Jouluaattona joulunhakumatka

Jouluaatto 2008

Kuulimme juuri jouluevankeliumin. Tutut lauseet seurasivat toisiaan: Joosef ja Maria saivat pitkän matkan jälkeen paikan eläinten suojasta. Lapsi syntyi ja paimenet enkelin lähettämänä tulivat sitä katsomaan ja enkelin viestiä kertomaan.

Luultavasti kuunnellessasi evankeliumia, joulun tapahtumat välähtelivät kuvina mielessäsi. Ehkä jokin tuttu maalaus tai seimiasetelma kantoi sitä oikeaa ajatusta ja tunnelmaa, siitä mitä joulu sinulle on tai mitä haluaisit sen olevan. Luulen, että meillä on jokaisella odotuksia siitä, minkälainen joulun pitäisi olla, minkälainen on hyvä tai oikea joulu.

Oletko jo löytänyt joulusi, sen mitä joululta haet ja odotat vai onko matkasi vielä kesken? Toiset löytävät joulunsa helpommin, toisille taas se on pidempi matka. Se löytyy ihmisille eri tavalla. Toinen löytää sen joululauluista, toinen taas joulutervehdysten lähettämisestä, joku kodin siivoamisesta ja koristelemisesta joulukuntoon, joulun hämyisistä valoista, joku lasten hyörinästä kuusen ympärillä, joku vasta silloin kun saa lapset nukkumaan ja asunto hiljenee. Toiselle joulun tuoksut tai kuusenhaku riittävät. Nämä useimmille meille ovat niitä asioita, jotka virittävät mieltämme etsimään joulua.

Haluan kanssasi tehdä yhden joulunhakumatkan. Se on hieman samanlainen kuin kuusenhaku, jossa mennään metsään tai peltojen laitamille, valitaan mieluista kuusi, sahataan ja kannetaan se kotiin ja koristellaan kun aika on.

Vaikka joulun hakumatka on aina matka omaan sisimpään, ei kuitenkaan riitä se, että sitä etsitään vain mielikuvituksen, tunteiden ja ajatusten metsästä. Joulukuustakin hakiessa on mentävä oikeaan metsän saappaat jalassa ja saha kädessä. Pelkkä ajatus täydellisestä joulukuusesta ei ilahduta.

Joulunhakumatkalla meidän oikea metsämme on Raamatun kertomukset ja sieltä olemme löytäneet joulukuuseksemme Luukkaan evankeliumin sanat.

Nuo sanat johdattavat meidät tiettyyn historian ajanjaksoon 2000 vuoden taakse siihen aikaan, jolloin keisari Augustus antoi käskynsä.

Luukkaan mukaan tuo aika oli sijoittuu keskelle keisari Augustuksen verotusuudistusta, silloin nasaretin Joosef joutui lähtemään kotikaupunkiinsa Betlehemiin kihlattunsa kanssa kirjoittautumaan veroluetteloon. Nuo pienet tyhjänpäiväisiltä kuulostavat sanat sijoittavat Jeesuksen syntymän todelliseksi osaksi maailman historiaa. Sieltä kahden tuhannen vuoden takaa joulua etsitään.

Mutta siitä historian tapahtumasta, Jeesuksen syntymästä, voi tulla meidän joulumme ja ”joulukuusemme” vain siten, että kannamme sen kotiin. Niin kuin joulukuustakaan ei jätetä metsään vaan se tuodaan kotiin, samoin raamatun kertomusten metsästä tuodaan kotiin enkelien ilmoittama sanoma. Se ei jää siis historian hämärään, se ei jää myöskään vain raamatun lehdille, vaan kuuluu meille ja meidän jouluumme.

Lukemamme evankeliumi on huomioinut myös tämän näkökulman. Jeesuksen syntymä on tapahtunut kerran historiassa, mutta se on samalla ikiaikainen uutinen, uusi jokaisena vuotena. Enkelien viesti kuuluu yhä edelleen: Tänään teille on syntynyt Vapahtaja.

