9. shell

9. sun. helluntaista

Lampaalla suden hampaat 2001

Matt 7:15-23

15:”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16:Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17:Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18:Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19:Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20:Hedelmistä te siis tunnette heidät. Matt 7:15-23.

Jeesus puhuu usein hyvin ilmeikkäällä ja eloisalla kielellä. Sudet lampaiden vaatteissa on kielikuva, jossa on ilmaisuvoimaa.

Jeesushan on paimen, ja me kuulumme hänen lammaslaumaansa. Me olemme niitä, joiden pitäisi seurata Jeesusta. Susi taas esiintyy viekkaasti yhtenä meistä, jotta pääsisi lähelle. Mutta hänen tarkoituksensa on tuhota lauma ja johtaa se harhaan, pois Jeesuksen luota, pois kaidalta elämään vievältä tieltä. Kuvaus on kuin suoraan lasten satukirjasta, jossa ilkeä paha susi juonittelee saadakseen meidät saaliikseen.

Miksi Jeesus varoittaa tällaisista saalistajista? Juuri siksi koska niitä ei ole helppo tunnistaa. He puhuvat Jeesuksen nimissä, tunnustavat hänet Herraksi, heillä voi hyvin olla voimallisia tekoja, joissa näyttäisi Jumalan Henki toimivan. Ulkoa päin mikään ei viittaa siihen, että henkilö olisi Kristuksen vihollinen.

Minkälaisia nämä valheprofeetat ovat? Evankeliumin mukaan he ovat raatelevia susia tai kelvottomia hedelmäpuita.

Ensimmäiseksi tulee mieleen valheprofeetoista joidenkin äärilahkojen johtajat, lopunajan profeetat, joiden sokaisemana heidän kannattajansa ovat tehneet joukkoitsemurhia. Tällaisissa tapauksissa lammasturkin alta näkyy kuinka kuola valuu ja suden raatelevat hampaat välkkyvät.

Mutta sudet lammasten vaatteissa eivät varmaankaan ole aina näin helposti tunnistettavia.

Ajattelenkin, että nämä profeetat eivät ehkä tietoisesti vastusta Kristusta, eivät tietoisesti halua raadella ja vahingoittaa. He ovat ehkä vilpittömiä, mutta tietämättään hairahtuneita. He haluavat kulkea kaitaa tietä, mutta lepäävät lavean tien majapaikoissa. He eivät varsinaisesti vastusta Kristusta, mutta koska he eivät tunne häntä, eivät he myöskään aja hänen asiaansa. Heidän sisimpänsä ei siis ole muuttunut. Heillä on edelleen suden sydän ja suden mieli.

Valheprofeetallahan on lammasten vaatteet. Hänellä usko on vain vaateparsi. Hänellä on roolivaatteet. Usko ei ole hänellä sisäistä elämää Jumalan yhteydessä, jokin oleellinen puuttuu.

Tuo oleellinen on Kristuksen hengen synnyttämät hedelmät. Koska sisin ei ole Kristuksen oma, ei myöskään hedelmät ole hänestä lähtöisin. Ja jos hengen hedelmät puuttuvat, ei auta vaikka olisi kuinka ihmeellisiä muita hengen osoituksia.

Sisimmästämme käsin kasvaa hedelmiä. Se mikä sydämessämme asuu, näkyy ennen pitkään aina ulospäin. Viha, hajaannus, pelko, rakkaus, masennus, kosto, katkeruus, ilo, rauha. Näitä voi yrittää peitellä, mutta kuitenkin se, mikä on sisällämme huokuu meistä läpi. Elämisemme ja olemisemme on sen värittämä, minkälainen sisimpämme on.

Minkälaisia hedelmiä minussa kasvaa, minkälainen sydän rinnassa sykkii? Ongelma lienee siinä, että tunnistamme itsestämme yhtä hyvin lampaan kuin suden sydämen, hyvän ja huonon hedelmän. Mutta voiko meissä kasvaa kahdenlaista hedelmää? Eikö olekaan niin että toiset ovat susia toiset lampaita? Jeesushan sanoo, että huono puu ei kasva hyvää hedelmää eikä hyvä puu huonoa hedelmää.

