4. shell

KONFIRMAATIOSAARNA 20.06.1999

Luukas 15:1-10

Kuulutko sinä siihen laajaan joukkoon ihmisiä, joilla on tapana kadottaa tavaroitaan, joilla on aina hukassa jokin asia: Milloin avaimet, silmälasit, kynä tai sukat tai jokin muu vielä tärkeämpi esine. – Oletko niin hajamielinen, että osan ajastasi joudut lähes päivittäin käyttämään etsimiseen?

Minä olen huomannut kuuluvani tähän hajamielisten kerhoon. Jotakin aina unohtuu tai jää tekemättä.

Hajamielisille naureskellaan ja pilaillaan heidän kustannuksellaan. “Joskus vielä hukkaat itsesikin.” Tällaisen huomautuksen muistan kuulleeni useammankin kerran.

Eilen mietin juuri tätä asiaa. Voiko itsensä hukata? Voiko joutua niin kadoksiin itseltään, että pitää lähteä oikein etsimään: “Mihinkäs minä jätinkään itseni?”

Olet varmaan kuullut, että joku on etsinyt silmälasejaan, jotka sillä on ollut päässään kaiken aikaa. Eräässä tarinassa mies oli hukannut varjonsa ja se oli jo hyvin järkyttävää. Mutta se, että hukkaa itsensä. Niin ei kai voi kenellekään käydä – vai voiko?

Omaa kehoaan ei voi kadottaa, se meillä aina kulkee mukana. Mutta ei ole harvinaista kuulla jonkun sanovan: “Minä etsin itsenäni.” Tällainen ihminen ei ole vielä löytänyt itseään, sitä kuka hän on.

Kysymys, “kuka minä oikeastaan olen”, on varmaan jokaisella ollut joskus mielessä. Se on juuri sitä itsensä etsimistä.

Koulussa tai työpaikoilla meille on muodostunut tietynlainen tapa tai rooli olla ihmisten kanssa. Ja usein saattaa tuntua siltä, että emme ole aitoja. Emme ole oma itsemme, vaan olemme hauskuuttajan roolissa, tai olemme vihainen nuori, jota muut pelkäävät, olemme reipas koululainen tai luokan hiljainen. Kuitenkin haluaisimme olla enemmän vain oma itsemme, mutta emme uskalla.

Kärsimme siitä, että kukaan ei tunne meitä, meidän sisimpiä tunteitamme ja ajatuksiamme. Erikoista on se, että emme aina itsekään tiedä keitä me olemme. Tiedämme vain, että olemme paljon muutakin kuin se, mitä kaverit meistä ajattelevat.

Kun tämä ristiriita kasvaa suureksi, havahdumme etsimään itseämme, todellista minuuttamme.

Jos siis ihmiset etsivät itseään tai minuuttaan, niin silloin on mahdollista hukata itsensä. Tai sitten on niin, että henkilö ei ole koskaan löytänytkään itseään.

Evankeliumi, joka kertoi eksyneestä lampaasta antoi ymmärtää, että kadoksissa oleminen on jotakin vielä vakavampaa kuin se, että ei tiedä kuka on, että on kadoksissa itseltään.

Eksynyt lammas on ihminen, joka on joutunut pois hyvän elämän raiteilta. Hän on ajautunut syrjään. Elämän varjoisalle puolelle. Muut osoittelevat häntä sormellaan ja kertovat kylällä tarinoita syntisestä ihmisestä.

Juutalaiset johtomiehet moittivat Jeesusta juuri siksi, että hän seurusteli näiden eksyneiden lampaiden kanssa, varkaiden ja muiden epämääräisten ihmisten kanssa. Heidän seuraansa ei olisi pitänyt hakeutua vaan välttää joutumasta tekemisiin heidän kanssaan.

Jumala toimii kuitenkin toisin kuin me ihmiset. Koko vertauksen keskus on juuri tässä. Jumala on tullut etsimään niitä, jotka ovat hukassa ja eksyneet. Jumala on tullut etsimään syntisiä, niitä jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja elävät pimeydessä.

Mutta keitä ovat nämä kadonneet lampaat? Tuleeko sinulle mieleen joitakin? Kuulutko kenties itse näihin kadonneisiin lampaisiin, jotka etsivät itseään, ystäviään ja Jumalaansa?

Tosiasiassa me olemme kaikki näitä eksyneitä lampaita. Jesaja sanoo: Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen.

Jumalalla on ollut siis todella suuri työ etsiä kadonneita lampaitaan. Me kuulumme hänen laumaansa ja hänen tahtonsa on, että yksikään ei joutuisi hukkaan.

Me etsimme itseämme. Me etsimme Jumalaa. Me etsimme paikkaamme tässä maailmassa. Me etsimme koska olemme eksyksissä. Siitä rippileirissäkin oli kysymys – etsimisestä. Vain se ihminen etsii, joka on kadottanut jotakin – me olemme kadottaneet itsemme.

