mutta se oli orjan elämää – ei itsenäisen ihmisen elämää. Vapauduttuaan ja päästyään omaan maahansa kansa ei tuntenut vapautensa rajoja.

Jumalan kutsuu ihmisen vapauteen. Vapaus ei kuitenkaan ole huolettomuutta, kuten mielessään moni nuori ehkä ajattelee ja toivoo: sitten kun tulen täysi-ikäiseksi. Täysi-ikäiseksi tuleminen ja aikuiseksi kasvaminen merkitsee vapautumista holhouksen alaisuudesta. Nuoresta tulee lain edessä itsenäinen. Mutta laissa seisoo yhtä ja toista muutakin, mikä kaventaa vapauttamme. Sellainen on myös Jumalan rakkauden laki

Kutsuessaan vapauteen Jumala kutsuu myös vastuuseen. Kun itsenäinen ja vastuullinen elämä tuntuu rasittavalta, toisenlaiset kutsut herättävät kiinnostuksemme. Ne lupaavat helppoa elämää.

Helpon elämän ongelma on se, että toiset yleensä joutuvat maksamaan kustannukset ja elämäntapasi seuraukset. Aikuinen ihminen tiedostaa, että omilla teoilla ja omilla valinnoilla on seurauksia.

Kun historiassa on Hoosean ajasta tultu 700 vuotta eteenpäin eli evankeliumien kuvaamaan aikaan, tilanne ei ole muuttunut. Päivän evankeliumi toistaa saman asetelman. Kutsu suuriin juhliin on lähetetty, mutta kun oli aika aloittaa juhlat vieraat tunsivat vetoa toisenlaisiin kutsuihin: kuka vasta hankkimaansa peltoon, kuka härkään ja puolisoon.

Historian matka meihin 2000-luvun Harjavaltaan on ajallisesti pitkä. Monet sodat on käyty, luonnontiede on kehittynyt, tekniikka ja koneiden rakentaminen hallitaan. Mutta sisimmässämme me käymme samanlaisia kamppailuja kuin vuosituhannet sitten. Me kuulemme Jumalan kutsun, mutta me kuulemme myös muita kutsuja.

Meidän elämäämme kuuluu myös sen perustava kaksinaisuus. Yhtä paljon kuin rakastamme Jumalaa, vihaamme häntä. Haluamme olla riippumattomia hänestä. Samalla haluamme, että Jumala olisi elämämme perusta ja turva. Meillä on jumalakaipuu ja kaipuu olla Jumalan vertainen. Jonkinlaista horjumista suhteemme Jumalaan on koko elämämme ajan. Meissä vaikuttaa voimia, jotka mieluusti kuuntelevat niitä muita kutsuja.

Lisäksi elämme jatkuvan hälinän ja metelin aikaa, mainosvalojen keskellä. Jatkuvasti tajuntaamme pommittaa erilaisin tehokeinoin joku, joka haluaa kiinnittää huomiomme. Luulen, että viikko rippileirillä on ajallisesti liian vähän voidakseen irrottautua tuosta metelistä.

Leiriltä jäi varmasti monenlaisia muistoja. En tiedä mikä teille oli tärkein. Jokaisella on omansa. Ehkä erilaiset vierailut jäivät mieleen: ”tuomiokapitulin arviointiryhmä”, mikä tutki leirin ilmapiiriä eli fiilistä; jokapäiväinen vieraamme auringonpaiste ja ampiaiset, joita oli enemmän kuin hyttysiä; vuorisaarna mereltä kuuluvalla äänellä; lähetystyöntekijöiden vierailu sähköpostiviestin muodossa; paloauton vierailu. Ehkä muistat salaisen ystävän, vedellä täytetyt ilmapallot, itse muovailumassasta tekemäsi Jumalan luoman eläimen, hyvän ruuan, jokailtaisen halipiirin ja siinä yhteydessä papin antaman siunauksen. Tapahtumia on lukuisia.

Vieraat tulevat ja menevät. Sinun elämän matkasi jatkuu. Toivon että leiriviikko ja koko rippikouluaika ei olisi valunut hukkaan tärkeimmän kysymyksen kanssa. Että sinä tuntisit myös tuon hiljaisen kutsun, joka pyytää sinua kulkemaan Jeesuksen osoittamaa tietä.

Elämässä on toki muitakin kutsuja. Jotkut ovat varmasti tärkeitä: kutsumus työhön ja ammattiin. Jotkut kutsut saattavat olla houkuttelevia, sillä ne usein ovat kutsuja helppoon elämään, mutta eivät kutsuja vapauteen. Vapauden meille antaa lopulta vain Jumala Jeesuksen kautta. Jeesuksen nimi on Vapahtaja. Jos meidän uskomme horjuu, Jumala on uskollisuudessaan horjumaton. Häneen sat luottaa ja hänen turviinsa uskoa elämäsi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s