Sana ’Tänään’ sopii myös meidän hetkeemme. Voisiko sinun elämässä jumalallinen hetki olla juuri tänään: niin, että tänään kumarrut ihmiseksi syntyneen Jumalan edessä. Voitko tänään tunnustaa, että Jumalan rakkaus on ihmeellinen. Tänään kiittää häntä pelastuksesta. Voiko tänään pettymys, katkeruus, viha tai suuri tyhjyys ja ilottomuus vaihtua kiitokseen ja joulun rauhaan: Sinulle on syntynyt Vapahtaja.

Enkelien viestissä päästiin keisari Augustuksen kahden tuhannen vuoden takaisesta käskystä ajattomaan nykyhetkeen: tänään. Myös paikka Betlehemistä ja tallin seimestä on vaihtunut. Evankeliumin kertomuksessa olemme käyneet katsomassa paimenten tavoin seimen lasta. Mutta niin kuin Maria, mekin kätkemme kuulemamme sydämeen tai mieleemme. Se on joulun lopullinen paikka ja koti, jossa enkelin sanoja tutkitaan.

Joulunhakumatkamme on onnistunut, jos Joulun sanoma kohtaa sisimpämme ja se saa siellä aikaan uskoa, iloa ja rauhaa. Mutta sitä ei voi tapahtua, jos sydämemme asukas on poissa kotoaan. Joulukuusestakaan ei ole kenellekään iloa, jos se viedään tyhjään taloon, jossa kukaan ei ole sitä katselemassa.

Meidän on tultava itse paikalle, riisuttava roolit ja panssarit yltämme, löydettävä myös itsemme siinä hetkessä. Seimessä makaa vastasyntynyt lapsi, maailmankaikkeuden luoja Jeesus, meidän Herramme. Kun sielun silmin katsomme seimen lasta, mitä se meissä herättää.

Kun katsomme joulun viatonta lasta,  huomaan, Jokin osa meissä haluaisi olla viattoman lapsen kaltainen vailla aikuisen murheita ja vastuuta, vailla aikuisen pelkoja, turhautumista ja toivottomuutta, vailla väärien valintojen historiaa, vailla syyllisyyttä. Saisimme silloin lapsen lailla olla äidin sylissä, joka hyssyttelisi meidät suloiseen uneen. Mutta todellisuus muistuttaa meitä itsestään. Viattomuutemme on menetetty kauan sitten . vaikka uskottelisimme itsellemme jotakin muuta.

Meillä nimittäin on suuri tarve uskoa ihmisen hyvyyteen, suuri tarve uskoa siihen, että ihmisen itsekkyyden ja suoranaisen pahuuden rinnalla ihminen voi löytää sielustaan kosketuskohdan hyvään ja epäitsekkääseen rakkauteen. Aika ajoin siihen toki pystymmekin. Erityisesti joulun viatonta lasta katsottaessa tämä elämän kauniimpi puoli pyritään löytämään.

Ilosanomaksi viesti Jeesuksesta tulee silloin, kun meille kirkastuu sen yksinkertainen viesti. Jumala on rakastanut sinua silloinkin, kun kaikki on mennyt pieleen ja elämäsi on särkynyt tavalla tai toisella.

Juuri siksi Joulun lapsi on tullut keskelle tätä sotien, orjuuden, kärsimysten, synnin ja syyllisyyden maailmaa, mutta olematta kuitenkaan itse osallinen siitä pimeän ja kuoleman mahdista, joka vaikuttaa maailmassa ja virtaa meidänkin suonissamme.

Ilosanomaa ei ole se, että me osaamme joskus olla kilttejä. Ilosanoma on siinä, että Jumala on rakastanut meitä ja lähettänyt meille viattomuuden menettäneille vapahtajan ja pelastajan. Joulun lapsessa on tallella meitä varten kaikki se, minkä olemme maailman tuulissa menettäneet.