Laskiaissunnuntai

Laskiainen 22.2.04

Luuk 18:31-43

Jeesus kutsui kaksitoista opetuslastaan luokseen ja sanoi heille: “Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Hänet annetaan pakanoiden käsiin, häntä pilkataan ja häpäistään ja hänen päälleen syljetään, ja he ruoskivat häntä ja tappavat hänet. Mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.” Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti.

 

Kun Jeesus lähestyi Jerikoa, tien vieressä istui sokea mies kerjäämässä. Kuullessaan, että tiellä kulki paljon väkeä, mies kysyi, mitä oli tekeillä. Hänelle kerrottiin, että Jeesus Nasaretilainen oli menossa siitä ohi. Silloin hän huusi: “Jeesus, Daavidin Poika, armahda minua!” Etumaisina kulkevat käskivät hänen olla hiljaa, mutta hän vain huusi entistä kovemmin: “Daavidin Poika, armahda minua!” Jeesus pysähtyi ja käski tuoda hänet luokseen. Mies tuli, ja Jeesus kysyi häneltä: “Mitä haluat minun tekevän sinulle?” Mies vastasi: “Herra, anna minulle näköni.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: “Saat näkösi. Uskosi on parantanut sinut.” Siinä samassa mies sai näkönsä, ja hän lähti seuraamaan Jeesusta ylistäen Jumalaa. Ja kaikki, jotka näkivät tämän, kiittivät ja ylistivät Jumalaa.

“Me menemme nyt Jerusalemiin. Siellä käy toteen kaikki se, mitä profeetat ovat Ihmisen Pojasta kirjoittaneet. Tämä Jeesuksen ilmoitus oppilailleen tietää selvää suunnan muutosta aikaisempaan elämään nähden. On astuttu Jeesuksen toiminnassa aivan uuteen vaiheeseen.

Kun Jeesus oli kasteestaan alkaen aina tähän evankeliumin kuvaamaan hetkeen asti toiminut opettajana, parantajana ja profeettana, hän oli antanut aikaansa, tietoansa ja taitoansa ihmisille. Nyt on tapahtumassa sellainen muutos, että hän ei anna vain jotakin itsestään vaan hän antaa itsensä kokonaan. Se tapahtuu Jerusalemissa.

Jeesus sanoo tulevista tapahtuvista, että hänet annetaan pakanoiden käsiin. Tässä antamisessa ei ole kysymys mistään muusta kuin siitä, että Taivaallinen Isä antaa Poikansa kuolemaan, jotta maailma pelastuisi, jotta synti ja syyllisyys pyyhittäisiin.

Jeesusta ei pyöritä sattuman tai kohtalon voimat. Kaiken takana on Jumalan suunnitelma ihmiskunnan pelastamiseksi. Se etenee kaikessa hiljaisuudessa. Jeesus suuntaa askeleensa Jerusalemiin tietoisena kaikesta siitä, mikä häntä kohtaa.

Siirryttäessä uuteen vaiheeseen evankelista Luukas asettaa rinnakkain kaksi tapahtumaa. Evankeliumissa on tänään ikään kuin kaksi näytöstä.

1) Ensimmäisessä Jeesus ilmoittaa oppilaille kohtalostaan, jota he eivät tunnu ymmärtävän. Vaikka Jeesus selvästi ilmoittaa jo kolmannen kerran, että Jerusalemissa hän kärsii kuoleman ja nousee kolmantena päivänä kuolleista, tämä säilyy heille salattuna. Se oli heiltä kolminkertaisesti salattu – “Opetuslapset eivät ymmärtäneet Jeesuksen sanoista mitään. Asia pysyi heiltä salassa, eivätkä he käsittäneet, mitä Jeesus tarkoitti”

Jeesus sanoi, että Jerusalemissa hätä pilkataan ja häpäistään. Häntä kohdellaan ylimielisesti. Alkukielinen ilmaus käyttää sanaa hybridzoo. Sanan pohjalla on meillekin tuttu sana hybris. Alkusynti ylpeys eli hybris on juuri se, mitä Jeesus osakseen ihmisiltä saa. Viimeiseen asti yhä uudestaan toistuu Adamin ja Evan ylimielisyys, ylpeyden synti. Tavalla tai toisella aina palataan samaan tilanteeseen. Nyt Jeesuksen ristinpuu Golgatalla on tuo paratiisin elämän puu, mutta kaikki ihmiset, aadamit ja eevat sen puun lähellä osaavat osoittaa vain ylimielisyyttä ja halveksuntaa.

Jeesuksen oppilaiden ymmärtämättömyys ja haluttomuus kuulla Jeesusta tässä asiassa on vain yksi osa sitä pimeyttä, ylpeyttä ja itseriittoisuutta, josta maailma kärsii.

Opetuslapsille olisi riittänyt kovin hyvin se, että he olisivat saaneet kuunnella Jeesuksen opetuksia ja todistaa hänen ihmetekojaan. Jeesus ottaa heidät mukaan matkalle, jonne he itse eivät olisi halunneet mennä. Tie avautuu toiseen suuntaan. Se avautui ymmärtämään yhä enemmän kärsimystä, maailman hätää ja ristiä. Se avautui ymmärtämään yhä enemmän omaa sisintä, joka heille oli vielä liian tuntematon. Se avautui ymmärtämään Jumalan rakkautta. Siinä Jeesus opettaa heitä kerjäläisen kautta.