Sinun sisimpäsi kuuluu Kristukselle. Mutta suden luonto ei ole meissä kokonaan häipynyt. Se saa meissä vielä paljon pahaa aikaan. Lammaslaumaan kuuluvina meidän ei pitäisi olla susia ja juurrutettuina Jumalan viinitarhaan, meidän pitäisi kasvaa hyvää hedelmää. Ja näin onkin. Silti huomaamme, että suden luonto ei suinkaan ole häipynyt ja edelleen synti kasvattaa meissä hedelmää.

Mutta ajattelen, että hyvä hedelmä kasvaa meissä juuri siihen kohtaan, missä tuo oma heikkous, vajavuus ja synti tunnistetaan. Hyvä hedelmä kasvaa synnin haavan kohtaan.

Usko aukeaa elämämme syvissä kohdissa. Usein tämä syvä kohta paljastuu meille haavoittumisen kautta. Kun tulemme tuntemaan oman rajallisuutemme ja oman pahuutemme. Kun olemme satuttaneet jotakuta, silloin lammas kauhistuu. Hän katsoo jälkiään… ja ne ovatkin suden jättämät jäljet.

Nyt ihminen kysyy, miten minä voin kestää tämän totuuden, totuuden itsestäni. Sen että olen heikko, syyllinen pahaan. Miten voin kestää sen totuuden, että olen lammas, jolla on suden hampaat. Onko minulla vain lampaan turkki? Olenko minä pelkästään se huonoa hedelmää tuottava puu, joka päätyy polttopuuksi padan alle. Onko olemassa Jumala, jonka käsiin voin uskoa elämäni. Onko minulla toivoa?

Syntinsä ja vajavuutensa tunteminen on sekin hengen hedelmä. Vielä tärkeämpi hengen hedelmä on silloin tuntea Kristus. Hän, joka on syntiemme sovittaja. Hänen luokseen me voimme tulla. Hän tuntee meidät lampaansa ja antaa meille lahjaksi kaikkien kauneimman hedelmän: anteeksiantamuksen.

Hengellistä piratismia 2007

9. sunnuntai helluntaista

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. Hedelmistä te siis tunnette heidät. “Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ‘En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’ Matt. 7: 15-23

Tämän pyhän evankeliumi on luettuna jokseenkin helppo ymmärtää. Jeesus varoittaa vääristä opettajista, jotka luikertelevat seurakunnan keskelle jotka kiinnittävät ihmisiä itseensä eikä Kristukseen.

Jeesus puhuu usein hyvin ilmeikkäällä ja eloisalla kielellä. Sudet lampaiden vaatteissa on kielikuva, jossa on vastustamatonta ilmaisuvoimaa.

Jeesushan on paimen, ja me kuulumme hänen lammaslaumaansa. Me olemme niitä, joiden pitäisi seurata Jeesusta. Susi taas esiintyy viekkaasti yhtenä meistä, jotta pääsisi lähelle. Mutta hänen tarkoituksensa on tuhota lauma, ajaa se hajalleen ja johtaa se harhaan, pois Jeesuksen luota, pois kaidalta elämään vievältä tieltä. Kuvaus on kuin satukirjan sivulta, jossa ilkeä paha susi juonittelee saadakseen meidät saaliikseen.

Vaikka evankeliumi luettuna on helppo ymmärtää niin kuitenkin kysymys on vaikeasta asiasta. Evankeliumi puhuu henkien erottamisesta.

Esimerkin vuoksi on hyvä muistaa, kuinka Pietari epäonnistui henkien erottamisessa – itse saatana puhui hänen kauttaan ja asetti esteitä Kristuksen tielle. Muistatte varmaan Pietarin kerran ottaneen Jeesuksen erilleen, kun tämä oli kertonut kuolemastaan oppilailleen. “Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!” Pietari ei erottanut mikä henki oli kysymyksessä. Hän oli siinä tilanteessa susi lampaan vaatteessa ja tarjosi Jeesukselle kaunista hedelmää. Siinä oli ikään kuin lupaus, että tämä hedelmä maistuu hyvältä, siinä ei ole kärsimystä eikä karvasta kuolemaa. Mutta Jeesus erotti henget: “Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!” Matt 16:21-23

