5. sun pää

Rukoussunnuntai, isosmessu

Jeesus sanoi opetuslapsilleen: “Totisesti, totisesti: mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Tähän asti te ette ole pyytäneet mitään minun nimessäni. Pyytäkää, niin te saatte, ja teidän ilonne on täydellinen.
“Olen puhunut tästä teille vertauksin. Tulee aika, jolloin en enää käytä vertauksia vaan kerron teille avoimesti kaiken Isästä. Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, enkä minä enää sano, että käännyn Isän puoleen teitä auttaakseni. Rakastaahan Isä itse teitä, koska te olette rakastaneet minua ja uskoneet, että olen tullut Jumalan luota. Isän luota minä olen lähtenyt ja tullut tähän maailmaan, ja nyt minä jätän maailman ja menen takaisin Isän luo.” Opetuslapset sanoivat: “Nyt sinä puhut selvin sanoin, et enää vertauksin. Me ymmärrämme nyt, että sinä tiedät kaiken eikä sinun tarvitse odottaa, että joku kysyy. Siksi me uskomme, että olet tullut Jumalan luota.”
“Nyt te kyllä uskotte”, sanoi Jeesus. “Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin te joudutte hajalle, kuka minnekin, ja jätätte minut yksin. Yksin en silti jää, sillä Isä on minun kanssani. Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.”

Kun tulen töistä kotiin, lapseni Katariina (vajaa 1 vuotta) yleensä innostuu tavattomasti saapumisestani. Silmät säihkyy ja hän kiljuu riemusta. Se on isästä kovin hieno asia.

Hän tekee ja näyttää kaikki temput, mitä hän osaa. Hän taputtaa, kiljuu, konttaa ympäriinsä vimmatulla vauhdilla, hän heiluttelee käsiään ja jokeltaa.

Hän haluaa näin kertoa minulle päivästään – kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, vaikka ei osaa vielä puhua.

Me vietämme tänään kirkossa rukoussunnuntaita. Rukouksesta sanotaan, että se on sydämen puhetta Jumalalle. Jeesuksen mukaan se on kuin lapsen luottavaista puhetta isälleen.

Jos me tuntisimme taivaallisen Isän läheisemmin, meidän rukouksemme olisi varmaan toisenlaista. Ehkä se olisi enemmän juuri pienen lapsen jokeltamisen ja riemunkiljahdusten kaltaista. Ehkä meidän kädetkään eivät aina olisi paikallaan, vaan ne heiluisivat, kun yrittäisimme mahduttaa rukoukseen kaiken sen, mitä haluamme Isälle kertoa. Rukous olisi aina riemullinen kohtaaminen Jumalan kanssa. Se voisi olla tuon edellä kuvatun pikkutytön ja isän tapaamisen kaltaista.

Me olemme monesti arkoja rukoilemaan. Meillä on vain vähän uskoa ja se tuottaa rukoukseemme esteen. Toiseksi emme oikein luota siihen, että rukoilemisesta olisi mitään hyötyä. Jeesus kuitenkin kehottaa meitä rukoilemaan luottavaisin mielin. Hän sanoo, että mitä vain pyydätte Jumalalta minun nimessäni, sen hän antaa. Ja silloin ilomme on täydellinen.

Hän menee takaisin taivaallisen Isän luokse. Ja kun me rukoilemme Isää Jeesuksen nimessä, kun esitämme pyyntömme, sellainen rukous varmasti kuullaan.

Jeesuksen esittämä väite kuulostaa uskomattomalta. Voiko se pitää edes paikkaansa. Mitä ikinä pyydämme, sen saamme. Väite kuulostaa uskomattomalta siksi, koska meidän itsekeskeinen ja ahne luonteemme haistaa tässä mahdollisuuden rikastua ja kerätä maallista omaisuutta ilonsa ja onnensa lähteeksi.

Lupaukseen sisältyi kuitenkin yksi rajaus. Meidän on rukoiltava Jeesuksen nimessä. Sellainen rukous ei yritä käyttää Jumalaa vain omien itsekkäiden toiveidensa toteuttajana. Jumala ei ole karkkiautomaatti eikä tee elämästämme harmitonta.

Päinvastoin Jeesus sanoo evankeliumissa, että maailmassa te olette ahtaalla. Kristityillä on rukouksistansa huolimatta paljon vaikeuksia. He joutuvat sietämään ahdistusta jopa vainoa.

Mikään ei toisaalta estä ihmistä pyytämästä itselleen lottovoittoa, litteämpää vatsaa tai parempaa koulutodistusta kuin oma opiskelu ja vaivannäkö ansaitsee.

Mutta onko sellainen rukous todella rukousta Jeesuksen nimessä. Miltä teistä kuulostaa tällainen rukous: “Rakas taivaallinen Isä, muista Poikasi Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa ristillä minun puolestani ja anna minulle markkinoiden kallein ja paras mopo. Anna myös sellainen ulkonäkö, että tytöt tappelevat suosiostani sekä anna riittävästi käteistä ilonpitoon.”

Tällaiseenko rukoukseen Jeesus meitä ohjaa? Voimme vastata kysymykseen toisella kysymyksellä: Mitä iloa meille sitten tällaisesta lupauksesta on? Meidän ilommehan piti tulla täydelliseksi.

Meidän ilomme tulee täydelliseksi. Mutta täydellinen ilo ei ole silloin, kun meillä on tukku seteleitä taskussamme. Jos yllä oleva rukous kuultaisiin, ilomme ei olisi täydellinen. Nauttisimme kyllä elämästämme hetken, mutta pian haluaisimme jotakin lisää. Emme olisi tyytyväisiä. Mikään katoava tavara tai hetken kokemus ei tee iloa täydelliseksi. Täydellinen ilo tulee Jumalan tuntemisesta.

Jeesus joka sanoo: anokaa niin teille annetaan, sanoo myös: älkää murehtiko siitä mitä söisitte, joisitte tai päällenne pukisitte. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin”.

Jumala tietää maalliset tarpeemme ja murheemme. Meidän ei tarvitse muistuttaa häntä niistä, hän pitää meistä huolen. Hän toivoo, että ensin miettisimme mikä Jumalan tahto on elämässämme ja pyrkisimme elämään sen mukaan, että se olisi suurin murehtimisemme aihe. Pyytäisimme sitä, mikä tuo meille täydellisen ilon.