2) Toisessa näytöksessä ollaan lähellä Jerikoa. Sokea kerjäläinen huutaa Jeesukselta armoa. Hän on tottunut kerjäämään ihmisiltä almua, rahaa tai ruokaa. Mutta Jeesuksen läheisyydessä hän ei kerjää almua vaan armoa. “Jeesus, Daavidin poika, armahda minua!” Näin hän huusi. Kerjäläisestä oli tullut armonkerjäläinen. Ihmiset koittavat häntä vaimentaa, mutta entistä kovemmin hän huutaa, kunnes Jeesus pysähtyy ja parantaa hänet.

Välittömästi ennen luettua päivän evankeliumia Luukas kertoo tapahtuman rikkaasta miehestä, jonka on vaikea päästä Jumalan valtakuntaan. Siihen Pietari kiirehtii sanomaan, että he ovat luopuneet kaikesta omaisuudestaan. Tämä Pietarin toteamus oli Jeesuksella varmaan mielessä, kun he tapasivat Jerikon kerjäläisen.

Vaikuttaa siltä, että tämän sokean kerjäläisen kautta Jeesus opettaa oppilaitaan. He eivät ole tämän kerjäläisen veroisia. a) sokea kerjäläinen oli heille muistutus todellisesta köyhyydestä. Se muistutti heitä siitä, että he eivät ehkä sittenkään ole luopuneet ihan kaikesta Jumalan valtakunnan tähden. He olivat aikanaan luopuneet kalastusverkoistaan. Nyt kysymys ei kuitenkaan ole vain omaisuudesta. Heillä oli paljon toiveita tulevaisuuden suhteen. He eivät olleet luopuneet itsekkäistä ja vallanhimoisista ajatuksistaan. Siinä heikoilla ja köyhillä ei ollut paljon tilaa. Luopuminen kaikesta Jumalan valtakunnan tähden merkitsee myös sitä, että luopuu vahingollisista ennakkoluuloistaan, että avartuu sydämessään näkemään Jeesuksen tavoin ihmisiä, jotka muut torjuvat ja jotka tarvitsevat apuamme.

b) Jos he eivät olleet niin köyhiä kuin kerjäläinen, he eivät toisaalta olleet myöskään niin rikkaita kuin hän. Sokea kerjäläinen olikin se, jolla oli uskon aarre ja oikea hengellinen näkö. Jeesushan sanoo että usko pelasti tämän miehen. Opetuslapset olivat sokeita, heidän ymmärryksensä oli pimentynyt. Heiltä puuttui myös oikea usko. – Ehkä matkaa Jerusalemiin tehtiin myös hieman vastahakoisesti.

Sokea kerjäläinen taas kuvaa kaikesta hyvästä osatonta ihmistä, joka tarttuu uskon käsin Jeesukseen eikä päästä irti. Tuo usko teki hänet terveeksi. Hän sai näkönsä ja hän lähti ylistäen seuraamaan Jeesusta. Kerjäläisen usko näkyy siinä, että hän huusi Jeesusta Daavidin pojaksi ja herraksi. Hän uskoi Jeesuksessa profeettojen ennustuksen täyttyneen ja pelastuksen ajan koittaneen.

Vastakohta-asetelma oppilaiden ja kerjäläisen välillä ei ehkä ole tekstissä näin voimakas. Opetuslapset uskoivat Jeesukseen ihmeidentekijänä, mutta eivät vielä kärsivänä Vapahtajana. Kerjäläinen ei kuullut vielä mitään Jeesuksen kärsimyksistä. Hän parantui Jeesuksen kosketuksen kautta. Ensimmäisenä asiana hän näkee Jeesuksen. Kiitollisuus valtaa hänen mielensä ja ylistys nousee huulille. Mutta kun hän lähti seuraamaan Jeesusta, hänenkin oli kuljettava Jerusalemiin todistamaan Herransa kärsimystä ja kuolemaa. Nuo silmät jotka aukenivat, joutuvat pian näkemään taivaan tummuvan Jeesuksen yllä. Tuskinpa kerjäläisenkään usko näki heti näiden synkkien pilvien läpi. Ei se ollut kenellekään ihmiselle vielä mahdollista. Vasta kun kaikki oli tapahtunut Jeesus avasi oppilaidensa mielen ymmärtämään.

Pääsiäinen ei ole vielä kuitenkaan käsillä. Laskiaisesta päiviä siihen lasketaan, mutta tässä välissä on paaston aika. Paasto, joka tuhkakeskiviikkona alkaa voi merkitä suunnan muutosta myös meille. Meitäkin koskevat sanat: me lähdemme nyt Jerusalemiin. Paasto on katumuksen ja parannuksen aikaa. Se ei saa olla vain ruokavalion muutos, vaan silloin meidän pitää tarkistaa elämän suuntamme. Olemmeko oppilaiden kaltaisia, että me kyllä näennäisesti kuljemme Jeesuksen seurassa, mutta ymmärtämättä oleellista? Voimmeko oppia kerjäläisestä, joka huutaa armoa? Voimmeko oppia sen, että maailmassa on hätää, johon meidän Jeesuksen oppilaina on vastattava? Kristus ei kulje ohi. Voimmeko oppia sen, että suurin rikkaus meillä on Jumalan tuntemisessa