Tärkeää on huomata, että Jumalakin etsii sinua. Ja kun hän löytää kadonneen lampaan, hän ei huuda eikä moiti, vaan iloisena nostaa sen olalleen ja kantaa kotiin. Kun Jumala löytää meidät, silloin me emme ole enää eksyksissä. Silloin samassa me löydämme myös itsemme ja myös paikkamme maailmassa.

Kun ajattelet itseäsi, tunnet että ehkä se paikka ei ole vielä löytynyt. Mutta muista siksi tämä päivä. Tämä ilon ja juhlan päivä. Jumala iloitsee sinusta. Ja kun hän todella löytää sinut, silloin iloitset sinäkin.

4. helluntain jälkeinen sunnuntai – 27.6.2004

 

Kadonnut ja jälleen löytynyt

Luuk 15:1-10 Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: “Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Silloin Jeesus esitti heille vertauksen:
“Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ‘Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa.
“Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ‘Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

Hajamielisille naureskellaan ja pilaillaan heidän kustannuksellaan. He ovat hukanneet silmälasinsa ja etsivät niitä, mutta eivät voi löytää, koska ne ovat olleet heidän päässään kaiken aikaa. Minulle on tavallista kynän tai avaimien etsiminen. “Joskus vielä hukkaat itsesikin.” Tällaisen huomautuksen muistan kuulleeni useammankin kerran.

Sanat sanotaan leikkimielellä, mutta onko asiassa perää? Voiko itsensä hukata? Voiko joutua niin kadoksiin itseltään, että pitää lähteä oikein etsimään: “Mihinkäs minä jätinkään itseni?”

Omaa kehoaan ei voi kadottaa, se meillä aina kulkee mukana. Mutta ei ole harvinaista kuulla jonkun sanovan: “Minä etsin itsenäni.” Tällainen ihminen ei ole vielä löytänyt itseään, sitä kuka hän on. Meillä on monta eri roolia ollessamme ihmisten kanssa tekemisissä: kotona isä tai äiti, veli tai sisko, työssä oma roolinsa, lääkärin luona potilaan rooli jne. Mutta kuka on se, joka löytyy näiden roolien takaa?

Kysymys, “kuka minä oikeastaan olen”, on varmaan jokaisella ollut joskus mielessä. Se on juuri sitä itsensä etsimistä. Kärsimme siitä, että kukaan ei tunne meitä, meidän sisimpiä tunteitamme ja ajatuksiamme. Erikoista on se, että emme aina itsekään tiedä keitä me olemme. Tiedämme vain, että olemme paljon muutakin kuin se, mitä toiset meistä ajattelevat. Kun tämä ristiriita kasvaa suureksi, havahdumme etsimään itseämme, todellista minuuttamme.

Jos siis ihmiset etsivät itseään tai minuuttaan, niin silloin on mahdollista hukata itsensä. Itsensä etsiminen on siis jonkinlaista kadoksissa olemista.

Evankeliumi, joka kertoi eksyneestä lampaasta antoi ymmärtää, että todellinen kadoksissa oleminen on jotakin vielä vakavampaa kuin se, että ei tiedä kuka on, että on kadoksissa itseltään. Tällainen on kadoksissa Jumalalta. Eksynyt ei ole vain jokin erakko seikkailija, joka elää luonnon antimilla, vapaana yhteisön säännöistä omassa maailmassa, omilla ehdoillaan. Evankeliumin lammas oli kadonnut autiomaahan ja siellä vaanii vaara. Ärjyvä leijona etsii kenet saisi niellä (niin kuin Pietarin kirjeestä kuulimme). Laumasta eronnut on vailla turvaa ja puolustusta. Hänellä ei ole lauman tai paimenenkaan turvaa. Eksynyttä uhkaa tuhoutuminen.

Eksynyt lammas on ihminen, joka on joutunut pois hyvän elämän raiteilta. Hän on ajautunut syrjään. Elämän varjoisalle puolelle. Hän on Adam tai Eva, joka on kuunnellut käärmeen ääntä ja mennyt Jumalaa piiloon.

Hän ei välttämättä etsi itseään, ei mieti sitä, kuka hän on. Ja silti hänestä voi sanoa, että hän on hukassa itseltään ja Jumalalta.

Juutalaiset johtomiehet moittivat Jeesusta siksi, että hän seurusteli näiden eksyneiden lampaiden kanssa, varkaiden ja muiden epämääräisten ihmisten kanssa. Heidän seuraansa ei olisi pitänyt hakeutua vaan välttää joutumasta tekemisiin heidän kanssaan.

Moitteeseen sisältyi ajatus, että joka hyväksyy syntisen seuraansa, tulee itse heidän kaltaisekseen. Syntisiä vältettiin, että heidän syntinsä ei tarttuisi, että heidän kiusauksestaan ei tulisi meidän kiusauksemme.

Jumala toimii kuitenkin toisin kuin me ihmiset. Koko vertauksen keskus on juuri tässä. Jumala on tullut etsimään niitä, jotka ovat hukassa ja eksyneet. Jumala on tullut etsimään syntisiä, niitä jotka ovat kääntäneet selkänsä Jumalalle ja elävät pimeydessä.

Mutta keitä ovat nämä kadonneet lampaat? Onko heidät helppo tunnistaa? Mistä me tiedämme, kuka kuuluu laumaan ja keitä pitää etsiä.