Ensimmäinen ja kohtalokkain erehdys henkien erottamisessa tapahtui paratiisissa hyvän ja pahan tiedon puun luona. Sielläkin tarjottiin hedelmää. Itse hedelmä olikin hyvä, mutta Jumala oli kieltänyt sitä hedelmää ottamasta. Adam ja Eva eivät erottaneet mikä henki johti heidät Jumalaa vastustamaan. Eva piti hedelmää hyvänä, houkuttelevana ja ymmärrystä antavana. Hän söi ja vei miehellensäkin: Hei Aadam. Ei näissä hedelmissä mitään vikaa ole. Nämähän on hyviä. Maista vaikka.

Henkien erottaminen ei siis ole aina helppoa. Konnat ovat vain elokuvissa konnan näköisiä. Etevätkin erehtyvät. Ulkonäkö pettää ja kuulemamme sanat eivät paljasta, minkälainen peto valepuvun alle kätkeytyy. Oikeassa elämässä paha naamioituu.

Tiedetään että tunnettuja kalliita merkkituotteita väärennetään. Kelloja, koruja, videoita, musiikkilevyjä. (suomalaisiakin tuotteita väärennetään: Nokian kännyköitä, Fiskarsia, iittalaa, marimekkoa) Näitä sanotaan piraateiksi. Piraattituotteiden etsiminen aitojen joukosta ei ole helppoa. Tällainen väärennystoiminta on ammattimaista ja tarkkaa työtä. Ongelma ei ole vain siinä, että ne ovat huonompaa laatua, vaan siinä että ne kasvattavat väärentäjän tilipussia. He eivät toimi reilulla tavalla. He ovat ottaneet toisen tuotteen nimen ja maineen haltuunsa ja sitä hyödyntämällä tekevät rahaa itselleen.

Hengen maailmassa Jumalan nimi on otettu vieraaseen käyttöön – ihan juuri niin kuin toinen käsky kieltää. Evankeliumeissa Jeesus ei vihastu juuri mistään muusta niin paljon kuin siitä, että pyhien asioiden varjolla, Jumalan nimeä hyödyntäen, joku korottaa omaa itseään ja tekee itselleen rikkauksia. Se voi olla hyväkin tulon lähde sillä Jumalalle ihminen antaa itsensä ja kaikkensa. Jumalan nimen varjolla ihminen voidaan riistää aika tyhjäksi. Suomessa toimii Uskonnon uhrit ry. Heillä on lukuisia tarinoita siitä, miten se tapahtuu. Kannattaa tutustua.

Mutta evankeliumin tulkitsemisessa on eräs vaikeus. Se on siinä kriteerissä, jonka Jeesus esittää: hedelmistä puu tunnetaan, hyvä puu ei kasva huonoja hedelmiä ja huono puu ei kasva hyviä hedelmiä. Tämä erotteluperiaate on selkeä, mutta johdonmukaisesti ajateltuna se on niin murskaava kriteeri, että on vaikea enää löytää yhtään hyvää puuta. Ei kukaan erehtynyt tai hairahtunut ole joka asiassa erehtynyt. Eikä kukaan eksynyt ole kaikessa harhassa.

Puiden kohdalla tuo hedelmän kasvaminen lajinsa mukaan on selvää. Orjantappuroista ei koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Jos me ihmiset olemme nyt näitä puita, niin voiko yksikään puu paratiisin ulkopuolella tuottaa hyvää hedelmää – niin että huonoja ei ole joukossa. Mehän emme tule synnittömiksi tämän elämän aikana.

Me tunnistamme itsestämme yhtä hyvin hyvän ja huonon hedelmän, sudden ja lampaan luonnon. Mutta voiko meissä kasvaa kahdenlaista hedelmää? Eikö olekaan niin että toiset ovat susia toiset lampaita? Jeesushan sanoo, että huono puu ei kasva hyvää hedelmää eikä hyvä puu huonoa hedelmää. Ei Pietarikaan ollut susi koko aikaa, hänessä vain suden luonto tuli lohduttamaan Jeesusta.

Johdonmukaisesti ajateltuna Jeesuksen esittämä kriteeri tarkottaisi sitä, että yksikin huono hedelmä puussa tekee koko puun huonoksi. Tai että koko ihminen on pelkkää sutta. Näin ankaraa jakoa hän tuskin tarkoitti. Hän tiesi ja tunsi mitä tekoa ihmiset ovat.

Eräs tapa tulkita tekstiä on sijoittaa se yksittäisen sielun alueelle. Henkien erottaminen ei nimittäin ole vain huijarisaarnaajien metsästämistä. Saatana pyrkii niittämään satoa muulloinkin kuin sunnuntaisin. Eli keskellä meidän arkipäiväistä elämää. Olisi tärkeää Jumalan edessä tehdä tiliä myös niistä vaikuttimista, jotka omaa sisintä liikuttaa. Minkälaiset heget siellä vaikuttavat.

Jos ajattelet niin, että sinun elämäsi muodostaa tuon lammaslauman. Lampaat ovat elämäsi tärkeitä asioita, tehtäviä ja valintoja, toiveita ja ajatuksia. Kasteessa sinut on yhdistetty Jumalan perheeseen ja lammaslauman suunta onkin tulla Jumalaa kohti, Jeesuksen luokse.

Lampaat ovat kuitenkin eläväisiä ja uteliaita ja tahtovat poukkoilla kuka minnekin. Niitä on helppo houkutella harhapoluille. Olisi oltava siis hyvin valpas kyetäkseen pitämään lammaslauman kasassa. Turhaan Jeesus ei kehota meitä valvomaan ja rukoilemaan.

Antonius suuri, opettaja kirkon alkuajoilta, erakkoisä piti henkien erottamista tärkeimpänä kristityn hyveenä. Hän sanoo, että henkien erottamista tai arvostelukykyä tarvitaan erottamaan se, mikä on hyvää ja mikä taas vie meitä kauemmas Jumalasta. Yksi valaiseva esimerkki löytyy Antonioksen elämästä. Antonius oli tullut jo tunnetuksi hengellisenä isänä. Hänen luonaan kävi ihmisä kysymässä neuvoa ja opastusta. Antoniukselle esitettiin kerran kutsu tulla keisarin luokse Konstantitnopoliin keskustelemaan hengellisestä elämästä. Antonius tunsi itsensä imarrelluksi. Mutta hän ei ollut siitä lähtemisestä kuitenkaan aivan varma. Pitäisikö hänen matkustaa vai kieltäytyä kutsusta? Oliko tässä kutsumus vai kiusaus?

Hän mietti paljon tätä asiaa. Tuhat syytä puolusti matkalle lähtemistä. Kenties hän on juuri tätä varten syntynyt. Kenties koko kristikunta säästyisi vainoilta, jos hän pääsisi vaikuttamaan keisarin ajatukseen. Kiusaus näyttäytyi myös Antoniukselle tässä kutsussa. Ehkä se on vain paholaisen juoni, jolla saa Antoniuksen ylpistymään, keräämään kunniaan ihmisten silmissä. Hän ei tahtonut ratkaista kysymystä yksin, vaan keskusteli erään oppilaansa kassa asiasta. Hänen neuvonsa oli tämä. Jos matkustat, sinua tullaan kutsumaan Antoniokseksi, jos et matkusta, sinua tullaan kutsumaan Abba Antoniokseksi. Antonius ymmärsi, että hän oli tekemisissä ylpeyden kiusauksen kanssa.

Kun me mietimme valintojamme samat vaihtoehdot ovat edessämme: toteutuuko valinnassamme kutsumus vai kiusaus. Viekö se Jumalaa lähemmäs vai hänestä pois päin. Hankinko kunniaa itselleni vai Jumalalle. Minkälaista hedelmää kasvattaa valintani? Ruokinko valinnallani seurakuntaa vai sudenpentua.

Kun henkien erottamien on vaikea ja toisinaan ylivoimaista, niin turvautuminen Jeesukseen on silloin kaikkein tärkeintä. Hän erottaa henget, niin kuin erotti Pietarin hyvää tarkoittavasta puheestakin. Mutta meidän on silloin kuunneltava häntä ja annettava hänen ylimmäisenä paimenena hoitaa ja johtaa meitä.