Tosiasiassa me olemme kaikki näitä eksyneitä lampaita. Jesaja sanoo: Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. (Jes 53:6, Ps 14, Ps 53, Room 3:10-12) Harhailuun me olemme taipuvaisia myös kaiken aikaa edelleen. Eksyneitä eivät ole vain julkisyntiset, vaan yhtä hyvin ne, jotka turvautuvat omaan voimaansa tai omaan hurskauteensa eivätkä Jumalan armoon.

Jeesuksen mukaan Taivaassa Jumala iloitsee yhdestä syntisestä, joka kääntyy. Mikä saa lampaan kääntymään? Kääntyminen toisaalta merkitsee jonkinlaista aktiivisuutta eksyneen lampaan, tai syntisen taholta. On tärkeä huomata, että itse vertaus ei sitä edellytä. Vertauksen kadonnut lammas löydetään. Lammas ei tee mitään asian eteen. Päinvastoin, koska lammas saattaisi edelleen hyppiä pakoon, paimen sitoo sen jalat ja nostaa harteilleen.

Löytymisellä on kuitenkin alkunsa siinä, että eksynyt tulee tietoiseksi eksymisestään, kadotuksestaan ja sokeudestaan. Hän tajuaa Jumalan rakkauden sylin todelliseksi kodikseen. Häntä etsitään ja hänet löydetään. Tässä on evankeliumin ydin ja uuden elämän alku, hänet löydetään. Yhdessä tunnetuimmassa hengellisessä laulussa sanotaankin: I once was lost but now am found, was blind but now I see. Olin kerran hukassa, mutta minut löydettiin, olin sokea, mutta nyt minä näen
Oi armon ihme, tällaisen sait kiinni eksyneen! Aukaisit silmät sokean, nyt katson Jeesukseen. SK 220

Fariseukset ja kirjanoppineet olivat myös eksyneet, mutta heitä ei Jeesus etsinyt. Ongelma oli siinä, että he eivät tajunneet olevansa eksyksissä. He päinvastoin ajattelivat olevansa lampaiden paimenia ja oppaita. Heille Jeesus toisaalla vastasikin: koska he väittivät näkevänsä, heidän sokeutensa pysyy. Tulee mieleen myös ajatus, että he olivat vertauksen 99 lammasta – niitä jotka eivät omasta mielestään parannusta tarvinneet, jotka Jeesus jätti ja lähti etsimään yhtä kadonnutta.

Jeesus etsii heitä tänäänkin. Evankeliumin syvimpiä lohdutuksen sanoja siksi ovatkin nuo, joilla kuvataan Jeesusta. Sanat tosin esitetään Jeesukselle moitteena, mutta meille ne ovat kauneinta, mitä voimme kuulla. “Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Näissä sanoissa on meidän lohtumme.

Me etsimme itseämme. Me etsimme Jumalaa. Me etsimme paikkaamme tässä maailmassa, mutta me emme voi löytää sillä olemme niin eksyneet. Mutta on tärkeä tietää, että myös Jumala etsii.

Vasta kun Jumala löytää meidät, silloin me emme ole enää eksyksissä. Silloin samassa me löydämme myös itsemme ja myös paikkamme maailmassa.

Rippipuhe

Tänään olemme tulleet seurakuntamme vanhaan puukirkkoon. Vietämme neljättä sunnuntaita helluntaista ja pyhän aiheena on – kadonnut ja jälleen löytynyt.

Se mikä on kadonnut, on ihminen. Jumala on kadottanut hänet, koska ihminen on lähtenyt pois hänen luotaan.

Adam ja Eva lienevät ensimmäiset eksyneet ihmiset. He olivat joutuneet pois siltä paikalta mihin he kuuluivat. He olivat piilossa eivätkä halunneet, että Jumala olisi heidät löytänyt. Siksi Jumala esitti kysymyksen: Missä olet?

Missä sinä olet? Ulkoisesti sinä olet täällä kirkossa. Mutta missä sinä olet suhteessa Jumalaan? Sitä voit kysyä tänään.

Päivän psalmi ja samoin päivän ensimmäinen lukukappale Jesajan kirjasta tuovat muistumia synnintunnustuksesta. Siinä on juuri se paikka, johon ihminen joutuu tehdessään parannusta. Siinä on paikka, josta Jumala meidät toivoo löytävänsä. Se paikka on kääntymisen paikka

Silloin ihminen tietää kuka on ja missä hän on

Selityksiä ja puolustuksia

Saarnan pohjana on vanha merikarvialainen konfirmaatiosaarna. Olen joitakin samoja ajatuksia esittänyt Harjavallassakin. Koitin päästä vähän vähemmällä työllä käyttäessäni vanhaa saarnaa apuna. Mutta se uusi, mikä evankeliumin myötä aukesi olisi ansainnut myös kokonaan uuden sisäänajon. Jos saarna tuntuu sirpaleiselta syy siihen on huolimattomuuteni sekä kehno yritys sijoittaa uutta asiaa vanhaan saarnaan.